Mr. MF kirjoitti:Mielenkiintoinen ja jatkuvasti toistuva ilmiö tässä keississä on se, että ne virkamiehet jotka puhuvat positiivisesti Aarniosta ovat lähes järkejään syytteessä virkarikoksista. Vai ovatko peräti kaikki?
Nämä virkamiehet eivät kuitenkaan ole syyttäjänkään mielestä tietoisia tästä KRP:n ja Haaviston rakentamasta "suuresta kuvasta" josta Aarnio on syytteessä mutta ovat vain sattumalta kaikki syyllistyneet jonkinsortin virkarikoksiin matkan varrella.
Toisaalta ne virkamiehet jotka ovat puhuneet syyttäjän kannalta "sopivia" ovat välttyneet virkavirheiltä.
Ihmeellinen sattuma tosiaan.
Silkkaa sattumaa, silkkaa sattumaa. Uskokaa pois.
Niinpä.
Taidonnäyte ilmeisesti niiltä kooärpeeläisiltä, joitten Aarnio on kertonut häneen nurjamielisesti suhtautuneen ja olleen puolueellisia esitutkintaa suorittaessaan.
Savon Sanomien Asta Tenhunen on heinäkuussa ahkeroinut ja urakoinut alustavaa listausta näitten syytteitten läpimenosta sitten loppupeleissä.
No eihän ne kantaneet, höttöä olivat.
(Toinenkin toimittaja ajan hermolla, omalla höpsöllä tavallaan. Teevessä alkaa joku Ota-rahasalkku-ja-juokse -ohjelma ja siinä on kaksi poliisia arvioimassa tai jotain.
Susanna Reinhboth meuhkaa asiasta Twitterissä ainakin. Kun ovat, taivas varjele, olleet virkaurallaan kuulemma Aarnion alaisia. Vissiin jotenkin sitten "spoiled goods" tai jotain. Reinhbothin kuplassa tuomittuja ilman tuomioita?)
Savon Sanomat:
15.07.2016 05:00
Rikostutkijoita epäiltiin 26 rikoksesta - suurin osa epäilyistä jo nurin
Kaikkiaan jo 13 poliisin rikostutkijaa on vapautunut epäilyistä virkarikostutkinnoissa. Lisäksi kahden poliisin osalta asian käsittely on kesken.
Poliisin 15:tä rikostutkijaa epäiltiin yhteensä 26 virkarikoksesta, kun Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tutkinnan yhteydessä alettiin tutkia myös muiden poliisien toimia etenkin pääkaupunkiseudulla ja Kuopiossa.
Lukuun ei ole laskettu Aarniota ja pääoikeudenkäynnin syytteitä, vaan Aarnio-vyyhdin sivuhaaroissa epäillyksi joutuneet virkamiehet.
Ainoa tutkittavaksi joutuneita rikostutkijoita yhdistävä tekijä on, että he ovat olleet työasioissa tekemisissä Aarnion kanssa. Heistä osa on huumepoliiseja, mutta eivät kaikki.
Poliiseja kuulusteltiin muun muassa virheellisiksi väitetyistä rekisteri- ja asiakirjamerkinnöistä, tietovuodoista ja epäillyistä väärien tietojen antamisista oikeudelle.
Tähän mennessä yksikään epäilyistä ei ole johtanut kuitenkaan tuomittuun rangaistukseen. Parin asian käsittely on vielä kesken, mutta suurimmasta osasta rikostutkijoihin kohdistuneista epäilyistä on todettu, ettei niihin liity rikosta.
Päähaarassa paljon syytteitä
Savon Sanomat kokosi yhteen koko Aarnio-tutkinnan epäilyt, syytteet ja syyttämättäjättämispäätökset sekä tähän mennessä tulleet tuomiot tai vapauttavat ratkaisut.
Kaikkiaan Savon Sanomat kävi läpi 143 rikosnimikettä, joita oli kirjattu Aarniosta, hänen alaisistaan, muita Suomen huumepoliiseista sekä Aarnion kanssaepäillyistä Aarnio-tutkinnassa tai sen sivuhaaroissa 2013–2016.
