Itsemurha

[Brigitte]

Juu, en usko yhtään etteikö näissä meille syötetyissä mielialalääkkeissä olisi monia vaaroja ja ongelmia, jopa sairautta ylläpitäviä ja sitä lopulta pahentavia vaikutuksia. Masennuslääkkeestä vieroittautumista muutamaan kertaan yrittäneenä en usko, että piristä vieroittautuminen olisi tämän kummempaa. Lieneekö mielen heikkoutta vai mitä sitten, mutta tietynlaisen olon saapuessa ja vaikka olisi ollut jo viikkoja tai kuukausia erossa, olen kaivellut Efexorin muruja pussin pohjalta sillä mielin, että "jossain niitä varmasti on ja sillä tämä helpottaa". En kai pysty enää kohtaamaan minkäänlaisia ongelmia ilman, että tuo lääke veistää ne tunnehuiput pois, siis sen ahdistuksen pahimmat terät. Se näissä aineissa vittumaisinta on, ettei niiden käytöstä enää lopulta päätä itse. Ja vaikka ne tädit ja sedät niin sanovat, niin en usko yhtään siihen, etteikö näillä olisi pysyviä vaikutuksia aivoihin, vaikka ei mistään neurolepteistä olekaan kyse.

[Brinkka]

kyse on loppujenlopuks avun hakemisesta, ja ratkaisu löytyy useinmiten juuri sieltä mistä sitä et halua löytyvän..

Työtön ja koditon hakee apua, eli töitä ja asuntoa. Niitä ei löydy, lääkkeitä kyllä annetaan. Näin olleen viestisi oli kasa demarin paskaa.

Suomessa hoidetaan oireita, ei itse sairautta. Siksi yhteiskunta on sairas. Pääkipuun otetaan buranaa, mutta ei välitetä mistä kipu johtuu. Kipu on vain merkkivalo, mutta sitä pidetään sairautena. Tässä kohti länsimainen lääketiede on mennyt pahasti metsään. Myös mielenkiinnon puute on tehnyt tehtävänsä.

Minä en itse käytä huumeita, enkä mitään muutakaan lääkettä. Kahvia kyllä juon.

Kun katsoo yhteiskunnallisesti yleistilaa, ja ihmisiä, ei jää epäselvää ettei meitä enää 100 vuoden päästä ole. Ja se johtuu puhtaasti ihmisten tyhmyydestä. Ehkä ihan hyvä että näin käy. Ihmisyydessä kun ei ole mitään puolustettavaa.

Semmoinen vielä että "maine" on vain nykyajan yleissairauksiin kuuluva tauti. Evoluutio loi ihmisestä vahvan selviytyjän, eikä ihminen tapa itseään olemattomien asioiden, kuten maineen takia.

Ihmisen itsetuhojärjestelmä aktivoituu vasta sitten kun aivot rekisteröi verkkokalvoilta että mitään ei ole enää tehtävissä ja vapauttaa kaikki dobamiini, adrenaliini ym varastot aivoista, kuoleman helpottamiseksi (shokki).

Se joka vetää narunkaulaan siksi että parisuhde päättyi, edustaa heikointa lenkkiä, eikä sellaisten pidäkään selviytyä elämästä, se on vain luonnollista poistumaa. Luonto poistaa heikot.

[MEG]

Kerrottakoon , Utkinan tapausta maantieteellisesti sivuava tapaus, 1990-luvun lopulta.
Joltain Utkinan löytöpaikan läheiseltä lammelta, oli löytynyt nuoren naisen ruumis. Ruumis paljastui puolalaiseksi tytöksi, jonka tiedettiin kiertäneen ovelta ovelle myymässä maalauksia. Minunkin ovella kävi. Oli menehtynyt uidessaan. Tarkempaa kuolinsyytä ei mainittu.

[Nikolajevits]

kyse on loppujenlopuks avun hakemisesta, ja ratkaisu löytyy useinmiten juuri sieltä mistä sitä et halua löytyvän..

Työtön ja koditon hakee apua, eli töitä ja asuntoa. Niitä ei löydy, lääkkeitä kyllä annetaan. Näin olleen viestisi oli kasa demarin paskaa.

Suomessa hoidetaan oireita, ei itse sairautta. Siksi yhteiskunta on sairas. Pääkipuun otetaan buranaa, mutta ei välitetä mistä kipu johtuu. Kipu on vain merkkivalo, mutta sitä pidetään sairautena. Tässä kohti länsimainen lääketiede on mennyt pahasti metsään. Myös mielenkiinnon puute on tehnyt tehtävänsä.

Minä en itse käytä huumeita, enkä mitään muutakaan lääkettä. Kahvia kyllä juon.

Kun katsoo yhteiskunnallisesti yleistilaa, ja ihmisiä, ei jää epäselvää ettei meitä enää 100 vuoden päästä ole. Ja se johtuu puhtaasti ihmisten tyhmyydestä. Ehkä ihan hyvä että näin käy. Ihmisyydessä kun ei ole mitään puolustettavaa.

Semmoinen vielä että "maine" on vain nykyajan yleissairauksiin kuuluva tauti. Evoluutio loi ihmisestä vahvan selviytyjän, eikä ihminen tapa itseään olemattomien asioiden, kuten maineen takia.

Ihmisen itsetuhojärjestelmä aktivoituu vasta sitten kun aivot rekisteröi verkkokalvoilta että mitään ei ole enää tehtävissä ja vapauttaa kaikki dobamiini, adrenaliini ym varastot aivoista, kuoleman helpottamiseksi (shokki).

Se joka vetää narunkaulaan siksi että parisuhde päättyi, edustaa heikointa lenkkiä, eikä sellaisten pidäkään selviytyä elämästä, se on vain luonnollista poistumaa. Luonto poistaa heikot.

Allekirjotan kaiken mitä sanoit paitsi tuon maine asian.. Mitä ylpeys on? Kenelle ylpeyttä osoitetaan? Se on sitä mitä minä olen suhteessa muihin, en ole sellainen, en ole tällainen.. Mutta mistä saat esimerkit millainen et ole?

Maine taas on painetta, aina omaa kuvitelmaa, mutta kuin sisäänrakennettua evolutiivista joukkoshaissea.. Ylpeyden nieleminen vaatii sitä että asetat itsesi muiden edelle, sama pätee siihen ettei ota maineesta painetta.. Ne syntyy kuin vesimeloni jonka laitat kuppiin kasvamaan, se kasvaa kupin muotoiseksi

Tarkotin tolla mitä lainasit että esim. Masentunut helposti vatvoo masentuneisuuttaan mutta ratkasu löytyy just muualta, että oppii olemaan vatvomatta.. On helppo vaatia vaan tuskan poistumista, muuttamatta itse omassa itsessään mitään.. Laiskuudesta pääsee yrittämällä olla ahkerampi, ei vatvoen mitä laiskuus on.. Senverran laumameiningit on kuitenkin koodattu selkäytimeen, että jos yksin kysyt kysymyksiä ja yksin annat joka kerta vastauksia, alat kulkea kohti metsää.. paska et sait banaania!

[Brigitte]

No voi hitto. Itse arvostan lähes kaikenlaista keskustelua, eikä täällä kenelläkään nyt sellaisia mielipiteitä ole ollut, mistä olisin itse bannia tarjoillut. Sellaisia ei taida minun mielestäni ollakaan, tai niitä on hyvin vähän. Ymmärrän kyllä, mitkä teemat siihen saattavat johtaa tai mikä provosoi. Taito onkin olla provosoitumatta? Vai oliko kyse jostain nokittelusta, olen ilmeisesti niin taitava ohittamaan sellaisen, etten ole huomannut (tai sitten keskityn ihan saatanan huonosti lukemaani).

Omien arkisten asioiden tiimoilta tuli taas jotain mieleen. Olen nyt jotenkin jäänyt kiinni tähän tapaukseen, joka minut sai perustamaan tämän ketjun. Minulla on paljon aikaa ajatella autuaassa yksinäisyydessäni (lue: ei ole muuta elämää)... N.U.:ssa on ihmisenä muutamia samoja ominaisuuksia kuin itsessäni, ja nyt kun hän muuttui katoamismysteeristä (kihelmöivää funtsimista) surulliseksi itsemurhaajaksi (tyrmistys ja oman elämäntilanteen uudelleen arviointi), samaistun häneen yhä enemmän. Vältän fiksoitumasta hahmoon, mutta jonkinlainen etappi tästä on tullut matkalla syvemmälle omaan napaani. Minun on pakko punnita niitä syitä, minkä vuoksi hän teki mitä teki, ja minkä vuoksi itse tunnen voivani päätyä samaan jamaan.

Koska en ihmisolentona sisäisiltä ominaisuuksiltani ja ajatuksiltani varmasti ole kauhean ainutlaatuinen, väitän, että joskus itsemurha tapahtuu seuraavasta syystä. Koko elämäni on ollut jo pitkään sellaista, että roikun hyvästä olosta toiseen. Enää se olo on häiveen kaltainen, SSRI-lääkkeen laimentama ja ikään kuin muistijälki, jonka mukaan tässä nimenomaisessa tilanteessa pitäisi tuntea iloa tai mielihyvää. Aina kun odotettu tapahtuma on käsillä, sitä on kuin pimeässä huoneessa, jonne joku on nakannut viimeisen tupakkasi jota niksuvajareissasi sieltä etsit, konttaat ja harot pölyä sormillasi. Päätä tulee kolhittua suhteellisen usein seinään. Kohta saan sen tupakan, ihan varmasti ja sitten on hyvä. Minusta on alkanut pikku hiljaa tuntua siltä, että sitä tupakkaa ei ehkä olekaan ja koko röökinpoltto pitäisi lopettaa.

Pettymyksiä pettymyksen perään. Ne voivat alunperin olla aika pieniäkin, mutta aina sitä odottaa uusia mahdollisuuksia kokea jotain ilon kaltaista. Ja kyllä minä ainakin vielä jotain onnistumisen tai helpotuksen tunnetta koenkin, kun sanotaan vaikka onnistun huutamaan huutonetistä itselleni jonkin haluamani esineen, ja pystyn keskittymään siihen ja leikkimään, että se on se mitä haluan ja mistä tulen onnelliseksi. Joku saattaa leikkiä, että naimisiinmeno on se, mitä hän haluaa ja mikä tekee hänet onnelliseksi. Minä leikin, että kotini tekee minut onnelliseksi, ostan sinne huonekaluja ja sisustan sitä haluamanilaiseksi. Joka toinen päivä minusta tuntuu siltä, että kannan kotiini pelkkää paskaa ja tämä on vankila, jota on turha koristaa.

[Michelangela]

Brigitte, ihan hemmetin hyvin osasit pukea sanoiksi kaiken sen, mitä minäkin tunnen. Kiitos! Olet tajuttoman hyvä kirjoittaja ja sinulla on henkistä rikkautta, mielestäni sun kannattaa jatkaa kirjoittamista, sulla on lahjoja.

[Michelangela]

TJ Lane on todennäköisesti ollut koulukiusattu. Hän ei kuitenkaan jäänyt päähänpotkittavaksi ja luuseriksi loppuelämänsä ajaksi. Hän tappoi/vei oikeuden elää kolmelta henkilöltä, ja lisäsi omaisten tuskaa ja surua oikeudessa. Omaiset itkukurkussa itkemässä, ja TJ LAne näyttää keskisormea ja kertoo että sama sormi joka veti liipaisimesta, runkkaa.

Mutta mitä jos ne kiusaajat onkin kiusaamalla muita kieltäytyneet olemasta luusereita? Mahdollisesti käyneet heikomman kimppuun, jne.? Siis periaatteessa täsmälleen samanlaisia kuin se koulusurmaaja. Jos käy aseen kanssa aseettoman kimppuun, se ei ole oikeastaan minkäänlainen saavutus.

En vähättele kiusaamista, sillä itselläkin on siitä kokemusta, mutta itse jostain syystä tunnen enemmän vihaa niitä kohtaan, jotka katsovat sivusta eivätkä tee mitään kiusaamiselle vaikka ilmeisesti haluaisivat, vaan katsovat vain sivuun kuin mitään ei tapahtuisi. Kyllä kiusaajillekin olin ja olen edelleen vihainen, mutta järkeilin sen niin, että eikö se olisi niiden kiusaajien paras saavutus, jos he saisivat minut muutettua samanlaiseksi kuin he ja katkeroituisin ja kantaisin kaunaa ja antaisin sen pilata elämäni? Cycle of hate ja silleen. Ei sillä, kun yhden kerran löin yhtä kiusaajaa niin tuntuihan se hyvältä ja vähensi myös kiusaamista.

Itse ketjun aiheesta: mielestäni tuon ketjun nimi oikeastaan on aika hyvä ja sinänsä vastaa itse itsellensä, ja kohdan "ulkoisesti onnellinen" voisi vaihtaa yksinkertaisesti muotoon "onneton", koska vaikka joku vaikuttaa ulkoisesti onnelliselta, niin se ei tarkoita oikeastaan mitään. Jotkut näyttävät surunsa ja masennuksensa avoimemmin kuin toiset, mutta uskoisin, että monet pitävät yllä jonkinlaista kulissia, koska... no, en oikein tiedä johtuuko se siitä että kulttuuri ei ole kovin hyväksyvä sille tai ehkä se on vain opittu käyttäytymismalli, josta on vaikea päästä irti. Ja kyllähän sitä on helppo ymmärtää, miksi ihmiset piilottelevat masennustaan, kun tuntuu olevan yleinen sääntö, että jos itkee jonkun nähden niin on nössö tai jotenkin ylitunteikas ja heikko ihminen, ja jos ei jaksa nousta aamulla sängystä, niin silloin on vain laiska.

Minulla on diagnosoitu ptsd (traumaperäinen stressihäiriö), koska lapsuus oli suoraan sanottuna pelkkää paskaa. Eikä sillä lailla paskaa että voi vittu kun en saanut uusinta pleikkaria ja ruokanakin on vaan makaronia, vaan sillä lailla että faijana oli 2m pitkä alkoholia kittaava tyyppi, jolla oli vihainen iso koira ja ase. Ja ilmeisesti hänellä kävi egon päälle se että pieni lapsi kyseenalaisti jotain, koska sitten se piti hakata. Kerran tosin vain uhkasi ampuvansa ja osoitti ladatulla aseella, joten sinänsä siitä aseesta ei ollut mulle niin harmia. Olin silloin 12 ja jäi aika hyvin mieleen kuitenkin. Mutta ehkäpä hän vain "kieltäytyi olemasta luuseri", samalla lailla kun kaikki kouluampujatkin? Jos olisin vain kostanut ja tappanut hänet, niin mitä olisin saavuttanut? Hän olisi kyllä kuollut, mutta minun elämäni olisi vielä enemmän pilalla kuin aikaisemmin. Hän kyllä kuolee muutenkin, koska nyt hän on jo 63, mutta siinä on vain se erotus, että sitten kun hän kuolee itsekseen, minä voin silti elää omaa elämääni sen jälkeenkin.

Mutta mikä olisi pahinta, jos olisin kostanut hänelle tappamalla, niin sittenhän minä olisin ollut ihan kuin hän! Enkä ollut luuseri aikaisemmin, koska vaikka hän oli minua isompi ja voimakkaampi ja hänellä oli koira ja ase, niin siltikin puolustin itseäni, vaikka se usein tarkoittikin sitä, että koira tikkaa käteen tai tulen hakatuksi. Ja jos minä selvisin 16 vuodesta siinä paskassa talossa sen paskan äijän kanssa, niin kyllä ihmisten pitäisi pystyä selviämään 3 lukiovuodesta/yläastevuodesta tappamatta ketään. Se että ei tapa jotakuta, ei tarkoita että on luuseri, ennemminkin päinvastoin. Muutenkin voi puolustaa itseään. Se ihailemasi kouluampuja on nyt vankilassa ottamassa kimppasuihkuja muiden kundien kanssa, eikä tule koskaan saavuttamaan mitään muuta elämässään. Minä voin mennä ulos koska haluan, tilata vaikka pizzan (siis jos sattuu olemaan rahaa) ja ennen kaikkea, voin opiskella ja saada hyvän ammatin ja perustaa vaikka yrityksen ja oikeasti saada jotain aikaan.

Oikeastaan kun tuota mietin, niin olo tuntuu hyvältä, mutta jotenkin on vaikeaa tuon nuoruuden jälkeen elää normaalia elämää, jossa ei tarvitse kokea tuollaista, koska silloin oli ainakin jokin konkreettinen asia, jota vastaan taistella, ja jonka takia saattoi ihan hyvällä omatunnolla olla kurja fiilis. Mutta mitäs nyt kun on asiat tuohon aikaisempaan verrattuna hyvin, mutta on silti paska fiilis? Eli sinänsä ymmärrän hyvin, miten "näennäisesti onnelliset" ihmiset tekevät itsemurhan, koska jos kaikki on näennäisesti hyvin, niin eihän silloin ole mitään mitä voisi korjaamalla muuttaa paremmaksi. Nyt on menossa kolmas vuosi psykoterapiassa, josta on kai ollut apua, vaikka tuntuu, että pitääkin ohjelmoida itsensä melkein kokonaan uudestaan. Mutta kai se on sen arvoista.

Mielestäni hyvin sanottu tuo, että: "...koska jos kaikki on näennäisesti hyvin, niin eihän silloin ole mitään mitä voisi korjaamalla muuttaa paremmaksi." Ja silti olo voi olla kurja, vaikka just menneiden asioiden takia. Kurjan olon lisäksi ihminen voi tällöin kantaa taakkaa myös siitä, että kokee olevansa hullu, epäonnistunut, kiittämätön, parantumattomasti sairas tms. Jos joskus on vaikka yrittänytkin puhua pahasta olostaan, niin vastaus on voinut olla jotain tyyliin että: "Siis täh, sullahan on kaikki niin hyvin???!" Jenkkilässä on kai ihan erikoistuneita terapeutteja rikkaille ihmisille, joilla siis juuri näennäisesti on kaikki aivan upeasti. Silti voi olla paha olla. Asema, varakkuus yms. tuovat mukanaan ihan uusia ongelmia joita muut eivät välttämättä tajua, tai suostu tajuamaan.

Nepenthe, hyviä ajatuksia sulla. Rankkoja kokemuksia sulla on ollut, mutta pitkälle olet päässyt. Tuollaisen minä miellän menestyjäksi!

[poepporoo]

Suomessa hoidetaan oireita, ei itse sairautta. Siksi yhteiskunta on sairas. Pääkipuun otetaan buranaa, mutta ei välitetä mistä kipu johtuu. Kipu on vain merkkivalo, mutta sitä pidetään sairautena. Tässä kohti länsimainen lääketiede on mennyt pahasti metsään. Myös mielenkiinnon puute on tehnyt tehtävänsä.


Se joka vetää narunkaulaan siksi että parisuhde päättyi, edustaa heikointa lenkkiä, eikä sellaisten pidäkään selviytyä elämästä, se on vain luonnollista poistumaa. Luonto poistaa heikot.

Samaa mieltä tuosta jälkimmäisestä. Mutta mitä näille "heikoille" pitäisi tehdä? Eivätkö he jokatapauksessa päätä päivänsä jossakin vaiheessa? Ei kukaan toinen ihminen saa varmaankaan rakastettua ketään ehjäksi? Käy sääliksi näiden heiveröisten omaisia/puolisoita, jotka ovat tsempanneet ja kannatelleet heitä vuosia..ja toinen vaan etsivät kuitenkin pois pääsyä ja romahtavat pettymyksen edessä. Varmasti raskasta omaisille.. Juu ja ei ole tarkoitus olla myötätunnoton itse heikkoa kohtaan. Tragedia se on jokaiselle osapuolelle tietysti.

Kysyisin, että miksi sinun mielestäsi pitäisi hoitaa sairautta, kun ei sitä saada kuitenkaan lopullisesti hoidettua? Eikö se ole vähän turhaa?

Ps. Tiedän ja olen seurannut vierestä erästä heikkoa tyttöä, mistä tiedän, että itsemurhaan hän ajautuu jossain vaiheessa elämäänsä. En voi eritellä, mitkä kaikki piirteet viittaavat siihen mutta sanotaanko, että ihan syntymähetkestä asti hän on saanut ne huonommat lahjat itselleen. Hän ei ole puhunut itsetuhoisuudesta mutta sen näkee silti hänestä. Olen yrittänyt tukea häntä kannustamalla, kuuntelemalla murheissaan jne. Olen ollut aidosti kiinnostunut hyvinvoinnistaan(ainakin omasta mielestäni?) mutta mitä ihmettä voisin tehdä eteensä enää? Jos hän ei näe itseään arvokkaana, en saa häntä sitä ikinä uskomaan. Ainoat henkilöt, ketkä asiaan saattaisivat EHKÄ enää vaikuttaa ovat hänen vanhempansa? Tai ehkä eivät hekään enää..no kuitenkaan asiaan en näe vastausta pilleripurkista taikka sairaalajaksosta.

Edit. Ai prkl, sinuthan Brinkka on poltettu roviolla vai kävelitkö itse liekkeihin, no höh!

[Lassie]

Kiintoisia kirjoituksia. Brinkka kysyi ketjussa, mikä on vikana. Voinen vastata näppituntumalla. Kysyneellä on tyylinä/keinona pelleilyn/rölläilyn kautta nostaa pintaan asioita, joista haluaa huomiota ja samalla avautua - tarvittaessa voi heittää kierroksia absurdeiksi ja inhoiksi, sitten taas löysätä, vähän fiksuuntua, sitten taas täysiä ihraa, eritteitä ja hulluutta : perseilyä jossa pidetään "valta" itsellä. Sitten asiaan, siis asiaan tekstissä, josta kysyit missä vikaa.
Rehellisyys voinee auttaa, joten toivottavasti kestoa on vailla diplomatioita sanotulle tulkinnalle - voihan sen aina tulkita hevonhumpaksi ja höpönhöpöksi, ei tää niin vakavaa. Teksin perusteella seuraavaa: sinua ei saa jättää, nainen on omaisuutta ja jos sinua loukataan, koet oikeutetetuksi ylimitoitetut toimet ja sanat - yksilöitä ei ole missään paitsi sinussa, muut ovat massaa. Heikkouksien ja vahvuuksien määrittely on pahasti metsässä, toisaalta ilmeisesti jotain suojamekanismeja nuo, miten jaottelet maailmaa ja miten koet selvitymisen käyvän maailmassa. Lämpimyys ei ole huono juttu ja ihmissuhteissa vastavuoroisuus tärkeää - kukaan ei jaksa esimerkiksi parisuhteessa ellei anna ja saa lämpimyyttä/rakkautta. Jos on tilanteita joissa pitää olla kovaa, eiköhän sieltä sisuksista lähde arsenaalia. Ei tarvitse perustaa elämää psykopatian "ohikytkentä" - ohjelmaan. Näppituntumalla loppuun (en ole asiantuntija vaan kirjoittaja keskustelupalstalla, eikö vain) että mm. narsismia ilmoilla, perehdy miten voit tiedostaa asioita ja eheyttää asioitasi.

Parista muusta jutusta, T.J. Laneen tarkennusta ja joukkosurmien ideologiasta.

T.J. Lane ei ymmärtääkseni edes käynyt koulua niiden uhrien kanssa, jotka tappoi, on myös sanottu ettei hän ylipäätään olisi ollut koulukiusattu - mitään syy-yhteyttä ei ole löytynyt uhreihin käsittääkseni, olivat viattomia ulkopuolisia uhreja, jotka tämä virnuilija halusi lahdata ja sitten solvata näiden omaisia oikeudessa. Tällaisille "mun on pikkasen huono olla, niin kostan vaikka lastentarhalle vaikka ne ei ole tehneet mua kohtaan mitään ja saan mainetta" ei heru helvettejäkään sympatioita täältä. Mieluummin fantasioisin noiden ilman oikeutusta muiden kimppuun kävijöiden käsittelemisestä, kuin siitä että olisin joku T.J. Lane ilman ilmeisiä oikeutuksia.
Eri asiaa se, että olisi oikeutusta kostaa asioita väärintehneille tahoille. Esimerkiksi joku olisi raiskannut lapsen ja vanhempi kostaisi tämän raiskaajalle, taikka että pahasti koulukiusattu ja syrjitty ihminen kostaisi väärintekijöilleen/kiusaajilleen asiat; jonkinlainen oikeutettu takaisinmaksu on eri asiaa siitä että räiskitään minne vain ja mistä vaan syistä, jotka eivät mitenkään liity kohteisiin. Koston ideologiassa on järkeä silloin, kun syy-seuraussuhde tasapainoitetaan. Nämä näkemysasioita.

Ja lisään tuohon, että on kokemusta pahasta koulukiusaamisesta, josta pääsin lopulta eroon kun kouluasteet vaihtuivat. Tietyt vuodet lapsuus/nuoruudesta olivat hirv. raskaita. Tällä taustalla voisi ajatella, että olisin voinut tulla vaikka samanlaiseksi koulusurmaajaksi kuin auviset. Mutta en koe enkä edes ymmärrä empatiaa viattomia kohtaan tehtyihin laajennettuihin itsemurhiin. Ei järkeä, ei oikeutuksia. Jos kostaa, kannattaa pistää kupit tasan väärintehneitä kohtaan. Sitten on myös se ajatus, jonka itse asiassa allekirjoitan Brinkalta, että menestys on hyvä peetä vastaan. Käsitän menestyksen laajassa mielessä, niin että tapahtuneet ikävyydet eivät määritä ihmistä vaan hän voi niistä oppia kaikenlaista, ne ovat kokemusvarastoa - kiintoisaa sisältöä Siperian tienoilta.

Ja vielä että on ihan hauskojakin kokemuksia elämästä. Tämä nyt vaan jos on aiheena raskaampi aihe, keskustellaan siitä. Mutta ei tarkoita, että aiemmat menneet jutut olisivat muita asioita painavimpina. Elämä on elämää!

[Michelangela]

Nimenomaan, elämä on laiffii. Huumorikin auttaa paljon. Ai että välillä olen nauranut itselleni, ja sillekin, kun on ihan sarjassa käynyt epäonnisia sattumuksia. Huumori helpotti aikoinaan paniikki-oireita myös. Nauraminen rentouttaa, ja sen jälkeen pystyy hengittämään paremmin, kuin paniikissa/ahdistuksessa.

Eilen mietin sitäkin, että ihminen, joka on elämässään kokenut paskaa, ja nyt morkkaa itseään masennuksesta ja sen aiheuttamasta paskasta: voisi ajatella niinkin, että ei ihmekään, että olet masentunut, luultavasti kuka vaan olisi. Osa tietysti muuttuisi häijyksi kylmäksi kusipääksi, olisiko se sitten se parempi vaihtoehto muka? Hmmm?

Välillä yllätän itsenikin olemalla edes hitusen positiivisena?

Kyllä, masentuneen läheiset saattavat kuormittua. Tilanne tietty vaihtelee, mutta toisinaan masentunut kärsii vaan hiljaa itsekseen, juuri sen takia, ettei kukaan läheisistä huomaisi, ja huolestuisi ja ahdistuisi. Kuka toimii mitenkin ja milloinkin. Masentuneen läheisille on myös tarjolla apua ja vertaistukea. Tämäkin on tärkeä aihe, ja liittyy tähän juttuun. Olen välillä yrittänyt kuvitella itseni mieheni asemaan, etenkin jos mieheni vielä siis tietäisi tarkemmin että miten syvissä vesissä välillä kahlaan. Ei olis herkkua ei. Mutta ihmeesti tuo yhä näyttää kummasti viihtyvän kanssani, ja toki minä hänen kanssa, jo yli kymmenen vuotta tässä on puksuteltu vasta- ja myötämäet. Ihmissuhde ja ihminen on sitten varmaan niin paljon laajempi kokonaisuus kuin sairaus nimeltään masennus.

[TheBride]

Brinkan kanssa olisi erittäin mielenkiintoista päästä juttelemaan IRL. Olen lähes kaikesta samaa mieltä, joskaan en ehkä ihan noin radikaalisti ilmaisi itseäni. Tai noh, ehkä näin keskustelupalstalla, mutta en välttämättä livenä. Ainakaan, jos ei ole varma että se vastaanottaja on samalla aaltopituudella, edes hieman.

Mäkin oon sitä mieltä, että esim. demokratia on aika hataralla pohjalla ihan sen takia, että suurin osa ihmisistä on tyhmiä, ja kun joukko tyhmiä äänestää, niin mitä voi odottaa maan johtajilta ja päättäjiltäkään? Näin kärjistettynä.

Tuntuu, että suurin osa porukasta tänäpäivänä on pelkkiä pintaliitäjiä, aivottomia massan mukana kulkevia zombeja.
Jos katsoo vaikkapa tätä Hottikset-ohjelmaa, näkee hyvin mitä siitä heijastuu. Toki, se on viihdeohjelma ja varmasti moni niistäkin tyypeistä vain esittää, niin silti - tuollaista se meno on pitkälti nykyään. Kaikki on pelkkää pintaa ja glitteriä, mitä aivoilla tekee?

[Michelangela]

TheBride, saman suuntaisia ajatuksia minullakin. Eli ei siinä mitään. Poden melkosta maailmantuskaa ja ihmisvihaa aina välillä. Ja sitten vielä syyllisyyttä siihen päälle niistä ajatuksistani, LOL! Se on vähän auttanut, kun olen yrittänyt opetella mustavalkoisuudesta pois, yrittänyt ajatella juttuja yhä laajempina kokonaisuuksina, pitempinä jatkumoina. Mitä nuorempi olin, sitä mustavalkoisemmin ajattelin. Ihmiset olivat joko kuspäitä tai sitten aivan upeita. Kaikella on puolensa, harmaan sävyjä monta.

[Nikolajevits]

Lassie, nuo suojamekanismijutut oli ihan cool.

Tj Lane oli muistaakseni tapaus jossa hänen tyttöystävänsä kiinnostui toisesta tyypistä, jos muistan oikein, se toinen tyyppi oli Tj:n tuttu, no.. Tj aikamoisena luihuna alkoi käymään salilla vetääkseen tätä lättyyn. Eräänä päivänä Tj pumpeissa saapui kouluun ja kävi tämän sällin kimppuun, paikalla oli paljon katsojia, ja Tj ottikin nöyryyttävästi turpiinsa kaikkien ihmisten silmien edessä. No.. Jenkeissä kun ollaan Tj haki kotoa pyssyn ja ampui tämän sällin ja 2 hänen vieressään ollutta tyyppiä koulun ruokalaan. Kunnon luuseri siis kyseessä. Tämä runkkaus episodi taisi olla oikeudessa, jossa uhrin omaiset vittuilivat hänelle miten hän istuu koko elämänsä vankilassa. Tuomari tuomitsi elinkautiseen..

Brigittalle tekis mieli sanoa et tuo hyvästä hyvään roikkuminen kuulostaa kierolla tavalla tutulta

Mieleen tuli seuraavanlainen scenario:
Oli olemassa 2 persoonaa. Sellainen, joka pystyi isompiinkin ja pidempiaikasiinkin suorituksiin, mut sitten oli tä toinen persoona, Hyde, joka tuhosi aina kaiken. Kun toinen kömpi ylös, tuli toinen joka tiputti joka kerta aina syvemmälle kuoppaan. Ja taas... Jokaisesta pudotuksesta syvemmälle paremman persoonan voimat alkoivat ehtyä, kunnes ei ollut voimaa enää nousta ylös, ja yrityksetkin alkoivat olla jo luonteeltaan voimattomia, nurkkaan ajetun luontokappaleen huokauksia, aiheuttaen enää vain jatkuvia epäonnistumisia, kunnes elämä alkoi tuntua kuvaamasi laiselta, hyvää oloa saa enää 'sijaistoiminnalla', siirtämällä keskittymistä keinotekoisesti johonkin muuhun kuin omiin ongelmiinsa.. Hyvästä olosta hyvään oloon en voi heittää kuin spekulaatioita ja pidän siis pääni kiinni, mutta mainitsit siitä että miettii paljon itsekseen.. mut perspektiiviä ei saa koskaan yksin, vaan oikeessa porukassa, ei välttämättä missään psykiatrin kolhoosissa piilossa psykiatrin kanssa kahestaan, ja yksin miettiessä se katoaa kokonaan..

En usko että ihminen teilaa ittensä kovin helpolla ilman että jotkut pelot, vainoharhat ja epäuskot olisi saaneet tilaisuutta vallata mieltä niin perusteellisesti, ettei muuta enää nää, pimeydessä asiat kasvaa ja mikä on se joka estää tuomasta esille.. Brinkka tossa hehkutti miten sairas maailma on, jep, maailma on niin sairas, että vaikka olisi salaa nussinut kanaa, voi joku kun siitä avautuu todeta tehneensä samaa, tai.. kalaa..

[Jane T]

Brigitte, ihan hemmetin hyvin osasit pukea sanoiksi kaiken sen, mitä minäkin tunnen. Kiitos! Olet tajuttoman hyvä kirjoittaja ja sinulla on henkistä rikkautta, mielestäni sun kannattaa jatkaa kirjoittamista, sulla on lahjoja.

Komppaan täysillä Michelangelaa ja Brigitteä siis myös.

Olisi niin paljon sanottavaa myös minulla mutta nyt ei ole enempään fiilistä.
Sen verran vaan omasta kokemuksesta oon tajunnut, että masennuksen ja traumojen vatvominen terapiassa vuodesta toiseen vaan pitkitti oikean elämäni alkua. Totta kai aluksi oli tärkeää saada ammattiapua mutta sitten pidemmän päälle aloin tuntea, että veivasin samoja asioitani, lapsuuttani ja ongelmian,i ja koko elämä menee ohi siinä sivussa. Lopetin terapian nyt syksyllä. Samalla lopetin myös tuon kaamean Efexorin, lääkkeen, jota söin vuosia loppujen lopuksi tietämättä enää miksi sitä syön. Se perkele latisti kaikki tunnetilat, elämä oli yhtä ja samaa putkea, se melkein musersi mun temperamenttini. Nyt, kolme kuukautta ilman lääkitystä ja elämä alkaa tuntua, niin, elämältä. Vihdoinkin.

[Jane T]

Niin, ja vielä tää:
Suomessa (ja muuallakin) todella hoidetaan oireita, ei itse sairautta tai jonkun tärkeän tekijän puutetta. Esim. kun ihminen jää työttömäksi pitkän työuran jälkeen ilman omaa syytään (se klassinen tuotannolliset ja taloudelliset syyt irtisanomiseen jne.), siinä mieli menee maahan ja masentuu aika moni. Sitten tarjotaan masennuslääkkeitä. Ei, eihän siitä ole kyse, ihmiselle pitää tarjota työtä, siitähän siinä on kyse, eikä mistään välittäjäaineiden vajauksesta. Se, mistä joutui pois, se, mitä vaille jäi, se on esim. se työ, ja sitä kautta moni muu tärkeä sosiaalinen tekijä, ei masennuslääkevajaus. Ei esim. tuo työttömyys ole sairaus, jota pitää lääkkeillä hoitaa, herranjestas sentään!