Sivu 309/583

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:42 pm
Kirjoittaja Rousku
Tarkkaaja kirjoitti:Bussi siis lähti tyhjänäkin takaisin? Ketään ei ollut Kattilassa odottamassa bussia?
Miksei olisi voinut lähteä? Kuka retkeilijä siellä olisi saanut tarpeekseen jo puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä? Eihän siellä muita juuri käy kuin retkeilijöitä, ei ole asutusta lähimailla. Ja bussi lähtee aikataulunsa mukaan, vaikkei ketään tulisi päättäriltä kyytiin.

Ei silti, en muista että missään olisi sanottu, että bussi lähti tyhjänä. Jos joku on ollut odottamassa bussia, on tuon kamerakuvan aikaan varmaan etuoven kohdalla eikä näin ollen näy. Keskittyy kaivamaan esiin lippuaan eikä katselemaan poistuvia matkustajia.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:46 pm
Kirjoittaja Tarkkaaja
Rousku kirjoitti:
Tarkkaaja kirjoitti:Bussi siis lähti tyhjänäkin takaisin? Ketään ei ollut Kattilassa odottamassa bussia?
Miksei olisi voinut lähteä? Kuka retkeilijä siellä olisi saanut tarpeekseen jo puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä? Eihän siellä muita juuri käy kuin retkeilijöitä, ei ole asutusta lähimailla. Ja bussi lähtee aikataulunsa mukaan, vaikkei ketään tulisi päättäriltä kyytiin.

Ei silti, en muista että missään olisi sanottu, että bussi lähti tyhjänä. Jos joku on ollut odottamassa bussia, on tuon kamerakuvan aikaan varmaan etuoven kohdalla eikä näin ollen näy. Keskittyy kaivamaan esiin lippuaan eikä katselemaan poistuvia matkustajia.
Nela nousee Espoon keskuksesta bussiin. Löytyykö Espoon keskuksesta silminäkijöitä, miten Nela on käyttäytynyt bussissa? Kenties puhunut puhelimessa? Missä vaiheessa alkaa vaihtamaan vaatteita? En nimittäin usko, että Nela olisi yksinään matkannut Espoon keskuksesta Nuuksioon saakka. Jonkun on ollut pakko nähdä Nela bussissa. Ratkaisevaa esim. olisi kännykän käyttö tai läppärin käyttö bussissa.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:48 pm
Kirjoittaja Juniorihölkkääjä
En tiedä onko tämä ollut jo täällä, mutta Ilta-Sanomien jutussa olleen videon (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 49672.html) mukaan puhelimen paikka on saatu Nuuksion Pitkäjärven eteläpäästä, Ämmässuon koillispuolelta. Tämä on siis tarkempi kuin pelkkä Ämmässuo.

Kuva

Tästä on Pitkälle Saarijärvelle matkaa kymmenisen kilometriä, merkittyjä reittejä pitkin yli kolmen tunnin kävelymatka. Menee oma selfie-teoria ja siitä seurannut onnettomuus hieman hankalaksi, jos paikka on saatu edes summittaisesti oikein. Matkapuhelin ei yleensä ota yli 10 km:n päähän tukiasemaan yhteyttä teknisten syiden takia (latenssi kommunikoinnissa alkaa käydä pitkäksi).

https://www.google.fi/maps/dir/60.25221 ... !3e2?hl=en

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:49 pm
Kirjoittaja aquarioux
laura_riikka kirjoitti:
Aatomik kirjoitti:Ihmettelen, että missäköhän tämä bussi siinä pysäkillä on oikein ollut sillä hetkellä, kun tämä valvontakameran kuva on otettu? Katselen noita bussin ovesta näkyviä kiviä ja noiden edessä olevaa puuta ja yritän kovasti päättää kuvakulmaa Street View:in avulla. Ei se näytä samanlaiselta vaikka mistään kuvakulmasta katsoisi. Jos on kyseessä edes sama kivikasa, tai pysäkki?

http://www.hs.fi/kaupunki/a1305985995135

https://www.google.com/maps/@60.3274906 ... 312!8i6656
Minusta se on kohta, jossa on punaiset postilaatikot takana. Bussikuvassakin näkyvä kivi on siinä. Siihen kohtaan käsittääkseni bussi myös pysähtyy kun tulee tälle päätepysäkille/kääntöpaikalle. Kuten street view osoittaa, mitään bussikatosta eikä roskista ei ole, joka selittäisi täällä useimpien näkemät hahmot.

