Sivu 35/59
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: La Tammi 21, 2017 11:46 pm
Kirjoittaja Kissankello
Kotimaa
Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa
Poliisi otti etsintäkuulutetun Pekka Seppäsen kiinni toisen henkilön kuljettamasta autosta. Kiinniotto sujui rauhallisesti.
Lasse Kerkelä HS
Julkaistu: 21.1. 12:05 , Päivitetty: 21.1. 12:54
Kuva
”Siinä hommassa ei ollut mitään dramatiikkaa. Ajoneuvo pysäytettiin, ja peli oli selvä. Seppänen lähti rauhallisesti poliisin mukaan”, kertoo rikoskomisario Kari Juntunen.
Kyseisen auton omistaa sitä kuljettanut Seppäsen tuttava.
Juntusen mukaan vielä ei ole tarkkaa tietoa, missä Seppänen on viime päivät oleskellut.
”Henkilökohtaisesti uskon, että hän on ollut Pohjois-Karjalan alueella, vaikka hänestä onkin tullut vinkkejä ympäri Suomea”, Juntunen sanoo.
Poliisi kertoo, että Seppänen jäi kiinni osin yleisövihjeiden ja osin poliisin omien tutkintamenetelmien ansiosta.
Seppäsen ei epäillä syyllistyneen rikoksiin sinä aikana, kun hän on ollut etsintäkuulutettuna.
Seppänen vietiin kiinni ottamisen jälkeen Joensuun poliisilaitokselle ja hänet toimitetaan lauantain aikana vankilaan suorittamaan rangaistusta. Poliisin mukaan Seppästä ei tarvitse kuulustella.
Seppäsen asianajaja Jukka Ketonen kertoi lauantaina, ettei hän ole ehtinyt vielä olla päämieheensä yhteydessä.
”En ole vielä viikonloppuna yhteydessä häneen. Minun on tarkoitus tavata hänet maanantaina”, Ketonen sanoi.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina vuonna 1965 syntyneen Seppäsen kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 14,5 vuoden vankeusrangaistukseen. Hukkumiskuolemat tapahtuivat Viinijärvellä Seppäsen mökin lähistöllä.
Lisäksi hänet tuomittiin alkoholirikoksesta, parituksesta ja pahoinpitelystä. Kaksi syytettä tapon yrityksistä hylättiin.
Käräjäoikeus määräsi Seppäsen vangittavaksi heti, mutta poliisi ei tavoittanut häntä.
Seppänen etsintäkuulutettiin tiistaina. Poliisi sai viikon aikana hänestä runsaasti vihjeitä ja teki joitakin kotietsintöjä.
Kuva
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005055251.html
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Su Tammi 22, 2017 4:52 pm
Kirjoittaja jukuripää
Miettikääpäs, millainen hidalgo tuosta Pekasta tulee vankilassa. Ensin menee hetki, ennen kuin saa valta-aseman. Ja sen jälkeen sitten porukka onkin alamaiskaartia. Ehkä jopa vartijoita myöten.
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Su Tammi 22, 2017 7:10 pm
Kirjoittaja ismail
Kun tuomion jälkeen päätyy kotiseudulleen ja joku ampuu Pekan, paljonko luulette tuomion olevan?
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Su Tammi 22, 2017 7:14 pm
Kirjoittaja Kissankello
ismail kirjoitti:Kun tuomion jälkeen päätyy kotiseudulleen ja joku ampuu Pekan, paljonko luulette tuomion olevan?
Epäilen, että rohkeita ampujia ilmaantuu, kun ei ole ilmaantunut tähän mennessäkään. Toivon toki olevani väärässä, mutta luulen, että uimamaisteri jatkaa eloaan metsän keskellä kuten tähänkin asti, ja lähiympäristönsä kulkee pelosta paskat housussa vielä pahemmin kuin tähän asti.
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Su Tammi 22, 2017 7:20 pm
Kirjoittaja damfin
jukuripää kirjoitti:Miettikääpäs, millainen hidalgo tuosta Pekasta tulee vankilassa. Ensin menee hetki, ennen kuin saa valta-aseman. Ja sen jälkeen sitten porukka onkin alamaiskaartia. Ehkä jopa vartijoita myöten.
