Sivu 36/207
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 16, 2013 11:07 am
Kirjoittaja Misri
^ NGn vammoilla on merkitystä syystä, että vammat olivat eritasoiset, eri energiatasolla aiheutetut, kuin muiden uhrien vammat. Miksi näin? Se herättää kyllä suuren kysymysmerkin. Se mitä NG on itse kertonut omista vammoistaan, sillä ei niinkään ole merkitystä, siihen on ollut kaiketi syynsä. Vanhat vammat, tutkittiin tässä uudessa tutkinnassa uudelleen. Ja lopputulema oli niistä oli, ettei mitään sellaisia viitteitä saatu, ei vanhojen tietojen perusteella, eikä näissä uusissa tehdyissä tutkimuksissakaan jotka puhuisivat sellaisen (merkittävän) aivovamman puolesta johon liittyisi pidempikestoinen tajuttomuus. Eli näiden todennäköisyyksien mukaan, sitä toimintakykyä on kuitenkin ollut. NGn ulkoiset vammat ei ole sitä toimintakykyä estäneet. Siten nämä NGn kertomukset retken todellisista tapahtumista, saavat täysin uuden merkityksen.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 16, 2013 2:00 pm
Kirjoittaja Maza
Asiassa on myös sellainen näkökulma, että NG on varmasti hyvin pian tapahtumien jälkeen tajunnut olevansa pääepäilty. Hän on saattanut liioitella vammojaan ja maannut vuodepotilaana normaalia pidempään saadakseen sääliä uhrina. Se, että hän on valehdellut vammoistaan yms. ei tee hänestä ilman muuta syyllistä vaan kyseessä on ollut ihmisen normaali puolustautumisreaktio.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 16, 2013 2:32 pm
Kirjoittaja Misri
^ Tälläistakin voi tapahtua, että uhrikin voi hakea säälipisteitä, ja esittää sairaampaa kuin todellisuudessa on. Se esittäminen, ei nyt tietenkään yksin vielä kenestäkään syyllistä tee. Mutta tämä vammojen erilaisuus muihin uhreihin verrattuna, laittaa kyllä vakavasti epäilemään NGn teltassaoloa tapahtumahetkellä. Ja olihan sitä muutakin mikä pistää kovasti miettimään ja kyseenalaistaa näin NGn kertomaa illan ja yön todellisista tapahtumista. Ne asiat, seikat nyt ei varsinaisesti tähän ketjuun kuulu..
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 16, 2013 7:07 pm
Kirjoittaja Maza
Misri kirjoitti:^ Tälläistakin voi tapahtua, että uhrikin voi hakea säälipisteitä, ja esittää sairaampaa kuin todellisuudessa on. Se esittäminen, ei nyt tietenkään yksin vielä kenestäkään syyllistä tee. Mutta tämä vammojen erilaisuus muihin uhreihin verrattuna, laittaa kyllä vakavasti epäilemään NGn teltassaoloa tapahtumahetkellä. Ja olihan sitä muutakin mikä pistää kovasti miettimään ja kyseenalaistaa näin NGn kertomaa illan ja yön todellisista tapahtumista. Ne asiat, seikat nyt ei varsinaisesti tähän ketjuun kuulu..
Ehkä NG ja SB riehuivat yhdessä ja SB on toinen murhaaja.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ti Heinä 16, 2013 8:11 pm
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Eikös kaikkein todennäköisintä ole se, että Mäelle ja Björklundille on tullut tappelu huulipunasta. Tappelun tuoksinassa molemmat ovat kuolleet. Sitten Nisse ja Sepi ovat alkaneet tapella siitä, kumpi on piilottanut röökit ja viinat. Seppo on vahingoittanut Nilsiä, mutta lopulta Nils on saanut tapettua Sepon kivellä ja puukolla.
Tuohon on se kaikkein paras skenaario, eikö vain Maza?
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 10:09 am
Kirjoittaja Maza
Nätti_Jussi kirjoitti:Eikös kaikkein todennäköisintä ole se, että Mäelle ja Björklundille on tullut tappelu huulipunasta. Tappelun tuoksinassa molemmat ovat kuolleet. Sitten Nisse ja Sepi ovat alkaneet tapella siitä, kumpi on piilottanut röökit ja viinat. Seppo on vahingoittanut Nilsiä, mutta lopulta Nils on saanut tapettua Sepon kivellä ja puukolla.
Tuohon on se kaikkein paras skenaario, eikö vain Maza?
Odottaisin kaikilta kirjoittajilta kunnioitusta vainajia kohtaan. "Huulipunasta tappeleminen" on luokaton ja moraaliton kommentti. Esitän kirjoittajalle pitkää sanktiota.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 11:22 am
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Anteeksi arvon Maza.
Saanen tiedustella, ketä pidät syyllisenä Bodomin murhiin?
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 11:42 am
Kirjoittaja matlockb
Rohkenen väittää, kaikella kunnioituksella niin uhreja (Irmeli Björklund, Tuulikki Mäki ja Seppo Boisman) kuin muitakin kirjoittajia kohtaan, että nimimerkki Nätti_Jussi ei varmasti tarkoittanut tuolla heitollaan mitään pahaa vainajia kohtaan vaan nimimerkkiä tuntematta väitän hänen kyllä kunnioittavan Bodomin uhreja ja varmastikin muitakin vainajia/heidän muistoaan.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 12:54 pm
Kirjoittaja Maza
matlockb kirjoitti:Rohkenen väittää, kaikella kunnioituksella niin uhreja (Irmeli Björklund, Tuulikki Mäki ja Seppo Boisman) kuin muitakin kirjoittajia kohtaan, että nimimerkki Nätti_Jussi ei varmasti tarkoittanut tuolla heitollaan mitään pahaa vainajia kohtaan vaan nimimerkkiä tuntematta väitän hänen kyllä kunnioittavan Bodomin uhreja ja varmastikin muitakin vainajia/heidän muistoaan.
