Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Siitä iästä ja syntymäajasta sen verran, että tunnen muutamia pakolaisena maahamme saapuneita. Monesti lapsilla syntymävuodet valehdellaan alaspäin, koska ajatellaan että mitä nuorempi sen paremmat mahdollisuudet päästä maahan. Harvalla pakolaisella on mitään virallisia dokumentteja mukana maahan tullessaan eikä kaikilla ole sellaisia välttämättä olemassakaan.
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Näitä juttuja julkaistaan sen mukaan, MILLAISIA PIIRTEITÄ RAISKAUKSESSA ON. Suomalaisistakin jutuista julkaistaan tuntemattoman tekemät puskaraiskaukset, raiskaukset, joissa on käytetty paljon ja merkittävää väkivaltaa. Tuttavapiirissä humalassa tapahtuneista raiskauksia, joissa ei ole käytetty merkittävää väkivaltaa, ei pääsääntöisesti julkaista. Se, ettei tästä tapauksesta ole paljoa kirjoitettu, on ihan yleisen linjan mukaista, koska tässä ei ole käytetty mitään muuta väkivaltaa kuin kiinnipitäminen, osapuolet humalaisia, samoista kaveripiireistä ym.Radiopuhelin kirjoitti:Keräisi lukijoita jos joku uskaltaisi uutisen julkaista, sano mitä sanot.
Joillekin ei millään mene jakeluun, ettei näissä asioissa ole kyse hyssyttelystä, maton alle lakaisusta tai siitä, uskaltaako media julkaista. Humalaisessa kaveripiirissä tapahtunut raiskaus, jossa uhri kavereineen oli syyllistynyt rikokseenkin, eikä raiskauksessa oltu käytetty väkivaltaa, ei ole mediaan vetoava aihe samalla tavalla kuin tuntemattoman tekemä puskaraiskaus.
So what? Tapsa K on itse listannut n. 70 viime vuonna raiskauksesta tuomittuja ja löysi uutisen vain muutamasta. Vain törkeimmät tapaukset yleensä uutisoidaan, eikä ole syytä tehdä mitään poikkeusta niiden tapausten suhteen, joissa tekijät ovat ulkomaalaisia.Radiopuhelin kirjoitti:Kun taas tämän keskustelun alla olevasta aiheesta EI OLE LAINKAAN UUTISTA!
Tämä liittyy tähän nyt miten? Nämä tekijät ovat uhrin poikaystävän kavereita/tuttavia, ja uhrin poikaystäväkin lienee lähellä uhrin ikäluokkaa. Ei varmaan kolmekymppiset hengaile n. 18-vuotiaiden kassa. Ei tässä ole millään tavalla tuotu esille, että heitä epäiltäisiin ilmoitettua ikää vanhemmiksi. Jos heidän oikeaa ikäänsä ei tiedetä, hehän voivat olla vaikka ilmoitettua ikää vähän nuorempiakin. Yleensä kuitenkin syntymävuosi tiedetään, mutta kuukautta ja päivää ei, jos syntymäaika on epäselvä.Astrea kirjoitti:Harvalla pakolaisella on mitään virallisia dokumentteja mukana maahan tullessaan eikä kaikilla ole sellaisia välttämättä olemassakaan.
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Joissakin maissa on annettu syntymäajat 1.1. ja 1.7. riippumatta milloin on lapsi syntynyt. Ymmärtääkseni syy on armeijan. näin ollen tiedetty kumpaan "kutsuntaerään" nuori kuuluu. uskomatonta mutta totta....
ja aivan varmasti suomeen saapuu oikeilla tiedoilla nuoria/lapsia mutta myös väärillä tiedoilla. tällöin on ikä alempi ja jopa ei kuulu mitenkään kyseiseen perheeseen johon hänet yhdistetään. valitettavasti harvat tapaukset aiheuttavat epäilyn suurelle osalle maahanmuuttajille.
ja kyl jopa 30 voi pyörii 18-veen seurassa jos on mahkuja saada

Poikkeus vahvistaa säännön .... vai miten se nyt meni
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Onko tämä Siru83 siis trolli vai ei? Lievästi ilmaistuna vitutti lukea Sirun postit tässä topicissa. Toivottavasti Sirunkin elämää "rikastutetaan".
Tunnen jollain tasolla sekä tekijät, että uhrin henkilökohtaisesti. Samoilta alueelta kotosin, yhteisiä frendejä jne.. Sen verran voin tarkentaa tytöstä, että ei todellakaan ole helposti tavaraansa jaellut, vaikka Siru näin toisessa topicissa veikkasikin.
