Maineikkaan ravimiehen pimeä puoli pysyi salassa yli vuosikymmenen – tällaista hänen elämänsä oli
Erkki-Pekka Mäkisellä on varakkaana henkilönä mahdollisuudet vaikuttaa asiansa käsittelyyn, asianajotoimisto varoitti uhrin vanhempia.
RAVIPIIREILLE on tullut järkytyksenä alan pr-kasvon ja supliikkimiehen maineessa olleen
Erkki-Pekka Mäkisen paljastuminen alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttäjäksi.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 59-vuotiaan Mäkisen neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Oikeus passitti Mäkisen Kylmäkosken vankilaan.
Tallityttöjen hyväksikäyttö pysyi toistakymmentä vuotta salassa.
Käräjäoikeus katsoi Mäkisen syyllistyneen vuosien 2005–2015 aikana kaikkiaan neljään seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Rikoksista kolme kohdistui lapsiin ja yksi niistä katsottiin tekona törkeäksi.
Yksi Mäkisen ahdistelema tyttö oli tapahtumien aikaan 10–14-vuotias. Mäkinen on uhria yli 30 vuotta vanhempi.
Oikeuden papereista käy ilmi, että kun uhrin vanhemmat kysyivät neuvoa asianajotoimistosta, sieltä todettiin, että asian eteenpäin vieminen on hankalaa, koska on ”sana sanaa vastassa”, ja Mäkisellä on varakkaana henkilönä mahdollisuudet vaikuttaa asiansa käsittelyyn.
UHRIT olivat riippuvaisia kuuluisasta hevosvalmentajasta, joka antoi heille luvan hoitaa hevosia ja ratsastaa niillä.
Lähentelyt paljastuivat vasta, kun yksi Mäkisen uhri avautui kokemastaan. Nuori tyttö, kuten muutkin tallitytöt, luotti Mäkiseen. Ratsastus oli tytölle kaikki kaikessa, ja hän oli erityisen kiintynyt hoitohevoseensa.
Oikeuden mukaan tyttö oli 15-vuotias, kun Mäkinen kävi häneen käsiksi tallin valjashuoneessa.
Mäkinen puolustautui poliisitutkinnassa, että halaamiset ja ”läheisyyden osoitukset” oli tehty osana spontaaneja ilon purkauksia ja kannustusmielessä.
ERKKI-PEKKA MÄKINEN on huipputason ravivalmentaja, alan keulahahmo ja Teivon kuninkuusravien mainoskasvo.
Mäkinen tunnetaan väriläiskänä ja räppäävänä valtakunnan kuuluisuutena. Mäkinen on muun muassa levyttänyt hevosaiheisen rap-kappaleen ja esiintynyt Ennätystehdas-tv-ohjelmassa, jossa hän lauloi karaokea 24 tuntia.
Raviradoilla Mäkinen on tullut tunnetuksi räiskyvistä lausunnoistaan. Kerran Mäkisellä paloi pinna varsalähdössä niin, että hänet määrättiin ajokieltoon. Tämän jälkeen hän kiinnitti ohjastajien pukukoppiin lapun, jossa hän lupaa, ettei koskaan hermostu toiselle kilpailijalle.
– Uskon, että pystyn muuttamaan käytöstäni, sillä suomalainen mies ei saa nykyään hermostua, Mäkinen pohti IS:ssa.

- Erkki-Pekka Mäkinen vuonna 2018 tallillaan Teiskossa. Kuva Kalle Parkkinen.
- EP_Mäkinen.jpg (37.62 KiB) Katsottu 6472 kertaa
MÄKISEN tuomio yllätti ja järkytti ravipiireissä laajalti. Ilta-Sanomien haastattelemat Mäkisen tuntevat ravi-ihmiset kuvailevat Mäkistä räiskyväksi ja värikkääksi persoonaksi, mutta kiltiksi ja iloiseksi.
– Kyllä tämä suurena yllätyksenä tuli, Mäkisen pitkäaikainen ystävä toteaa.
Mäkinen oli tunnettu ja pidetty hahmo ravipiireissä, mutta mitään todellista vaikutusvaltaa hänellä ei haastateltavien mukaan ollut. Hän ei esimerkiksi toiminut missään lajiin liittyvissä luottamustoimissa.
– Hän on ihminen, joka näkyi ja kuului joka paikassa, ravipiireistä kerrotaan.
– Totta kai hänestäkin oltiin montaa eri mieltä. Kun hevoset pärjäsi, ja hän osasi nauttiakin siitä, niin ainahan se jakaa mielipiteitä. Osa tykkäsi, osa ei tykännyt, sanotaan näin, eräs tuttava kuvailee.
HUHUT alkoivat levitä ravipiireissä jo vuonna 2019, kun Mäkistä koskeva tutkinta käynnistyi. IS:n tietojen mukaan Mäkinen oli tuolloin parin muun henkilön ohella raviyhteisön spekulaatioiden kohteena, mutta asia varmistui vasta, kun syytteistä uutisoitiin alkuvuonna 2021.
...
MÄKISEN valmennustalli sijaitsee Teiskossa. Sieltä Mäkisen perhe osti vuonna 2004 Kivirannan tilan Suomen Kulttuurirahastolta. Rahasto oli saanut tilan lahjoituksena.
Päärakennus on 1800-luvun alusta. Rakennuksessa on kaksi kerrosta ja 11 huonetta. Tilaan kuuluu 300 hehtaaria maata. Näsijärven rantaviivaa on noin yhdeksän kilometriä.
Hevosharrastus on tullut Mäkiselle suvun perintönä. Hänen isänsä ja isoisänsä olivat hevoskauppiaita. Isä ryhtyi myöhemmin autokauppiaaksi ja perusti Tampereelle 1950-luvulla autokaupan, joka kasvoi tyhjästä maan suurimmaksi.
MÄKISELLÄ ei Verohallinnon mukaan ole viime vuosina ollut lainkaan verotettavia ansio- tai pääomatuloja. Ravilähteistä kerrotaan IS:lle, että Mäkinen on pyörittänyt ravitoimintaa isänsä kuolinpesän kautta, jonka omistuksessa kaikki hänen hevosensa ovat olleet.
Verohallinnon tietojen mukaan Mäkisen vuonna 2005 kuolleen isän kuolinpesän yhteenlasketut verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat 262 959 euroa vuonna 2019. Tästä ansiotuloja oli 209 480 euroa ja pääomatuloja 53 479 euroa.
Vuonna 2018 kuolinpesän yhteenlasketut tulot olivat 226 622 euroa, josta ansiotuloja 132 580 euroa ja pääomatuloja 94 042 euroa.
...