Sivu 295/564

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 12:04 pm
Kirjoittaja Anna Nymfi
Aivan. Ihan päivänselvää, ettei ulkopuolista ollut.

Veitseniskut pitkällä fileerausveitsellä tehty ennen häkeen soittoa.

Ikkuna rikki kokonaan ulkoapäin. Kaikki muu piilotettu jo ennen häkeen soittoa metsään, jonne jäljet johti: Jukan talvikengät, oma veitsi (Jukan veitsi jäänyt lattialle), kuitutakki, housut jätesäkkiin ja nostettu puuhun tai naapurin roskiin, niin ei koira löydä. Varpaisilteen tai sukat jalassa juostu kotiin. Vaatteiden vaihto ja soitto häkeen. Ihmettelee, kun ei vieläkään kuole ja kohta ambulanssi täällä. Iskut päähän, jonka jälkeen T-paita vaihtoon. Käsien ja vasaran pesu.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 12:34 pm
Kirjoittaja Detective1
Tuli mieleen, kun oletettu tunkeutuja sai minuutin verran hakata ikkunalasia rikki kenenkään häntä häiritsemättä millään tavalla, niin eikö olisi ollut helpompi vaan kolkuttaa kohteliaasti oveen ja odottaa, että se hänelle avataan? Olisi päässyt helpommin ja siistimmin sisään.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 12:49 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Anna Nymfi kirjoitti: To Maalis 09, 2023 12:04 pm Aivan. Ihan päivänselvää, ettei ulkopuolista ollut.

Veitseniskut pitkällä fileerausveitsellä tehty ennen häkeen soittoa.

Ikkuna rikki kokonaan ulkoapäin. Kaikki muu piilotettu jo ennen häkeen soittoa metsään, jonne jäljet johti: Jukan talvikengät, oma veitsi (Jukan veitsi jäänyt lattialle), kuitutakki, housut jätesäkkiin ja nostettu puuhun tai naapurin roskiin, niin ei koira löydä. Varpaisilteen tai sukat jalassa juostu kotiin. Vaatteiden vaihto ja soitto häkeen. Ihmettelee, kun ei vieläkään kuole ja kohta ambulanssi täällä. Iskut päähän, jonka jälkeen T-paita vaihtoon. Käsien ja vasaran pesu.
Tiedätkös missä ne fileerausveitsen iskut oli, ja mitä vahinkoa niistä aiheutui?

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 12:59 pm
Kirjoittaja LexVeritas
ja nostettu puuhun
Tämä myös Bodomin kolmoismurhan yhteydessä esitetty neronleimaus sopii mainiosti teoriaani jääpyystä murha-aseena.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 1:34 pm
Kirjoittaja uusitma
Wanha isä kirjoitti: Ke Maalis 08, 2023 7:38 pm ^varmaan jätin ratkaisevan sanan tai parikin kirjoittamatta, mallailin siis itseäni kulkemaan ilman lasin rikkomista. Aivan niin omistautunut en tälle tapaukselle ole, että särkisin ainoan parvekkeenoveni. Kyllä tuosta kuitenkin voi lasia rikkomattakin vähän testailla miten olkapäät osuu karmeihin ja pää mahdollisesti kolisee yläreunan teräviin lasinreunoihin. Keittiön tuolin avulla pitää varmaan seuraavaksi yrittää sovittaa itseään lasia vasten.
Jos sinä et siitä uskoisi pystyväsi kulkemaan, niin ei se tarkoita, etteikö kukaan muukaan pystyisi. Itse uskon, että menisin siitä kepiästi. Kokemusta on esim n. 60x60cm kattoikkunasta, mistä omaksikin yllätyksekseni menin katolle joskus ilman ongelmia. Pitkä, hoikka, notkea, tervekroppainen ihminen menee tuosta aivan helposti. Jos jotain haluaa päätellä, niin tekijä ei ole lyhyt ja lihava.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 1:45 pm
Kirjoittaja Hermione
Kuolemannaakka kirjoitti: To Maalis 09, 2023 12:49 pm
Anna Nymfi kirjoitti: To Maalis 09, 2023 12:04 pm Aivan. Ihan päivänselvää, ettei ulkopuolista ollut.

