Sivu 31/67
Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 7:31 pm
Kirjoittaja Hessu52
^^Niin veikkaan minäkin, mutta iskun on saattanut aiheuttaa turvalleen suistuminen penkereeltä alas rantaan, josta ystävät ovat hänet sitten raahanneet ylös telttaan hoitoa saamaan.
Tietenkinihan muunlaista hoitoa, kuin on jossain vaiheessa pojilla ainakin ollut tarkoitus.
Tästä olisivat jääneet muistikuvat raahaamisesta ja veren täyttämistä silmäpusseista.
Jos suistuu otsikolleen kivikkoon, niin melko varmasti lärväkkeeseensä saa muitakin vammoja, kuin sen yhden avohaavan, eli nuo ohimoon tulleet ruhjeet, jotka ilmiselvästi ovat olleet pyyhkäisyvammoja, koska ohimoluu on säilynyt ehjänä, kuten awa jo toisaalla ehti kirjoittakin.
Se Gussen käden viiltohaava, oliko se juuri se pieni haava, jonka oletin telttakepin tekemäksi raapaisuksi ja jonka amanuenssi Hassinen myös hoiti ja kirjasi ylös potilastietoihin?
Olisihan Gusse voinut saada viillon käsivarteensa, jos kiilusilmä surmaaja lavastaessaan surmapaikkaa, olisi tökännyt sellaisella teroitetulla telttakepillä läpi teltan seinämän suoraan Gussea käteen?
Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 8:02 pm
Kirjoittaja Matlock
Hessu52 kirjoitti:^^Niin veikkaan minäkin, mutta iskun on saattanut aiheuttaa turvalleen suistuminen penkereeltä alas rantaan, josta ystävät ovat hänet sitten raahanneet ylös telttaan hoitoa saamaan.
?
Kyllä tuollaisesta kommelluksesta olisi ollut maininta lauluvihkossa.
Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 8:04 pm
Kirjoittaja konsta
Hessu52 kirjoitti:
Jos suistuu otsikolleen kivikkoon, niin melko varmasti lärväkkeeseensä saa muitakin vammoja, kuin sen yhden avohaavan, eli nuo ohimoon tulleet ruhjeet, jotka ilmiselvästi ovat olleet pyyhkäisyvammoja, koska ohimoluu on säilynyt ehjänä, kuten awa jo toisaalla ehti kirjoittakin.
Mikä on pyyhkäisyvamma? Jos pyyhkäisen kevyesti kasvojasi(älä pliis ota tätä heti uhkauksena) siten, että sinulta murtuu kuusi luuta kallosta, niin onko se pyyhkäisyvamma?
Nilsin kasvoissa on liian vähän tapahtumia, jotta voitasiin päätellä, ellä kaikki haavat ja murtumat ovat kaatumisen/pään kolhimisen tulosta. Silloin pitäisi olla myös verinaarmuja, mustelmia, hankaumia jne. Nyt näyttää siltä, että hän saanut vain kaksi tai kolme kohistettua iskua. Nilsiä hoitaneet lääkärit päätyivät tylpän astalon aiheuttamiin vammoihin.
Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 8:51 pm
Kirjoittaja Wagner
Arska helluinaina 1994 Tiistilän kallioilla pikku deegiksessä, matkaradiosta tulee juttu Bodomin kolmoissurmasta: "Kun minä otan kiven maasta ja lyön sillä päähän, siitä ei enää kukaan nouse".
Uskoi vielä tuolloin kaikkien 4 saaneen surmansa. Myös Gustaffsonin.

Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 10:29 pm
Kirjoittaja Hessu52
Pyyhkäisyvamman saa silloin konsta, kun sattuu hieman kalloa kovempi vastus ohittamaan ohimon sivuitse niin, että se kovempi samalla kuorii ohimosta nahat mennessään.
Tällainen voi syntyä esimerkiksi sileän järvessä iän kaiken lionneen ja aikakausien hioneen kiven pyyhkäisystä.
Ottaen huomioon, että häntä olisi ollut hoivaamassa kolme ihmistä ja pyyhe, niin mitään hiekanmuruja tai muutakaan ei olisi haavoihin jäänyt.
Mitä tulee tuohon lauseeseesi pelästymisestäni, niin kyllä kieltämättä mieleen tuli, josko konsta kävisi kimppuuni, niin siinä olisi nauruun kuolon paikka (kevennys).
Kjäh, kjäh, käkäkäää. (Kevennys)
Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 11:10 am
Kirjoittaja papillon
Matlock kirjoitti:Hessu52 kirjoitti:^^Niin veikkaan minäkin, mutta iskun on saattanut aiheuttaa turvalleen suistuminen penkereeltä alas rantaan, josta ystävät ovat hänet sitten raahanneet ylös telttaan hoitoa saamaan.
?
Kyllä tuollaisesta kommelluksesta olisi ollut maininta lauluvihkossa.
Samaa mieltä, kello 0200 mennessä ei muistikirjan tekijä kommentoi muuta kuin että kundit on kännissä sekä Sepi fisustamassa.
Ei mitään siitä, että joku olisi hankala, ei mitäänsiitä että olisi käyty Jatalla.
Voi toki olla että on silti ollut muitakin tapahtumia, ehkei kaikkia laitettaisikaan, kuka tietää.
Ei siellä ole mitään uimisista ei sen puoleen naimisistakaan, melko niukka tarina vaan.
Nils muuten arveli tekstiä Sepin tekemäksi, miksi?
Mutta Jattaleirin reisun luulisi olevan, lehmänpaskamutavellissä tarpominen ei olisi jäänyt mainitsematta