Toisesta tekijästä liikkui 2-3v sitten jo huhua, että olisi "rikastuttanut" jonkun suomitytön elämää. Ei mitään tietoa onko juttu totta vai ei, loppupeleissä ei edes kiinnosta. Molemmat kyllä ovat jatkaneet Somaleiden perinnettä, eli söivät khatia steissillä, ja ahdisteli siellä muijia. Hienoja miehiä, kertakaikkiaan.
Kumpaakaan ei ole katukuvassa näkynyt tuomion julistamisen jälkeen, ehkä parempi näin. Itse kyllä voisin pari avaria antaa kavereille jos vielä jossain törmätään.

Enhän minä tässä niin ole sanonut. Mietin kyllä, onko hän tullut vain yhdestä raiskauksesta raskaaksi, mutta koska myöhmmin ilmeni, että lääkärin mukaan mustelmat sopivat yhteen hänen kertomuksensa kanssa, myönsin jo olleeni väärässä.Kiikari-O kirjoitti:Sen verran voin tarkentaa tytöstä, että ei todellakaan ole helposti tavaraansa jaellut, vaikka Siru näin toisessa topicissa veikkasikin.
Alkoholi näyttää hänelle kuitenkin maistuneen reippaanlaisesti ja on tullut myös varasteltua kaupasta. Poikaystäväkin oli joutunut poliisin kiinniottamaksi. Kuulutko sinä tällaiseen hienoon kaveripiiriin?
Onko tämän tytön "harrastus" varastaa kaupoista jatkunut? Onko se suomalaisten perinne? Hieno kaveriporukka kertakaikkiaan.Kiikari-O kirjoitti:Molemmat kyllä ovat jatkaneet Somaleiden perinnettä, eli söivät khatia steissillä, ja ahdisteli siellä muijia. Hienoja miehiä, kertakaikkiaan.
Olen täällä nyt kolmesta ulkomaalaisen tekemästä raiskauksesta lukenut. Yhdessä uhrila oli ollut vuosia erilaisia psyykkisiä ongelmia. Somalialaistaustainen poikaystävä kuului tekijöiden kaveripiiriin. Yhdessä tekijä oli joku Lähi-idästä tai Pohjois-Afrikasta tullut nimestä päätellen. Asianomistaja asui nuorisokodissa ja kuten äsken mainitussa tapauksessa, rikosilmoitus tehtiin vasta kuukausien päästä, ja tekijä tuomittiin, vaikka asianomistaja oli muuttanut kertomustaan 2-3 kertaan, ja asunnossa olleen naisen kertomus ei käsittääkseni puoltanut asianomistajan kertomusta. Sitten on tämä tapaus, joka on itse syyllistynyt ainakin varkauteen ja juonut itsensä tolkuttomaan humalaan tapahtumailtana ja poikaystäväkin ilmeisesti joku kriminaali.
Tästä voimme yhteenvetona todeta sen, että aika monissa näissä maahanmuuttajien tekemissä seksuaalirikoksissa uhri on itse viettänyt yhteiskunnallisesta näkökulmasta epäsosiaalista ja syrjäytynyttä elämää ja liikkunut tietynlaisen sakin kanssa. Samoin noissa huumepiireissä suomalaisten väkivaltaisten raiskausten uhreiksi joutuneet naiset. Tietysti heitä kohtaan pitää tuntea sympatiaa, mutta ihan rajattomasti en jaksa tuntea sympatiaa esim. naista kohtaan, joka menee keskiyöllä rikollisjengin tiloihin "kahville", siis paikkaan, jossa tietää olevan henkirikoksiin ym. syyllistyneitä.
Useimmiten näköjään kunnolliset naiset onnistuvat välttämään tällaisen rikoksen uhriksi joutumisen, ja varsinaiset puskaraiskaukset ovat onneksi harvinaisia ihan tilastollisestikin.
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Siru, tuomion julkisesta versiosta ei tule ilmi, että tyttö olisi mitään kaupoista varastanut.Siru83 kirjoitti: Onko tämän tytön "harrastus" varastaa kaupoista jatkunut? Onko se suomalaisten perinne?
voi tarkoittaa myös sitä, että JS näpisti, ja myös tyttö seurueeseen kuuluvana vietiin kuulusteluihin.asianomistaja oli jäänyt yhdessä JS:n kanssa kiinni myymälänäpistyksestä
En väitä että näin olisi käynyt, mutta en myöskään väitä mitään poikaystävän "harrastuksesta" näpistää kaupoista.