Veitseniskut pitkällä fileerausveitsellä tehty ennen häkeen soittoa.

Ikkuna rikki kokonaan ulkoapäin. Kaikki muu piilotettu jo ennen häkeen soittoa metsään, jonne jäljet johti: Jukan talvikengät, oma veitsi (Jukan veitsi jäänyt lattialle), kuitutakki, housut jätesäkkiin ja nostettu puuhun tai naapurin roskiin, niin ei koira löydä. Varpaisilteen tai sukat jalassa juostu kotiin. Vaatteiden vaihto ja soitto häkeen. Ihmettelee, kun ei vieläkään kuole ja kohta ambulanssi täällä. Iskut päähän, jonka jälkeen T-paita vaihtoon. Käsien ja vasaran pesu.
Tiedätkös missä ne fileerausveitsen iskut oli, ja mitä vahinkoa niistä aiheutui?
Nymfille esittäisin myös muita kysymyksiä, kuten mikä oli uhrin kengännumero ja minkäkokoisia kengänjälkiä murhaaja jätti jälkeensä. Paikkatutkinnasta; kuinka monta päivää ja kuinka monen työparin toimesta kotia tutkittiin nimenomaan siitä näkökulmasta, että murhavälineet ja -vaatteet on piilotettu kotiin tai lähiympäristöön.

.
.
.
Luulen, ettei tule vastausta, ei ainakaan sellaista mikä sopisi näyttöön.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 2:00 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä

Ahaa. No veikö taas ne vereytyneet vaatteet sinne puuhun kun joutui nuijimaan häkepuhelun aikana. Entäpä jäljet luutulla vai mopilla.
Käy ihmeessä kertomassa uudelle tutkinnan johtajalle ja miksei vanehmmallekin, kerkeäis kirjaan mukaan. Teoriasi saa järjenjuoksulla Boun ja Joosuan näyttämään nöösipojilta.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 4:40 pm
Kirjoittaja Wanha isä
uusitma kirjoitti: To Maalis 09, 2023 1:34 pm Jos sinä et siitä uskoisi pystyväsi kulkemaan, niin ei se tarkoita, etteikö kukaan muukaan pystyisi. Itse uskon, että menisin siitä kepiästi. Kokemusta on esim n. 60x60cm kattoikkunasta, mistä omaksikin yllätyksekseni menin katolle joskus ilman ongelmia. Pitkä, hoikka, notkea, tervekroppainen ihminen menee tuosta aivan helposti. Jos jotain haluaa päätellä, niin tekijä ei ole lyhyt ja lihava.
Mittasin oman oveni lasiosan leveyden, se on 53cm. Katsoin taas Tähtisentien ovea, siinä on kauttaaltaan veitsenterävää lasia ja hieman lasin keskiosan korkeuden yläpuolella vielä molemmin puolin todella suuret palaset kuin leikkureina. Laittaisin siitä kuvan tänne muttei taidot riitä.
Siitä "leikkurien kohdalta" pitäisi sitten mennä "180 senttiä pitkä, 30-45-vuotias, nopealiikkeinen ja ilmeetön mies" (Alibi, 30.11. 2008) läpi, ja oikein mistään kohti ei voi kiinni ottaa hajonneen ikkunan karmeista, ja toinen käsi on varattu astolle, kiirekin on. Mikään näppylähanska ei kestä ottaa kiinni tuosta karmista ja lasisäröistä. Varmaan meistä jokainen on ollut tekemisissä lasinsirujen kanssa. Ainakin omasta mielestäni ne ovat erittäin teräviä.

