Re: Puukotus Pieksämäellä
Lähetetty: Ma Kesä 01, 2026 3:09 pm
"IL:n tiedot: Pieksämäen taposta epäilty mies, 19, vapautui vastikään vankilasta
Tuttavansa taposta epäilty 19-vuotias mies vapautui Iltalehden tietojen mukaan vankilasta alkuvuonna.
Pieksämäen taposta epäillään 19-vuotiasta paikkakuntalaista miestä. Iltalehden tietojen mukaan miehellä on ikäänsä nähden runsaasti rikostaustaa.
Viime kesänä mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja kuukaudeksi vankeuteen omaisuusrikoksista. Nuoren ikänsä takia hän istui rangaistuksestaan kolmasosan ja on siis vapautunut vankilasta alkuvuonna.
Rikokset nuorukainen teki toukokuussa 2025. Hän ryösti kuulokkeita ja savukkeita Pieksämäen K-citymarketista ja Prismasta uhkaamalla myyjiä väkivallalla.
Teot tapahtuivat kolmen päivän aikana. Kun poliisit ottivat miehen kiinni viimeiseksi jääneen ryöstön jälkeen, tämä vastusteli kiinniottoa aggressiivisesti. Vahvasti päihtynyt mies potkaisi toista poliisia rintaan.
Mies anasti yhteensä yhdettoista kuulokkeet. Hän väitti vieneensä ne omaan käyttöön. Käräjäoikeus katsoi, että miehen tarkoitus oli myydä kuulokkeet eteenpäin. Mies toimi suunnitelmallisesti ja ”harkitun piittaamattomasti”.
Väkivaltarikostaustaa
Iltalehden selvityksen perusteella mies on aloittanut rikosten teon jo alaikäisenä.
15-vuotiaana hän pahoinpiteli erään nuoren kerrostalon rappukäytävässä, 16-vuotiaana toisen nuoren koulussa.
Saman vuoden aikana hän jäi kiinni huumeiden myymisestä. Nuoren hallusta löytyi kannabista, ekstaasia ja Ksalol-tabletteja.
Kesällä 2023 nuori hyökkäsi naamioituneena tuntemattoman miehen kimppuun Pieksämäen keskustassa.
Hän on saamiensa tuomioiden perusteella kantanut teräasetta jo ainakin parin vuoden ajan. Nuori on tuomittu muista rikoksistaan sakkoihin tai ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.
Tätä nykyä 19-vuotias mies asuu pientaloalueella melko lähellä kaupungin keskustaa.
Itä-Suomen poliisi epäilee, että mies tappoi tuttavansa päättäjäisiltana lauantaina 30. toukokuuta.
Myös uhri on täysi-ikäinen paikkakuntalainen mies. Poliisin mukaan hän tunsi epäillyn etukäteen.
Nuori epäilty on poliisin mukaan ollut vaitonainen illan tapahtumista.
Poliisi on vaatinut nuorukaista vangittavaksi. Vaatimusta käsitellään Etelä-Savon käräjäoikeudessa tiistaina aamupäivällä."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/751f ... 79a21857ec