Sivu 33/109
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ma Loka 29, 2018 8:44 am
Kirjoittaja isoäiti
Hyvä että tätäkin tapausta nostetaan ylös. On vaan outo ja alun perin sekavan oloinen juttu.
Tämä seurassa ollut artikkeli laittoi minullekin foliohatun päähän. Tosin tietämättäni osuin oksaan ikoni väärennys epäilyilläni, ainakin epäsuorasti, kyseessähän oli taide kaupat ylihintoineen ja oliko mukana vielä väärennöksiäkin. Nuo taide kaupat tehtiin Ortodoksien työn tukemiseksi. Tuollaisessa pienessä yhteisössä asioista kyllä tiedetään vaikkei kovin paljoa ääneen puhuta. Tuon kaltaisesta taidekaupasta joku omantunnon ihminen ei välttämättä pidä eikä sellaista hyväksy. Joten periaatteessa mahdollista että on syynä Elisabetin katoamiseen. Tämähän on vain yksi teoria lähtien eksymisestä tai sateen suojassa saadusta sairaus kohtauksesta. Ehkä Elisabet on jostain syystä halunnut paeta ja piiloutua, menehtynyt sitten piilossaan.
Metsästyskausi on aluillaan ja lunta ei maassa joten odotellaan toiveikkaina.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ma Loka 29, 2018 11:43 am
Kirjoittaja ktaina
Eipä löytynyt viime metsästyskauden aikanakaan

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ma Loka 29, 2018 2:54 pm
Kirjoittaja poikani
Zipe kirjoitti:Taas on yksi marja- ja sienikausi ohi. Hiljaisuudesta päätellen metsästäjätkään eivät ole havainneet mitään Irmelille kuulunutta. Ikään kuin keväisten etsintöjen jälkeen olisi päätetty tyytyä siihen, että mysteriksi jäi tämäkin katoaminen

.
On suoranainen ihme, että suomalaiset poliitikot eivät ole vielä väläytelleet jonkinlaisia seurantasiruja ihmisillekin - esimerkiksi kaikille eläkeläisille - mukamas katoamistapausten selvittämiseksi. Autoihinhan näitä on jo vakavissaan oltu ajamassa, ja toki kadonneiden löytäminen olisi vielä paljon vahvempi peruste kuin verotus...
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ti Loka 30, 2018 12:04 pm
Kirjoittaja Whicher
Menee vähän OT, mutta...
poikani kirjoitti:
On suoranainen ihme, että suomalaiset poliitikot eivät ole vielä väläytelleet jonkinlaisia seurantasiruja ihmisillekin - esimerkiksi kaikille eläkeläisille - mukamas katoamistapausten selvittämiseksi.
Ehkä siksi, että pienimmätkin oman virtalähteen sisältävät laitteet ovat melkein tupakka-askin kokoa, ja siltikin akkukestoa on vain noin 7-8 vuotta, kun tyydytään yhteen paikannukseen / 24 tuntia.
Saattaa olla pieniä motivointiongelmia vielä saada ihminen ottamaan tuollainen perseeseensä.
Mutta odotellaan ja katsotaan, onhan noita väläytelty sellaisiakin datapillereitä, jotka saavat sähkönsä ihmiskehosta. Tosin niissä ei ole GPS-vastaanotinta eikä GSM-radiota, niiden vaatimista antenneista puhumattakaan. Lähiluettava seurantalaite olisi hieman, noh, oxymoron.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: To Marras 01, 2018 4:34 pm
Kirjoittaja Zipe
isoäiti kirjoitti:..On vaan outo ja alun perin sekavan oloinen juttu... Tuollaisessa pienessä yhteisössä asioista kyllä tiedetään vaikkei kovin paljoa ääneen puhuta...
Sitäpä sitä. Ihmiskohtalon jäädessä selvittämättä, asia jää aina vaivaamaan jotakuta, ainakin meitä foliohattuisia.