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 12:07 pm
Kirjoittaja Hessu52
Tuskin tuollaista olisi ylös tyttöjen taholta kirjattu, sillä kirjaahan olisi periaatteessa voinut sitten jälkeenpäin lukea joku kolmaskin taho, kuten Tuulikkikin oli pääsyt siihen jutun kirjoittamaan.
On se kumma kun mikään teoria ei sovi konstalle, aina siinä mättää joku.
Konsta sen sijaan on mielestään aina oikeassa noitten ufojuttensa kanssa ja sama koskee Sariolaa, sekä Mätälokkia.
Jos tässä yritetään selvitellä illan tapahtumia ja pidetään Gussea surmiin syyttömänä, kuten teki Espoon käräjäoikeuskin, niin ei ole hyvä tuokaan.
Ilmeisesti se olisi ainoa oikea teko, etten kommentoisi täällä sivustoilla enää ollenkaan, mutta sitä en taida ihan kuisallakaan tehdä.
Minusta Gussella oli matalaenerginen putoamisvamma, joka on tullut jossain vaiheessa iltaa tai yötä.
Tuollaiseksi vammat luokitteli mm. Hivensalo, ja Öhman ETP:ssä, joten heitä on asiassa uskominen.
Se, kuinka Gusse on hyökkäyksen aikana käyttäytynyt, onko pitänyt esim. Irmeliä edessään iskujen aikana, on sitten eri asia ja onko hän saanut siitä sellaisen trauman, että se on johtanut muistinmenetykseen.
Gussella kuitenkin oli huomattavasti vähäisimmät vammat kaikista uhreista, joka on fakta ja sillä sipuli.
Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 4:56 pm
Kirjoittaja papillon
^ Eiköhän kaikkia kiinnostaisi tietää tapahtumien kulku ja jos sitä myöten selviää tekijä niin se sopii.
Mutta se on perseestä, että valitaan joku syylliseksi tai syyttömäksi ja sitten pönkitetään kaikin puolin tätä ikiomaa, päätettyä näkökantaa.
Koko juttu on täysin auki, edelleen.

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 9:12 pm
Kirjoittaja teemu
papillon kirjoitti:..
Nils muuten arveli tekstiä Sepin tekemäksi, miksi?
..
Ei nähnyt kirjoitettavan, joten ei tiedä. Samanlainen käsiala, ehkä?
Lähetetty: To Loka 23, 2008 12:52 am
Kirjoittaja papillon
^Niin juuri käsitin, kuulusteluissa sitten näki, arvioi siis jälkikäteen käsialaa, ei tainnut nähdä koko retkellä, ( ei slangia ) tätä muistikirjaa ollenkaan.
Eikä paljon muutakaan.

Lähetetty: To Loka 23, 2008 12:37 pm
Kirjoittaja Hessu52
Parahin papillon.
Ensin tietenkiin mietitään, kenellä olisi motiivi ja minkälainen.
Sitten, olisiko jollain motiivin haltijalla ollut mahdollisuus suorittaa teko?
Sen jälkeen aletaan karsimaan tekijäkandidaatteja yksi kerrallaan pois.
Se jolle ei riitä tuolia, kerää eniten katseita ja hänen tekemisiään aletaan oikein urakalla pohtimaan.
Kun ketään muita todistettavasti ei ole niemellä retkiporukasta aamulla hengissä ollut, kuin Gusse ja kun Espoon käräjäoikeudella on ollut vahva vaikutelma siitä, että niemellä olisi ollut ulkopulinen tekijä, niin näin ollen Nils Wilhem Gustafsson vapautettiin kaikista Bodominjärven murhasyytteistä.
Ok.
Vieläkään ei ole ketään todellista syylliskandidaattia ainakaan minun havaintojeni mukaan ilmaantunut, monista erilaista teorioista huolimatta, joten jotain on mietiskeltävä, kun valitettavasti muuhun jutun ympärillä ei ole tällä hetkellä mahiksia.
Ei tässä ole ketään tiettyä nimetty surmaajaksi, vaan on pohdiskeltu vaihtoehtoja, joita on kuitenkin melko vähän.
Vaikka helluntaina 4-5.6.1960 niemen tuntumassa onkin ollut yllättävän paljon kuhinaa, niin moni on pystynyt vahvistamaan alibinsa, eli näitä alibin omistamattomia ei kovin montaa jutussa ei esiinny, vai mitä?
Lähetetty: To Loka 23, 2008 3:15 pm
Kirjoittaja papillon
Parafin Hessu, se on mainiota että objektiivisuutta riittää, sitä ei vaan tahdo aina huomata muutamien kirjoittajien taholta.
Motiivit niin...mikä muuten mielestäsi olisi NG n motiivi ollut?
Lähetetty: To Loka 23, 2008 8:45 pm
Kirjoittaja Hessu52
Saamattomuus, hyvä papillon, pelkkä saamattomuus?
Ei saanut erää?
Lähetetty: To Loka 23, 2008 9:05 pm
Kirjoittaja papillon
^ Ja sitten kolme murhaa? No jo on ollut kova puute.
Yrittikö kaikilta vuoron perään?

Lähetetty: To Loka 23, 2008 9:14 pm
Kirjoittaja Matlock
Hessu52 kirjoitti:Saamattomuus, hyvä papillon, pelkkä saamattomuus?
Ei saanut erää?
Mies putoaa ensin töyräältä ja murtaa leukansa monesta kohtaa ja sen jälkeen kun ei saa, tekee kolmoismurhat.
Kova mies.