Jos nyt oletamme mustalaisten sekaantuneen juttuun niin oudolta tuntuu, että olisivat kolme vuotta (korjatkaa jos on + - vuosi ) tapahtuneesta tulleet kostamaan. Toki oikeutta saatettiin istua lähempänäkin katoamista, mutta on sanottava romanien kiehahtavan jokseenkin impulsiiviseen tyyliin. Sukujen väliset konfliktit saattavat kyteä kyllä vuosia, mutta nekään ei roihahda ilman sattumanvaraista kohtaamista. Eli tarkoitan että melko epätyypilliseltä kuulostaisi jos joukko tummia olisi ajanut Käkelän luokse ilman mitään äkillisesti tullutta ärsykettä.kakkosurpo kirjoitti:En nyt esimmäisenä, toisena tai kolmantenakaan vaihtoehtona mustalaisten sekaantumista juttuun pudottaisi pois. Auliksella ja mustalaisilla oli yhteisiä juttuja raastupaa myöten. Mustalaiset tasan tarkkaan tiesi missä Aulis asuu, ja senkin että asuu yksin.
Se vaan tahtoo olla aika karua niiden toiminta kun saavat yksinäisen miehen liipasimelle. Naiset vähän perinnehameen helmaa nostaa ja sitten kuvioon astuu miehet puolustamaan näiden viattomien heimolaisten kunniaa.
Motiivi voi löytyä sieltä raastuvanistunnosta mikä aikanaan käytiin.
Aulis Käkelä - Katosi kotoaan Rovaniemellä 2006
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Joskus kuollut on parempi - Jud Crandall
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Aiemmin taisin jo kirjoittaa mahdollisuudesta, että romaninainen oli tuomittu korvauksiin käräjillä ja Aulis tietysti olisi halunnut nuo korvaukset saada. Mistäpä sitä ulosottokaan ottaa, jos ei henkilöllä ole ulosmitattavaa tuloa tai omaisuutta, joten taisi jäädä tuo perintä Auliksen omalle kontolle. Ehkäpä mies oli perinyt saataviaan tulikivenkatkuisella puhelulla tai perintäkirjeellä ja romanit ovat tästä tulistuneina kääntäneet mersun nokan kohti Auliksen tonttia.Red kirjoitti:Jos nyt oletamme mustalaisten sekaantuneen juttuun niin oudolta tuntuu, että olisivat kolme vuotta (korjatkaa jos on + - vuosi ) tapahtuneesta tulleet kostamaan. Toki oikeutta saatettiin istua lähempänäkin katoamista, mutta on sanottava romanien kiehahtavan jokseenkin impulsiiviseen tyyliin. Sukujen väliset konfliktit saattavat kyteä kyllä vuosia, mutta nekään ei roihahda ilman sattumanvaraista kohtaamista. Eli tarkoitan että melko epätyypilliseltä kuulostaisi jos joukko tummia olisi ajanut Käkelän luokse ilman mitään äkillisesti tullutta ärsykettä.
-
kiinnostunut68
- Harjunpää
- Viestit: 308
- Liittynyt: Pe Elo 23, 2013 5:58 pm
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Mutta eikös se ole pelkkä oletus, että Mersulla Auliksen pihassa käyneet on juuri mustalaisia? Näköhavaintoa kävijöistä naapurilla ei ollut, vai oliko sittenkin, koska Kadonneet ohjelmassa kävijät oli puvustettu mustalaisiksi, mutta ehkä naapuria suojeltiin ohjelmassa ja näköhavainto jätettiin tarkoituksella mainitsematta. Ehkäpä Aulis tiesi tulijoiden olevan mustalaisia ja juuri siksi jätti puhelimen ja rahapussin lukittuun taloon. Ehkäpä juuri puhelimen kotiin jättäminen saattoi koitua Aulikselle kohtalokkaaksi. Jos Auliksella olisi ollut puhelin mukana ja siinä valmiiksi 112 painettuna, niin pelkkä vihreän napin painallus olisi saattanut pelastaa Auliksen tai ainakin olisi helpottanut asian selvittelyä.
-
daemons1982
- Remington Steele
- Viestit: 209
- Liittynyt: To Syys 20, 2012 7:05 pm
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
"Mutta eikös se ole pelkkä oletus, että Mersulla Auliksen pihassa käyneet on juuri mustalaisia? Näköhavaintoa kävijöistä naapurilla ei ollut, vai oliko sittenkin, koska Kadonneet ohjelmassa kävijät oli puvustettu mustalaisiksi, mutta ehkä naapuria suojeltiin ohjelmassa ja näköhavainto jätettiin tarkoituksella mainitsematta."