Joskin huomaan, että hahmoja nähdään useassa paikassa, myös puun takana vasemmalla ikkunassa mielestäni mies reppu kädessään. Tämä bussikuva on tärkeä, joka on viimeinen havainto Nelasta. Myös kuvaan mahdollisesti osuneet henkilöt ovat tärkeitä mielestäni syystä, että vaikka heillä ei olisi osuutta ei arpaa itse tapahtumiin, heidän on ollut pakko havaita Nela. Nela on poliisin tietojen mukaan bussista ulos astuessaan kulkenut bussin editse. Ei ole siis luikahtanut suoraan metsään tms.
Mielestäni ei näytä Googlen Street-kuvissa samalta paikalta, vai olisiko ehkä niin, että bussi on kiertänyt kääntöpaikan ympyrän toiseen suuntaan ja alaosastaan kuoriutunut puu näkyy siinä kohdassa mihin bussi oli tällä kertaa pysähtynyt? Googlen Street-kuva on ehkä otettu jo vuosia sitten ja puu on kuoriutunut lisää alaosastaan.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:56 pm
Kirjoittaja Rousku
Juniorihölkkääjä kirjoitti:En tiedä onko tämä ollut jo täällä, mutta Ilta-Sanomien jutussa olleen videon (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 49672.html) mukaan puhelimen paikka on saatu Nuuksion Pitkäjärven eteläpäästä, Ämmässuon koillispuolelta. Tämä on siis tarkempi kuin pelkkä Ämmässuo.

Tästä on Pitkälle Saarijärvelle matkaa kymmenisen kilometriä, merkittyjä reittejä pitkin yli kolmen tunnin kävelymatka. Menee oma selfie-teoria ja siitä seurannut onnettomuus hieman hankalaksi, jos paikka on saatu edes summittaisesti oikein. Matkapuhelin ei yleensä ota yli 10 km:n päähän tukiasemaan yhteyttä teknisten syiden takia (latenssi kommunikoinnissa alkaa käydä pitkäksi).
Itse sain matkaa linnuntietä n. 8.5 kilometriä.
Missä sitten olisi Pitkää Saarijärveä lähempi tukiasema?

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:57 pm
Kirjoittaja Diego
Tarkkaaja kirjoitti:
Bussi siis lähti tyhjänäkin takaisin? Ketään ei ollut Kattilassa odottamassa bussia?
ei välttämättä. bussit odottelevat päättäreillä usein jonkin aikaa ennen kuin lähtevät taas reitille. päättäreillä kuskeilla on huilitauko ja samalla aikataulu ns kalibroidaan eli päättäreiltä bussit lähtevät aikataulussa elleivät ole sinne tullessa reippaasti myöhässä. päättäriltä kyytiintulijat usein tietävät tämän eivätkä välttämättä tule odottelemaan etuajassa eli eivät välttämättä ole paikalla vielä silloin kun bussi tulee päättärille. siksi kattilasta saattoi tulla porukkaa kyytiin mutta he eivät ehkä olleet pysäkillä vielä silloin kun bussi ja sen kyydissä nela tulivat päättärille.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:58 pm
Kirjoittaja Jane T
Juuri tuohon google mapsin streetwiev-kuvan kuvausajankohtaan kiinnittäisin minäkin huomiota, se voi olla jo monen vuoden takaa, eikä siitä silloin kannata lähteä tekemään mitään yksityiskohtaisia päätelmiä katoamispäivän tilanteeseen eikä varsinkaan katoamishetken yksityiskohtiin. Kuvassa näkyy se kuvausajankohta mutta itse en tällä rämppäkännylläni näe streetwiewiä ollenkaan.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 9:59 pm
Kirjoittaja Ghostface Killah
Kannattaa katsoa MTV3:sen Vinkkimiehet tms. Siinä näkyy miten bussi tulee tuonne Kattilan päätepysäkille ja ympäristö näkyy myös.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 10:00 pm
Kirjoittaja mitzy
Oonko mä ainoa joka ei huomio bussilla matkustaessa muita ihmisiä? Vaikka Nela ois ollut mun kanssa samassa bussissa niin en luultavasti ois huomannut koko tyyppiä. ja varsinkaan mitä se teki matkan aikana ellei nyt tee jotain super outoa ja huomiota herättävää. Tai Jos odottaisin bussia samalla pysäkillä niin en kyllä varmasti muistais jälkeenpäin.
Siks ihmettelen kun täällä aina painotetaan,että eikö muut muka oo nähnyt.. Joo,varmaan on nähnyt mutta kiinnitätkö kaikkiin vastaantulijoihin huomiota?

