Tulilahti 1959 (ketju 2)

[Ross Sullivan]

Mielenkiintoista olisi ollut tietää, olisiko käräjäoikeus tuominnut Runarin (mielestäni MTT:n tilaaminen siihen viittaa). Syntyy myös vaikutelma, että sekä syyttäjällä että puolustuksella olisi ollut "ässiä" hihassaan (hovia varten).

Ihan ymmärrettävää sekin, että omaiset eivät korvausvaatimuksia esittäneet.

[LexVeritas]

Toisin kuin Holmströmin, Gustafssonin ei tiedetä tunnustaneen edes osittain. Se, että Tuominen oikeudessa (vastoin myöhempää kertomaansa) niin väitti, selittyi ilmeisellä vahvistusharhaisuudella. Päätutkija Tuomisen ammatillinen uskottavuus koki kovan kolauksen, kun oikeudenkäynnissä kävi ilmi, ettei Gustafssonin syyllisyydestä ollut todisteita ja että syytteen keskeiset argumentit nojasivat arvailuihin. Tapaus osoitti konkreettisesti, miten vahvistusharha voi murentaa kokeneenkin rikostutkijan objektiivisuuden ja ammatillisen auktoriteetin.

[HÖPELÖ]

Jotain pientä.Päivittelen lähteitä kunhan kerkeän taas.

[HÖPELÖ]

Vähän lisää.

[HÖPELÖ]

Runaria oli tarkkailtu normaalia useammin hänen itsemurhayrityksiensä vuoksi.

[HÖPELÖ]

Runarin mielenterveyttäkin oli tutkittu peräti 5 kertaa.

[Laatikainen]

Höpelön lehtileikkeissä sivulla 331 tiivistetään hyvin Holmströmin kertomukset poliisiautossa helmikuussa 1960.

Runar Holmström ei ollut Arne-veljen tai Veerti Koikkalaisen kaltainen höpöttelijä mutta osasi kyllä valehtelun milloin siitä hyötyä oli. Poliisikuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä hänen tapansa oli myöntää se, mikä muutenkin saatiin todistettua, ja kieltää muu. Kun nämä tarinat veivät Holmströmiä aina loitommas rikoksesta, oli autokertomus aivan päinvastainen: se sitoi Holmströmin murhauhrien seurailuun kymmenien kilometrien matkan ja kyttäilyyn murhapaikan välittömässä läheisyydessä. Tuollaisen tarinan kehitteleminen on vastoin Holmströmin aiempaa toimintaa, ja ajatus satuilusta poliisien ilostuttamiseksi tupakan toivossa tuntuu kaukaa haetulta. Holmström epäilemättä käsitti, miltä tarina tulisi tuomarin ja lautamiesten korvissa kuulostamaan.

Minusta varteenotettavin selitys autokertomukselle on, että Holmström arveli tulleensa tunnistetuksi ja halusi seinäkiistämisen sijaan esittää tapahtumista itselleen edullisen version pysytellen mahdollisimman paljon totuudessa. Kertomuksen eräät yksityiskohdat kiinnittävät sitä tiedossa oleviin tosiseikkoihin: Nyyssönen ja Pakkanen ohittamassa lampea Liperin ja Heinäveden välillä kello 16 maissa, Varkauden korjaamo Solifer-mainoskilpineen, mopedin haarukan hitsaaminen aamulla 28.7. Todettakoon vielä, että asianajaja Strömberg pyrki osoittamaan mopedikorjauksen ajoituksen virheelliseksi ja että Savon Urheilukeskuksen väkeä olisi puhutettu jo ennen Holmströmin kertomusta. Nämä väitteet poliisi sai melko vankoin perustein kumottua.

Loppuun vielä pieni väläys Holmströmin lämpimästä puolesta, josta myös toimittaja Elina Karjalainen kertoi Ei vanhene koskaan -ohjelmassa. Turun Sanomat 7.7.1960:

TS 7.7.1960, Holmström uheiluasioista.jpg (49.94 KiB) Katsottu 330 kertaa

Mats Byskata oli Runarin ja Arnen opettaja kansakoulussa.

