Oho, vasta kuusi vuotta tapahtuneesta ja jo nyt saatiin KKO:n siunaus asialle:
10-vuotias tyttö kuoli, kun ratsastusmaneesi romahti: Rakennustarkastajaa oli varoitettu uhkasta sähköpostilla - Korkein oikeus tuomitsi sakkoihin
Traaginen tapaus sattui Laukaassa helmikuussa 2013.

- Ratsastusmaneesin romahduksessa helmikuussa 2013 kuoli 10-vuotias tyttö. KALEVI TIITINEN
- maneesi_Laukaa.jpg (79.97 KiB) Katsottu 3219 kertaa
Korkein oikeus (KKO) on tuominnut Laukaan kunnan johtavan rakennustarkastajan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.
Traaginen tapaus sattui Laukaassa helmikuussa 2013. 10-vuotias tyttö kuoli ja neljä muuta loukkaantui, kun ratsastuskoulun maneesirakennus romahti.
Tuomittu rakennustarkastaja oli saanut ELY-keskuksen välittämänä ympäristöministeriöltä sähköpostiviestin. Viestin aiheena oli ”suurten hallien riskit”.
Viestin liitteenä oli ollut kaksi onnettomuustutkintakeskuksen onnettomuusuhkailmoitusta, jotka koskivat aiemmin sortuneita urheilu- ja ratsastushalleja. Rakennustarkastaja ei viesteistä huolimatta ryhtynyt toimenpiteisiin.
Kului kaksi ja puoli vuotta viestin saapumisesta, kun Laukaan kunnan alueella sortui 70 metriä pitkä ja 24 metriä leveä, yksityisessä omistuksessa ollut ratsastusmaneesi.
– Se oli samanlainen kuin toinen ilmoituksissa mainitusta halleista, KKO kertoo tiedotteessaan.
KKO katsoi tuomiossaan, että rakennustarkastaja oli huolimattomuudesta laiminlyönyt virkavelvollisuuteensa valvoa ratsastusmaneesin kunnossapitoa ja välittää tieto maneesia koskeneesta turvallisuusuhasta omistajalle, joka vastasi rakennuksen kunnosta.
Aikaa oli
KKO:n mukaan rakennustarkastajan johtamalla rakennusvalvonnalla katsottiin olleen runsaasti aikaa, ammatillinen kyky ja myös tietotekniset mahdollisuudet ryhtyä etsimään toimialueella sijaitsevia, onnettomuusuhkailmoituksessa määriteltyjä halleja.
– Rakennustarkastaja oli kuitenkin jättänyt asianmukaisesti reagoimatta hänelle saapuneisiin, rakennusturvallisuutta koskeneisiin ja viranomaisen laatimiin vakaviin onnettomuusuhkailmoituksiin, vaikka hänen keskeisiin virkavelvollisuuksiinsa on kuulunut rakennusturvallisuudesta huolehtiminen, KKO toteaa.
Vuonna 2016 Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi rakennustarkastajaa koskeneet syytteet.
Vaasan hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2017 rakennustarkastajan 30 päiväsakon sakkorangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Samaan päätyi siis nyt korkein oikeus, mutta se vapautti rakennustarkastajan velvollisuudesta korvata valtiolle asianomistajien asiamiehille hovioikeudessa maksetut palkkiot.
Rakennustarkastaja vaati KKO:ssa, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään.[/i]
Iltalehti
28.12.2018 9:37
Jos jotain positiivista asiasta hakee, niin onneksi kyseessä ei ollut maahanmuuttajan lapsi, sillä tällöin olisi herännyt epäilys, että kyse olisi ollut tahallisuudesta ja tuottamuksellisuudesta. Korvausvaateetkin olisivat olleet ihan eri luokkaa.