MURHA.INFO

tunnustan.
niihin rakastuu kaikessa siinä ihanuudessaan ja rajuudessaan. On kivaa kun poikaystävä on kaikkien muiden mielestä pelottavaa seuraa, ja ihmettelee miten uskallan liikkua saati asua tuommoisen kanssa löytyy vähä vakivaltatuomioo ja varastettu tavara liikkuu, ja sun ei tartti miettii et millä maksetaan seuraavan viikonlopun sekoilut. 8 kuukauden seurustelun lopputulos: kolme viikkoo sairaalas joista kaksi teholla. ja kaikki mustelmat ja arvet rakkauden tähden. Ja se vain löi kerran, sen yhen koko illan.

en muuten rakastu enää kun nörtteihin ja hippeihin, ne vaan on niin lutusii kaikes herttaisuudessaan.

"Herrasmies ei lyö naista hattu päässä". (Portsari asiakkaalle Matti Ijäksen elokuvassa Räpsy ja Dolly - Pariisi odottaa).

Tarpeeksi kauan kun tälläinen alistuva nainen kulkee näiden hörhöjen kanssa, niin hän on sen verran loppuun ajettu, että ei kelpaa enää kenellekään. Nelikymppisenä hänen miesystävänsä ovat ns. rantojen miehiä. Likaisen villapipon peittämän pään risahampainen suu nauraa tyhjänpäiväisille vitseille onttoa naurua, josta on ilo kadonnut. Elämänsä miehet ovat yksi toisensa jälkeen löytäneet uuden hakattavan.

Itse seurustelin reilun vuoden "pahan pojan" kanssa. Hänen kontollaan oli mm. pahoinpitelytuomioita, varkauksia, rattijuopumuksia, varastetun tavaran kätkemisiä jne. Ei kuitenkaan sentään mitään seksuaalirikoksia tai henkirikoksia.

Olen itse ns. "hyvästä perheestä", vanhempani ovat kummatkin opettajia, ja ovat olleet mitä parhaimpia kasvattajia - oikeastaan voisi sanoa, että heitä parempaa isää & äitiä saisi hakemalla hakea. Olen myös aina menestynyt kohtuullisen hyvin opiskeluissani - käyttäisin itse sanaa "keskivertosuorittaja". Opiskelun yhteydessä käyn myös töissä. Ok, joskus nuorempana (15-17 vuotiaana) tuli kyllä viinan kanssa läträiltyä ja tyhmyyksiä tehtyä, mutta nykyään näin "vanhempana ja viisaampana", ei ole enää pahemmin samoissa porukoissa tullut pyörittyä.

En oikein itsekään tiedosta syitä, minkä takia rakastuin tähän kyseiseen "renttuun". Miesmakuni on nimittäin aina ollut aivan päinvastainen; fiksu, rehellinen, suoraselkäinen ja vastuuntuntoinen mies, on aina ollut enemmän minun makuuni. Oli siis melkoinen yllätys myös itselleni, että löysinkin itseni kulkemassa "pikku rikollisen" kanssa, joka ei "oikeita töitä" ollut tehnyt aikoihin ja niistäkin vähistä mitä teki, sai jokaisesta potkut.

Muista "pahoista pojista" poiketen, hän ei koskaan kuitenkaan kohdellut minua huonosti, päinvastoin, tunsin joskus olevani kuin mikäkin prinsessa. Hän puolusti minua aina tarpeen tullessa ja hänen kanssaan oli mitä turvallisinta liikkua kaupungilla. Ulkonäöllisesti hän vastasi täysin kuvaani ihannemiehestäni: komea, isokokoinen, lihaksikas kaljupää. Pakko myöntää, että olin aivan rakastunut.

Nyt näin jälkikäteen tuon tunteen haihduttua, olen miettinyt syitä tuohon. Ensimmäinen syy joka tulee mieleeni, on hoivavietti, joka minulla nuorella typykällä jo tuolloin oli. Halusin auttaa häntä, halusin "parantaa" hänet, halusin että hän muuttuu minun vuokseni. Uskoin ja toivoin, että hän rakastaa minua niin paljon, että on valmis muuttumaan vuokseni ja elämään "kunnon elämää". Tunsin itseni tärkeäksi auttaessani häntä. Yritin muuttaa ja muokata häntä unelmien miehekseni.