Itsekin kallistuisin siihen suuntaan, ettei naapurilla ole voinut olla näköhavainnostaan kuin pelkkä oletus jne. ja mahdollisesti on voinut myöskin keksiä asian mersusta vaikkapa omasta päästään ja itse kunnan valtuutettuna tms. isona kihona hukuttanut Auliksen järveen ja keksinyt jonkin motiivin että Aulis oli tullut edellisenä iltana ostamaan häneltä kalastuslupaa hänen mukaansa, mutta totuus olisi ollut ettei sitä häneltä olisi herunut! Onko siis kalastuslupa löytynyt Auliksen lompakosta tai vaikka keittiön pöydältä, joka ei poistaisi väitettä etteikö Aulikselle oltaisi voitu "väärentää" kalastuslupaa ja änkeä se tämän lompakkoonsa tai keittiön pöydälle! Itse kallistuisin Rovaniemen KRP:n ennakkoluuloihin, ettei korruptio olisi voinut olla mitenkään syynä sille että KRP suojelee Auliksen naapuria!
Itsekin kallistuisin siihen suuntaan, ettei naapurilla ole voinut olla näköhavainnostaan kuin pelkkä oletus jne. ja mahdollisesti on voinut myöskin keksiä asian mersusta vaikkapa omasta päästään ja itse kunnan valtuutettuna tms. isona kihona hukuttanut Auliksen järveen ja keksinyt jonkin motiivin että Aulis oli tullut edellisenä iltana ostamaan häneltä kalastuslupaa hänen mukaansa, mutta totuus olisi ollut ettei sitä häneltä olisi herunut! Onko siis kalastuslupa löytynyt Auliksen lompakosta tai vaikka keittiön pöydältä, joka ei poistaisi väitettä etteikö Aulikselle oltaisi voitu "väärentää" kalastuslupaa ja änkeä se tämän lompakkoonsa tai keittiön pöydälle! Itse kallistuisin Rovaniemen KRP:n ennakkoluuloihin, ettei korruptio olisi voinut olla mitenkään syynä sille että KRP suojelee Auliksen naapuria!
-
kiinnostunut68
- Harjunpää
- Viestit: 308
- Liittynyt: Pe Elo 23, 2013 5:58 pm
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Mietiskelin myös sitä seikkaa tämän naapurin Mersu havannon tiimoilta, et onko tämä samainen Mersu käynyt Auliksen pihassa ennenkin tai kävikö Auliksen luona useinkin vastaavia vierailijoita?
Yhtenä vaihtoehtona pitäisin myös sitä, et onkohan tästä Mersusta sittenkin useampi näköhavainto, kun kerran ohjelmassa olleet näyttelijät oli puvustettu romaneiksi, mutta poliisi ei kertonut, et havaintoja on useampia. Tuolla pohjoisessa liikennettä on aika harvakseltaan, et vastaantulijat jää helpommin mieleen. Kun tuota paikkaa katsoo kartalta, niin minua ainakin ihmetyttää, et mistä naapuri voi olla varma, et Mersu lähti Rovaniemen suuntaan? Mitään näköyhteyttä naapurilla tuonne Sodankylä- Rovaniemi tielle ei ole voinut olla. Ainakaan street viewin mukaan. Tuo Mersun lähtö suunta Rovaniemelle päin viittaisi siihen, et ehkä joku vastaantulija tai toinen naapuri on tunnistanut Mersun.

LAWoman
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1604
- Liittynyt: To Maalis 11, 2010 4:36 pm
- Paikkakunta: Länsirannikko
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Jos tuo joku lähiseudulle tai pihassa usein käynyt auto olisi niin eiköhän naapuri olisi osannut sanoa edes suuntaa antavasti kenelle se kuuluu? Se on se pienten piirien etu, tai haitta, miten sen ottaa 
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
-
daemons1982
- Remington Steele
- Viestit: 209
- Liittynyt: To Syys 20, 2012 7:05 pm
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Oliko Aulis oikeasti antanut todellakin avaimen veljelleen lukkojen vaihtamisen jälkeen vai oliko veli ottanut avaimet Aulikselta omaan taskuunsa mahdollisen suukopun jälkeen?
En usko, että mustalaiset voisivat olla mitenkään osallisina tähän! On ihan mielipuolista yhdistää Auliksen Rovaniemen matkaan tai mustalaisiin tms. Mersu ajoneuvona yhdistetään liian paljon mustalaisteoriaan, koska mersu on tunnetusti mustalaisten kärry. Tuskin ne mustalaiset olisivat tienneet mihin Auliksen ruumiin kadottaa Käyrämön seudulla tai edes siitä missä Aulis asui. Naapuri kuitenkin tiesi tuosta Rovaniemen epsodista ja saattoi keksiä koko tarinan moisesta mersuteoriasta. Mustalaisten suoranaista kostoteoriaa ei usko poliisikaan!
