Sivu 4/22

Lähetetty: Ti Huhti 08, 2008 10:32 pm
Kirjoittaja rimma
Jos yksinhuoltaja isä kasvattaa lapsen yksin siitä tulee normaali, mutta jos kaksi miestä kasvattaa ei tule? Luulisi että juuri kahden ihmisen rakkaus tekisi hyvää.

Pedofiilit ovat siis lähes kaikki homoseksuaaleja ja sen vuoksi homoseksuaaleja tulisi inhota ja pitää vastenmielisenä? Eikö kyse ole erinäisistä tapauksista joita ei pitäisi yhdistää toisiin? Ärsyttävää yleistystä.

Homot/lesbot saavat haukkuja ja kadulla huuteluja siitä että soittavat tunteitaan yleiselläpaikalla mutta heterot sensijaan saavat imutella rauhassa? Miksi? Luuleeko joku että homoa kiinnostaa katella heterojen imuttelua? Tuskin.

Koska perusarvot pitäis olla jokaisella niin myös homoilla. Seksuaalinen suuntaus ei vaikuta aivoissa niin että ihmisestä tulee rajoittunut.

Otetaan esimerkki että combat18 tuntee erään tosi kivan pojan ja voisi kutsua häntä parhaaksi ystäväkseen. Menee 10-vuotta ja poika tunnustaa että ei olekkaan varma suuntautumisestaan ja on ehkä homo. Miten toimit? "Vitun homo oltiin 30-vuotta bestiksiä mutta ei enää, hei hei"? Muuttuiko se ihminen sillä hetkellä jotenkin?

Lähetetty: Ti Huhti 08, 2008 10:44 pm
Kirjoittaja combat18
rimma kirjoitti:Jos yksinhuoltaja isä kasvattaa lapsen yksin siitä tulee normaali, mutta jos kaksi miestä kasvattaa ei tule? Luulisi että juuri kahden ihmisen rakkaus tekisi hyvää.

Pedofiilit ovat siis lähes kaikki homoseksuaaleja ja sen vuoksi homoseksuaaleja tulisi inhota ja pitää vastenmielisenä? Eikö kyse ole erinäisistä tapauksista joita ei pitäisi yhdistää toisiin? Ärsyttävää yleistystä.

Homot/lesbot saavat haukkuja ja kadulla huuteluja siitä että soittavat tunteitaan yleiselläpaikalla mutta heterot sensijaan saavat imutella rauhassa? Miksi? Luuleeko joku että homoa kiinnostaa katella heterojen imuttelua? Tuskin.

Koska perusarvot pitäis olla jokaisella niin myös homoilla. Seksuaalinen suuntaus ei vaikuta aivoissa niin että ihmisestä tulee rajoittunut.

Otetaan esimerkki että combat18 tuntee erään tosi kivan pojan ja voisi kutsua häntä parhaaksi ystäväkseen. Menee 10-vuotta ja poika tunnustaa että ei olekkaan varma suuntautumisestaan ja on ehkä homo. Miten toimit? "Vitun homo oltiin 30-vuotta bestiksiä mutta ei enää, hei hei"? Muuttuiko se ihminen sillä hetkellä jotenkin?
En välttämättä olisi halunnut olla tuo kyseinen esimerkki. Mutta no voi olla että yhteydenpito hiipuisi aikas nopeeta. Tottakai tuo muuttuisi jos olen pitänyt kaveria 20vuotta heterona ja yks päivä tuo kertoo olevansa hintti.
Eipä tuommoista voi ajatella, se täytyy tapahtua ennekuin voi sanoa miten reagoisi!

Lähetetty: Ti Huhti 08, 2008 11:00 pm
Kirjoittaja Hunajavohveli
combat18 kirjoitti: En välttämättä olisi halunnut olla tuo kyseinen esimerkki. Mutta no voi olla että yhteydenpito hiipuisi aikas nopeeta. Tottakai tuo muuttuisi jos olen pitänyt kaveria 20vuotta heterona ja yks päivä tuo kertoo olevansa hintti.

