Laudalle oli nyymi suomentanut uutisen, kopio siitä:
"Pietarsaaressa 47-vuotias pitkän rikostaustan omaava mies pidätettiin tiistaina epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä
Epäilty rikos tapahtui viime lauantaina Pietarsaaressa. Pidätysmääräyksen julkisten tietojen lisäksi asiassa on paljon salassapidettävää. Esitutkinnan johtaja Juho Holmström ei kerro tässä vaiheessa, mitä tarkalleen on tapahtunut, koska tutkinta on alkuvaiheessa.
Miehen rikosrekisteri ulottuu 1990-luvun lopulle. Uudenvuodenpäivänä 1997 hän tappoi miehen Pietarsaaren poliisilaitoksella. Tuosta rikoksesta hänet tuomittiin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen murhasta, mutta hovioikeus muutti tuomion 12 vuoden ehdottomaksi vankeudeksi. Ei ole tiedossa, kuinka monta vuotta tuomiosta hän istui.
Mies on luotettavan lähteen mukaan tullut tunnetuksi 2000-luvulla "alemmissa piireissä " perintämiehenä, ja hänet on tuomittu useaan otteeseen mm pahoinpitelyistä. Lähde kuvailee häntä "nyrkkien" mieheksi, mutta tilanne on saattanut muuttua viime vuosina sen jälkeen, kun hän itse joutui vakavan hyökkäyksen kohteeksi."
Pietarsaaren putkasurma 1997
Re: Pietarsaaren putkasurma 1997
Tämä jätekasa pitää tiktok liivejä huu nimimerkillä. Vähän väliä linnassa on. Juuri hiljan vapautui jostakin pikku jutusta ja uudelleen on toisesta taas menossa. Varsinainen hyödytön mätisäkki ollut elämänsä. Asuu jossakin Rovaniemen seudulla yhden tanopään omistamassa koulussa. Hyysää se vuokranantaja näitä rikollisia muutenkin. Siellä on majaillut monen sortin konnaa.
Re: Pietarsaaren putkasurma 1997
Genau kirjoitti: Su Helmi 22, 2026 6:20 pm Tämä jätekasa pitää tiktok livejä huu nimimerkillä. Vähän väliä linnassa on. Juuri hiljan vapautui jostakin pikku jutusta ja uudelleen on toisesta taas menossa. Varsinainen hyödytön mätisäkki ollut elämänsä. Asuu jossakin Rovaniemen seudulla yhden tanopään omistamassa koulussa. Hyysää se vuokranantaja näitä rikollisia muutenkin. Siellä on majaillut monen sortin konnaa.