Sivu 4/8

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 3:53 pm
Kirjoittaja mämmi
Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi Vaasassa ammattioppilaitoksessa tapahtuneesta puukotuksesta epäillyn miehen. IS:n tietojen mukaan mies halusi kostaa avioliiton aikana tapahtuneen pettämisen.

Poliisi epäilee, että mies puukotti 41-vuotiasta naisopiskelijaa Sepänkyläntiellä sijaitsevassa Vamian Sampo-kampuksessa tiistaina. Aseena oli poliisin mukaan isohko keittiöveitsi ja väkivallanteko tallentui koulun valvontakameralle.

IS:n tietojen mukaan nainen oli miehen ex-vaimo. Myös 49-vuotias mies opiskeli samassa koulussa.

Pariskunta tuomittiin avioeroon Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöksellä tasan kuukausi sitten, eli 5. syyskuuta. Nainen oli jättänyt avioerohakemuksen tämän vuoden tammikuussa.

Mies myöntää lyömisen, mutta hän kiistää sen, että kyseessä olisi ollut henkirikoksen yritys. Miehen mielestä teko täytti korkeintaan törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön.

IS:N tietojen mukaan miehen teon taustalla oli juurikin avioero, ja siihen johtaneet syyt. Miehen mukaan avioliiton aikana oli tapahtunut pettämistä, jota hän ei hyväksynyt. Mies on kertonut joutuneensa asian takia pilkan kohteeksi. Mies halusi kertomansa mukaan näyttää koulussa paikalla olijoille, ettei hän hyväksynyt naisen toimintaa.

Mies on sanonut kuulusteluissa, että hän on nyt puhdistanut kunniansa, eikä hänellä ole enää mitään syytä tehdä rikosta. Kertomansa mukaan mies on jälkikäteen ymmärtänyt, että teko oli täysin harkitsematon. Kertomansa mukaan miehen ei olisi pitänyt mennä teossaan näin pitkälle.

Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan miestä on todennäköisin syin epäiltävä murhan yrityksestä. Mies vangittiin oikeuden päätöksellä tänään perjantaina. Mahdollinen syyte on nostettava 5. joulukuuta mennessä.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005853942.html

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 4:17 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
Väkivallantarkastaja kirjoitti: Arabi on etninen tausta (kuten esimerkiksi kantasuomalainen, saamelainen tai vaikka romani). Islam on uskomusjärjestelmä (kuten esimerkiksi kristillisyys). Arabien kulttuurissa tietyt kunniakäsitykset joista tässäkin voi hyvin olla kyse ovat todella vanhoja ja periytyvät ajalta ennen kuin islamin uskoa (tai sen puoleen kristillisyyttä) oli edes keksitty.

Sitä paitsi ei ole sanottua, ettei kyseessä olisi ollut arabai kommunisti tai arabi kristitty. Niitäkin kun on olemassa. Mikäli ei ole näyttöä erityisestä uskonnollisesta motiivista, niin islam on mukana tässä samalla tavalla kun kristillisyys on mukana jokaisessa kantasuomalaisen tekemässä rikoksessa.
Kunniaansa puhdisti arabitaustainen veitsellä naisen kaulan auki viiltäen. Eli kyllä, perus koraanikoululainen kyseessä. Mikään ei viittaa siihen, että olisi arabialaistaustainen tapakristitty.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 5:53 pm
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
MohammedMohammed kirjoitti:Kunniaansa puhdisti arabitaustainen veitsellä naisen kaulan auki viiltäen. Eli kyllä, perus koraanikoululainen kyseessä. Mikään ei viittaa siihen, että olisi arabialaistaustainen tapakristitty.
Mikään ei myöskään viittaa koraanikouluun. Perinteiset kunniakäsitykset istuvat arabi-kulttuurissa hyvin syvällä ja eivät ole riippuvaisia uskonnollisen opetuksen määrästä tai laadusta. Tätä tukee myös syyllisen oma kertomus:

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.5AaZtCg
Vaasan koulupuukottaja kertoo motiivikseen maineensa ylläpidon – iski ex-vaimonsa kimppuun "puhdistaakseen kunniansa"

Vaasan tiistaina tapahtuneessa koulupuukotuksessa motiivina oli miehen oman kertoman mukaan hänen maineensa ylläpitäminen.