[Ross Sullivan]

Höpelön lehtileikkeissä sivulla 331 tiivistetään hyvin Holmströmin kertomukset poliisiautossa helmikuussa 1960.

Runar Holmström ei ollut Arne-veljen tai Veerti Koikkalaisen kaltainen höpöttelijä mutta osasi kyllä valehtelun milloin siitä hyötyä oli. Poliisikuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä hänen tapansa oli myöntää se, mikä muutenkin saatiin todistettua, ja kieltää muu. Kun nämä tarinat veivät Holmströmiä aina loitommas rikoksesta, oli autokertomus aivan päinvastainen: se sitoi Holmströmin murhauhrien seurailuun kymmenien kilometrien matkan ja kyttäilyyn murhapaikan välittömässä läheisyydessä. Tuollaisen tarinan kehitteleminen on vastoin Holmströmin aiempaa toimintaa, ja ajatus satuilusta poliisien ilostuttamiseksi tupakan toivossa tuntuu kaukaa haetulta. Holmström epäilemättä käsitti, miltä tarina tulisi tuomarin ja lautamiesten korvissa kuulostamaan.

Minusta varteenotettavin selitys autokertomukselle on, että Holmström arveli tulleensa tunnistetuksi ja halusi seinäkiistämisen sijaan esittää tapahtumista itselleen edullisen version pysytellen mahdollisimman paljon totuudessa. Kertomuksen eräät yksityiskohdat kiinnittävät sitä tiedossa oleviin tosiseikkoihin: Nyyssönen ja Pakkanen ohittamassa lampea Liperin ja Heinäveden välillä kello 16 maissa, Varkauden korjaamo Solifer-mainoskilpineen, mopedin haarukan hitsaaminen aamulla 28.7. Todettakoon vielä, että asianajaja Strömberg pyrki osoittamaan mopedikorjauksen ajoituksen virheelliseksi ja että Savon Urheilukeskuksen väkeä olisi puhutettu jo ennen Holmströmin kertomusta. Nämä väitteet poliisi sai melko vankoin perustein kumottua.

Loppuun vielä pieni väläys Holmströmin lämpimästä puolesta, josta myös toimittaja Elina Karjalainen kertoi Ei vanhene koskaan -ohjelmassa. Turun Sanomat 7.7.1960:
TS 7.7.1960, Holmström uheiluasioista.jpg

Mats Byskata oli Runarin ja Arnen opettaja kansakoulussa.

Ihan mahdollinen selitys.

Tosin kyse voi olla ihan siitä, että hänellä oli tarve tunnustaa (ainakin osittain), ja hetki oli siihen psykologisesti sopiva (ei suoraan painostava "kuulustelu", joka oli enemmänkin keskustelu leppoisassa sävyssä). Toisaalta kyse voi olla ihan silkasta vittuilustakin: vähän sellainen Nisse-henkinen "lälläslää, mä se tekijä olen, mutta ette saa todistetuksi!"

Ymmärtääkseni Runar oli osallistunut kaksi kertaa ennen Tulilahden oikeudenkäyntiä mielentilatutkimukseen, eikä viittä kertaa. Näin muistelen, että Pennasen kirjassa kerrottiin.

[LexVeritas]

🠅

Tiettävästi Nils Gustafsson ei ole koskaan vittuillut tai lällätellyt yhdessäkään kuulustelussa. Hän kielsi johdonmukaisesti syyllisyytensä ja kyseenalaisti perustellusti tutkintavankeuteensa johtaneet, väitetyt "todennäköiset syyt", joiden tueksi oikeudessa ei lopulta kyetty esittämään asiallisia todisteita.
Ymmärtääkseni Nils Gustafssonin – jonka ei tiedetä koskaan syyllistyneen väkivalta- tai omaisuusrikoksiin – rinnastaa Runar Holmströmiin vain vahvistusharhainen keittiöpsykologi. Nimimerkkiprofiilistaan päätellen hän näyttää samaistuvan sekä kalifornialaiseen mielenterveyspotilaaseen että Nils Gustafssoniin itseensä. Holmströmin rinnastus ensinnä mainittuun on mahdollinen, mutta Nils Gustafssoniin - täysin vailla järkeviä perusteita.

