Beta.
Hienoa Beta, että keskityt olennaiseen, eli tutustut mun vanhoihin viesteihini. Jatka samalla linjalla. Opettele vielä suorittamaan lainaukset oikein niin hyvä tulee! Asiayhteydestään irroitetut ja muunnellut lainaukset eivät ole kovin suosittuja täällä, mutta hyvä että esiin toit.
Olen kyllä sitä mieltä, että hovioikeuksissa vasta tunnutaan asiaan päästävän. Ei kuitenkaan sääntöä ilman poikkeusta, niinhän se menee. Se hovipäätöksien "paremmuus" ilmeisesti voi johtua useammasta seikasta tässä oikeudenkäyntijärjestelmästämme. Tuossa puheena olevassa tapauksessa, jossa siis Auer vapautettiin syytteistä, oli käsittääkseni kyseessä
käräjillä vähän yksinkertaisten tuomarien erehtyminen uskomaan eteen tuodut rekonstruktiot oikein suoritetuiksi sekä porinpoliisin haalimien asintuntijoiden luotettavuuden arvioinnin unohtaminen. Järki ei pelittänyt myöskään siinä suhteessa, että olisi keskeytetty peli ja vaadittu hankkimaan lisää tietoa päätöksenteon perusteeksi esimerkiksi häkenauhoituksen teknisistä ominaisuuksista eli otettu selvää voiko moisen nauhanpätkän äänimaailman perusteella ihimisiä tuomita yhtään mihinkään. Sitä, että koko esitutkinta-aineisto oli tarkoitushakuisesti koottu, eivät tuomarit tietenkään voineet aavistaa.
Hovilla oli täydennetyt paperit. Ja nokkelammat tuomarit. Skarppaavampi puolustusasianajaja.
Oletin, että tässäkin tapauksessa oikeusasteitten välillä hahmotettaisiin kokonaisuus taas eri tavalla.
Sinä näet, että tässä ollaan syytettyjä pelkästään puolustamassa. Tarkista näkökulmaasi sillä aikaa kun minä katselen kuvajaistani peilistä. On monta asiaa, joita en taida hyväksyä suomalaisessa oikeudenkäyntisysteemissä. SE EI OLEKAAN MAAILMAN PARAS JA EREHTYMÄTÖN.
Olen mielipiteistäni kirjoittanut. Oikeusmurha ja noitavaino mielipiteet ja näkemykset ovat mielestäni oikeutettuja luonnehdintoja niin kauan kun oikeudenkäyntijärjestelmämme antaa totaalisen suojan esitutkinnansuorittajien tekemisille, asiantuntijoiksi kutsuttujen kompetenssin ja tuotosten arvioinnille ja tuomarien kirjoitella ja jättää kirjoittelmatta omien mielihalujensa mukaan. Se, että jostakin asiasta on monta asiantuntijaa samaa mieltä, ei vakuuta minua yhtään mistään. Hehän kuulemma tiiminä työskentelevät. Olen ollut nuorena oikealle kallellaan olevan lehden toimituksessa, jossa kukaan ei hetkeäkään voinut uskoa, että Ahtisaaresta voisi tulla presidentti. Olin aikasta huulipyöreänä, vaikken Maraa aikonutkaan äänestää. Ei sen jälkeen kun porinpoliisissa ollaan kaakkukahveet juotu syyllisen paljastamisen kunniaksi ja kiitokset jaettu, löydy kuin korkeintaan yksi omilla aivoillaan ajatteleva.
Minulla (meillä) on oikeus tietää enemmän, nythän esimerkiksi ne 105 arpea on aivan absurdi asia, joka saattaa esimerkiksi minun silmissäni koko oikeudenkäyntijärjestelmän ja oikeudenkäyntien kulusta tiedottamisen, koko väitteen oikeusjärjestelmän avoimuudesta ja julkisuudesta, täysin naurettavaan valoon. Ilmoille tulee myös kaikenlaista tietoa, vaikkapa sijaisisän sisällöltään tuntemattomiksi jääneistä yhteydenotoista jonakin aikas omituisena ajankohtana. "Normaalissa" tapauksessa olisi edes jonkilainen, tosin tsaarinaikainen, mahdollisuus ottaa asiasta selvää aineiston kautta. Nyt meillä ei ole tietoa edes siitä onko sijaisisä ollut istunnoissa kuultavana. Ei meillä ole tietoa yhtään mistään, joitakin yksittäisiä murusia vain. Sumua silmiin annettu. Minä haluan erilaiset käytännöt.
Olisi tämän näinkin voinut laittaa:
Beta kirjoitti:
annaanna kirjoitti Vaasan hovioikeuden vapauttavasta päätöksestä:
Minä oon jo moneen kertaan tekstiä lukenut, se on ihmiseltä ihmiselle kirjoitettua, ei korkealta norsunluutornista alamaisille armollisesti osoitettua mahdollisimman epämääräistä ja tulkinnanvaraista tuotosta, jollaista käräjäoikeus suolsi. Parhaimmillaan juurikin kuin Kuolemannaakan kynästä.
Henkilökohtaisesti niin tyytyväinen oon tuohon tekstiin, lopunikäni oon sitä mieltä että vasta hovissa asioihin kunnolla paneudutaan.
Ps. Kuolemannaakan tilalle voitte kokeilla laittaa Valhallan
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aika osuvasti perusteltu, eikö? Löysin tosin tekstin tuolta edellisestä murhaoikeudenkäynnin hoviosuudesta, kun aloin selata mm. nimimerkki annaannan omia tekstejä. Kirjoittajat vois katsoa välillä peiliinkin. Sana "Kuolemannaakka" on vaihdettu lainauksessa Valhallaksi
Toistaiseksi LSH-Hovin päätös vakuutti minut samalla tavalla, kuin "annaanna" tuossa ym tekstissä vakuuttui hovin murhapäätöksestä. Asiantuntijoitakin oli LSH-tapauksessa tavanomaista enemmän. Puolustajan esittämillä todistajilla ei tainnut sittenkään olla merkitystä. Lisäksi ainakin nimim. Niina Bergin sivuja ja kytköksiä lukiessa ei voi välttyä epäilemästä näiden ennakkoasenteita vähintäänkin yhtäpaljon kuin esim Joki-Erkkilää. Toistaiseksi olen yhtä mieltä molemmista päätöksistä. (siis syytön kunnes lainvoimainen) Päätöksiä saa toki arvostella. Nyt on kyseessä kuitenkin lapsia.
Entä jos näkökulmana onkin se, että hovin päätös todella on täysin perusteltu ja oikea!
Syytetyn puolustaminen puutteellisilla tiedoilla voi olla kaikkein pahinta. Lapset menisivät täysin sekaisin siitä mikä on oikein ja väärin. Syytetty alkaisi itsekin uskoa syyttömyyteensä tai näkisi jonkin porsaan reiän, koska kukapa nyt linnaan halajaa, jos vapaallekin pääsee. Vankilathan ovat täynnä syyttömiä tai lähes syyttömiä.
Anneli Auerkin tuomittiin käräjäoikeudessakin kaikin tuomariäänin,
vaikka yksi tuomarinäkemys olikin vähäisempi kuin 7,5 vuotta.
Ehkei hän aina ole aivan pulmunen?
...