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 10:06 pm
Kirjoittaja Jane T
Bussi jolla Nela valvontakameran kuvien mukaan on mennyt, on aikataulun mukaan Kattilassa 10.16 ja lähtee takaisin päin 10.20, joten ei siinä kovin pitkä aika kuskillakaan ole ollut lepotaukoa pitää.
Aikataulu löytyy sivulta hsl.fi

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 10:09 pm
Kirjoittaja Diego
mitzy kirjoitti:Oonko mä ainoa joka ei huomio bussilla matkustaessa muita ihmisiä? Vaikka Nela ois ollut mun kanssa samassa bussissa niin en luultavasti ois huomannut koko tyyppiä. ja varsinkaan mitä se teki matkan aikana ellei nyt tee jotain super outoa ja huomiota herättävää. Tai Jos odottaisin bussia samalla pysäkillä niin en kyllä varmasti muistais jälkeenpäin.
Siks ihmettelen kun täällä aina painotetaan,että eikö muut muka oo nähnyt.. Joo,varmaan on nähnyt mutta kiinnitätkö kaikkiin vastaantulijoihin huomiota?
monet eivät kiinnitä huomiota toisiin ellei joku suurin piirtein tule korvan juureen huutamaan. jälkeenpäin on helppo ihmetellä miksei kukaan nähny nelaa mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä koska nelan liikkeistä tuli yleisesti kiinnostavia vasta hänen katoamisensa jälkeen.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 10:10 pm
Kirjoittaja Palle
Tarkkaaja kirjoitti: Mutta sehän on tässä kaikkein käsittämättömin asia, että Kattilan pysäkillä ei ole kukaan muu nähnyt Nelaa, paitsi bussikuski. Onko selvitetty bussikuskin osuus Nelan katoamiseen? Viimeisin ihminen, joka on nähnyt Nelan, on bussikuski.
Se ei ole käsittämätöntä. Jos tyyppi joka lymyilee postilaatikoiden takana metsän siimeksessä (näkyy yläreunassa poliisin julkaisemassa bussikuvassa) ja katsoo suoraan bussista ulos astuvaan Nelaan ei ole ilmoittanut poliisille mitään itsestään tai siitä, että näki Nelan astuvan bussista, salaa jotain. On joko a) murhaaja b) rikostoveri ja mahdollinen meloja c) Nelan auttaja vapaaehtoisessa katoamistapauksessa

http://i9.aijaa.com/b/00564/13981041.jpg

Tyyppi on ihan selkeästi nähtävissä ja hahmoteltavissa. Jos bussikuski ei nähnyt ketään muuta paikalla, tyyppi piiloutui tarkoituksella. En jaksa uskoa, ettei tiennyt Nelan tulosta. Oliko Sergei, joka aavisteli jotain aamuisen sanaharkan tms. peruusteella, kuva on niin epäselvä, ettei voi vannoa varmaksi onko S vai ei.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 10:11 pm
Kirjoittaja mitzy
Diego kirjoitti: monet eivät kiinnitä huomiota toisiin ellei joku suurin piirtein tule korvan juureen huutamaan. jälkeenpäin on helppo ihmetellä miksei kukaan nähny nelaa mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä koska nelan liikkeistä tuli yleisesti kiinnostavia vasta hänen katoamisensa jälkeen.
Huh, luulin jo et oon outo jos en muista ees tyyppiä joka istu mun vieressä viimeks bussissa :D

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 10:12 pm
Kirjoittaja LinneaBorealis
mitzy kirjoitti:Oonko mä ainoa joka ei huomio bussilla matkustaessa muita ihmisiä? Vaikka Nela ois ollut mun kanssa samassa bussissa niin en luultavasti ois huomannut koko tyyppiä. ja varsinkaan mitä se teki matkan aikana ellei nyt tee jotain super outoa ja huomiota herättävää. Tai Jos odottaisin bussia samalla pysäkillä niin en kyllä varmasti muistais jälkeenpäin.
Siks ihmettelen kun täällä aina painotetaan,että eikö muut muka oo nähnyt.. Joo,varmaan on nähnyt mutta kiinnitätkö kaikkiin vastaantulijoihin huomiota?
Ihmiset muistaa kummia asioita, kun palaset loksahtelee myöhemmin kohdilleen. Alitajunta rekisteröi kanssamatkustajat viimeistään. Muistettiinhan yksi näköhavainto Raisa Räisäsestäkin melkein kymmenen vuotta katoamisen jälkeen.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Lähetetty: Ti Syys 29, 2015 10:13 pm
Kirjoittaja Katjaliini
Jane T kirjoitti:Bussi jolla Nela valvontakameran kuvien mukaan on mennyt, on aikataulun mukaan Kattilassa 10.16 ja lähtee takaisin päin 10.20, joten ei siinä kovin pitkä aika kuskillakaan ole ollut lepotaukoa pitää.
Aikataulu löytyy sivulta hsl.fi
Tästä vielä, että poliisin antaman tiedon mukaan Nela nousi bussista 10.20. eli tästä voi jo päätellä bussin olleen joitakin minuutteja myöhässä joka on tavanomaista. Eli melkeinpä heti on uudet matkustajat ottanut ja nokka kohti seuraavaa suuntaa. Google mapsin päivitykset tosiaan saattaavat olla vanhentunut joten kävi mielessä olisko täällä yhtään lähellä asuvaa/olevaa joka haluisin huvikseen käydä napsimassa kuvia tästä pysäkin kohdalta? :)