Aulis saattoi pelätä naapuriaan, jonka takia vaihtoi lukot ja rohkaisi itsensä ja haki kalastusluvan ennen verkkojen laittoa siltä naapuriltaan (avaimen antoi kuitenkin veljelleen?). Lähiomaiset ovat päässeet tästä myöskin kuin koira veräjästä, sillä Taimi-siskollakaan ei ole tietoa mahdollisista veljesten välisistä kiistoista tms. -kysymyksessä oli kuitenkin sukutalo? Naapuri tai Auliksen veli tai molemmat ovat Auliksen katoamiseen syyllisiä ja koko se "mersuteoria" nyt tuntuu kovin uskomattomalta ollakseen totta. Auliksen pihassa ei käynyt yhtäkään mersua, onko joku muukin ajatellut samaa?

hannu hanhi
- Axel Foley
- Viestit: 2247
- Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Kun Käyrämön kylällä ja lähiympäristössä lähdetään vähnkään kauemmas Jäämerentien varresta, alkavat Lapin valtavat erämaat. Sinne saa piilotettua ruumiin, vaikka ei olisi mikään ammattitappaja.
Käkelää koskevassa Kadonneiden jaksossa tuli aika korostuneesti esille, miten Käkelä oli joutunut mustalaisnaisen huijaamaksi ja siitä oli käyty oikeutta. Jos kyseistä jaksoa voi jotenkin lukea rivien välistä, niin poliisi pitää erittäin mahdollisena, että mustalaiset ja tuo huijaus liittyvät katoamiseen. Mustalaisia ei niinkään tuon Mersun vuoksi yhdistetty tapaukseen.
Käkelää koskevassa Kadonneiden jaksossa tuli aika korostuneesti esille, miten Käkelä oli joutunut mustalaisnaisen huijaamaksi ja siitä oli käyty oikeutta. Jos kyseistä jaksoa voi jotenkin lukea rivien välistä, niin poliisi pitää erittäin mahdollisena, että mustalaiset ja tuo huijaus liittyvät katoamiseen. Mustalaisia ei niinkään tuon Mersun vuoksi yhdistetty tapaukseen.
-
kiinnostunut68
- Harjunpää
- Viestit: 308
- Liittynyt: Pe Elo 23, 2013 5:58 pm
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Kyllähän tässäkin tapauksessa saattaisi ratkaisun löytymistä helpottaa se, että teletunnistetietojen saaminen olisi poliisilla helpompaa. Jotenkin vaan tuntuu sille, et jos poliisi olisi saanut Auliksen puhelintiedot viimeisen kuukauden ajalta niin ratkaisu löytyisi sieltä. Pohjoisessa kun välimatkat on niin pitkät, niin luulisi tuon Mersu seurueen ensin varmistaneen, et Aulis on kotona kun he tulevat Aulista hakemaan.
Mikäli puhelut olisi soitettu prepaid liittymästä, niin pystyyhän sen prepaidinkin peilaamaan tietyn linkin alueelle ja sitä kautta haravoimaan alueen asukkaista mahdollisen tekijän.
Se vaan on kumma juttu, kuinka löysästi näihin katoamistapauksiin Suomessa viranomaisten puolesta suhtaudutaan.

Iroquis
- Nikke Knatterton
- Viestit: 198
- Liittynyt: Ke Heinä 01, 2015 7:45 pm
- Paikkakunta: Helsingistä 960 km pohjoiseen
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
On tuossa jutussa kuitenki yksi päivänselvä asia.
Se miksi se Aulis vaihtoi lukot oviin.
Se miksi se Aulis vaihtoi lukot oviin.
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Joko tämän ketjun loppupuolella kysyi, oliko Auliksella aseita. Videosta selviää, että ei, ei edes lupaa aseeseen.
Minua jäi edelleen mietityttämään se, että Aulis laski verkot perjantai-iltana ja nosti ne pois lauantaiaamuna.. Kun verkot lasketaan, ne koetaan kyllä päivittäin, mutta nostetaan pois, kun havaitaan ettei saalista enää siitä paikasta tule/järvi on menossa jäähän tai että ne on niin likaiset, että ne on pakko nostaa pois puhdistettaviksi.
On kuitenkin niin paljon helpompi (yksin) käydä välillä kokemassa ne, kuin nostaa aina pois ja laskea uudestaan..
Minua jäi edelleen mietityttämään se, että Aulis laski verkot perjantai-iltana ja nosti ne pois lauantaiaamuna.. Kun verkot lasketaan, ne koetaan kyllä päivittäin, mutta nostetaan pois, kun havaitaan ettei saalista enää siitä paikasta tule/järvi on menossa jäähän tai että ne on niin likaiset, että ne on pakko nostaa pois puhdistettaviksi.