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Ok, tämä meni multa ohi.Mietin kyllä, onko hän tullut vain yhdestä raiskauksesta raskaaksi, mutta koska myöhmmin ilmeni, että lääkärin mukaan mustelmat sopivat yhteen hänen kertomuksensa kanssa, myönsin jo olleeni väärässä.
No tämähän on aika perus teinisekoilua nykyään. Dokailua, satunnaista pilvenpolttelua, varastelua. Tätä harrastaa varsin moni nuori, joten en koe että uhri on ollut mikään erikoisen ongelmallinen tapaus.Alkoholi näyttää hänelle kuitenkin maistuneen reippaanlaisesti ja on tullut myös varasteltua kaupasta. Poikaystäväkin oli joutunut poliisin kiinniottamaksi. Kuulutko sinä tällaiseen hienoon kaveripiiriin?
Itseasiassa melko tavis.
En tiedä onko joku 15-kesäisen myymälävarkaus niin iso juttu sitten kuitenkaan. Tämmöistä pientä kapinointia on kyllä harrastanut moni tuntemani ns. kunnollinenkin ihminen, joten se siitä sitten.Onko tämän tytön "harrastus" varastaa kaupoista jatkunut? Onko se suomalaisten perinne? Hieno kaveriporukka kertakaikkiaan.
Eli oliko sinun mielestä tämän tytön raiskaus oikein, koska hän varasti, joi kännit, ja omaa kriminaalin poikaystävän? Jeesus..Sitten on tämä tapaus, joka on itse syyllistynyt ainakin varkauteen ja juonut itsensä tolkuttomaan humalaan tapahtumailtana ja poikaystäväkin ilmeisesti joku kriminaali.
Tai sitten se johtuu yllättäen monesti siitä, että idiootit Suomimuijat ovat varsin sinisilmäisiä, vailla mitään itsesuojeluvaistoa.Tästä voimme yhteenvetona todeta sen, että aika monissa näissä maahanmuuttajien tekemissä seksuaalirikoksissa uhri on itse viettänyt yhteiskunnallisesta näkökulmasta epäsosiaalista ja syrjäytynyttä elämää ja liikkunut tietynlaisen sakin kanssa.
-
Joku toinen
- Sabrina Duncan
- Viestit: 374
- Liittynyt: La Tammi 28, 2012 10:22 pm
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Siru 8V
Tässä tapauksessa oli tekijöinä ulkomaantuliaiset jotka syyllistyivät tuomioiden perusteella toiseen ja kolmanteen rikokseensa. Ja tämän innokkaamman kohdalla aikajana on niinkin lyhyt kuin 6kk.
Eikös tässäkin kohtaa voitaisi lyödä postimerkki perseeseen ja lähettää kaverit savannia vahtimaan? Ei näytä yhteiskuntakelvollisilta kavereilta alkuunkaan. Suomalaiset vankilat on ihan tarpeeksi täynnä jo nyt ulkomaan rikastuttajia niin Viro-Venäjä akselilta kuin muistakin mamu-maista. Otetaan se Suomen kansalaisuus pois ja lähetetään junalla kotiin.
Todellisuudessa ulkomailta tulevien iät voivat olla melkein mitä tahansa. Olihan aikoinaan juttua kaverista joka 20-vuotiaana omasi harmaantuvat hiukset
ja 10- vuotiaat pojat joilla oli komeat viikset. Eli se niistä luotettavista iänmäärityksistä pelkän syntymävuoden perusteella.
Ja oikein oksettaa kun syyllistät uhria. Uhriko raiskaa? Se että vedän kännit oikeuttaa mamun panemaan perseeseen? Se että uhri oli tuntemansa henkilön kotona ei tarkoita sitä ettei paikalla voisi olla kuitenkin henkilölle tuntemattomia tuttavuuksia ihan luvan kanssa. Tässä tilanteessa veljekset? päättivät käyttää tilannetta hyväkseen ja vuorotellen panna liukauttaa tyttöä joka oli nukkumassa känniään pois. Jos tapaus on molemman syylliseksi tuomitun mukaan vain silkka sattumus että molemmat paukuttivat menemään toisistaan tietämättä on mustien poikien ajatuksenjuoksu hieman ihmeellinen. Kyseessä ei varmaankaan ollut mikään 8 huoneen luksuskämppä vaan hikinen 1-2h ja keittiö jossa jokainen ääni kuuluu joka huoneeseen. Eli pojat suunnitelleen keskenään ja ei kun panoks.
