Jari Sillanpää

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3482
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Mikko kirjoitti:Voiko teoreettinen henkilö sitten saada jopa tuomion törkeästä huumausainerikoksesta, jos hänen todetaan käyttäneen esimerkiksi pari kiloa methamfetamiinia elämänsä aikana vaikka tekstiviestien perusteella?

Aika käsittämättömältä kuulostaa, että omasta käytöstä ja myynnistä eli muiden terveyden vaarantamisesta voi saada saman tuomion...

Saa korjata jos tuossa on nyt jokin väärin.
En ole asiantuntija tässä, mutta tunnusmerkistö menee näin:
Törkeä huumausainerikos on kyseessä seuraavissa tapauksissa:

-rikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta,
-tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä,
-rikoksentekijä toimii sellaisen rikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen ryhmän jäsenenä,
-aiheutetaan usealle ihmiselle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa, tai
-levitetään huumausainetta alaikäisille tai muuten häikäilemättömällä tavalla

ja huumausainerikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä huumausainerikoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Veikkaisin että elinaikainen ison määrän oma käyttö ei olisi törkeä huumausainerikos juuri siksi, että se ei ole kokonaisuutena arvostellen törkeä vaikka määräkohta täyttyisikin. Ensimmäisestä listastahan riittää että täyttyy joku ja sen lisäksi pitää olla kokonaisuutena törkeä.

Lisäksi rangaistusasteikko on tuossa myös aika laaja ja pitkän ajan kuluessa 2kg piriä itse käyttänyt ei varmasti saisi yhtä kovaa tuomiota kuin 2kg pirin maahantuonnin järjestänyt jos tuomio tulisikin törkeästä huumausainerikoksesta.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3482
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

TuskaistaTietoa kirjoitti:Massamedia taas lutkuttaa Järin tattia. Joo syytetty kertoo oikeudessa, ettei ole käyttänyt huumeita kiinnijäämisensä jälkeen, niin sehän se onkin se totuus.
Missä tämä siis esitetään totuutena?

Sinänsä on minusta ihan ok, jos media raportoi mitä syytetty on sanonut puolustuksekseen niin että lukijat voivat itse päätellä tapahtumien kulkua. Mutta onko Sillanpään väitteitä esitetty faktoina jossain?
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1196
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 8:13 am

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Rikostoimittajan kommentti: Sillanpään rikostutkinnassa paljastui ennenkuulumaton huumeiden käyttötapa – jopa virtsa otettiin talteen
RIKOS JULKAISTU 08.08.2018 16:31
Jari Sillanpää tunteikkaana: "Henkinen kärsimys on jo tehty"

Homopiirin rajua huumeseksileikkiä vaarallisella kristallilla. Näin voi kuvailla tänään oikeudessa alkanutta laulaja Jari Sillanpään huumejutun taustaa, kirjoittaa MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtinen.


Viihdetaitelija Jari Sillanpään huumeoikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkoaamuna.


Sillanpäätä syytetään kahdesta huumausainerikoksesta. Hänen epäillään ostaneen maahantuojalta huumeita omaan käyttöönsä.

Sillanpää on myöntänyt käyttäneensä ja hankkineensa metamfetamiinia myös juhlissa tarjottavaksi useiden vuosien aikana.

Todella suuri huumemäärä
Sillanpään myöntämä huumemäärä on todella suuri, kun puhutaan kristallista.

110 grammasta kristallia saisi 1000-2500 käyttöannosta toleranssista riippuen. Tämä tarkoittaisi yhtä käyttöannosta joka päivä lähes seitsemäksi vuodeksi annoksen ollessa pienimmillään. Suurimman käyttöannoksen kohdalla ainetta riittäisi päivittäisessä käytössä alle kolmeksi vuodeksi.

Kaukana ei välttämättä ollut sekään, että Sillanpää olisi määrän perusteella saanut syytteen törkeästä huumausainerikoksesta. Mutta koska huumeissa on hänen osaltaan kyse pitkästä ajanjaksosta ja aineen hankkimisesta pääasiassa vain omaan käyttöön, syyte tuli kahdesta tavallisesta huumausainerikoksesta.

Sillanpään lisäksi jutussa on syytettynä 11 muuta henkilöä. Päätekijänä on syytteiden mukaan noin 50-vuotias helsinkiläismies, joka toi aineet useimmiten Thaimaasta tai Hollannista. Muun muassa Sillanpää hankki aineet häneltä.