[Der Fanhder]

Mielenkiintoista olisi ollut tietää, olisiko käräjäoikeus tuominnut Runarin (mielestäni MTT:n tilaaminen siihen viittaa).

Myös omasta mielestäni viittaa siihen, että käräjilta olisi tuomio hyvinkin voinut tulla.

Tuollaisen tarinan kehitteleminen on vastoin Holmströmin aiempaa toimintaa, ja ajatus satuilusta poliisien ilostuttamiseksi tupakan toivossa tuntuu kaukaa haetulta. Holmström epäilemättä käsitti, miltä tarina tulisi tuomarin ja lautamiesten korvissa kuulostamaan.

Kyllä. Holmströmin kaltaisen taustan omaavan henkilön olisi luullut ymmärtävän seuraukset, jos moisen tarinan menee sepittämään -edes leikillään. Ja tupakkia hänelle oli ainakin poliisin mukaan tarjolla muutenkin.

Todettakoon vielä, että asianajaja Strömberg pyrki osoittamaan mopedikorjauksen ajoituksen virheelliseksi ja että Savon Urheilukeskuksen väkeä olisi puhutettu jo ennen Holmströmin kertomusta. Nämä väitteet poliisi sai melko vankoin perustein kumottua.

Juuri näin. Todetaan nyt vielä kerran, että ennen kuin perui kaikki puheensa Holmström tuli vielä maininneeksi korjauksen tulleen tehdyksi hitsaamalla. Ja korjaamollahan oli yksi haarukka jouduttu 28.7. hitsaamalla kunnostamaan, koska varaosaa ei juuri sinä päivänä ollut saatavilla. Kyseessä oli muistaakseni ainoa sinä kesänä ko. puljussa hitsattu haarukka, ja juuri sen vuoksi oli se niin hyvin jäänyt korjaamon väen mieleen.

Pointti on siis siinä, ettei Holmström voinut tietää kyseisenä päivänä poikkeuksellisesti hitsaamalla korjatusta haarukasta, ellei hän ollut sitä siellä itse hitsauttamassa. Tähän seikkaan eivät poliisi tai syyttäjäkään osanneet kiinnittää huomiota. Runar siis meni tässä kohden puhumaan itsensä pussiin.

[HÖPELÖ]

Höpelön lehtileikkeissä sivulla 331 tiivistetään hyvin Holmströmin kertomukset poliisiautossa helmikuussa 1960.

Runar Holmström ei ollut Arne-veljen tai Veerti Koikkalaisen kaltainen höpöttelijä mutta osasi kyllä valehtelun milloin siitä hyötyä oli. Poliisikuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä hänen tapansa oli myöntää se, mikä muutenkin saatiin todistettua, ja kieltää muu. Kun nämä tarinat veivät Holmströmiä aina loitommas rikoksesta, oli autokertomus aivan päinvastainen: se sitoi Holmströmin murhauhrien seurailuun kymmenien kilometrien matkan ja kyttäilyyn murhapaikan välittömässä läheisyydessä. Tuollaisen tarinan kehitteleminen on vastoin Holmströmin aiempaa toimintaa, ja ajatus satuilusta poliisien ilostuttamiseksi tupakan toivossa tuntuu kaukaa haetulta. Holmström epäilemättä käsitti, miltä tarina tulisi tuomarin ja lautamiesten korvissa kuulostamaan.