Mies vangittiin epäiltynä murhan yrityksestä. Hän itse katsoo kyseessä olleen korkeintaan törkeä pahoinpitely. Mies oli lyönyt uhria selkään kouluun mukaansa ottamallaan keittiöveitsellä.

Kertoi motiiviksi oman maineensa

Miestä kuulusteltiin arabiaksi. Mies on itse kertonut, että teon taustalla oli avioero ja hänen kertomansa mukaan myös naisen avioliiton aikainen pettäminen.

Hän kertoi joutuneensa ulkopuolisten pilkan kohteeksi.

– Hänen tarkoituksensa on ollut näyttää läsnäolijoille ettei hän hyväksy asianomistajan toimintaa, mies ilmoitti vangitsemisvaatimukseen kirjatussa vastauksessaaan.

Ilmoitti "puhdistaneensa kunniansa"

Miehen mukaan hän olisi tehnyt teon jossain muualla kuin koulussa, mikäli hän olisi halunnut tappaa naisen, sillä hän tiesi paikalla olevien ihmisten puuttuvan tapahtumaan.

Hän kuitenkin myöntää, että teko oli täysin harkitsematon, eikä hän olisi saanut "mennä näin pitkälle".

Mies piti vangitsemista tarpeettomana.

– [Mies] on kuulustelussa lausunut, että hän on puhdistanut kunniansa eikä hänellä ole syytä enää tehdä mitään rikosta.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 6:30 pm
Kirjoittaja DemlaMinfo
Mies piti vangitsemista tarpeettomana.
Tämä viittaa koraanikoululaisiin. "Valehtele vääräuskoisille kaikessa missä voit."

Tappoi melkein exänsä ja on sitä mieltä, että hänen vangitsemisensa on tarpeetonta, koska kyseessä oli vain nainen.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 8:58 pm
Kirjoittaja Tackleberry
DemlaMinfo kirjoitti:
Mies piti vangitsemista tarpeettomana.
Tämä viittaa koraanikoululaisiin. "Valehtele vääräuskoisille kaikessa missä voit."

Tappoi melkein exänsä ja on sitä mieltä, että hänen vangitsemisensa on tarpeetonta, koska kyseessä oli vain nainen.
Niin, siis valehteliko hän vai onko hän oikeasti tuota mieltä?

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 9:00 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Tackleberry kirjoitti:
DemlaMinfo kirjoitti:
Mies piti vangitsemista tarpeettomana.
Tämä viittaa koraanikoululaisiin. "Valehtele vääräuskoisille kaikessa missä voit."

Tappoi melkein exänsä ja on sitä mieltä, että hänen vangitsemisensa on tarpeetonta, koska kyseessä oli vain nainen.
Niin, siis valehteliko hän vai onko hän oikeasti tuota mieltä?
Taqiyya.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 9:35 pm
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
DemlaMinfo kirjoitti: Tämä viittaa koraanikoululaisiin. "Valehtele vääräuskoisille kaikessa missä voit."
Tässä miehen lausunnossa on aika monta väitettä:
  • Mies on itse kertonut, että teon taustalla oli avioero ja hänen kertomansa mukaan myös naisen avioliiton aikainen pettäminen.
  • Hän kertoi joutuneensa ulkopuolisten pilkan kohteeksi. Hänen tarkoituksensa on ollut näyttää läsnäolijoille ettei hän hyväksy asianomistajan toimintaa, mies ilmoitti vangitsemisvaatimukseen kirjatussa vastauksessaaan.
  • Miehen mukaan hän olisi tehnyt teon jossain muualla kuin koulussa, mikäli hän olisi halunnut tappaa naisen, sillä hän tiesi paikalla olevien ihmisten puuttuvan tapahtumaan.
  • Hän kuitenkin myöntää, että teko oli täysin harkitsematon, eikä hän olisi saanut "mennä näin pitkälle".
  • Mies piti vangitsemista tarpeettomana.
  • Mies on kuulustelussa lausunut, että hän on puhdistanut kunniansa eikä hänellä ole syytä enää tehdä mitään rikosta.
Eli mitkäs kaikki noista olivat valheita? Kaikki? Koska voi?