Pekka ei vaan vankilassa pääsee viemää sellikavereitaan järvelle soutelemmaan
Vaan voihan se olla että pistää heti kevään tullen loma-anomuksen vetämään, kun katiskatkin pitäisi tarkastaa, tai ihan vaan kunnon vuoksi vähän soudella poikain kanssa

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Su Tammi 22, 2017 10:25 pm
Kirjoittaja Muppe
Avotalossa oli aikanaan eräs tyynyllä tukehduttamalla kaksi tappanut mies,sillä oli tapana että kun joku nukkui sellisssään ovi auki juosta tyyny kädessä sitä herätteleen ja olla laitamassa kasvoille ku raottaa silmiä.Äkkiä kaikki nousi ylös. olihan se vähän kuumottava herätystapa vaikka kundi oliki heiveröinen tapaus mutta silti..
Pekalle sopis aina kysyä avotalossa että lähteekö joku souteleen järvelle?

Taitaa olla että Pekka soutelee ihan varmasti yksin,varmaan kuuluu siiviiliin sopeutumiseen "opetalla soutelemaan kuin muutkin ja olla tappamatta ketään" ja pamput kattoo rannalta että onnistuuko(monen avotalon lähellä on järvi jossa saa soudella)
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 7:24 am
Kirjoittaja Kissankello
Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”
Kuva
Julkaistu: 23.1. 5:55
Lauantaina kiinni saatu Pekka Seppänen kuljeskeli avoimesti ihmisten ilmoilla.
Pekka Seppänen, 51, kahdesta taposta 14,5 vuoden vankeusrangaistukseen tuomittu sarjahukuttaja, saatiin lauantaina vihdoin kiinni. Seppänen napattiin autosta Joensuun kaupunkikeskustan pohjoispuolella teollisuus- ja läpiajokatuna tunnetulla Salpakankaantiellä.
Seppänen ehti kulkea vapaalla jalalla yli neljä vuorokautta tuomion julistamisen jälkeen. Niinpä nuori joensuulaisnainen hätkähti tiistaiaamupäivänä pian sen jälkeen, kun uutinen Seppäsen tuomiosta oli tullut. Nainen oli käymässä Joensuun torilla ja näki siellä Seppäsen. Hän tunnisti miehen, koska oli ammattinsa vuoksi joutunut tutustumaan Seppäsen tapaukseen.
– Ihmettelin, että mitä se tekee kaupungilla yksin. Tuossa vaiheessa en vielä ollut kuullut, ettei häntä oltu saatu kiinni.
– Jotain tuo kertoo miehen luonteesta. Aika paljon pitää olla pokkaa, että liikkuu noin julkisella paikalla tuossa tilanteessa.
Hieman yli 20-vuotiasta naista ei totisesti huvittanut mennä lähemmäksi Seppästä.
– Vähän hirvitti se, että hän voisi tunnistaa minut.
Poliisi etsi koko ajan aktiivisesti Seppästä. Kotietsintöjä eri osoitteisiin tehtiin kymmenkunta, mutta miestä ei löytynyt. Silminnäkijät ilmoittivat havainnoistaan poliisille, mutta ennen kuin virkavalta ehti paikalle, Seppänen oli jo poissa.
Lue lisää Seppäsen pakoilusta päivän Ilta-Sanomien näköislehdestä.
Terho Vuorinen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 56743.html
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 10:06 am
Kirjoittaja Chefile
jukuripää kirjoitti:Miettikääpäs, millainen hidalgo tuosta Pekasta tulee vankilassa. Ensin menee hetki, ennen kuin saa valta-aseman. Ja sen jälkeen sitten porukka onkin alamaiskaartia. Ehkä jopa vartijoita myöten.
Voi olla, tai voi olla olematta. Pyhis, minne Pekka lähti lusimaa, on toki ns. landevankila, että se "kingin" aseman ottaminen voi olla helpompaa kuin esim. Riksu, Vantaa, Saramäki, Kuopio jne. Mutta Pyhis on tosiaan Joensuun kupeessa oleva suljettu talo, voihan sielläkin olla paikallisia Cannonball MC:n jäseniä istumassa esimerkiksi.
Mutta tiedä sitten, on vaan nähty ennenkin miten siviilissä "kovat jätkät" ovatkin talossa sitten vähän hiljaisempaa poikaa.
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 10:34 am
Kirjoittaja lech
Chefile kirjoitti:jukuripää kirjoitti:Miettikääpäs, millainen hidalgo tuosta Pekasta tulee vankilassa. Ensin menee hetki, ennen kuin saa valta-aseman. Ja sen jälkeen sitten porukka onkin alamaiskaartia. Ehkä jopa vartijoita myöten.