Homomiehistä koostuvassa syytettyjen piirissä jotkut ovat selittäneet huumeiden käyttöään seksillä, jota buustataan lähinnä metamfetamiinilla.

Kaikki otettiin irti
Metamfetamiinia käytetään maailmalla paljon polttamalla, mutta nyt oikeudessa alkaneeseen juttuun liittyen aineen käyttötapa on ainakin joillakin syytetyillä ollut MTV:n saamien tietojen mukaan ennenkuulumaton Suomessa.

Merisuolan näköistä, mutta erittäin vaarallista kristallihuumetta on tungettu peräaukkoon, ja sen tarkoitus on ollut myös puhdistaa ja puuduttaa suolta.

Entistä rajummaksi käytön on tehnyt se, että kun huume on poistunut elimistöstä virtsan mukana, virtsa on otettu talteen ja se on vuorostaan laitettu peräaukkoon. On siis otettu kaikki mahdollinen irti kalliista huumeannoksesta.


Yhdysvalloissa tämänkaltaisesta metamfetamiinin käytöstä on tehty tutkimuksia jo viime vuosikymmenellä.



Monelle iso ongelma
Monelle Sillanpään jutussa syytetylle huumeet ja metamfetamiini on ollut todennäköisesti iso ongelma. Kyse tuskin on ollut vain huumeilla vahvistetusta homoseksistä, joka mediatietojen mukaan on ilmiönä tunnettu pitkään Euroopan seksiklubeilla.

Sillanpää itse kertoi hoitavansa itseään tällä hetkellä kaikin keinoin.

– Perinteiseen päihdekatkaisuun ei ole tarvetta, koska en käytä, Sillanpää sanoi runsaslukuiselle medialle ennen oikeudenkäynnin alkua.

Sillanpää on tuomittu huumeista aiemminkin.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet tammikuussa 50 päiväsakkoon rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta. Sillanpään tuloilla sakkosumma oli lähes 24 000 euroa.

Oikeuden mukaan Sillanpää käytti metamfetamiinia ja ajoi huumeen vaikutuksen alaisena Helsingin keskustassa viime syyskuussa.

Nyt syyttäjä vaatii Sillanpäälle maksimissaan puoltatoista vuotta ehdollista vankeutta. Tuomio tulee ensi viikon perjantaina.

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.KUIhhzw
Ghost hunting
Sherlock Holmes
Viestit: 7340
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Hyvä, että vihdoinkin homopiirien touhuilu tulee päivänvaloon ja nimen omaan parempien piirien ja erityisesti helsingin seudun metkut, luulisi olevan mukavat kutinat ja elimistö huutavan hoosiannaa :mrgreen: :mrgreen:
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Aina kun luulee, että on jo kuullut ja nähnyt kaiken tulee joku Jari Sillanpää ja vetää pohjat. Ei saatana mitä touhua taas.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15381
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja URSA »

Aika rajua. Siltsu-fanit ei ole osanneet kuvitella Sillanpäätä sekaisin kusta ja huumetta peräsuolessa.
Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1222
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 1:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Minä olen jo kauan ihmetellytkin, mistä se siltsu on niin paljon sitä kusta saanut päähän.

Nyt on siltsun diileri jäänyt kiinni lapsipornosta. Nuorimmat vauva ikäisiä. Siltsun ystävä siis.

Toivottavasti on Sillanpään ura lopullisesti ohi. Lapio hommiin vaan.Ne laulajan lahjat ovatkin jo aikaa sitten kuihtuneet.
L. Ron Bumqvist

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja L. Ron Bumqvist »

Ghost hunting kirjoitti:Hyvä, että vihdoinkin homopiirien touhuilu tulee päivänvaloon ja nimen omaan parempien piirien ja erityisesti helsingin seudun metkut, luulisi olevan mukavat kutinat ja elimistö huutavan hoosiannaa :mrgreen: :mrgreen:
Tarkoitatko, että heteropiireissä ei harrasteta vastaavaa pervoilua?
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