Minusta varteenotettavin selitys autokertomukselle on, että Holmström arveli tulleensa tunnistetuksi ja halusi seinäkiistämisen sijaan esittää tapahtumista itselleen edullisen version pysytellen mahdollisimman paljon totuudessa. Kertomuksen eräät yksityiskohdat kiinnittävät sitä tiedossa oleviin tosiseikkoihin: Nyyssönen ja Pakkanen ohittamassa lampea Liperin ja Heinäveden välillä kello 16 maissa, Varkauden korjaamo Solifer-mainoskilpineen, mopedin haarukan hitsaaminen aamulla 28.7. Todettakoon vielä, että asianajaja Strömberg pyrki osoittamaan mopedikorjauksen ajoituksen virheelliseksi ja että Savon Urheilukeskuksen väkeä olisi puhutettu jo ennen Holmströmin kertomusta. Nämä väitteet poliisi sai melko vankoin perustein kumottua.

Loppuun vielä pieni väläys Holmströmin lämpimästä puolesta, josta myös toimittaja Elina Karjalainen kertoi Ei vanhene koskaan -ohjelmassa. Turun Sanomat 7.7.1960:
TS 7.7.1960, Holmström uheiluasioista.jpg

Mats Byskata oli Runarin ja Arnen opettaja kansakoulussa.

Ihan mahdollinen selitys.

Tosin kyse voi olla ihan siitä, että hänellä oli tarve tunnustaa (ainakin osittain), ja hetki oli siihen psykologisesti sopiva (ei suoraan painostava "kuulustelu", joka oli enemmänkin keskustelu leppoisassa sävyssä). Toisaalta kyse voi olla ihan silkasta vittuilustakin: vähän sellainen Nisse-henkinen "lälläslää, mä se tekijä olen, mutta ette saa todistetuksi!"

Ymmärtääkseni Runar oli osallistunut kaksi kertaa ennen Tulilahden oikeudenkäyntiä mielentilatutkimukseen, eikä viittä kertaa. Näin muistelen, että Pennasen kirjassa kerrottiin.

Täytyykin oikaista.
Runarin mielenterveydessä oli varmasti monenlaista problematiikkaa ja ajatellen että hän kantoi puukkoa ja kiinniotettaessa jopa kantoi varmistamatonta käsiasetta niin kyllähän hän on ollut melkoinen riski ympäristölleen.
Elina Karjalainen kuvailee että Runar oli kuin ulkona kaikesta oikeudenkäynnissä mutta sehän voi selittyä hänen mielenterveydelläänkin.Toki lehtitiedoissa kuvataan myös kiihtymistä huvittuneisuutta ja valpautta että suuttumustakin.
Keskisarjan dokumentissa kerrotaan että Runarin on ollut mahdollista olla myös ehdokas Kyllikinkin surmaan.Itse en ole perehtynyt näihin muihin Saareen tai Bodomiin.

[Ross Sullivan]

^Kyllikki Saaren tapauksessa tekijät kyllä tiedetään ja mielestäni myös Bodomin tapauksessa.

Se, että jotain pyydetään, ei vielä tarkoita pyynnön toteutumista..

[Der Fanhder]

Tässä vielä kertauksena HÖPELÖN mainitseman toimittaja Elina Karjalaisen juttu oikeudenkäynnistä. https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 1#p1552241

[HÖPELÖ]

Siellähän se en ole näitä foorumeita kerennyt kokonaisuudessa käymään läpi vielä.
Elina Karjalaista oli haastateltu myös Ei vanhene koskaan ohjelmassa.
https://areena.yle.fi/1-725027
Kansallisarkiston vanhoista lehdistä löytyy myös kuvailuja Runarista sekä oikeudenkäynnissä.

Täältä löytyy myös kuvia olivat minulle uusia.
https://www.finna.fi/Record/siiri.urn:n ... B84285DCAC
https://www.finna.fi/Search/Results?loo ... =relevance
Yksi kuvista risti takaapäin joita Veikko Lintinen on ottanut löytyy täältä Minfosta tai Hejacista.