Sivu 4/5
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Ti Maalis 30, 2010 6:19 pm
Kirjoittaja v-a-45
Jotenkin tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta tuomita tuon ikäinen, murhasta aikuisten tapaan. Yritin katsella kuvista (pojasta) jotain sairasta ja vaarallista, mutta en jostain syystä löydä. Ymmärrän hyvin, että tuomio tulee, mutta sitä en ymmärrä, että aikuisen murhamiehen ja 11-vuotiaan eroa ei huomoida? Eli istuu lopun elämänsä vankilassa ja "kasvaa aikuiseksi" sitten siellä. Uusioperheistä on niin paljon tutkittua tietoa ja siitä, ettei uusi puoliso voi ottaa äidin tai isän roolia noin vaan, todellisuudessa moni lapsi jää jalkoihin (jopa väkivallan uhriksi) kun uusi äiti tai isä astuu kuvioihin. Mustasukkaisuus, ulkopuolelle jäämisen pelko ym. voi saada ihmeellisiä aikaan, jopa ihan normaalissa nuoressa ja 11-vuotias???
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: To Huhti 01, 2010 10:34 pm
Kirjoittaja Nooruska
Näin kyseisen poitsun kuvan jomman kumman iltapäivälehden sivuilla ja uskoisin, että pelasi (kauhee puhua näin pärstäkertoimen perusteella) aikalailla jotain pelikonsoli/tietokonepelejä.
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 1:47 am
Kirjoittaja Tay77
Nooruska kirjoitti:Näin kyseisen poitsun kuvan jomman kumman iltapäivälehden sivuilla ja uskoisin, että pelasi (kauhee puhua näin pärstäkertoimen perusteella) aikalailla jotain pelikonsoli/tietokonepelejä.
Minäkin näin kuvan hänestä (mm. linkki 1. sivulla tässä ketjussa). Olen hieman kateellinen sinulle, mikäli osaat "nähdä" pelkästä kuvasta jotain "oleellista". Harmittaa, etten minä osaa...
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 9:23 am
Kirjoittaja VoDKa
Tay77 kirjoitti:Nooruska kirjoitti:Näin kyseisen poitsun kuvan jomman kumman iltapäivälehden sivuilla ja uskoisin, että pelasi (kauhee puhua näin pärstäkertoimen perusteella) aikalailla jotain pelikonsoli/tietokonepelejä.
Minäkin näin kuvan hänestä (mm. linkki 1. sivulla tässä ketjussa). Olen hieman kateellinen sinulle, mikäli osaat "nähdä" pelkästä kuvasta jotain "oleellista". Harmittaa, etten minä osaa...
No mutta sehän varmasti olikin syynä, miksi emme olekaan tätä aiemmin keksineet! Tietokonepelit! Kummasti vain niitä ei ole mainittu missään, mutta edelleen, se Harry Potter kummittelee. Varokaa vain. Tylypahka ajaa nuoret kuolaaviksi murhaaviksi psykopaateiksi, joille mikään ei ole pyhää, onhan Pimeyden mestari noussut ja aika kostaa mutaverisille on tullut! Varokaa.... varokaa....
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 2:34 pm
Kirjoittaja Mallbella
En nyt ihan lähtisi sillekkään linjalle, ettei ikinä missään tapauksessa lapselle voi hankkia asetta. Oma isäni sai aikoinaan 6 -vuotiaana lahjaksi pienoiskiväärin (muistaakseni piekkarin, en itse tunne aseita. Sellaisen kuitenkin millä tappoi sikoja) ja se oli siellä maaseudulla silloin ihan yleinen käytäntö. Ja ihan kunnollinen rehti mies hänestä kasvoi ja maailman paras isä

Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 2:54 pm
Kirjoittaja Valdovas
Mallbella kirjoitti:En nyt ihan lähtisi sillekkään linjalle, ettei ikinä missään tapauksessa lapselle voi hankkia asetta. Oma isäni sai aikoinaan 6 -vuotiaana lahjaksi pienoiskiväärin (muistaakseni piekkarin, en itse tunne aseita. Sellaisen kuitenkin millä tappoi sikoja) ja se oli siellä maaseudulla silloin ihan yleinen käytäntö. Ja ihan kunnollinen rehti mies hänestä kasvoi ja maailman paras isä
Katsotko, että ilman tuota 6-vuotiaana saatua piekkaria hänestä ei olisi tullut...??

Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 6:28 pm
Kirjoittaja VoDKa
Mallbella kirjoitti:En nyt ihan lähtisi sillekkään linjalle, ettei ikinä missään tapauksessa lapselle voi hankkia asetta. Oma isäni sai aikoinaan 6 -vuotiaana lahjaksi pienoiskiväärin (muistaakseni piekkarin, en itse tunne aseita. Sellaisen kuitenkin millä tappoi sikoja) ja se oli siellä maaseudulla silloin ihan yleinen käytäntö. Ja ihan kunnollinen rehti mies hänestä kasvoi ja maailman paras isä
Itsekin tuollaisesta "piekkari"kulttuurista kotoisin tulevana voisikin ilmaista ihmetyksensä, että miksi niitä tappoja ei sitten tapahtunut tuossakaan kaupungissa enempää mistä tulen, jos kerran aseen antaminen heti nuorena on
väärin. Asuin keskustassa ja kyllä sielläkin oli erilaisia aseviritelmiä vielä 90-luvun alkupuolellakin lapsilla käytössään hyvinkin nuorella iällä. Tästä huolimatta en nyt muista äkkiseltään 20 vuoden ajalta siellä tapahtuneen kuin yhden tapon, siinäkin tekijät taisivat olla ulkopaikkakuntalaisia. Tulevatko nämä aseet ovat pahasta-syyllistäjät sitten isoista kaupungeista, sellaisista joissa tuo asekulttuuri on ihan erilainen, sellainen jossa ase on nimenomaan vain poliiseilla ja "pahiksilla"?
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 10:46 pm
Kirjoittaja MotiivitOn
VoDKa kirjoitti:Tulevatko nämä aseet ovat pahasta-syyllistäjät sitten isoista kaupungeista, sellaisista joissa tuo asekulttuuri on ihan erilainen, sellainen jossa ase on nimenomaan vain poliiseilla ja "pahiksilla"?
Se pelottaa mitä ei tunne. Kaupungeista tulee myös varsin varmoja asekäsittelijöitä ja nykypäivänä maalla asuminen ei tarkoita valitettavasti enää maalaisjärkeä.
Mitä tulee tähän tapaukseen, niin ase ei tappanut ketään, aseella tapettiin. Se oli väline, kylmä ja eloton väline, jonka pitäisi herättää yhtä paljon tunteita kuin jakoavaimen. Yhtä hyvin noin häiriintynyt poika olisi voinut sytyttää talon palamaan tai tökätä fileointiveitsen mammapuolen lapojen väliin.
Valdovas kirjoitti:Mallbella kirjoitti:Oma isäni sai aikoinaan 6 -vuotiaana lahjaksi pienoiskiväärin (muistaakseni piekkarin, en itse tunne aseita. Sellaisen kuitenkin millä tappoi sikoja) ja se oli siellä maaseudulla silloin ihan yleinen käytäntö. Ja ihan kunnollinen rehti mies hänestä kasvoi ja maailman paras isä
Katsotko, että ilman tuota 6-vuotiaana saatua piekkaria hänestä ei olisi tullut...??

Veikkaisin että tässä haettiin sitä, että ase ei ole tehnyt kirjoittajan isästä (eikä kenestä muustakaan) mitenkään poikkeavaa.
Minusta taas jokaisella pitäisi olla ase jo lapsena. Se kun opettaa vastuuntuntoa enemmän kuin mikään, kun tappaa taikka tietoisesti jättää tappamatta sen ensimmäisen saaliseläimen. Kuoleman ja elämän ero kun iskostuu päähän jo pikkuskloddina, niin ei asian kanssa tarvitse enää pelleillä sen jälkeen, sen verran vahva kokemus on kyseessä.
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 12:36 pm
Kirjoittaja Helmie
Nostetaas tämä tapaus pinnalle:
USA:ssa pohditaan: Voidaanko 13-vuotias äitipuolensa murhaaja passittaa elinkautiseen?
23.01.2011 11:34
Yhdysvaltain Pennsylvaniassa korkeimman oikeuden on määrä tehdä tulevalla viikolla päätös siitä, joutuuko 13-vuotias murhasyytetty Jordan Brown oikeuteen vai lähetetäänkö poika nuorisovankilaan. Mikäli oikeus päättää kohdella Brownia kuin aikuista ja käsitellä murhasyytteet oikeudessa, saattaa poikaa odottaa elinkautinen vankeustuomio.
Brown ampui helmikuussa 2009 kuoliaaksi isänsä morsiamen Kenzie Houkin, joka oli kahdeksannella kuulla raskaana. Brown oli tapahtuman aikaan vain 11-vuotias.
Syyttäjien mukaan Brown oli odottanut, että hänen isänsä lähtee töihin, jonka jälkeen hän oli hiipinyt makuuhuoneeseen ja ampunut äitipuoltaan päähän. Verityön jälkeen Brown meni normaalisti kouluun. Tapauksen äärimmäistä traagisuutta lisää se, että Houkin löysi kuolleena makuuhuoneesta tämän 4-vuotias tytär.
Pennsylvanian lain mukaan myös alaikäinen on rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, mikäli syytteet koskevat vakavaa rikosta kuten murhaa. Syytetyn asianajajat voivat kuitenkin hakea korkeimmalta oikeudelta päätöstä, että syytteet siirretään käsiteltäviksi nuorisotuomioistuimeen. Jälkimmäisessä tapauksessa murhasta tuomitun alaikäisen on mahdollisuus vapautua 21-vuoden iässä.
Viime vuonna alempi oikeusaste päätti, että Brown on aikuisen tavoin rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan. Pojan asianajajat kuitenkin valittivat asiasta korkeimpaan oikeuteen.
Jordan Brownin tapaus on herättänyt laajaa keskustelua siitä, millä tavoin Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän pitäisi toimia alaikäisten rikollisten kanssa.
Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on ilmaissut syvän huolensa siitä, että Pennsylvaniassa vain 13 vuoden ikäinen lapsi voidaan passittaa loppuelämäkseen vankilaan ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen.
(MTV3 - AFP)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... nkautiseen
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 12:43 pm
Kirjoittaja Tiina
Huh, huh. Vaikka olenkin sitä mieltä, että Suomessa on liian lepsut tuomiot, niin kyllä ne näissä tapauksissa on kuitenkin suht järkeviä. Jos tämä olisi tapahtunut täällä, niin poika olisi vaan otettu huostaan ja annettu terapiaa yms. Aika hurjaa jos tuomitaan loppuiäksi vankilaan, kun tekohetkellä ollut tosiaan vain 11v.

Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 1:13 pm
Kirjoittaja jenni82
Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä jenkkilän meininkiä tuomita pennut aikuisina! Mä olen ihan varma että lapsi on oireillut mustasukkaisuudesta jo aiemmin ja se että "sisko" on saanut olla rauhassa johtuu varmaan siitä että tää Brown ollu silloin 3 vai 4 vuotias kun syntynyt eli ns. kasvanut siskonsa kanssa. Musta on kauheaa että lapsi joka tappaa tuomittaisiin loppu elämäkseen vankilaan kun varmaan psykiatrinen sairaala olisi varmana parempi! Säälittää lapsi ja uhrit ihan yhtä paljon

Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 1:26 pm
Kirjoittaja Niinuski
Voin toki olla väärässä, mutta mie ainakin sain kuvan, että tyttö on äidin edellisestä suhteesta, ei tämän pojan isän kanssa saatu.
Ehkä poika näki "äidin" ja uuden vauvan olevan isompi uhka hänelle kuin tuo tyttö. Jos isä oli pojan mielestä liian innoissaan tulevasta vauvasta ja jättänyt hänet vähemmälle huomiolle, samoin kun tytön....
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 7:07 pm
Kirjoittaja joey
härkä kirjoitti:
Olisiko jokin muu urheilumuoto kuitenkin parempi vaihtoehto ?
Mikäli ampuma-aserikokset alkaisivat yhtäkkiä yleistymään ampuma-aseharrastajien joukossa, voitaisiin toki herätellä keskustelua tästä. Niin kauan kun ampuma-aserikokset ovat pääasiassa ampuma-aseiden kanssa pelleilevien urpojen kontolla, lienee ihan perusteltua jättää Suomellekin olympiakultaa taannoin tuonut urheilulaji syntipukkilistojen ulkopuolelle.
Väitän, että asiallisen ampuma-asekoulutuksen saaneet syyllistyvät epätodennäköisemmin ampuma-aserikokseen kuin muu osa väestöstä. Tosin tämän penskan kohdalla ei kyllä ollutkaan kyse asiallisesta kouluttamisesta.
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Ti Maalis 15, 2011 12:19 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Viimesin uutinen mitä löysin aiheesta on päivätty 13.3.2011. Vieläkään ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, pitäisikö Brownia kohdella oikeudessa kuin aikuista. Jos Brownia kohdeltaisiin lapsena, hän pääsisi vapaaksi 21-vuotiaana eikä siviilissä olisi minkäänlaista jälkivalvontaa.
http://www.pittsburghlive.com/x/pittsbu ... 27173.html
Re: 11-vuotias ampui isänsä raskaana olevan puolison
Lähetetty: Ti Maalis 15, 2011 6:48 pm
Kirjoittaja VoDKa
Aizerbaidzan kirjoitti:Viimesin uutinen mitä löysin aiheesta on päivätty 13.3.2011. Vieläkään ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, pitäisikö Brownia kohdella oikeudessa kuin aikuista. Jos Brownia kohdeltaisiin lapsena, hän pääsisi vapaaksi 21-vuotiaana eikä siviilissä olisi minkäänlaista jälkivalvontaa.
http://www.pittsburghlive.com/x/pittsbu ... 27173.html
Onkohan tuo nyt oikeasti niin vaikeaa päättää? Niillä tiedoilla mitä Brownista on julkisuudessa kerrottu (toki voi olla myös asianajajansa propagandaa ), kyseessä on ihan tavallinen muksu, jolla oli vain pääsy aseen luokse valitettavin lopputuloksin. Sen verran moni muksu kuitenkin noissa uusiosuhteissa kärsii mustasukkaisuudesta, että eiköhän aika monikin siellä napsauttaisi sen uuden tulokkaan hengiltä, jos lupa annettaisiin.
Tietenkin on väärin tappaa se isän/äidin uusi ystävä, mutta yhtälailla on kyllä väärin tuomita näin nuori lapsi loppuiäkseen vankilaan. Kuitenkin kansa useimmiten osaa laskea 1+1 yhteen, tästä nähdään selvästi mikä ajoi mihinkin lopputulokseen ja tekoon, eikä suinkaan kyseessä ollut mikään
Mary Bell-ilmiö, jolle on jo huomattavasti vaikeampi keksiä loogista syytä.