L. Ron Bumqvist kirjoitti:
Ghost hunting kirjoitti:Hyvä, että vihdoinkin homopiirien touhuilu tulee päivänvaloon ja nimen omaan parempien piirien ja erityisesti helsingin seudun metkut, luulisi olevan mukavat kutinat ja elimistö huutavan hoosiannaa :mrgreen: :mrgreen:
Tarkoitatko, että heteropiireissä ei harrasteta vastaavaa pervoilua?
Reippaasti ja rohkeasti vaan tutustumaan ja kokeilemaan hesan heteroseksipiirejä :roll:
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Liipolaman
Nikke Knatterton
Viestit: 179
Liittynyt: Su Kesä 24, 2018 6:32 pm

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Liipolaman »

No nyt, varsin paljon tullut kaikkea nähtyä ja kuultua, mutta enpä ole koskaan moisesta kuullu että kusta säilötään ja käytetään uusiksi, haiskahtaa hieman vedätykseltä. Varsinkin kun kyseessä on kaveri kellä sitä pätäkkää on sen verran ettei moista kierrätystä tarvisi harrastaa. Toki Jarihan ei nyt ihan torilta sitä omaa kamaansa voi hakea.
Ghost hunting
Sherlock Holmes
Viestit: 7340
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Toi kierrätys juttu, voi olla myös sitä, ettei kristallihuumeen käyttö näkyisi jätevesilaitoksen tezteizzä, eikä viemäreissä. Kaikkea sitä kuuleekin, kun vanhaksi elää.
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Liipolaman kirjoitti:No nyt, varsin paljon tullut kaikkea nähtyä ja kuultua, mutta enpä ole koskaan moisesta kuullu että kusta säilötään ja käytetään uusiksi, haiskahtaa hieman vedätykseltä. Varsinkin kun kyseessä on kaveri kellä sitä pätäkkää on sen verran ettei moista kierrätystä tarvisi harrastaa. Toki Jarihan ei nyt ihan torilta sitä omaa kamaansa voi hakea.
En usko, että kyseessä oli (pelkästään) rahakysymys. Jos Siltsu ja sen kaverit nimenomaan tykkäsi käyttää jotain kaukoidästä tuotua tiettyä kristallilaatua, jota ei aina ollut saatavilla ja uskoivat, että se on jotenkin "erikoista". Tai sitten pissa-kakkaleikit vaan kiinnosti tavallista enemmän.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Hah!
Onkos Siltsu rahoittanut ostoksillaan kansainvälistä pedofiilirinkiä - ai-jai-jai!
Nyt lipsahti suolesta syliin - ja isosti!!!
50-vuotiaalta mieheltä huumetutkinnan yhteydessä takavarikoitu aineisto pitää sisällään hyväksikäyttökuvia jopa vauvoista.
Keskusrikospoliisin (KRP) tutkiman rikosjutun keskiössä on 50-vuotias helsinkiläismies, joka on viime päivinä ollut esillä Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävän kristallihuumejutun pääepäiltynä.

– Meillä on tutkittavana laajempi CAM-materiaalia (Child Abuse Material, lasten hyväksikäyttömateriaali) käsittelevä kokonaisuus, jossa on kansainvälinen ulottuvuus, rikoskomisario Kimmo Kostiainen vahvistaa IS:lle.

IS kertoi KRP:lle siirretystä tutkinnasta ensimmäisen kerran keskiviikkona.

Tutkinta sai alkunsa viime helmikuussa, jolloin Helsingin poliisi teki kotietsinnän 50-vuotiaan asuntoon. Syynä etsintään oli huumerikosepäily. Miehen epäillään salakuljettaneen vuosien ajan Thaimaasta ja Hollannista Suomeen vahvaa metamfetamiinia eli kristallihuumetta, jota hän on sitten myynyt valikoidulle asiakaspiirilleen.

Huumeisiin liittyvien takavarikoiden ohella poliisi löysi asunnosta pornografista kuvamateriaalia, joka esittää alaikäisiä lapsia. Nuorimmat ovat vasta vauvoja. Poliisi aloitti asiasta esitutkinnan rikosnimikkeellä törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen.

Kyseisen rikoksen rangaistusasteikko ulottuu neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen vankeutta. Törkeästä tekomuodosta voi olla lain mukaan kyse silloin, jos kuvan lapsi on erityisen nuori, kuvassa esitetään myös vakavaa väkivaltaa tai lapsen kohtelua erityisen nöyryyttävästi tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.