Voi olla, tai voi olla olematta. Pyhis, minne Pekka lähti lusimaa, on toki ns. landevankila, että se "kingin" aseman ottaminen voi olla helpompaa kuin esim. Riksu, Vantaa, Saramäki, Kuopio jne. Mutta Pyhis on tosiaan Joensuun kupeessa oleva suljettu talo, voihan sielläkin olla paikallisia Cannonball MC:n jäseniä istumassa esimerkiksi.
Mutta tiedä sitten, on vaan nähty ennenkin miten siviilissä "kovat jätkät" ovatkin talossa sitten vähän hiljaisempaa poikaa.
Pekka on pelotellut, pahoinpidellyt ja hukuttanut ressukoita laitapuolen kulkijoita. On vankilassa hyvinkin hiljainen mies.
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 10:35 am
Kirjoittaja Muppe
Chefile kirjoitti:Voi olla, tai voi olla olematta. Pyhis, minne Pekka lähti lusimaa, on toki ns. landevankila, että se "kingin" aseman ottaminen voi olla helpompaa kuin esim. Riksu, Vantaa, Saramäki, Kuopio jne. Mutta Pyhis on tosiaan Joensuun kupeessa oleva suljettu talo, voihan sielläkin olla paikallisia Cannonball MC:n jäseniä istumassa esimerkiksi.
Mutta tiedä sitten, on vaan nähty ennenkin miten siviilissä "kovat jätkät" ovatkin talossa sitten vähän hiljaisempaa poikaa.
Esimerkkinä Sörkasta aikojen takaa,istumassa oli ryöstömurhasta tuomittu Topi(täälläkin ketjut hänestä), kaksmetrinen kaappi,taloon tuli Bandidos ja istui työmaalla nurkkapenkkiin ja sanoi isoon äänen että tämä on hänen paikka ja palli ja kukaan ei sitten koske siihen,oli oikeen bandidos tatuoinnit esillä,hihat korkealla.
Topi otti korvasta kiinni ja sano että hän on istunu siinä viis vuotta ja ykskään vitun mopoilija ei tule tähän taloon pullistelemaan ja veti pannarin ovelle "lähekkö vetään vai pitääkö alkaa vedättään ,sinä et täällä määrää yhtään ketään tästä eteenpäin,tajuatko?"
Bandidos oli työpäivä loppuun hiljaa ja tuijotteli lattiia tauoilla ja illalla ovien sulkeuduttua pyysi siirron toiselle osastolle vai minne lie katos?
Mopopojat ei linnoissa määrää ketään,niille on omat paikat jos alkaa pullisteleen ja näin se on ollu ainakin 20 vuotta..Yleensä kyllä vetävät aika normi tyyliä eli lusivat omia tuomioita eikä esittele jengijuttujansa ettei näitten Huohvanaisten,Vatajien ja Topien pidä hakata ketään hengiltä ja purra niitä jengi tatuointeja irti..
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 10:42 am
Kirjoittaja Muppe
Vanha juttuki oli foorumilla,saman tekivät Pelsossaki,hakkasivat mopopojat liskoille.LÄskipää,tuo edes mennyt venkula,200 kilon penkkaja huvikseen juoksutti mopoiljoita aina linnoissa ja ne paskat housussa teki ettei hakata TAAS
Wanha liitto vs. Bandidos
ViestiKirjoittaja EuroJR » Pe Huhti 06, 2007 6:32 pm
Kirjassaan kilikalikeikka H. Nykänen kuvaa episodia joka tapahtui noin viitisentoista vuotta sitten Helsingin keskusvankilassa.
Bandidoksen porukkaa oli jo sangen runsaslukuisesti lusimassa ja he pyrkivät saamaan paikan määräysvallan ja huumekaupan haltuunsa. Pari vankia pahoinpideltiin ja tie valtaan näytti lupaavalta.
