Koko Trumpin kauden ajan on Suomen(kin) johtavissa medioissa julkaistu joka päivä ainakin yksi "oranssia miestä" haukkuva juttu, parhaana 2 tai 3. Nyt Trump on jo hävinnyt, mutta silti vaan pitää haukkumista jatkaa!

Asia olisi koominen, ellei se olisi vakava enne tulevasta kaudesta. Uusi pressa nimittäin edustaa samaa poliittista eliittiä, joka on sotinut Lähi-idässä 90-luvulta asti. Trump tuli politiikan ulkopuolelta, ja siksi eliitti ei ole häntä hyväksynyt vaan on koko ajan koittanut kampittaa. Samanlainen lokakampanja oli aikanaan menossa Reagania kohtaan, joka myös tuli poliittisen eliitin ulkopuolelta. Trumpia ja Reagania yhdistää toinenkin asia: molemmat tekivät kausiensa aikana jotain konkreettista rauhan eteen. Trump oli noin 40 vuoteen ensimmäinen pressa, joka ei aloittanut uutta sotaa, ja Reagan aloitti rauhanprosessin NL:n kanssa, mikä osaltaan vaikutti NL:n kommunistihallinnon kaatumiseen.
Nuoremmat toimittajat eivät tietysti noita aikoja muista. Eivätkä vaalipetoskohua päivitellessään muista sitäkään, että samanlaisia syytöksiä aikoinaan esitettiin myös Al Goren hävitessä Bushille. No, sen lauluja laulat kenen leipää syöt, mutta jotain rajaa olisi sentään hyvä pitää. Tämä raja ylitettiin noin viikko sitten, kun HS julkaisi jutun, jossa suoraan väitettiin, että Trumpin takia Biden joutuu ehkä aloittamaan sodan! Voi herraisä sentään. Varsinkin, kun ollaan Suomessa, olisi syytä hieman miettiä omia lojaliteettejaan ja ylipäänsä moraaliaan juttujensa yhteydessä. Varmasti Kolmannen valtakunnankin toimittajat uskoivat olevansa oikeassa laulaessaan ylistystä Hitlerille, mutta suomalaisten toimittajien olisi syytä muistaa, että siinä missä Trump suostui tapaamaan Putinin Suomessa, on Biden jo valmiiksi ilmoittanut, että "Venäjä on vastustaja". Jenkkien sisäpolitiikkaa taivastellessa on useimmilta unohtunut, että suomalaisten etu on useimmiten vastakkainen suurvaltojen edun kanssa. Tuntuu, että monen maailmankuva on peräisin jenkkileffoista, jotka ovat ehkä maailman tehokkainta propagandaa.
Ja nyt näyttää siltä, että sotaa Iranin kanssa tosiaan viritellään. Iranin ydinohjelmaan liitetty johtava asiantuntija on murhattu, sopivasti vielä kun Trump on edelleen virassa, jolloin tuleva sota tosiaan saadaan laitettua hänen syykseen. Ei ole pelkkä heitto, että tullakseen valituksi uudestaan Yhdysvaltain presidentin on aloitettava sota, pullisteltava. Silti Trump ei aloittanut sotaa - mitä se kertoo hänestä, että hän otti tosissaan aiempaa sotaisuutta kyseenlaistaneet äänet? No, nyt Biden saa sekä sodan, että dumpattua syyllisyyden siitä Trumpin niskaan. Ja Lähi-idän kansaa ajetaan taas kohta Eurooppaan kuin karjaa. Oksettavaa.