Oletkos ollut yhdynnässä ja tiedät kuinka helposti lapsia jotkut sikiää?
Myönnät olleesi väärässä ja kuitenkin syyllistät uhria poikaystävän takia joka ei todellisuudessa ollut uhrin poikaystävä. Lipsuuko ote?
Voisi helvetti sentään lukea koko jutun ennen kuin alat latelemaan "totuuksia" rasian jaosta ja raiskaustilanteesta. Olitko vieressä kirjaamassa ylös tapahtumat?
On sulla otsaa syyllistää uhria jokaisessa mamun rikastuttamisrikoksessa. Ihme ettei jokainen mamu ole sitten syyllinen omaan kohtaloonsa jos kantasuomalainen kalauttaa punttivehkeillä hengen pois. Syyllistä niissäkin tapauksissa uhria. Rasisti!

Ei poliisi ota näpistystapauksissa ketään kiinni vain siksi, että on ollut näpistelijän seurassa. Ei poliisilla ole edes sellaista oikeutta. Kyllä uhri on itse syyllistynyt rikokseen ja liikkunut rikollisessa seurassa, johon tuona iltana kuuluivat myös tekijät.Tapsa K kirjoitti:voi tarkoittaa myös sitä, että JS näpisti, ja myös tyttö seurueeseen kuuluvana vietiin kuulusteluihin.
Nii-in? Mitäs sitten? Ei paskankaan väliä, mikä on tekijöiden etninen tausta. Nämä tekijätkin kuitenkin tosiasiallisesti hyödyttävät tätä yhteiskuntaa enemmän kuin omaan elämäänsä vittuuntuneet keuhkoajat, jotka ovat katkeroituneet ulkomaalaisille miehille. Katkeruuden, kateuden ja vihamielisyyden syövyttämät juntit ovat vastenmielisintä, mitä tiedän, ja heidät voi kyllä lähettää suoraan vaikka Siperiaan. Suomi ei mitään menettäisi.Joku toinen kirjoitti:Tässä tapauksessa oli tekijöinä ulkomaantuliaiset
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
En enää edes yritä ymmärtää... Olet sairas!Siru83 kirjoitti:Nii-in? Mitäs sitten? Ei paskankaan väliä, mikä on tekijöiden etninen tausta. Nämä tekijätkin kuitenkin tosiasiallisesti hyödyttävät tätä yhteiskuntaa enemmän kuin omaan elämäänsä vittuuntuneet keuhkoajat, jotka ovat katkeroituneet ulkomaalaisille miehille. Katkeruuden, kateuden ja vihamielisyyden syövyttämät juntit ovat vastenmielisintä, mitä tiedän, ja heidät voi kyllä lähettää suoraan vaikka Siperiaan. Suomi ei mitään menettäisi.Joku toinen kirjoitti:Tässä tapauksessa oli tekijöinä ulkomaantuliaiset
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Mä olen maitosuklaan värinen, monikulttuurisen suhteen seurauksena syntynyt äpärälapsi, ja voin kyllä todeta olevani rasisti. Heti tilaisuuden tullen olen kyllä valmis antamaan Somalille tai Kurdille nekkuun, ja niin on muuten moni muukin tummemman pigmentin omaava kaveri.Nämä tekijätkin kuitenkin tosiasiallisesti hyödyttävät tätä yhteiskuntaa enemmän kuin omaan elämäänsä vittuuntuneet keuhkoajat, jotka ovat katkeroituneet ulkomaalaisille miehille. Katkeruuden, kateuden ja vihamielisyyden syövyttämät juntit ovat vastenmielisintä, mitä tiedän, ja heidät voi kyllä lähettää suoraan vaikka Siperiaan. Suomi ei mitään menettäisi.
En koe silti olevani katkera Somaleille tai muillekkaan loisille. Saati sitten kateellinen. Tietyt ulkomaalaiset miehet ovat omalla käytöksellänä aiheuttanut sen, että heistä ei pidetä.
Mutta hei, mä olenkin juntti.
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Sääli että sinulla on noin heikko itsetunto ja koet tarvetta nöyristellä ja mielistellä rasistisia suomalaisia tuolla tavalla. Voihan sitä tietysti yrittää ylentää itseään suomalaisten silmissä haukkumalla yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevia maahanmuuttajia. Se on kuitenkin vain säälittävää ja osoitus heikosta itsetunnosta ja lisäksi epäsolidaarisuudesta ulkomaalaistaustaisia kohtaan.Kiikari-O kirjoitti:Mä olen maitosuklaan värinen, monikulttuurisen suhteen seurauksena syntynyt äpärälapsi, ja voin kyllä todeta olevani rasisti. Heti tilaisuuden tullen olen kyllä valmis antamaan Somalille tai Kurdille nekkuun, ja niin on muuten moni muukin tummemman pigmentin omaava kaveri.