Hyvä näin.
Nättijussin kysymykseen: Olen osallistunut Bodom-keskusteluun jo ihan ensimmäisestä Klak-palstasta lähtien. Keskustelu on vellonut ja rönsyillyt milloin mihinkin suuntaan. Kirjoittajia on tullut ja mennyt. Wagner, tuo kaikkien multinikkien Äitee, on ainoa, joka on pitänyt linjansa, mutta hänellä on siihen henkilökohtaiset syyt. Olen lukenut kaikki kirjat B-casesta ja katsonut tv-dokut. Moni asia viittaa siihen, että tekijä olisi NG, mutta hänen pitäisi tunnustaa. Toisaalta puuttuvia palasia on niin paljon, että asia jäänee valitettavasti mysteeriksi.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 4:45 pm
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Tuo heittoni oli mustaa huumoria. Kieltämättä mautonta, mutta satun vain tykkäämään mustasta huumorista.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: La Heinä 20, 2013 6:07 pm
Kirjoittaja awa
Maza kirjoitti:Asiassa on myös sellainen näkökulma, että NG on varmasti hyvin pian tapahtumien jälkeen tajunnut olevansa pääepäilty. Hän on saattanut liioitella vammojaan ja maannut vuodepotilaana normaalia pidempään saadakseen sääliä uhrina. Se, että hän on valehdellut vammoistaan yms. ei tee hänestä ilman muuta syyllistä vaan kyseessä on ollut ihmisen normaali puolustautumisreaktio.
En kiellä tuota näkökulmaa, mutta epätodennäköiseltä sen kaiken Gustafssonin sanomisien jälkeen kuulostaa.
Esim:
- enhän mä tiennyt kolmeen viikkoon mitä oli tapahtunut ..
- sithän mulla oli tää toinen puoli tohjona, ja päässä - mitä ne laski ykkstois reikää päässä
(nämä ulkomuistista kirjoitettu, ei tarkkoja lainauksia)
jne jne
Tällaiset tarinat ja muistamattomuus (paitsi hypnoosissa) ovat outoja, sillä olisi kuitenkin ajatellut Gustafssoninkin toivonut tekijän jäävän kiinni. Olisi hän varmasti kaiken voitavansa tehnyt poliisia auttaakseen, vaikka olisi tiennyt senkin olevan mahdollista, että häntä itseään voitaisi epäillä tekijäksi. Eipä syyttömän tarvitse tuollaista turhaa epäilyä liioin pelätä.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: Ke Elo 14, 2013 8:17 pm
Kirjoittaja awa
Xerxes kirjoitti:Lehtitiedoista ilmenee, että potilas sai vapaasti poistua sängystä vasta 9. päivää sairaalaan tulon jälkeen. Se pitää yhtä G:n omien kertomusten kanssa.
Vai niin, että lehtitiedot kertoivat näin?
Gustafsson itse kertoi, että ei kolmeen viikkoon tiennyt mitä oli tapahtunut. Siinä taisi olla hautajaisetkin noihin aikoihin, ja vapaasti kävelevä Gustafsson ei vieläkään tiennyt mitä Bodomin rannalla oli tapahtunut.
Xerxes - lehtititietoja ei kannata täällä esitellä, sillä Gustafsson on tainnut liikuskella jo paljonkin aiemmin sairaalassa. Tosin tuettuna, kuten hän itse ilmaisee seikan, jota hänen ei pitäisi ollenkaan muistaa. Nils Gustafsson oli näet muistiaukossa?!
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: To Elo 15, 2013 12:05 am
Kirjoittaja Gyllis
awa kirjoitti:Gustafsson itse kertoi, että ei kolmeen viikkoon tiennyt mitä oli tapahtunut. Siinä taisi olla hautajaisetkin noihin aikoihin, ja vapaasti kävelevä Gustafsson ei vieläkään tiennyt mitä Bodomin rannalla oli tapahtunut.
Xerxes - lehtititietoja ei kannata täällä esitellä, sillä Gustafsson on tainnut liikuskella jo paljonkin aiemmin sairaalassa. Tosin tuettuna, kuten hän itse ilmaisee seikan, jota hänen ei pitäisi ollenkaan muistaa. Nils Gustafsson oli näet muistiaukossa?!
NG:n puheiden sekavuus antaa aiheen epäillä. Onneksi tutkittiin, ja syyttömäksi todettiin. Vaihtoehdon on oltava sitten jossain muualla.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: To Elo 15, 2013 12:45 am
Kirjoittaja Misri
^ Joo tutkttiin! Juridinen totuus ei välttämättä ole aina se oikea totuus. Syyllinenkin voi olla syytön kunnes toisin todistetaan.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lähetetty: To Elo 15, 2013 8:33 am
Kirjoittaja Gyllis
Misri kirjoitti:^ Joo tutkttiin! Juridinen totuus ei välttämättä ole aina se oikea totuus. Syyllinenkin voi olla syytön kunnes toisin todistetaan.
Jos syyttäjät vetävät ns. vesiperän, niin eikö silloin pitäisi kääntää katseet muualle?