Mittenkäs sinä suhtautuisit tommoiseen jos omalle kohdalle sattuisi, sanoisitko: hei hei onpas kivaa kun olet homo, vittu mennäänkö mixeihin!
Omalle kohdalle sattui, ja reaktio oli suunnilleen "Aijaa. Ja mitäs sitten?". Yhteyttä pidetään edelleen, mutta jos hän olisi tunnustanut vaikkapa raiskanneensa ja polttaneensa puudelinsa elävältä, olisin miettinyt tarkemmin.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 12:18 am
Kirjoittaja rimma
Esimerkiksi minulle kelpaa kyllä sinun nimimerkkisi koska nimenomaan sinulta halusin kysyä mitä olet mieltä. Tosin vastaus oli jo tiedossa. Seksuaalisuus näyttelee niin suurta merkitystä että siinä unohtuu ystävyys ja kaikki muut arvot. Tärkeintä on se että itse saa päänsä pidettyä ja on oikeassa, muullahan ei ole merkitystä.
"Itse inhoan punasta väriä joten kiroan alimpaan helvettiin kaikki jotka sitä käyttävät sisustaessa, niinkö"? :wink:

Lisäys: Kyllä, vaahtoan asiasta ja aion jatkaa koska pitäs tässä vaiheessa maailmamenoa jo tulla pikkuhiljaa vastaan ja olla suvaitsevainen.

Prkl, kirjotusvirheet.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 12:26 am
Kirjoittaja katupoika
Täytyy myöntää, että vaikka pyrin olemaan ennakkoluuloton joka asian suhteen, niin kun joskus näkee kahden miehen suutelevan, niin jostain syystä se kyllä vähän puistattaa ja katse tulee nopeasti käännettyä pois. Mutta ei se sen ihmeempiä reaktioita mussa herätä. Kukin tyylillään. En oo tähän koko homo- ja lesboparien adoptio-oikeushässäkkään ynnä muuhun aiheesta käytävään vääntöön tutustunut juuri ollenkaan, joten tän enempää en pysty aihetta kommentoimaan. Mut peruslinjana mulla on aina joka asian suhteen ollut se, että jos jostain ei ole haittaa ulkopuolisille/asianosattomille ihmisille, niin kaikki ok.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 1:00 am
Kirjoittaja combat18
rimma kirjoitti:Esimerkiksi minulle kelpaa kyllä sinun nimimerkkisi koska nimenomaan sinulta halusin kysyä mitä olet mieltä. Tosin vastaus oli jo tiedossa. Seksuaalisuus näyttelee niin suurta merkitystä että siinä unohtuu ystävyys ja kaikki muut arvot. Tärkeintä on se että itse saa päänsä pidettyä ja on oikeassa, muullahan ei ole merkitystä.
"Itse inhoan punasta väriä joten kiroan alimpaan helvettiin kaikki jotka sitä käyttävät sisustaessa, niinkö"? :wink:

Lisäys: Kyllä, vaahtoan asiasta ja aion jatkaa koska pitäs tässä vaiheessa maailmamenoa jo tulla pikkuhiljaa vastaan ja olla suvaitsevainen.

Prkl, kirjotusvirheet.
Älä kysy jos tiedät valmiiksi vastauksen! ja minua et pysty muuttamaan homoksi/homojen ystäväksi. Sinä tykkäät homppeleista minä en, pidetään molemmat omamme! :wink:

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 1:24 am
Kirjoittaja markja
On mielenkiintoista, että lapsella ei taaskaan katsota olevan mitään oikeuksia. Aikuisilla on kyllä (etenkin naisilla hyvänen aika!) jokin kumma "oikeus" lapseen aina halutessaan, mutta lapsella ei ole oikeutta asettaa vanhemmille oikeastaan mitään minimikriteereitä. Tämä on munsta aika kummaa.

Lapsella ei esimerkiksi katsota olevan oikeutta seuraaviin asioihin:
- Isään ja äitiin.
- Omaan uskonnolliseen vakaumukseen (lue: suojaan vanhempien aivopesulta ja tuputtamiselta).
- Hyvään kasvatukseen ja ohjaukseen.
- Rakkauteen ja hyväksyntään.

Esimerkkinä näistä todettakoot vaikkapa seuraavat:
- Isän ja äidin yhteishuoltajuuksien puute.
- Homoparien ja yksinhuoltajien adoptio-oikeus.
- Lasten kiikuttaminen kaikenlaiseen seurakunnan päiväkerhoon, uskonnollisiin tilaisuuksiin, uskonnollisiin juhliin, uskonnollisiin rituaaleihin, jne.
- Useita lapsia ei ihan oikeasti kasvateta kotona juuri mitenkään. Vanhemmat, itsekin vielä henkisesti ainakin lapsia, koettavat olla kavereita lapselleen eivätkä osoittaa lapselle selkeitä rajoja ja miten yhteiskunnassa kuuluu toimia.
- Lapsia opetetaan usein jo pienestä asti häpeämään omaa kehoaan ja alastomuutta, vanhempienkin keskittyessä ulkonäöstä huolehtimiseen ja sellaisen televisio-ohjelmiston muksullekin tuputtamiseen, jossa ulkonäkö on kaiken a ja o. Sitten ihmetellään miksi on anoreksiaa, bulimiaa, heikkoa itsetuntoa, jne. jne.
- Useat lapset eivät kuule juuri koskaan, että heitä rakastetaan ja että heistä välitetään juuri sellaisina kuin he ovat. Lapset saavat korkeintaan nyrkistä tai vähintäänkin vähättelyitä osakseen.

