Sivu 4/11

Lähetetty: Pe Huhti 11, 2008 10:14 pm
Kirjoittaja joey
^ :lol: Samaa mietin itsekin. Taisi osua oikein rytinällä ja suoraan silmien väliin.
BK kirjoitti: Vähän niin kuin heiluttelisi Jokerien viiriä...
Ei ainakaan miltään kovin tuhdilta varustukselta kuulosta.

Lähetetty: La Huhti 12, 2008 12:06 am
Kirjoittaja silentservice
Kun täällä niin kovasti vongataan miesnäkökulmaa tähän keskusteluun, niin on sanottava sananen.

Vaikka on noita venkuloitakin tullu elämänsä aikana nähtyä, niin sukupuolisesta suuntautumisestani johtuen, en ole heidän varustuksiaan mittaillut. Itseasiassa luulen, ettei kovinkaan monella miehellä (kuin juurikaan naisellakaan) ole sellaista kokemusmäärää kullien koosta, jotta mitään merkittävää arviota osaisi heittää kehiin.

Peruslähtökohtana voisi ajatuksen pienen pelin ja huonon itsetunnon yhtälöstä allekirjoittaa. Rikollisten taipumusten korreloiminen etuveijarin kokoon voisi tulla kyseeseen juurikin seksuaalirikollisilla. Muuten ehkäpä sillä pelin koolla muihin rikoksiin suuntaumisessa ei ole suurta merkitystä.

Ihan vaan vinkiksi pojat. Silloin kun naiset vitsailevat peniksen koolla, ei kannata ensimmäisenä hermostua ja alkaa toitottamaan liian isoista lemmenporteista. Pappani sanoi minulle (ollessani 16v.): "Muista poika. Ei oo liian issoo vittuu eikä liian pientä puukkoo." No papalla oli silloin jo dementia ja sen takia hän puhui usein yllättävän rivoja juttuja... Mutta usein melkoisia totuuksia.

Lähetetty: La Huhti 12, 2008 3:29 pm
Kirjoittaja BK
joey kirjoitti:^ :lol: Samaa mietin itsekin. Taisi osua oikein rytinällä ja suoraan silmien väliin.
BK kirjoitti: Vähän niin kuin heiluttelisi Jokerien viiriä...
Ei ainakaan miltään kovin tuhdilta varustukselta kuulosta.
Niin, eikä se Jokerien viirin heiluttaminen ole muutenkaan tuottanut toivottua lopputulosta, joten vertaus Jokrujen viiriin kuvastaa täydellistä epäonnistumista.

Lähetetty: La Huhti 12, 2008 3:57 pm
Kirjoittaja Bombay
silentservice kirjoitti:
Ihan vaan vinkiksi pojat. Silloin kun naiset vitsailevat peniksen koolla, ei kannata ensimmäisenä hermostua ja alkaa toitottamaan liian isoista lemmenporteista. Pappani sanoi minulle (ollessani 16v.): "Muista poika. Ei oo liian issoo vittuu eikä liian pientä puukkoo." No papalla oli silloin jo dementia ja sen takia hän puhui usein yllättävän rivoja juttuja... Mutta usein melkoisia totuuksia.
Hahaha :D

Lähetetty: La Huhti 12, 2008 4:49 pm
Kirjoittaja katupoika
Hauska lukea tätä keskustelua, kun alkuun on heitetty joku epämääräinen muistikuva jostain aikoja sitten tulleesta dokkarista, joka mahdollisesti väitti pippelin koolla olevan merkitystä rikolliseksi ryhtymisessä. Sitten jengi eka epäilee ja vaiheilee, ja lopulta kelaa jo, että "joo-o, ehkä tossa tosiaan on jotain perää".

Henkilökohtaisesti en usko tähän juttuun ollenkaan enkä ois vaivautunut tätä mitenkään kommentoimaankaan ellei ois tosiaan ruvennut huvittamaan tää ihmisten logiikka täällä. Eiköhän sieltä rikollisten joukosta löydy ihan yhtälailla pieni- kuin isomunaisiakin miehiä. Syyt rikolliseksi ajautumisessa on varmasti jossain aivan muualla.

Lähetetty: Su Huhti 13, 2008 11:49 pm
Kirjoittaja Sutherland
Luulin, että nää "johtopäätökset" ihmisen fyysisten ominaisuuksien ja rikollisuuden välillä olisi jääneet sinne 1800-luvulle, mutta näköjään ei :lol: Lombrosohan esitteli sillon aika mielenkiintosia näkemyksiä siitä kuinka rikolliset poikkeavat fyysisesti muista ihmisistä: rikollisten ulkoisiin tuntomerkkeihin kuului Lombroson mukaan mm. epäsymmetrinen kallo, luisu otsa, voimakkaat kulmakarvat, eteenpäin työntyvät leuat, liian isot korvat, harva parta, pienillä kiharoilla olevat hiukset, suhteettoman pitkät kädet, paksut huulet, käyrä nenä ja epämuodostuneet sukupuolielimet. (No niin, tulihan sekin sieltä.)