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 10:04 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Väkivallantarkastaja kirjoitti:Tässä miehen lausunnossa on aika monta väitettä:
  • Mies on itse kertonut, että teon taustalla oli avioero ja hänen kertomansa mukaan myös naisen avioliiton aikainen pettäminen.
  • Hän kertoi joutuneensa ulkopuolisten pilkan kohteeksi. Hänen tarkoituksensa on ollut näyttää läsnäolijoille ettei hän hyväksy asianomistajan toimintaa, mies ilmoitti vangitsemisvaatimukseen kirjatussa vastauksessaaan.
  • Miehen mukaan hän olisi tehnyt teon jossain muualla kuin koulussa, mikäli hän olisi halunnut tappaa naisen, sillä hän tiesi paikalla olevien ihmisten puuttuvan tapahtumaan.
  • Hän kuitenkin myöntää, että teko oli täysin harkitsematon, eikä hän olisi saanut "mennä näin pitkälle".
  • Mies piti vangitsemista tarpeettomana.
  • Mies on kuulustelussa lausunut, että hän on puhdistanut kunniansa eikä hänellä ole syytä enää tehdä mitään rikosta.
Eli mitkäs kaikki noista olivat valheita? Kaikki? Koska voi?

Ensimmäinenväite on osatotuus. Avioero taustalla on se totuusosa.

Toinenväite on osatotuus. Entinen muslimi ei voi hyväksyä avioeroa, varsinkaan naisen hakemana. Paikalla oli ilmeisesti entisiä sekä nykyisiä muslimeja, joille piti näyttää kuinka käy jos nainen ei ymmärrä asemaansa, vaan luulee olevansa tasa-arvoinen näiden ylevien miesten kanssa.

Kolmas väite on taasen paskaa. Ylläolevasta voi todeta miksi. Kunniaa piti puolustaa juurikin samankaltaisten olioiden läsnäollessa. Johan toi toinen hänen väittämänsä näin todistaa. Läsnäolioille piti näyttää.

Eikö harkitsemiseen tarvita aivoja, tai jotakin mössöä pääkopan sisällä? No jos sitä ei ole niin silloinhan ei voi tehdä muuta kuin harkitsemattomia tekoja, kuten turhanpaikan hakemista Suomesta.

Sehän on puhdistanut olemattoman rotan kunniansa vasta sitten kun ex on kuollut, ja vieläpä tämän paskahousun toimesta.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Pe Loka 05, 2018 10:17 pm
Kirjoittaja Tracker
Näillähän voi olla pettämistä jo sekin kun vaimo kiittää ja hymyilee jollekin joka on avannut hänelle oven.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: La Loka 06, 2018 7:48 am
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
kakkosurpo kirjoitti: Ensimmäinenväite on osatotuus. Avioero taustalla on se totuusosa.

Toinenväite on osatotuus. Entinen muslimi ei voi hyväksyä avioeroa, varsinkaan naisen hakemana. Paikalla oli ilmeisesti entisiä sekä nykyisiä muslimeja, joille piti näyttää kuinka käy jos nainen ei ymmärrä asemaansa, vaan luulee olevansa tasa-arvoinen näiden ylevien miesten kanssa.

Kolmas väite on taasen paskaa. Ylläolevasta voi todeta miksi. Kunniaa piti puolustaa juurikin samankaltaisten olioiden läsnäollessa. Johan toi toinen hänen väittämänsä näin todistaa. Läsnäolioille piti näyttää.
Olen monesta asiasta samaa mieltä. Mies ei valehdellut kaikessa mahdollisessa, vaan kertoi itse asiassa hyvin pitkälti totuuden. Syynä ei ollut uskonto, vaan arabi-kulttuuriin kuuluva kunniakäsitys, jonka mukaisesti miehen piti väkivallalla "puhdistaa" kunniansa toisten samaan kulttuuripiiriin kuuluvien silmissä, jotta hän "näyttäisi mieheltä". Se kuinka suunniteltu ja harkittu teko oli on kyseenalaista. Voi hyvin olla, että ex-vaimon ilmestyminen samaan paikkaan muiden samaan kulttuuripiiriin kuuluvien näkyville on laukaissut tarpeen tehdä hyökkäys juuri sillä hetkellä ja siinä paikassa ilman sen suurempia suunnitelmia. Voi myös olla, että mies on oikeasti pelännyt eikä halunnut tappaa ja on hyökännyt vain "joukon painostuksen takia" kasvojen menettämisen pelossa.