Tutkinnassa kävi pian ilmi, että tapaukseen liittyy kontakteja Suomen rajojen ulkopuolelle. Siksi lapsiporno-osuuden tutkinta siirrettiin KRP:lle.

Huumerikosjuttu sen sijaan tutkittiin loppuun Helsingin poliisissa. Jutussa nostettuja syytteitä käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona. Oikeudenkäynti on saanut runsaasti julkisuutta, sillä yksi 50-vuotiaalta metamfetamiinia ostaneista asiakkaista on laulaja Jari Sillanpää.

Hyväksikäyttökuvien epäillyn levittämisen tutkinta on vielä kesken KRP:ssä. Poliisi ei ota mitään kantaa epäiltyjen henkilöllisyyteen, mutta IS:n tietojen mukaan Sillanpää ei tällä haavaa liity tähän tutkintaan mitenkään.

– Yksityiskohtia ei muutenkaan voi vielä kertoa, tutkinta on sillä tavoin herkässä vaiheessa, Kostiainen sanoo.

EPÄILTY 50-vuotias on aiemmin ollut töissä lentoyhtiössä, mutta on nykyään virallisesti toimeton. Hän viettää matkustelevaa elämää. Huumejutun esitutkinnan perusteella hän on matkustellut toistuvasti muun muassa Amsterdamiin, Berliiniin, Manchesteriin, New Yorkiin, Pariisiin, Budapestiin ja Bangkokiin.

Toistakymmentä vuotta sitten hän vaikutti aktiivisesti Helsingissä toimineessa homomiesten nahkafetissikerhossa.

– Olen joskus 2000-luvun alussa tutustunut kristalliin San Franciscossa. Käytin sen jälkeen kristallia hyvinkin satunnaisesti ja minulla saattoi olla useiden vuosien taukoja sen käytössä, 50-vuotias kertoi poliisikuulustelussa.

Huumebisnes alkoi hänen mukaansa siitä, kun kaverit alkoivat myöhemmin kysellä häneltä, josko hänellä sattuisi olemaan kristallia.

– Ajattelin sitten, että voisin saada hieman lisää rahaa toimittamalla kristallia näille kavereilleni.

Kristallia hän osti Bangkokista ”Dom”-nimellä kutsutulta afrikkalaismieheltä ja Amsterdamista Christian-nimiseltä saksalaismieheltä. Näiltä ostamiaan aineita hän salakuljetti Suomeen.

Mies myi kristallia yleensä hintaan 200 euroa kuukaudessa. Huumejutun syyttäjä on laskenut, että 50-vuotias olisi kerännyt huumekaupalla neljässä vuodessa yli 100 000 euroa rikoshyötyä.

Huumekaupan ohella 50-vuotias saa tuloja tarjoamalla escort- eli seuralaispalveluita.

– Tarkoitan tällä escort-toiminnalla ajan viettämistä eri asiakkaiden kanssa. Olen tehnyt tätä pelkästään ulkomailla eli USA:ssa, Amsterdamissa, Berliinissä, Pariisissa ja missä nyt olen milloinkin ollut. Olen mainostanut tätä toimintaa netin välityksellä.

Seuralaisena toimimisesta hän kertoi veloittavansa 150 euroa tunti. Hän arvioi ansaitsevansa tällä tavoin 500–1 000 euroa kuukaudessa.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15381
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja URSA »

50 -vuotias kansainvälinen escort? Kiinnostaisi nähdä, millä naamalla tienaa niin hyvin, että on varaa matkustella jatkuvasti. Kuvissa on kuitenkin huppu syvällä päässä. Onko elämäntapa kuitenkin rahoitettu laittomuuksilla? Mistä lapsikuvat on hankittu? Millä hinnalla niitä on myyty?
L. Ron Bumqvist

Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta

Viesti Kirjoittaja L. Ron Bumqvist »

PiikkiSika kirjoitti:Onkos Siltsu rahoittanut ostoksillaan kansainvälistä pedofiilirinkiä - ai-jai-jai!
No ei, vaan lähinnä lainsäätäjät ovat saaneet tämän kuvion aikaiseksi. Tai en ainakaan muista kuulleeni, että vaikkapa Alkon henkilökunnalla olisi vastaavia bisneksiä.

Veikkaisin, että harvempi käyttäjä tietää, mitä heidän diilerinsä "vapaa-ajallaan" puuhastelee.
Vastaa Viestiin