Itsekin lastensuojelutyötä tehneenä ei voi kuin todeta sen, että Suomessa otetaan valitettavan vähän lapsia pikaisesti ja pysyvästi huostaan. Huostaanottojen tarve olisi paljon, paljon suurempi kuin mitä nykyään tehdään. Lisäksi vanhemmat, jotka pilaavat lapsensa tulevaisuuden, pitäisi pistää maksamaan siitä yhteiskunnalle koituva lasku. Nyt lapsia tehdään kuin kissanpentuja otetaan - ja kun paska homma käy niin sitten annetaan olla vaan ja kantakoot muut ongelmien kustannukset nahoissaan. Sapettaa tuommoinen.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 1:59 am
Kirjoittaja rimma
markja kirjoitti:On mielenkiintoista, että lapsella ei taaskaan katsota olevan mitään oikeuksia. Aikuisilla on kyllä (etenkin naisilla hyvänen aika!) jokin kumma "oikeus" lapseen aina halutessaan, mutta lapsella ei ole oikeutta asettaa vanhemmille oikeastaan mitään minimikriteereitä. Tämä on munsta aika kummaa.

Lapsella ei esimerkiksi katsota olevan oikeutta seuraaviin asioihin:
- Isään ja äitiin.
- Omaan uskonnolliseen vakaumukseen (lue: suojaan vanhempien aivopesulta ja tuputtamiselta).
- Hyvään kasvatukseen ja ohjaukseen.
- Rakkauteen ja hyväksyntään.

Esimerkkinä näistä todettakoot vaikkapa seuraavat:
- Isän ja äidin yhteishuoltajuuksien puute.
- Homoparien ja yksinhuoltajien adoptio-oikeus.
- Lasten kiikuttaminen kaikenlaiseen seurakunnan päiväkerhoon, uskonnollisiin tilaisuuksiin, uskonnollisiin juhliin, uskonnollisiin rituaaleihin, jne.
- Useita lapsia ei ihan oikeasti kasvateta kotona juuri mitenkään. Vanhemmat, itsekin vielä henkisesti ainakin lapsia, koettavat olla kavereita lapselleen eivätkä osoittaa lapselle selkeitä rajoja ja miten yhteiskunnassa kuuluu toimia.
- Lapsia opetetaan usein jo pienestä asti häpeämään omaa kehoaan ja alastomuutta, vanhempienkin keskittyessä ulkonäöstä huolehtimiseen ja sellaisen televisio-ohjelmiston muksullekin tuputtamiseen, jossa ulkonäkö on kaiken a ja o. Sitten ihmetellään miksi on anoreksiaa, bulimiaa, heikkoa itsetuntoa, jne. jne.
- Useat lapset eivät kuule juuri koskaan, että heitä rakastetaan ja että heistä välitetään juuri sellaisina kuin he ovat. Lapset saavat korkeintaan nyrkistä tai vähintäänkin vähättelyitä osakseen.