Että juu, siitä sitten vaan katsastaan rikollisia noilla tuntomerkeillä :wink:

Lähetetty: Ma Huhti 14, 2008 12:59 am
Kirjoittaja rimma
Jonkin aikaa mietittyä en usko kuitenkaan tuohon teoriaan pienimunaisista ja heikko itsetuntoisista rikollisista. Voi olla että joku vuosi vankilassa on enemmän minimuna tyyppejä kun taas toisena ihan sattuman kautta isokaluisia. Kaikki on vaan sattumaa.
Mutta siihen uskon että seksuaalirikollisilla on jotain yhteyttä tuohon. Ehkä.

Lähetetty: Ma Huhti 14, 2008 1:58 am
Kirjoittaja apollo
rimma kirjoitti:Voi olla että joku vuosi vankilassa on enemmän minimuna tyyppejä kun taas toisena ihan sattuman kautta isokaluisia.
Olen aivan samaa mieltä! Rikolliset sopii keskenään, munan mitan mukaan, milloin tehdään rikoksia. Parillisina vuosina saa isokulliset häärätä ja parittomina pikkukulliset rikolliset. Ongelmana on silti saada tuomiot stemmaamaan, niin ettei vankilassa ole isoja ja pieniä kyrpiä samaan aikaan.

Lähetetty: Ma Huhti 14, 2008 2:54 am
Kirjoittaja rimma
apollo kirjoitti:
rimma kirjoitti:Voi olla että joku vuosi vankilassa on enemmän minimuna tyyppejä kun taas toisena ihan sattuman kautta isokaluisia.
Olen aivan samaa mieltä! Rikolliset sopii keskenään, munan mitan mukaan, milloin tehdään rikoksia. Parillisina vuosina saa isokulliset häärätä ja parittomina pikkukulliset rikolliset. Ongelmana on silti saada tuomiot stemmaamaan, niin ettei vankilassa ole isoja ja pieniä kyrpiä samaan aikaan.


Niin en ihan tuota tarkottanu ja tiedät sen itekki mutta huumori on ihan kivaa välillä :wink: :P

Lähetetty: Ma Huhti 14, 2008 3:13 am
Kirjoittaja apollo
rimma kirjoitti:Niin en ihan tuota tarkottanu ja tiedät sen itekki mutta huumori on ihan kivaa välillä :wink: :P
Sorry, mutta oli pakko vähän kiusata 8)

Lähetetty: Ti Huhti 15, 2008 1:57 am
Kirjoittaja rimma
Miehillä pienikokoinen penis voi aiheuttaa itseluottamuksen puutetta ja masennusta.

Peniksen koko on aina ollut tärkeä asia miehille, koska iso penis on miehekkyyden symboli. Vaikka peniksen koolla ei ole terveydellisiä vaikutuksia, se voi vaikuttaa mielialaan.
Niin. Jos sitten masentuu ja tulee hulluksi koska kalunsa on pieni niin saattaahan sitä vaikka sutasta puukolla naapuriaan. Muuten aika hatusta vedettyä kai tuo teoria.

Lähetetty: Ti Huhti 15, 2008 12:04 pm
Kirjoittaja Kalessin
tota tota...pakko kyllä sanoa, että nämä omat menneisyyden venkulat on kyllä kaikki olleet harvinaisen pienimunaista jengiä ja käytös myös poikkeuksellisen aggressiivista kikkailua. jos nyt empiirisesti on pakko asiaa kommentoida:)

Lähetetty: Ti Huhti 15, 2008 12:41 pm
Kirjoittaja Lydia07
http://netti.nic.fi/~populus/koko.html

PENIKSEN KOKO - VERTAILU JAVA VERTAILUROBOTEILLA

:D

Lähetetty: To Huhti 17, 2008 6:56 am
Kirjoittaja Iso-Jorma
jamppa kirjoitti: En vain jotenkin saa kuuppaani mahtumaan, että pieni munaisuus ajaisi vaikka ryöstöihin, päin vastoin siinähän sitä munaa vasta tarvitaankin. :lol:
Joo. Niinkuin mummon rullaukseen, soskun rahojen vientiin juopolta tai teinin kännykän pöllimiseen. Eikös nämä ole niitä normi ryöstöjä. Pienimunaisten juttuja kaikki, viedään heikommalta, joka ei pysty vastustelemaan.

Munaa tarvitaan juuri siihen tiettyyn asiaan, mikä ei pienellä voi hyvin onnistua. Ja kun ei onnistu, niin johan vituttaa ja pistää tekemään tyhmiä rikoksia. Jokainen kun tarvii sen itteänsä huonomman, jonkun tyhmemmän tai rumemman tai mutakuonomman, lauloi Freukkarit aikanaan.

Lähetetty: To Huhti 17, 2008 6:37 pm
Kirjoittaja inka03
Ei siinä dokumentissa kyllä puhuttu mitään siitä et koko on yhdistetty rikollisuuteen. Se oli 4d dokumentti ja maailman pienin penis.

Ja miks niillä olis yhteys?

Asiasta kolmanteen, kyllä sillä koolla on jotain väliä=)