Nunnan katoamisesta on nyt lähes puolitoista vuotta. Siinä ajassa sairauskohtaukseen menehtynyt olisi jo löydetty. Onhan katoamispaikka tiedossa muutaman neliökilometrin tarkkuudella luostarin lähettyvillä. Etsijät ovat todenneet metsäisen maaston hankalaksi kulkea. Vakavasti sairastunut ihminen ei olisi siellä kovin kauas tieltä tai polulta taivaltanut. Myös mahdolliset piilopaikat on tutkittu, ja ainoa mitä Irmelistä on löydetty, on hiusnauha tien varrelta. Kaikki tämä puhuu ulkopuolisen puuttumisesta peliin. Tekijä on myös huolehtinut, ettei mitään tule koskaan löytymään.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Pe Marras 02, 2018 8:30 am
Kirjoittaja Marjatta58
Nyt pitää metsästäjän tai sienestäjän sattua täsmälleen oikealle neliömetrille jotta jäännökset silmiin sattuisivat.
Muutama nelikökilometri eli muutama miljoonaa neliömetriä. Ruumis ei tarvitse edes yhtä neliömetriä.
Tässä tapauksessa koirat olivat mukana etsinnöissä alusta lähtien. Ilmeisesti ei kuitenkaan ruumiskoirat, sillä luulisi ruumiskoiran haistavan tuulen alapuolella ruumiin kauempaakin.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Pe Marras 02, 2018 5:41 pm
Kirjoittaja lech
Zipe kirjoitti:isoäiti kirjoitti:..On vaan outo ja alun perin sekavan oloinen juttu... Tuollaisessa pienessä yhteisössä asioista kyllä tiedetään vaikkei kovin paljoa ääneen puhuta...
Sitäpä sitä. Ihmiskohtalon jäädessä selvittämättä, asia jää aina vaivaamaan jotakuta, ainakin meitä foliohattuisia.
Nunnan katoamisesta on nyt lähes puolitoista vuotta. Siinä ajassa sairauskohtaukseen menehtynyt olisi jo löydetty. Onhan katoamispaikka tiedossa muutaman neliökilometrin tarkkuudella luostarin lähettyvillä. Etsijät ovat todenneet metsäisen maaston hankalaksi kulkea. Vakavasti sairastunut ihminen ei olisi siellä kovin kauas tieltä tai polulta taivaltanut. Myös mahdolliset piilopaikat on tutkittu, ja ainoa mitä Irmelistä on löydetty, on hiusnauha tien varrelta. Kaikki tämä puhuu ulkopuolisen puuttumisesta peliin. Tekijä on myös huolehtinut, ettei mitään tule koskaan löytymään.
Jos katoamispaikka tiedetään muutaman neliökilometrin tarkkuudella niin sellainen ala voidaan runsaassa vuodessa käydä läpi vaikka kontaten. Toisin sanoen on etsitty väärästä paikasta.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Pe Marras 02, 2018 7:22 pm
Kirjoittaja Marjatta58
Entä jos ruumis onkin maan alla. Silloin se silmiin satu ja ruumiskoirakaan tuskin kovin kaukaa saa vainua.
Silloin kuolemaan on sekaantunut ulkopuolinen. Entä jos nunnalla olikin panokaveri sieltä lähistöltä. Meni panolle, joka johti liian rajuihin otteisiin ja henki meni. Ruumis maahan,. lyhty tienposkeen ja myöhemmin hiusnauha tielle.
Tuskin siellä kovin monta potentiaalista paikkaa on. Koirat tutkailemaan sellaisten talojen lähimaastot.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Pe Marras 02, 2018 9:35 pm
Kirjoittaja mipa74
lech kirjoitti:
Jos katoamispaikka tiedetään muutaman neliökilometrin tarkkuudella niin sellainen ala voidaan runsaassa vuodessa käydä läpi vaikka kontaten. Toisin sanoen on etsitty väärästä paikasta.
Neliökilometri maastossa on aika helvetinmoinen lääni. Muutamassa etsinnässä itse olleena, voin tyrmätä tuon väitteesi täysin!