Vankilan vanhan kaarti alkoi käydä vastarintaan. Eräänä päivänä ruokalassa istui kymmenkunta bandiittoa, ja moninkertainen määrä muita vankeja. Vartijoita oli paikalla vain kolme. Yhtäkkiä eräs kovan luokan huumepomo luusi "Nyt on lupa!". Viitisenkymmentä vankia nousi ja kävi jakkaroineen bandidosien kimppuun. Jonkin ajan kuluttua kahakka oli ohi. Pahasti selkäänsä saaneet bandidosit siirrettiin selleihin turvaan. Seuraavana päivänä kerhon presidentti pahoinpideltiin niin että sai tapahtumasta kallonmurtuman. Bandidos-kerhon jäsenet hajasijoitettiin eri vankiloihin. Vanha kaarti oli voittanut epävirallisen ottelun 6-0.
naurattaa vieläki tuo Chefilen "voihan sielläkin olla esim. Cannonball MC"

Nehän on hinttejä tai tyttäriä kaikki linnoissa jos aukasee suunsa..
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 1:10 pm
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
Pitäiskö pysyä aiheessa ja jatkatte hinttikamuistanne yv:nä.
Seppänen saa varmasti istua rauhassa tuomionsa, kuhan ei ala keulimaan.
Pyhäselässä istuu tekijä miehiä, jotka on sytysherkkiä kavereita. Eivät varmasti katso tollasen pellen toilailuja yhtään. Käsky käy nopeeta kongilta pois!
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 1:48 pm
Kirjoittaja Morgan Kane
http://yle.fi/uutiset/3-9418345
Sarjahukuttamisista Pohjois-Karjalassa tuomittu Pekka Seppänen valittaa tuomiostaan.
Käräjäoikeus tuomitsi Seppäsen tiistaina 14,5 vuodeksi vankeuteen kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä, alkoholirikoksesta, parituksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä.
Seppäsen asianajaja Jukka Ketonen kertoo sopineensa maanantaina päämiehensä kanssa, että käräjätuomiosta valitetaan hovioikeuteen.
– Ilmeisesti Pekka Seppänen ei ole vielä ehtinyt tutustua tuomioonsa, koska hän oli etsintäkuulutettuna. Nyt olen toimittanut hänelle tuomiopaperit vankilaan, sanoo Ketonen.
Valituksen perusteluista asianajaja käy keskustelua parin viikon päästä päämiehensä luona Pyhäselän vankilassa.
Kontiolahtelainen Pekka Seppänen oli tuomionsa jälkeen etsintäkuulutettuna – poliisi sai hänet kiinni Joensuussa lauantaina.
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 3:47 pm
Kirjoittaja Crishelle
Morgan Kane kirjoitti:http://yle.fi/uutiset/3-9418345
Sarjahukuttamisista Pohjois-Karjalassa tuomittu Pekka Seppänen valittaa tuomiostaan.
Käräjäoikeus tuomitsi Seppäsen tiistaina 14,5 vuodeksi vankeuteen kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä, alkoholirikoksesta, parituksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä.
Seppäsen asianajaja Jukka Ketonen kertoo sopineensa maanantaina päämiehensä kanssa, että käräjätuomiosta valitetaan hovioikeuteen.
– Ilmeisesti Pekka Seppänen ei ole vielä ehtinyt tutustua tuomioonsa, koska hän oli etsintäkuulutettuna. Nyt olen toimittanut hänelle tuomiopaperit vankilaan, sanoo Ketonen.
Valituksen perusteluista asianajaja käy keskustelua parin viikon päästä päämiehensä luona Pyhäselän vankilassa.
Kontiolahtelainen Pekka Seppänen oli tuomionsa jälkeen etsintäkuulutettuna – poliisi sai hänet kiinni Joensuussa lauantaina.
Ilta-Sanomien sivuilla oli että olisi "yllättynyt" tuomiostaan. Ei VOI olla totta. Tämän Seppäsen logiikan mukaan se on varmaan vaan vähän työnnellyt lantaa pimslooraan ja hukuttanut pari tyyppiä, niin että miten se voi muka NOIN iso juttu olla?
Nämä narsistien älynväläykset eivät koskaan lakkaa yllättämästä, vaikka mä olen monta vuotta tehnyt vapaaehtoistyötä näiden pekkaseppästen uhrien parissa.
Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 7:16 pm
Kirjoittaja wirness
En kyllä usko että homo naisen tappaja saa kovin kovaa arvostusta vankilassa ja varmasti on erehtynyt tekemään jonkun tutulle jotain pohjoiskarjalassa ei arvosteta kyseistä tyyppiä.
Toivottavasti Esa Turusen puoliso uskaltaa todistaa seppästä vastaan tulis yks elinkautinen lisää