Koko massasta 55 prosenttia on johtanut vähintään kesken olevaan syytteeseen. 45 prosenttia on tähän mennessä lopetettu tai hylätty.
Aineiston tilanne on heinäkuulta 2016. Syksyn aikana oikeus antaa lisää ratkaisuja Aarnion pääoikeudenkäynnin huume- ja lavastushaarasta.
Aineistosta voi kuitenkin jo nyt havaita, että tutkinnan osumatarkkuudessa on ollut todella suuria eroja riippuen tutkittavista kokonaisuuksista.
Itse Aarnioon kohdistuneet epäilyt johtivat useimmiten syytteeseen. Syytteeseen johtaneiden rikostutkintojen osuus oli iso myös hänen lähimmiksi kanssaepäillyikseen nimetyillä kolmella poliisilla ja kahdella huumetaustaisella naiselle.
Aarniota, kolmea virasta pidätettyä poliisia sekä neljää muuta henkilöä syytetään vakavista huume- ja lavastusrikoksista.
Siinä kokonaisuudessa syytteitä on nostettu 62 ja vastaavasti tehty jo ainakin 12 tutkinnan lopettamispäätöstä tai syyttämättäjättämispäätöstä.
Päähaaran epäilyistä siis yli 80 prosenttia johti syytteeseen. Kokonaisuus käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa viime kesän ja tämän kesän välillä. Tuomiot annetaan aikaisintaan elokuussa.
Muiden poliisien kovat epäilyt kuivuivat kasaan
Sen sijaan muihin huumepoliiseihin kohdistuneet rikostutkinnat 2013–2016 eivät pääosin johtaneet mihinkään.
Kirjallisen aineiston mukaan jopa jo 92 prosenttia epäilyistä on osoittautunut aiheettomiksi, kun kohteina ovat olleet Aarnion pääoikeudenkäynnin ulkopuoliset poliisit.
Lisäksi loppujen tapausten prosessi on vielä kesken.
Epäiltyinä olleiden poliisien epäiltiin muun muassa katsoneen epäiltyjen rekisteristä julkkisten tietojen ilman virkasyytä, kirjanneen tahallaan vääriä tietoja poliisin rekistereihin ja jättäneen vakavia rikoksia tutkimatta.
Rikosilmoituksen kynnyksen ei tarvitsekaan olla korkealla eikä siinä vaiheessa tarvita varmuutta, että asia johtaisi edes syytteeseen.
Kymmenelle poliisille epäillyksi joutuminen aiheutti kuitenkin muutoksia virkatehtäviin. Osa heistä oli pidätettyinä ja osa joutui myös erilaisten etsintöjen kohteeksi.
Prosenttiosuus muuttuu vielä
Trevoc-yritykseen liittyvistä petos- ja virkarikossyytteistä on annettu jo tuomioita käräjäoikeudessa.
Käräjäoikeudessa Trevoc-haaran syytteistä 77 prosenttia hylättiin ja 23 prosentista tuli tuomio. Luku on suuntaa antava, sillä se on laskettu rikosnimikkeiden määrästä. Eri rikosnimikkeet ovat vakavuudeltaan erilaisia.
Hovioikeus antaa niistä ratkaisunsa syksyllä.
Kaikkien osakokonaisuuksien prosenttiosuudet muuttuvat vielä sitä mukaa, kun eri oikeusasteet ottavat kantaa syytteisiin asti johtaneisiin nimikkeisiin.
Lisäksi Aarnio-tutkinnan ulkopuolella, mutta osin samoja henkilöjä liipaten tutkitaan myös poliisin tietolähdetoiminnan ohjeiden noudattamista sekä kuka vuoti medialle tietoja, että KRP oli kirjannut Venäjän presidentin Vladimir Putinin Suomen poliisin epäiltyjen rekisteriin.
Asta Tenhunen