En minäkään koe, että sinä olisit katkera. Sinulla on vain heikko itsetunto, koska olet kasvanut suomalaisessa kulttuuripiirissä vailla ulkomaalaisen isäsi vaikutusta, mikä on voinut vaikuttaa identiteettiäsi häiritsevästi, kenties saaden sinut jopa vihaamaan itseäsi, mitkä heijastuvat tuollaisissa itseinhoisissa nimityksissä kuten "äpärälapsi". Tällaiset psyykkiset ongelmat ovat valitettavia, mutta ne ongelmat ovat kuitenkin sinussa, ei somaleissa.Kiikari-O kirjoitti:En koe silti olevani katkera Somaleille tai muillekkaan loisille.
Eivät ole. Siihen on syynsä, miksi somalien työttömyys Suomessa on 55% ja USA:ssa 17%. Ja syy siihen ei ole somalit.Kiikari-O kirjoitti:Tietyt ulkomaalaiset miehet ovat omalla käytöksellänä aiheuttanut sen, että heistä ei pidetä.
On somaleilla kyllä vaikeaa Suomessa, jos joutuvat vielä itseinhoisten ulkomaalaistaustaistenkin sylkykupiksi. Kaikki kunnia heille siitä, että heillä menee edes niin hyvin, kuin heillä menee näin vaikeissa olosuhteissa.
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Valitettavasti rasismia esiintyy kaikkialla siis myös eri etnisyyksien sisällä myös somaleilla. ei vain valkoisten suomalaisten miesten toimesta 
Poikkeus vahvistaa säännön .... vai miten se nyt meni
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Ihan topicin ohihan tässä jo mennään mutta siitä vain ihmettelemään näitä somaleita joilla menee niin huonosti; merkkikuteissa (sossu maksaa) notkutaan isompien ostoskeskusten kahviloissa päivät pitkät (sossu maksanee sen notkumisenkin). Että kyllä, huonosti menee.Siru83 kirjoitti:On somaleilla kyllä vaikeaa Suomessa, jos joutuvat vielä itseinhoisten ulkomaalaistaustaistenkin sylkykupiksi. Kaikki kunnia heille siitä, että heillä menee edes niin hyvin, kuin heillä menee näin vaikeissa olosuhteissa.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."
Re: Hki, joukkoraiskaus 8.12.2010
Ei tuossa ole kyse mistään rasismista, vaan siitä, että nuori ulkomaalaisen isän ja suomalaisen äidin lapsi kääntää ympäristön vihan itsensä kaltaisia ihmisiä kohtaan itseensä, alkaa inhota itseään ja projisoi oman itseinhonsa itseään vielä heikommassa asemassa oleviin ulkomaalaisiin. Tämä on riski etenkin sellaisilla puoliksi ulkomaalaisilla lapsilla, joiden ulkomaalainen vanhempi ei ole läsnä heidän elämässään. Puolet itsestä voi olla tavallaan poissa, jos henkilöllä ei ole mitään kosketusta siihen maahan, kulttuuriin ja etniseen ryhmään, joka on osa häntä.poikkeus kirjoitti:Valitettavasti rasismia esiintyy kaikkialla siis myös eri etnisyyksien sisällä myös somaleilla. ei vain valkoisten suomalaisten miesten toimesta
Heikosta itsetunnosta se suomalaisen miehenkin ulkomaalaisvihamielisyys lähtee, mutta kuitenkin suomalaiselle miehelle on annettu paremmat lähtökohdat kuin puoliksi ulkomaalaisille.
No tämäpäs sattui. Minä kun olen aina miettinyt, miten toimeentulotuen varassa elävillä suomalaisilla on varaa notkua baareissa joka päivä. Ja ryypätä. Ja ryypätä lisää. Se kun maksaa paljon enemmän kun kahvin juominen.irmuska kirjoitti:Ihan topicin ohihan tässä jo mennään mutta siitä vain ihmettelemään näitä somaleita joilla menee niin huonosti; merkkikuteissa (sossu maksaa) notkutaan isompien ostoskeskusten kahviloissa päivät pitkät (sossu maksanee sen notkumisenkin). Että kyllä, huonosti menee.