On kuitenkin niin paljon helpompi (yksin) käydä välillä kokemassa ne, kuin nostaa aina pois ja laskea uudestaan..
-
Iroquis
- Nikke Knatterton
- Viestit: 198
- Liittynyt: Ke Heinä 01, 2015 7:45 pm
- Paikkakunta: Helsingistä 960 km pohjoiseen
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Niiten verkkojekaan perusteella tuohon juttun ei tule juuta,eikä jaata,mutta kalansaaliin se oli jättäny pöydälle kyllä,pistäny pakastimen päälle ja täyttäny lottokupongin,että ei nyt luulis että ainakaan sillä hetkellä omaehtosesti ainakaan kadota aikoo.
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Tätä samaa pohdin aiemmin tässä ketjussa. Vielä merkillisemmäksi verkkojen kanssa plaraamisen tekee se, että vastahan Aulis oli siltä naapuriltaan sen kalastusluvankin käynyt lunastamassa.Jenner kirjoitti:Joko tämän ketjun loppupuolella kysyi, oliko Auliksella aseita. Videosta selviää, että ei, ei edes lupaa aseeseen.
Minua jäi edelleen mietityttämään se, että Aulis laski verkot perjantai-iltana ja nosti ne pois lauantaiaamuna.. Kun verkot lasketaan, ne koetaan kyllä päivittäin, mutta nostetaan pois, kun havaitaan ettei saalista enää siitä paikasta tule/järvi on menossa jäähän tai että ne on niin likaiset, että ne on pakko nostaa pois puhdistettaviksi.
On kuitenkin niin paljon helpompi (yksin) käydä välillä kokemassa ne, kuin nostaa aina pois ja laskea uudestaan..
Aivankuin hän olisi ennakoinut, ettei hetkeen pääse ainakaan verkkoja kokemaan. Mutta miten niin pian verkkojen veteen laskun jälkeen on asia hänelle selvinnyt? Olisiko niitä kannattanut edes sinne veteen laittaa näin lyhyeksi ajaksi, jos on tiennyt lähtevänsä johonkin. Tosin oudostihan se lähtö tapahtui, kun ei mukaansa mitään ottanut.
Toisaalta tulee mieleen, tuliko naapuri heti kitisemään Aulikselle verkkojen laskusta? Olivatko ne hänen mielestään väärässä paikassa tms.?
-
Iroquis
- Nikke Knatterton
- Viestit: 198
- Liittynyt: Ke Heinä 01, 2015 7:45 pm
- Paikkakunta: Helsingistä 960 km pohjoiseen
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Mutta Epäilenpä aika vahvasti ettei ainakaan sillä hetkellä ollu mihinkään ainakaan itse suunnitellu lähtevänsä,kalat jäi ku jokisen eväät pöydälle ja vissiin lompakkokin.
Mihin pitemmälle kannattaa lähteä ilman rahapörssiä kuiten?
Mihin pitemmälle kannattaa lähteä ilman rahapörssiä kuiten?
Re: Aulis Käkelä-katosi kotoaan Rovaniemellä v. 2006
Aulis eli luonnon antimista, eli pääasiassa kalasta, sienistä ja marjoista. Ehkä saalista oli tullut yön aikana odotettua paremmin - hän halusi päästä syömään savustettuja ahvenia jo samaisena päivänä, ja/tai ehkä hänellä ei ollut muuta ruokaa kaapeissa sillä hetkellä kuin ahvenet, jotka olivat yön aikana verkkoon tarttuneet. Jääkaapista löytyi tuoreita, perattuja ahvenia ja savustuspussi tuolin päältä. Myös pakastin oli laitettu päälle, joka sekin voisi viitata tuohon että saalista oli tullut enemmänkin ja pakkaseenkin laitettavaksi asti.Jenner kirjoitti:Joko tämän ketjun loppupuolella kysyi, oliko Auliksella aseita. Videosta selviää, että ei, ei edes lupaa aseeseen.
Minua jäi edelleen mietityttämään se, että Aulis laski verkot perjantai-iltana ja nosti ne pois lauantaiaamuna.. Kun verkot lasketaan, ne koetaan kyllä päivittäin, mutta nostetaan pois, kun havaitaan ettei saalista enää siitä paikasta tule/järvi on menossa jäähän tai että ne on niin likaiset, että ne on pakko nostaa pois puhdistettaviksi.
On kuitenkin niin paljon helpompi (yksin) käydä välillä kokemassa ne, kuin nostaa aina pois ja laskea uudestaan..
Miksei selvittänyt verkkoja veneessä ja laskenut takaisin? -Ne kalat on kuitenkin paljon helpompi selvitellä pois siitä verkosta maalla, eikä pienessä keikkuvassa soutuveneessä, jollainen Auliksella oli.