Sen verran rajuja käänteitä on
Mauno Saaren tuoreessa pläjäyksessä että se on pakko tänne linkata.
Saaren mediakonsernissa muuten työskentelee myös
Johan Bäckmanin 'tuttu ja turvallinen' Suomi-vihaaja
Leena Hietanen.
https://naapuriseura.fi/hiiri-ja-norsu/
HIIRI JA NORSU
Entä jos Ukrainan sota ei mene niin kuin media ja poliittiset hurmosjohtajamme toivovat?
Mauno Saari / 4.6.2024
Helsingin Sanomat julkaisi 2.6.24 toimittaja
Sanna Ukkolan mediakriittisen kirjoituksen. Sen ydin on tässä: ”Luottamus vähenee, kun media kertoo ihmisille, kuinka heidän tulisi ajatella.”
Sanna Ukkola on hyvä toimittaja. Tämä hänen juttunsa sisältää osuvia pointteja, kuten:
”Median tehtävä ei ole pakkosyöttää ihmisille omaa maailmankuvaansa, ei ´parantaa maailmaa´, ei opettaa eikä läksyttää. Kun mediatalot tarjoavat yleisölle vain pienen väestönosan maailmankuvaa, ne kaivavat hautaa perinteiselle journalismille.”
Ja vielä: ”Ovatko toimittajat lipumassa kohti aktivismia? Jos ongelmaa ei oteta mediatalojen johdossa tosissaan, luottamuskäyrät laskevat ja epäluulo vahvistuu. Samalla medialta häipyvät lukijat, rahoitus ja legitimiteetti.”
”Tämä on journalismin elämän ja kuoleman kysymys, josta ei uskalleta puhua edes alan sisällä…”
Kaiken tuon voin alleviivata paksulla kynällä. Mutta yksi Ukkolan jutusta puuttuu, ja sen mukana kaikki. Hän ei muka huomaa, mikä on ns. valtamedian suurin ongelma Suomessa ja monessa muussa maassa: alistuminen läntisen sotapropagandan megafoniksi.
Hauta on jo kaivettu.
Sanna Ukkola on oikeassa siinä, että esiin on noussut uusi toimittajajoukko, joka on hylännyt perinteisen objektiivisuuteen pyrkivän journalismin, ja katsoo, että oman narratiivinsa ajaminen, oman maailmankuvan julistaminen on suoranainen velvollisuus.
Ukkola viittaa tässä punavihreyteen ja puoluepolitikointiin. Hän esittelee hiiren, mutta ei ole näkevinään norsua.
Vähintään kymmenen vuotta jatkunut valtava Venäjää ja sen presidenttiä mustamaalaava kampanja jää ikään kuin huomaamatta.
Turha viitata iltapäivälehtien satoihin lööppeihin ja räikeisiin valejuttuihin. Ne ovat vain yksi osa, vain totaalisen vääristelyn ja manipuloinnin pintakuohua.
”Venäjä on ajettava kuiluun”, vaati HS pääkirjoituksessa linjanaan Ukrainan sodan aamunhämärissä. Siinä on journalismin hautakiven ydinlause.
Pääkirjoituksessa lehti ilmaisi linjansa. Niin se teki rikkomatta journalismin periaatteita.
Mutta kun lehti on levittänyt tuon linjauksen uutistoimintaan, hauta on kaivettu ja mullat heitetty. Journalismi on kuollut.
Helsingin Sanomat on johtanut maahanpanijaisia yhdessä Yleisradion kanssa, mutta mukana ovat kaikki Suomen valtiovallan perustaman Mediapoolin jäsenet: sanoma- ja aikakauslehdet, radio- ja tv-kanavat sekä kirjankustantajat.
Uutisten ja mielipiteiden raja on poistettu. Epiteeteillä ja ohjaavilla adjektiiveilla median lukijoita, kuuntelijoita ja katsojia opetetaan ajattelemaan oikein.
Valtaisa operaatio on onnistunut. Mutta kuten Ukkola kirjoittaa, ”luottamus vähenee, kun media alkaa kertoa ihmisille, kuinka heidän tulisi ajatella”.
Hän sanoo myös, ettei vika ole kansassa, ja että vain media itse voi säilyttää ja palauttaa luottamuksen.
Säilyttäminen ei enää auta, koska ei ole juuri säilytettävää. Kasva joukko ihmisiä on avannut silmänsä. Ja palauttaminen on mahdotonta, elleivät mannerlaatat liiku.
Toimittajat noudattavat mediatalojensa linjaa, koska osa heistä uskoo siihen. Toinen osa ei usko, mutta haluaa pitää työpaikkansa.
Entä jos USA/CIA/Nato -johtoinen narratiivi johtaa umpikujaan? Entä jos Ukrainan sota ei mene niin kuin media ja poliittiset hurmosjohtajamme toivovat?
Silloin romahdus on väistämätön molemmilla tahoilla eivätkä selitykset auta.
Nostan kuitenkin pipoa toimittaja Sanna Ukkolalle. Hän sentään kertoo edes vähän siitä todellisuudesta, jonka kaikki kohta näkevät.