Itsekin lastensuojelutyötä tehneenä ei voi kuin todeta sen, että Suomessa otetaan valitettavan vähän lapsia pikaisesti ja pysyvästi huostaan. Huostaanottojen tarve olisi paljon, paljon suurempi kuin mitä nykyään tehdään. Lisäksi vanhemmat, jotka pilaavat lapsensa tulevaisuuden, pitäisi pistää maksamaan siitä yhteiskunnalle koituva lasku. Nyt lapsia tehdään kuin kissanpentuja otetaan - ja kun paska homma käy niin sitten annetaan olla vaan ja kantakoot muut ongelmien kustannukset nahoissaan. Sapettaa tuommoinen.
Olet siis sitä mieltä että lapsella täytyisi olla oikeus äitiin ja isään. Totta on ettei lapsi voi valita vanhempiaan mutta jos on mahdollisuus edes toiseen heistä niin eikö se ole tyhjää parempi? Painotan taas että jos lapsella on kaksi vaihtoehtoa kasvaa laitoksessa tai rakastavien vanhempien luona kumpi on parempi? Niin siis sori unohdin että eihän lapsi ole onnellinen kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa. Joka sinänsä kuulostaa tyhmältä.
Voithan tietty alkaa ajaa lapsen oikeuksia olla syntymättä jos sille tuntuu. Niin tai voihan lapsi halutessaan vanhempana haastaa vanhempansa oikeuteen koska ei olisi ehkä sittenkään halunnut tulla synnytetyksi tai olisi halunnut syntyä toisen maalaiseksi jota vanhemmat ievät voineet toteuttaa. Kamalaa riistoa lapsi raukoilta.
Otat yhdellä lauseella kantaa itse aiheeseen ja muuten paasaat omaa sanomaasi julki niin kun yleensä. Voiskohan tästä keskustelusta pitää irti tuon sinun "naisvihan"(sanon sen näin vaikka itse perustelet asian toisin) ja ota enemmän kantaa aiheeseen. Morkkaa sitten vaikka homoseksuaaleja mielummin kun tuota ikuista "naisilla on liikaa oikeuksia miehillä ei ole mitään".. Sekin olisi vaihtelua...
Paitsi mitäs mulla nyt on sanottavaa olethan sentään tehnyt töitä lastensuojelun parissa saati mitä muuta hienoa.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 2:03 am
Kirjoittaja rimma
combat18 kirjoitti:
rimma kirjoitti:Esimerkiksi minulle kelpaa kyllä sinun nimimerkkisi koska nimenomaan sinulta halusin kysyä mitä olet mieltä. Tosin vastaus oli jo tiedossa. Seksuaalisuus näyttelee niin suurta merkitystä että siinä unohtuu ystävyys ja kaikki muut arvot. Tärkeintä on se että itse saa päänsä pidettyä ja on oikeassa, muullahan ei ole merkitystä.
"Itse inhoan punasta väriä joten kiroan alimpaan helvettiin kaikki jotka sitä käyttävät sisustaessa, niinkö"? :wink:

Lisäys: Kyllä, vaahtoan asiasta ja aion jatkaa koska pitäs tässä vaiheessa maailmamenoa jo tulla pikkuhiljaa vastaan ja olla suvaitsevainen.

Prkl, kirjotusvirheet.
Älä kysy jos tiedät valmiiksi vastauksen! ja minua et pysty muuttamaan homoksi/homojen ystäväksi. Sinä tykkäät homppeleista minä en, pidetään molemmat omamme! :wink:
En mä yritäkään muuttaa sinua vaan lähinnä esitin kysymyksen ja kiitos, vastasit siihen asiallisesti. Tietysti jokaisen oma mieltymys on itselleen se oikea ja jokainen tyylillään. Halusin vaan kysyä että varmistun, vaikka vastaukset sinänsä olivatkin suoraan mitä olin ennalta ajatellut. Rauhaa 8) Ainiin en mä digaa homppeleista vaan ihmisoikeuksista :wink:

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 2:14 am
Kirjoittaja Ed
Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni (^jokainen tajuaa, että ketju on mennyttä):

Hyväksyn homoseksuaalisuuden.
Mitä taas homojen hyväksymiseen tulee, niin riippuu kyllä ihan homosta.

Isoisäni muuten oli tiukasti sitä mieltä, että homoseksuaali ja miehennussija ovat kaksi täysin eri asiaa, joista ainoastaan jälkimmäisen hän hyväksyi.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 2:22 am
Kirjoittaja rapier
Ed kirjoitti:Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni (^jokainen tajuaa, että ketju on mennyttä):

Hyväksyn homoseksuaalisuuden.
Mitä taas homojen hyväksymiseen tulee, niin riippuu kyllä ihan homosta.

Isoisäni muuten oli tiukasti sitä mieltä, että homoseksuaali ja miehennussija ovat kaksi täysin eri asiaa, joista ainoastaan jälkimmäisen hän hyväksyi.