Vihreä muovituoli, joka näkyy kuvassa, oli eräänlajin kansalaistuoli ysärillä. Joka toisella terassilla ja parvekkeella oli sellaisia, yleensä ne oli valkoisia.. Moni meistä on niillä yrittänyt seistä ja eipä siitä oikein mitään tullut. Sen verran huteria ne olivat.

jos jätetään 53 sentistä leveyttä pois terävää lasisälöä sisältävät reunat molemmilta puolilta vaikka 3cm. Jää jäljelle..., no, joka tapauksessa alle 50cm rako ja tuosta lasin keskiosan yläpuolelta arvioisin kuvan vasemman puoleisen lasinpalan olevan lähempänä kymmentä senttiä Siis sen jota nimitän leikkuriksi. Kapea on tämä ilmeetön hyökkääjä ollut.
Sinä menisi läpi, minä en. Siinäpä tuli kumottua molemmat mielipiteet. Itseäni kiinnostaa faktat. Sitäkin mietin, onko ovi tallessa?
Siitä voisi kokeilla mennä useampi ukko muovituolin kanssa ja kokeilla miten käy. Tarjoan oluet jokaiselle joka menee ilman suojavarusteita tuosta läpi - kahdesti. Suojalasitkin pitää olla kun tuota alkaa hajalle hakata.
Ja kyllä, en tiedä tarkkaan minkä kokoinen Tähtisentien takaovi on. Kyllä se voi olla leveämpi kuin omani. Kahvan arvioin olevan noin metrin korkeudella. Näyttää ihan massatuotanto-ovelta, tuskin on sen erikoisemmat tilausmitat. Olen mielelläni väärässä kun faktat muuta sanovat.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 5:11 pm
Kirjoittaja Bou
Hermione kirjoitti: To Maalis 09, 2023 1:45 pm
Kuolemannaakka kirjoitti: To Maalis 09, 2023 12:49 pm
Anna Nymfi kirjoitti: To Maalis 09, 2023 12:04 pm Aivan. Ihan päivänselvää, ettei ulkopuolista ollut.

Veitseniskut pitkällä fileerausveitsellä tehty ennen häkeen soittoa.

Ikkuna rikki kokonaan ulkoapäin. Kaikki muu piilotettu jo ennen häkeen soittoa metsään, jonne jäljet johti: Jukan talvikengät, oma veitsi (Jukan veitsi jäänyt lattialle), kuitutakki, housut jätesäkkiin ja nostettu puuhun tai naapurin roskiin, niin ei koira löydä. Varpaisilteen tai sukat jalassa juostu kotiin. Vaatteiden vaihto ja soitto häkeen. Ihmettelee, kun ei vieläkään kuole ja kohta ambulanssi täällä. Iskut päähän, jonka jälkeen T-paita vaihtoon. Käsien ja vasaran pesu.
Tiedätkös missä ne fileerausveitsen iskut oli, ja mitä vahinkoa niistä aiheutui?
Nymfille esittäisin myös muita kysymyksiä, kuten mikä oli uhrin kengännumero ja minkäkokoisia kengänjälkiä murhaaja jätti jälkeensä. Paikkatutkinnasta; kuinka monta päivää ja kuinka monen työparin toimesta kotia tutkittiin nimenomaan siitä näkökulmasta, että murhavälineet ja -vaatteet on piilotettu kotiin tai lähiympäristöön.

.
.
.
Luulen, ettei tule vastausta, ei ainakaan sellaista mikä sopisi näyttöön.
Onhan siinä aika riittänyt vaikka viedä ensimmäiset roskat Nakkilaan roskiin. Mitä siinä nyt välillä siivoiltiin ja säädettiin ennen häkeen soittoa. Itse olen taipuvainen uskomaan, että virkoaminen oli yllätys ja aiheutti sen ”mun täytyy nyt” poistumisen puhelusta. Tosiaan ei silti, ei ole se taustanauhakaan mikään kovin omaperäinen ajatus. Mikäänhän ei estä molempiakaan yhdessä. Astalon piiloksi veikkaan edelleen sitä pannuhuonetta. Mistään en muista lukeneeni mainintaa sen tutkinnasta.
Ja naistenpäivä meni jo, mutta kyllä tässä on saatu kohtuuttoman paljon naistenpäivän etua. Olisi ollut alusta alkaen ihan toinen ääni kellossa jos perheen rouva olisi ollut ruumiina ja 15cm lyhempi puolisonsa olisi selitellyt siinä ikkunasta lähtenyttä huppumiestä.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 5:17 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Wanha isä:
Siitä voisi kokeilla mennä useampi ukko muovituolin kanssa ja kokeilla miten käy. Tarjoan oluet jokaiselle joka menee ilman suojavarusteita tuosta läpi - kahdesti.
Tuosta voit katella tuolin kestävyyttä, sattui viellä haluamasi väri.
https://www.ruutu.fi/video/546240
Virhe tuossa on verhon puute, mutta tässä nyt kuitenkin näkee miten tuoli toimii ja aukosta mennään.