Toiseksi, hän oli totaalisen erilaisesta perheestä kuin minä. Isä häipynyt kuvioista jo aikoja sitten, äiti alkoholisti. Yritin ymmärtää häntä liikaa, ehkä jopa tunsin sääliäkin. Pistin hänen tekonsa kurjan lapsuuden ja koulukiusaamisen piikkiin. "Nokun sillä oli niin kurja lapsuus..." Joopa joo, kyllä sitä on voinutkin ihminen sitten olla naiivi ja typerä.

Kolmanneksi, sisimmässäni on ehkä aina asunut pieni kapinoitsija. Kaipasin tuolloin palavasti elämääni jännitystä ja seikkailua. Oma elämäni kun vaikutti niin tylsältä - opiskelua, töitä, opiskelua, töitä. Ikinä ei tapahtunut mitään "jännää", arki oli samanlaista harmaata viikosta toiseen. Ja mikäs sen jännempää, kuin piileskellä ovella pimpottavia poliiseja vaatekomerossa yhdessä. Muistan vieläkin kuinka nauraa kihersimme katketaksemme "typerille kytille".

Noh, eräänä päivänä vain tajusin, että tämä mies ei tule kasvamaan aikuiseksi ikinä, hän ei koskaan pysty olemaan sellainen mies kuin haluaisin, ei tarpeeksi vastuuntuntoinen, että edes pystyisin harkitsemaan hänen kanssaan joskus tulevaisuudessa perheen perustamista. Alkuhuuman haihduttua, tajusin oikeastaan kuinka säälittävä luuseri hän oli enkä pystynyt ymmärtämään itseäni. Kuinka ikinä olinkaan pystynyt olemaan sellaisen idiootin kanssa, ihan oikeasti? Huhhuh.

Kaikista huvittavinta tässä on se, että vanhempani pitivät tuota kyseistä miestä oikeana unelmien vävypoikana, sillä en ikinä uskaltanut kertoa heille, mikä tuo mies oikeasti oli. Peittelin ja valehtelin, että hän käy rehellisessä töissä jne. Vieläkin joskus äitini huokailee että: "Kyllä se ***** oli sitten niiiin mukava poika, mielelläni olisin hänet tähän perheeseen ottanut..."

Joo-o, ihan varmasti äitimuoriseni, ihan varmasti olisitkin.

Melkoisen monella ladylla näitä kokemuksia luusereista tuntuu olevan.

Olen huomannut, että nää tulevat rantojen miehet etsii usein mitättömän näköisiä naisia, siis niitä joita ei ensimmäisenä lavatansseissa haettaisi. Kun sellainen nyhverötyttö saa huomiota karskinkomealta (kaljupää, yök) miehenpuolikkalta, niin se on oksat pois!

Kuka tai mikä käskee näitä neitokaisia kerta kerran alistumaan hakattavaksi ja nöyryytetyksi?

"Olen huomannut, että nää tulevat rantojen miehet etsii usein mitättömän näköisiä naisia, siis niitä joita ei ensimmäisenä lavatansseissa haettaisi. Kun sellainen nyhverötyttö saa huomiota karskinkomealta (kaljupää, yök) miehenpuolikkalta, niin se on oksat pois!"

Nojaa, en usko että ainakaan omassa tapauksessani kyse oli tästä. Olin aikaisemminkin pyörinyt poikien/nuorten miesten kanssa, mutta nämä olivat sellaisia "kermaperseitä", hyvin pukeutuvia ja kohteliaita lukiopoikia, kovia urheilemaan ja ahkeria koulussa, että vaikuttivat minun silmissäni yksinkertaisesti tylsiltä, koska itse elin lähinnä samanlaista elämää ja olin aivan totaalisen kyllästynyt siihen.

Nimenomaan (ainakin tässä minun tapauksessani) viehätti niin se erilainen elämäntapa, jota pidin jännittävänä ja "coolina".

"Kuka tai mikä käskee näitä neitokaisia kerta kerran alistumaan hakattavaksi ja nöyryytetyksi?"

Tätä olen itsekin miettinyt ja pohdiskellut. Pidän itseäni melkoisen vahvaluontoisena ihmisenä, joten minun kaltaiseni ihmisen on helppo sanoa, että jätä se sika, lähde menemään.

Mutta naiselle, jota on vuosia alistettu ja hakattu, jonka itsetunto on poljettu maan rakoon, joka kuvittelee kenties että tämän parempaa hän ei ansaitse, eikä tule saamaan, ei yhtäkkinen lähteminen ole välttämättä niin helppoa, vaikka se ulkopuolisen ja terveen itsetunnon omaavan henkilön mielestä saattaakin kuulostaa uskomattomalta ja ihan käsittämättömältä hulluudelta.

luolamato, sydäntä kylmäsi lukea tuo kertomuksesi pahan pojan kanssa seurustelemisesta. Joko:
a) olemme sama ihminen ja saan kohta RAIDilta potkun persuksiin multinikkeydestä ja psykiatrilta vahvan lääkityksen jakaantuneeseen persoonallisuuteen
b) olemme seurustelleet saman ihmisen kanssa
c) tätä voi käydä siis muillekin..