No jotkut sotilaat veti jotakuita perseeseen.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 5:30 am
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Vähän outo kysymys.
Tietysti hyväksyttävää kaiken puolin.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 5:31 am
Kirjoittaja markja
rimma kirjoitti:Olet siis sitä mieltä että lapsella täytyisi olla oikeus äitiin ja isään. Totta on ettei lapsi voi valita vanhempiaan mutta jos on mahdollisuus edes toiseen heistä niin eikö se ole tyhjää parempi?
Ottaen huomioon, että Suomessa joutuu jonottamaan adoptiolasta (ulkomailtakin) vuosikaupalla, kun samaan aikaan olisi huostaanotettavia lapsia kasapäin kotimaassakin...niin tuo tuskin on realistinen skenaario. Lapselle LÖYTYY Suomessa ottovanhemmat - siis isä ja äiti. Lasta ei tarvitse sijoittaa yksinhuoltajan tai homoparin huostaan.
Otat yhdellä lauseella kantaa itse aiheeseen ja muuten paasaat omaa sanomaasi julki niin kun yleensä. Voiskohan tästä keskustelusta pitää irti tuon sinun "naisvihan"(sanon sen näin vaikka itse perustelet asian toisin)
Sinä, eikä kukaan muukaan, ole mitenkään perustellut mitä tuo minun "naisvihani" oikein olisi. Joten tunge tuo väitteesi sinne, minne aurinko ei paista. Joko selität rautalangasta vääntäen mikä tuo "naisvihani" muka on tai sitten kerta kaikkiaan LOPETAT TUOLLAISEN LEIMAAVAN SYYTTÄMISEN MINUA KOHTAAN! Tajuatko? Kuuleeko modet?

Alkaa pikkuhiljaa ottamaan pannuun tuollainen jatkuva perusteeton leimaaminen. Sukupuolisten epätasa-arvoasioiden esille tuominen ei ole naisvihaa. Miesten sukupuolisen tasa-arvon edistäminen ei ole naisvihaa. Ikävien faktojen esille tuominen ei ylipäätään ole osoitus yhtään mistään tunteesta mihinkään suuntaan. Jokainen fiksu ihminen tietysti tajuaa tämän sanomattakin.

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 8:45 am
Kirjoittaja jamppa
Mielestäni jokainen taplatkoon tyylillään, niin kuin tuntuu. Pää asia kai on, että ei toisille aiheuteta kärsimystä. Mitä adoptio ongelmaan tulee niin voisivat puuhastella vaikka sitten niitä "muumimuki" lapsia. En kumminkaan epäile etteikö homo pariskunta voisi olla hyvät vanhemmat.

OT. mikäs marjalle on tullu? Kun tälläsiä kirjottelee ja huutelee modeja apuun :lol: "LOPETAT TUOLLAISEN LEIMAAVAN SYYTTÄMISEN MINUA KOHTAAN!"

Lähetetty: Ke Huhti 09, 2008 9:37 am
Kirjoittaja joey
Homoseksuaalisuuden hyväksyn täysin. En tunne homoja, mutta muutamia naispuolisia kavereita on kyllä tullut kaapista ulos. Olen samaa mieltä kuin mitä moni muukin täällä näyttäisi olevan; jokainen tyylillään, kunhan sivulliset eivät vahingoitu.

Ja tuosta adoptio-oikeudesta sen verran, että senkin suhteen olen aika kaikkiruokainen. Pidän kuitenkin ensiarvoisen tärkeänä, että kaikki lähtee lapsen hyvinvoinnista, ei vanhempien. Tässä kaikkien muistin virkistykseksi YK:n 1989 hyväksymä Lasten oikeuksien julistus, etsin lyhintä mahdollista versiota ja sellainen löytyi Wikipediasta. Mikäli joku haluaa lukea pidemmän version, googlettakoon.

Periaate 1: Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Periaate 2: Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

Periaate 3: Lapsella tulee syntymästään lähtien olla oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

Periaate 4: Lapsen tulee saada nauttia sosiaalista turvaa. Hänen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. Lapsella tulee olla oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen, virkistykseen ja lääkintähuoltoon.

Periaate 5: Lapsen, joka on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen, tulee saada erityistä tilansa edellyttämää erikoishoitoa, -kasvatusta ja -huolenpitoa.

Periaate 6: Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä moraalista ja siveellistä turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.

Periaate 7: Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteena pidettävä lapsen parasta; ensisijaisesti tämä vastuu kuuluu lapsen vanhemmille. Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen, jotka olisi ohjattava palvelemaan samoja päämääriä kuin koulutuskin. Yhteiskunnan ja viranomaisten tulee pyrkiä edistämään mahdollisuuksia tämän oikeuden nauttimiseen

Periaate 8: Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

Periaate 9: Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

Periaate 10: Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.
Ja erityishuomio tietysti kohdilla 6 ja 10. Ei pelkästään tässä tapauksessa, vaan muutenkin pidän niitä ehdottomasti julistuksen tärkeimpinä kohtina. Ja tuota kymmenettä kohtaa ei ainakaan noudateta missään, ikävä kyllä.