putsari kirjoitti:Tässä sentään kohde oli oikea, eli oletettu huorintekijä eikä kaluaan johonkin lähiöemakkoon kastanut mies. Voin vain kuvitella minkänäköinen emakko tuokin on ollut, siitä kertoo jo se, että on joutunut tyytymään johonkin taatelintallaajaan.
Käsittääkseni vaimo oli myöskin ulkomaalaistaustainen, eli mahdollisesti arabi hänkin.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: La Loka 06, 2018 12:19 pm
Kirjoittaja MAAHINE
Tuo epäiltyhän on menny vartavasten tätä tekoa varten koululle.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: La Loka 06, 2018 10:42 pm
Kirjoittaja sine qua non
Eikö täällä vielä ole kerrottu murhayrityksestä epäillyn nimeä? Se on Ali Rashid Majeed.

Nimen ja sen tiedon perusteella, että epäilty on arabi, voisi aika vahvasti veikata, että hän on myös muslimi. Ali-nimeä tuossa muodossa arabilla tuskin olisi, jos hän ei olisi muslimi (Ali on islamin tärkeimmän profeetta Mohammedin vävypojan nimi). Rashid ja Majeed (myös muodossa Majid) ovat nekin muslimien parissa useasti tavattuja nimiä.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: La Loka 06, 2018 10:49 pm
Kirjoittaja poikani
Foliohattumies kirjoitti:Nyt kun täällä on eri kulttuureista jo puhuttu, haluan tuoda esille, että tällainen "kunniaan", "häpeään" ja mustasukkaisuuteen liittyvä väkivalta ei ole mitenkään tietyn kulttuurin yksinoikeus. Suomessa tapahtuu näistä syistä paljon väkivaltaa naisia kohtaan. Oli tekijä sitten kantasuomalainen, arabi jne.
Kantasuomalaiset eivät murhaa perheen tai entisen perheen naisia tai tyttöjä suvun tai muun vastaavan viiteryhmän kuvitellun - tai omassa piirissään annetunkin - kunnian vuoksi.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: La Loka 06, 2018 10:57 pm
Kirjoittaja sine qua non
poikani kirjoitti:
Foliohattumies kirjoitti:Nyt kun täällä on eri kulttuureista jo puhuttu, haluan tuoda esille, että tällainen "kunniaan", "häpeään" ja mustasukkaisuuteen liittyvä väkivalta ei ole mitenkään tietyn kulttuurin yksinoikeus. Suomessa tapahtuu näistä syistä paljon väkivaltaa naisia kohtaan. Oli tekijä sitten kantasuomalainen, arabi jne.
Kantasuomalaiset eivät murhaa perheen tai entisen perheen naisia tai tyttöjä suvun tai muun vastaavan viiteryhmän kuvitellun - tai omassa piirissään annetunkin - kunnian vuoksi.
Juu, ei täällä ole samanlaista helposti loukkaantuvien miesten kunniakulttuuria, joka lämpimämmissä maissa vallitsee. Mustasukkaisuus ja/tai häpeä toki poikivat henkirikoksia tai niiden yrityksiä täälläkin. Poikkeuksellista kuitenkin on, että päiväsaikaan julkisella paikalla lähdettäisiin perimään hintaa "loukkaukseen" syylliseltä osapuolelta.

Re: Puukotus Vaasan ammattiopistossa 2.10.2018

Lähetetty: Su Loka 07, 2018 11:21 pm
Kirjoittaja putsari
Tutkimusten mukaan kyllä 17% aikuisista naisista on kokenut parisuhteessa väkivaltaa.Miehistä 17%. Lapsiin kohdistuvassa väkivallassa useimmiten tekijä on nainen.
Kuulutko sinä viidesosaan miehistä, joita puoliso on lyönyt?
Tutkimuksen mukaan 16 % suomalaismiehistä on joutunut puolison väkivallan tai uhkailun kohteeksi. Yli viidesosa miehistä on ollut väkivallan uhri aikaisemmassa suhteessaan. Parisuhdeväkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaaliluokissa.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/ti ... -kokijana/

Eli aika tasa-arvoista meinikiä Suomessa on. Foliohattumies voisi miettiä mitkä ovat prosentit kunniakulttuurimaissa tai vaikka slobomaissa. :roll: