Sivu 331/410

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 7:33 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Yleensähän ilmaus kuuluu ”sulkee rikoksen pois niillä tiedoilla mitä tällä hetkellä on käytettävissä, mutta tilanne voi muuttua, jos jotain uutta ilmenee”.

Niin pitkiä löpinöitä ei voi joka kerta toistella, joten vaikka tuo lyhenisi muotoon ”sulkee rikoksen pois”, siihen useinkin sisältyy implisiittisesti ajatus ”niillä tiedoilla mitä on käytettävissä”. Näin kieltä valitettavasti käytetään, vaikka olisi suotavaa pyrkiä suurempaan tarkkuuteen.

Jos jossain on sanottu että rikos on tässä tapauksessa LOPULLISESTI suljettu pois, olen avoin myös sille. Mutta missä se on sanottu siten että siitä ilmenee, että lopullisuus koskee myös kaikkia muita mahdollisia tekopaikkoja kuin kampaamoa? Miten se on ilmaistu?

Kuinka suuri pinta-alaltaan on se alue, jonka osalta poliisi on lopullisesti sulkenut pois rikoksen mahdollisuuden? Koko Helsinki / koko Suomi?

Vaikka joku kadonnut olisi ollut edeltävästi itsetuhoinen, edes siitä ei voi varmuudella päätellä, että hän on tehnyt itsemurhan. Todennäköisyys tietysti kasvaa, mutta varmuutta ei ole siinäkään tapauksessa pelkästään sen tiedon perusteella.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 7:58 pm
Kirjoittaja Hurjimus
Tälle foorumille on tyypillistä, että halutaan nähdä rikoksia jokaisessa tapauksessa, etenkin kadonneitten kohdalla.
Muutaman ketjun tapauksessa kirjoitettiin, että pitäähän tässäkin sitä epäillä, kun muissakin tapauksissa näin tehdään. Kysymys oli vielä omaisista.
Eräässä toisessa tapauksessa lähes nähtiin jokeen meno ja sukeltajatkin oli jo hommissa. Siitä huolimatta täällä ruvettiin vääntämään miehestä tappajaa, fb.n salarakkaatkin jo löytyi.
Onhan se tylsää, jos tapaus osoittautuu vaikka tylsäksi itsetuhoksi, paljon mehevänpää on vuosikausia jauhaa olemattomasta henkirikoksesta. Eikä poliisinkaan ulostulo pysäytä näitä hekumoijia.🤔

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 8:02 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Et vastannut kysymykseen etkä koko viimeisimpään viestiini. Luitko sitä edes?

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 8:06 pm
Kirjoittaja Hurjimus
TiiaStiina kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 8:02 pm Et vastannut kysymykseen etkä koko viimeisimpään viestiini. Luitko sitä edes?
Mikä minä tuollaisiin olen vastaamaan. Kun en tiedä, en rupea veikkaamaankaan.🤔

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 8:11 pm
Kirjoittaja MEG
Tutkinnanjohtaja Larkion podcastissa lausuma "kyllä mä sen rikosmahdollisuuden sulkisin melkein pois" ei voi olla mitään täsmällistä .. Birgittahan on Kampin alueelta voinut kävellä vapaasti Kampaamon lisäksi mihin suuntaan vaan, joutuen henkirikoksen uhriksi.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 8:13 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Hurjimus kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 8:06 pm
TiiaStiina kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 8:02 pm Et vastannut kysymykseen etkä koko viimeisimpään viestiini. Luitko sitä edes?
Mikä minä tuollaisiin olen vastaamaan. Kun en tiedä, en rupea veikkaamaankaan.🤔
Yritin vain kysyä, mihin poliisin sanomaan tarkkaan ottaen perustat väitteesi. Onko se liikaa pyydetty?

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 8:16 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
MEG kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 8:11 pm Tutkinnanjohtaja Larkion podcastissa lausuma "kyllä mä sen rikosmahdollisuuden sulkisin melkein pois" ei voi olla mitään täsmällistä .. Birgittahan on Kampin alueelta voinut kävellä vapaasti Kampaamon lisäksi mihin suuntaan vaan, joutuen henkirikoksen uhriksi.
Kiitos MEG!

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 8:17 pm
Kirjoittaja Hurjimus
Larkion bodgassissa kertomaan, että rikoksen hän kyllä sulkisi pois. Tuo koskee ilmanmuuta etenkin kampaamoa. Ei näin torvea poliisia Helsingistä löydy, joka tuollaista päästelee julkisuuteen , ellei kampaamon osuus ole pois suljettu.Tuolla lausunnolla olisi ikävä vaikutus uusiin virkoihin haettaessa, mikäli se osoittautuisi vääräksi.
Mehän olemme vain arvailujen varassa, poliisilla on todennäköisesti paljonkin tutkimustietoa, joihin perustuu tuo lausunto.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 9:47 pm
Kirjoittaja K9Wifey
No onhan näitä katoamisia, jotka lisäinfon myötä ovat muuttuneet murhatutkinnaksi, kuten esim. tämä paljon aikaisemmin (!) tapahtunut:
Poliisi pyysi lisää tietoja 25 vuotta sitten Kouvolassa tapahtuneesta murhasta: ”Etenemme sentti kerrallaan”
29-vuotiaan Kimmo Ojalan katoamista on tutkittu murhana vuodesta 2020.


Muistelen, että Hyöppönen oli jossain foorumilla kertonut omista etsinnöistään, ja siitä, että ympäröivät tilat tutkittiin, mutta ei itse asiakastilaa. Olisiko sitä referoitu jopa jossain sata sivua taaksepäin.

Tämä foorumi on mielipiteiden vaihtoa varten. Onhan maailmalla niitä 'nettietsiväpalstoja', joissa ainakin yhdessä keississä syyllinen löytyi vain heidän pitkällisen panostuksen jälkeen. Kun vaan muistaisi, mikä :shock:

E: Onhan noita:
Ei tuo Redditin linkki toiminut, mut sieltä löytyy useitakin tapauksia. Jotkut tosin vaan esim. videopätkästä tunnisteita, jotka sitten ilmoittaneet poliisille havaintonsa.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 9:54 pm
Kirjoittaja Hurjimus
No, juurikin kirjoitin, että katoaminen voi muuttua rikostutkinnaksi, mutta tässäkään Ojalan tapauksessa ei poliisi kyllä missään vaiheessa sulkenut rikosta pois.
Näitähän on moniakin vastaavia, ei vaan todisteet riitä alussa ja jotain uutta matkan varrella muuttaakin tilanteen.
Sitä tapausta ei taida löytyä, missä tutkinnanjohtaja erehtyisi noin pahoin.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 10:00 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
MEG kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 8:11 pm Tutkinnanjohtaja Larkion podcastissa lausuma "kyllä mä sen rikosmahdollisuuden sulkisin melkein pois" ei voi olla mitään täsmällistä .. Birgittahan on Kampin alueelta voinut kävellä vapaasti Kampaamon lisäksi mihin suuntaan vaan, joutuen henkirikoksen uhriksi.
Tuo on paljon puhuva lause. Se, mitä tapauksesta tiedotetaan, vaikuttaa yleisöltä saatuihin havaintoihin/vihjeisiin.

Aika harvinaista taitaa olla, että poliisi kertoisi katoamistapauksessa "rikosmahdollisuuden olevan varmasti poissuljettu".

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 10:04 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
MEG kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 8:11 pm Tutkinnanjohtaja Larkion podcastissa lausuma "kyllä mä sen rikosmahdollisuuden sulkisin melkein pois" ei voi olla mitään täsmällistä .. Birgittahan on Kampin alueelta voinut kävellä vapaasti Kampaamon lisäksi mihin suuntaan vaan, joutuen henkirikoksen uhriksi.
Siinähän on ”kyllä mä sen rikosmahdollisuuden sulkisin melkein pois, aika pitkälle”.

Aika pitkälle tarkoittaa tässä ”melkein kokonaan”.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 10:08 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Ross Sullivan kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 10:00 pm
…..
Aika harvinaista taitaa olla, että poliisi kertoisi katoamistapauksessa "rikosmahdollisuuden olevan varmasti poissuljettu".
Siitähän tässä juuri puhuttiinkin. Onko suljettu pois lopullisesti vai ei.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 10:08 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Tuli vahingossa 2 x, poistin toisen.

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2025 10:16 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
TiiaStiina kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 10:08 pm
Ross Sullivan kirjoitti: Pe Tammi 31, 2025 10:00 pm
…..
Aika harvinaista taitaa olla, että poliisi kertoisi katoamistapauksessa "rikosmahdollisuuden olevan varmasti poissuljettu".
Siitähän tässä juuri puhuttiinkin. Onko suljettu pois lopullisesti vai ei.
Sitä juuri, että harvoin (ei juuri koskaan) poliisi voisi todeta esimerkiksi "rikosmahdollisuuden olevan varmasti poissuljettu". Todetaanko tällaista ylipäänsä ellei ruumista löydetä tai itsemurhaviestiä?

"kyllä mä sen rikosmahdollisuuden sulkisin melkein pois" On voimakas kannanotto. Voitaisiin esim. tiedottaa, että "todennäköisesti katoamiseen ei liity rikosta" tai "tällä hetkellä tutkitaan katoamisena, mutta rikoksen mahdollisuutta ei ole missään nimessä poissuljettu".