Hmm. Hakkaako siis "paha poika" aina naistaan? Itse käsittäisin vähä eri tavalla, en itse ainakaan ole kovinkaan sovinnaisesta päästä ja joku voisi vaikka topicin aloituksessa mainituksi mieheksi minut luokitella mutta empä ole koskaan nyrkkiäni upottanut naiseen ja en usko että koskaan niin tulen tekemään.

Olet varmaankin, Bombay, sieltä kevyemmästä päästä sitten Ainakin olen saanut susta sellasen mielikuvan, että olet hirmu sympaattinen ja niin edelleen, paha poika tai ei.

Eivät kai ne aina hakkaa naisiaan, mutta valitettavan usein kyllä. Kun yleinen asenne on se, että asiat hoidetaan lähinnä tappelemalla, on vaikea kehittää mitään vanhoista menettelytavoista poikkeavaa riitelytyyliä, kun naisen kanssa tulee riitaa. Itse olen saanut osumaa ollessani seurustelusuhteessa pahan pojan kanssa. Hän oli myös juuri näitä, jotka silti kovaan ääneen toitottavat, etteivät naista koskaan löisi. Hänen näkemyksensä asiaan oli, ettei potkimista ja heittelemistä seinää päin lasketa tässäkään tapauksessa lyömiseksi.

Suhteestamme on jo vuosia, ja tässä taannoin kaveri totesi pokerinaamalla minulle, että "oon muuten edelleen pirun ylpeä siitä, etten naista oo koskaan lyönyt". Itse kävin aikoinani vammojeni takia lääkärissä. Varmaankin pitäisi sitten olla onnellinen, ettei vielä kaiken lisäksi lyönytkin

Mielenkiintoista, että täälläkin erityisesti pienikokoiset naiset tuntuvat tykkäävän todella isoista ja "pelottavista" miehistä. Ilmeiseti haetaan jotain kompensaatiota omalle koolle ja "avuttomuudelle". En edes jaksa laskea kuinka monta kertaa nimenomaan pienet tytöt/naiset joilla on isokokoinen poika-/miesystävä ovat aloittaneet tappeluita, koska ovat tienneet etteivät itse joudu tappelemaan, vaan toinen hoitaa sen puolen. Vähän sama kuin pikkujätkät mutkien kanssa. Jos voi luottaa siihen, ettei oma fysiikka joudu koetukselle matsin tullen, niin onhan se helppoa uhotakin.

luolamato kirjoitti:"Olen huomannut, että nää tulevat rantojen miehet etsii usein mitättömän näköisiä naisia, siis niitä joita ei ensimmäisenä lavatansseissa haettaisi. Kun sellainen nyhverötyttö saa huomiota karskinkomealta (kaljupää, yök) miehenpuolikkalta, niin se on oksat pois!"

Nojaa, en usko että ainakaan omassa tapauksessani kyse oli tästä. Olin aikaisemminkin pyörinyt poikien/nuorten miesten kanssa, mutta nämä olivat sellaisia "kermaperseitä", hyvin pukeutuvia ja kohteliaita lukiopoikia, kovia urheilemaan ja ahkeria koulussa, että vaikuttivat minun silmissäni yksinkertaisesti tylsiltä, koska itse elin lähinnä samanlaista elämää ja olin aivan totaalisen kyllästynyt siihen.

Nimenomaan (ainakin tässä minun tapauksessani) viehätti niin se erilainen elämäntapa, jota pidin jännittävänä ja "coolina".

"Kuka tai mikä käskee näitä neitokaisia kerta kerran alistumaan hakattavaksi ja nöyryytetyksi?"

Tätä olen itsekin miettinyt ja pohdiskellut. Pidän itseäni melkoisen vahvaluontoisena ihmisenä, joten minun kaltaiseni ihmisen on helppo sanoa, että jätä se sika, lähde menemään.

Mutta naiselle, jota on vuosia alistettu ja hakattu, jonka itsetunto on poljettu maan rakoon, joka kuvittelee kenties että tämän parempaa hän ei ansaitse, eikä tule saamaan, ei yhtäkkinen lähteminen ole välttämättä niin helppoa, vaikka se ulkopuolisen ja terveen itsetunnon omaavan henkilön mielestä saattaakin kuulostaa uskomattomalta ja ihan käsittämättömältä hulluudelta.