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Pe Marras 02, 2018 10:36 pm
Kirjoittaja poikani
mipa74 kirjoitti:lech kirjoitti:
Jos katoamispaikka tiedetään muutaman neliökilometrin tarkkuudella niin sellainen ala voidaan runsaassa vuodessa käydä läpi vaikka kontaten. Toisin sanoen on etsitty väärästä paikasta.
Neliökilometri maastossa on aika helvetinmoinen lääni. Muutamassa etsinnässä itse olleena, voin tyrmätä tuon väitteesi täysin!
Jos neliömetrin alueen tutkimiseen käyttäisi keskimäärin kymmenen sekuntia (ottaen huomioon maastoesteet, paikoin ehkä tiheän kasvillisuuden, jne.), esimerkiksi jo kolmen neliökilometrin aluetta saisi taivaltaa yli 8300 tuntia. Vuodessa on 8760 tuntia. Vaikka etsijöitä olisi parikymmentä, urakka olisi ylivoimainen. Tietysti hyvin ylimalkaisesti vilkuilemalla alueen voisi vuodessa käydä läpi.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Su Marras 04, 2018 9:50 pm
Kirjoittaja Kafka
Olen ollut Valamossa talkoolaisena, ja juttu on puhuttanut siellä. Muuan paikallinen selvännäkijä on kuulemma sanonut nunna Elisabetin olevan "mutaisessa ojassa", mutta ne on kai tutkittu tarkkaan ja laajalta alueelta.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ma Marras 05, 2018 9:33 am
Kirjoittaja Marjatta58
Kafka kirjoitti: Muuan paikallinen selvännäkijä on kuulemma sanonut nunna Elisabetin olevan "mutaisessa ojassa", mutta ne on kai tutkittu tarkkaan ja laajalta alueelta.
Ja joulupukki on totta.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ma Marras 05, 2018 2:25 pm
Kirjoittaja Zipe
Kaikki mahdollisuudet ovat tässäkin katoamisessa auki. Ehkä tutkittiin oikeasta paikasta, mutta ei riittävällä tarkkuudella tai sitten hyvin toimittiin, muttei osuttu oikealle tienoolle tai koko lääni oli liian laaja resursseihin nähden. Voi olla myös, että alueella ei ollut mitään löydettävää.
Miten maastoetsinnät käytännössä toteutetaan? Etsijät kävelevät läpi tietyn alueen polut ja tiet huhuillen sekä katsellen josko pusikoista mitään osuu silmään? Valaiskaa te, jotka tiedätte - kiitos.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ma Marras 05, 2018 6:37 pm
Kirjoittaja Marjatta58
Zipe kirjoitti:
Miten maastoetsinnät käytännössä toteutetaan? Etsijät kävelevät läpi tietyn alueen polut ja tiet huhuillen sekä katsellen josko pusikoista mitään osuu silmään? Valaiskaa te, jotka tiedätte - kiitos.
Kerran olen ollut etsinnöissä. Silloin etsijät etenivät yhtenä rintamana määrättyyn suuntaan. Etsijöiden väli oli kymmenisen metriä. Kun etsijöitä oli useampi kymmenen henkilöä, niin tällä tavalla saatiin haravoitua monen sadan metrin levyinen kaistale. Kun ketju saavutti ennalta määrätyn paikan (tien), ketju siirtyi oman mittaansa verran sivusuunnassa ja sen jälkeen mentiin vastakkaiseen suuntaan.
Ketjun johtaja oli toisessa päässä. Viestit (esim Ketju seis) välitettiin
niin, että jokainen toisti vieruskaverinsa sanoman viestin ketjussa seuraavana olevalle.
Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari
Lähetetty: Ti Marras 06, 2018 1:20 pm
Kirjoittaja Syskon S
Mistä saitte tuon muutaman neliökilometrin? Onhan reipas nunna voinut kävellä vaikka 10 tai 15 km ja johonkin odottamattomaan suuntaan. Siinä on sitten etsimistä.