Eri ketterästi meni aukosta, toisin kuin Santaojan "ohjaamissa" rekoissa. Mikähän poliisimiesten jaloissa painoi kun eivät meinanneet nousta maasta, asenteet varmaan.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 6:08 pm
Kirjoittaja Wanha isä
^hyvää materiaalia. En ole aiemmin nähnyt. Samalla ratkesi tuo ovesta menemisen ihmettely, joka on minua vaivannut alusta saakka.
Ketterä ukko, ei voi muuta sanoa. Fakta homma.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 6:19 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Wanha isä kirjoitti: To Maalis 09, 2023 6:08 pm ^hyvää materiaalia. En ole aiemmin nähnyt. Samalla ratkesi tuo ovesta menemisen ihmettely, joka on minua vaivannut alusta saakka.
Ketterä ukko, ei voi muuta sanoa. Fakta homma.
Ei mitään. Kannatta ottaa selvää miten kaikki meni Ulvilassa.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 6:40 pm
Kirjoittaja Anna Nymfi
Detective1 kirjoitti: To Maalis 09, 2023 12:34 pm Tuli mieleen, kun oletettu tunkeutuja sai minuutin verran hakata ikkunalasia rikki kenenkään häntä häiritsemättä millään tavalla, niin eikö olisi ollut helpompi vaan kolkuttaa kohteliaasti oveen ja odottaa, että se hänelle avataan? Olisi päässyt helpommin ja siistimmin sisään.
Ihan kuin nämä ei olisi jo tuossa vaiheessa toinen hakenut kunnollisen aseen, esim lapion ja hakannut tulijaa sillä estäen sisääntulon ja toinen soittanut häkeen. Epäuskottava skenaaro mitä Anneli selittänyt ja reko oli ihan idioottimaisen näköinen.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 7:12 pm
Kirjoittaja sskkll
Anna Nymfi kirjoitti: To Maalis 09, 2023 6:40 pm
Detective1 kirjoitti: To Maalis 09, 2023 12:34 pm Tuli mieleen, kun oletettu tunkeutuja sai minuutin verran hakata ikkunalasia rikki kenenkään häntä häiritsemättä millään tavalla, niin eikö olisi ollut helpompi vaan kolkuttaa kohteliaasti oveen ja odottaa, että se hänelle avataan? Olisi päässyt helpommin ja siistimmin sisään.
Ihan kuin nämä ei olisi jo tuossa vaiheessa toinen hakenut kunnollisen aseen, esim lapion ja hakannut tulijaa sillä estäen sisääntulon ja toinen soittanut häkeen. Epäuskottava skenaaro mitä Anneli selittänyt ja reko oli ihan idioottimaisen näköinen.
Harmi, kun näihin kirjoituksiin ei saa laitettua peukutuksia tai hymynaamoja niin, kuin facebookissa. On näitä kyllä niin hauska lukea että🤣

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Maalis 09, 2023 8:27 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Annelin kirja s. 149: " Vankeja kuljetettiin Porista Saramäen vankilaan Turkuun kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja perjantaisin. Paikkani oli pleksilaseilla osastoiksi jaetun vankikuljetusbussin etuosassa. Bussin perällä istui jo joukko miehiä, joista joku tunnisti minut heti. Hän tervehti ja sanoi tietävänsä, kuka olen. Mies kertoi tuntevansa myös yhden Jukan siskoista ja toivotti hyvää jatkoa."

Mielenkiintoinen asia. Kukahan mies oli? Siis Jukan siskolla yhteys johonkin rikolliseen.