En nyt ihan ymmärtänyt: saitko siis itse turpaasi tältä luuserilta vaiko et? Kun mielestäni yllä sanot, ettet saanut.

Bombay kirjoitti:Hmm. Hakkaako siis "paha poika" aina naistaan? Itse käsittäisin vähä eri tavalla, en itse ainakaan ole kovinkaan sovinnaisesta päästä ja joku voisi vaikka topicin aloituksessa mainituksi mieheksi minut luokitella mutta empä ole koskaan nyrkkiäni upottanut naiseen ja en usko että koskaan niin tulen tekemään.

Sillä, onko mies ns. paha poika, ei mielestäni ole tekemistä sen kanssa, hakkaako naisia vai ei, vrt. Jarmo Björkqvist. Ja jo yksinkertainen matemaattinen arviokin tukee asiaa: "pahoja poikia" on miehistä ehkä muutama prosentti, kun taas fyysistä väkivaltaa oli parisuhteessa v. 2005 tehdyn kyselyn mukaan kokenut 20% naisista.

Kyllä pahat pojat on ihania vapaammissa suhteissa mutten mä sellaista omaksi huolisi. Kai se "pahuus" ja voima jotenkin kiehtoo. Kukaan ei ole koskaan minua lyönyt eikä tehnyt muutakaan pahaa. Uskon siihen, että jokaisessa meissä asuu pohjimmiltaan jotain hyvää. Insinöörit sun muut nörväkkeet ei ole mun juttu edes perheen perustamis mielessä vaikka ovatkin varmasti turvallisia siinä mielessä etteivät ole vihaisia kärpäsellekkään koskaan. (sori tämä yleistys mutta oma tuntumani on tälläinen)

Jos jostain löytyisi joku välimuoto pahasta pojasta ja insinööristä nii ilmoittautukaa nii mennään naimisiin

Olen tässä nyt salaa vaklaillut tätä topiccia, olisi paljon sanottavaa ja toisaalta ei kuitenkaan jaksa sanoa. Osa teistä on oikeassa, osa väärässä, absoluuttista totuutta ei tähän asiaan siitäkään huolimatta ole olemassakaan. Naisia on erilaisia, niinkuin miehiäkin ja jokaisella heistä lienee omat syynsä alkaa parisuhteeseen. Jokainen parisuhde kulkee omia latujaan ja eri syyt johtavat eri seurauksiin.
En oikeastaan edes pysty sanomaan mitään, koska minua alkaa oksettamaan kun luen tätä. Sisimmässäni tiedän kuitenkin omasta puolestani, miksi yksi tämän maailman naisista rakastui renttuun, mitä sitten tapahtui ja miksi se nainen ei lähtenyt. Ei se ole niin yksinkertaista. Aina se ei vaan ole.
Aina ei edes pääse lähtemään, vaikka haluaisi.

juu no mulla nyt on insinööri joka ei ole mikään nöhverö Itseasiassa ainut ihminen mun isän jälkeen joka tiukassa tilanteessa saa mut tottelemaan ja pitämään vaikka suuni kiinni ja se on jo jotain.

Paha poika ei siis ole sama juttu kuin vaimonpieksijä....vaan siinä on kaksi eri mies-tyyppiä. Mun kokemuksen mukaan pahat pojat voivat olla ihan lässyköitäkin suhteessa mutta niille se ulkoinen olemus ja miehisyyden todistelu on niin tärkeää että parisuhde jää yleensä kakkos tai kolmossijalle. Eikä nämä pahat pojat ole aina niin varmoja itsestään suhteessaan naisiin. OLen suoraan kuullut että niitä parhaimman näköisiä typyjä ei edes yritetä kun siinä saattaa joutua loppuviimeksi itse narutetuksi. Parempi siis hommata naiseksi sellainen joka kiltisti odottaa kotosalla ja hoitelee asioita kuten kalsarien pesua sillä aikaa kun mies on metsästämässä kavereidensa kanssa...ja tähän sitten ikävä kyllä aika useasti liittyy se pieni lieveilmiö toisista naisista, se kun kasvattaa sitä testosteroniarvoa muiden silmissä...

Joo nimenomaan toi kaksinaamaisuus ja pelimiesmäinen käyttäytyminen tuntuu olevan melko tyypillinen piirre näille tyypeille...vaan eipä taas pidä yleistää..