Sivu 36/54

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Huhti 30, 2022 1:01 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Mutta tosiaan ei tarvitse olla mikään penaalin terävin kynä tajutakseen, että
1.) Jukka S. Lahti ja Pekka Puputti murhattiin molemmat samasta syystä.

Koska tiesivät jotain sellaista, että heidät kumpikin piti hiljentää.

Miehet tunsivat toisensa Kuopion yliopiston ajoilta psykologian opinnoista ja tekivät yliopistoaikoina kaiken kahdestaan.

Pitivät yhteyttä aina Ulvilan surmaan saakka. Puputti oli muutamaa viikkoa aikaisemmin Ulvilassa Jukan luona kyläilemässä.

2.) Kyseessä oli tilausmurha ja työt hoiti joku ammattilainen.

Ei ollut siis mikään yksinäinen susi asialla.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Huhti 30, 2022 1:13 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Kuva

Siellä on mielenkiintoinen kirjoitus Suomi24:ssä

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Huhti 30, 2022 6:03 am
Kirjoittaja Pieni liekki
SuomenColumbo kirjoitti: La Huhti 30, 2022 1:01 am Mutta tosiaan ei tarvitse olla mikään penaalin terävin kynä tajutakseen, että
1.) Jukka S. Lahti ja Pekka Puputti murhattiin molemmat samasta syystä.

Koska tiesivät jotain sellaista, että heidät kumpikin piti hiljentää.

Miehet tunsivat toisensa Kuopion yliopiston ajoilta psykologian opinnoista ja tekivät yliopistoaikoina kaiken kahdestaan.

Pitivät yhteyttä aina Ulvilan surmaan saakka. Puputti oli muutamaa viikkoa aikaisemmin Ulvilassa Jukan luona kyläilemässä.

2.) Kyseessä oli tilausmurha ja työt hoiti joku ammattilainen.

Ei ollut siis mikään yksinäinen susi asialla.
Suurensin ja väritin tuossa edellä ne kohdat, joihin toivon sinulta luotettavan lähteen esittämistä. Etenkin tuon esittämäsi väitteen lähde kiinnostaa, jossa väität Puputin olleen muutamaa viikkoa aikaisemmin ennen Ulvilan murhatapahtumaa Jukan luona Ulvilassa kyläilemässä.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Huhti 30, 2022 7:25 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Yksi mahdollisuus on se, että poliisi, johon Lahti luotti, petti hänet

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: Ma Touko 02, 2022 12:15 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Nice shirt kirjoitti: La Huhti 30, 2022 7:25 pm Yksi mahdollisuus on se, että poliisi, johon Lahti luotti, petti hänet
Suomen poliisi sekä syyttäjälaitoshan työnsä puolesta suojelevat isompi kenkäisten pedofiilirinkejä, joista
Veijo Baltzarin ringin tutkinta jo näytti nämä puolensa.

Kun Veijo oli hiljaa, niin syytteet raukesivat.

Mutta Jukka S. Lahti ei ollut hiljaa ja mitäs kävikään 1.12.2006.
Pekka Puputti ei myöskään suostunut olemaan hiljaa ja mitäs hänelle kävikään 2.12.2006, kun hänet hukutettiin Töölön rantaan.

Nousee mieleen epäillys, että liekö Puputti ja Lahti olivat vielä jonkun seksuaalirikosjutun pää todistajina, mikä tekisi vieläkin mielenkiintoisemman koko Ulvilan murhamysteeristä.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Kesä 11, 2022 9:02 pm
Kirjoittaja Nice shirt
"Toisaalta P101 oli poliisikoulun kurssi, joka päättyi 5.1.2006. Kurssilla oli yhteensä 45 opiskelijaa, joista
maaliskuun alussa 2006 10 henkilöä oli työllistynyt poliisihallintoon ja 35 oli joko työtä vailla tai muissa
hommissa."

Naakan kirja s. 205.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Kesä 18, 2022 1:25 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Nice shirt kirjoitti: La Kesä 11, 2022 9:02 pm "Toisaalta P101 oli poliisikoulun kurssi, joka päättyi 5.1.2006. Kurssilla oli yhteensä 45 opiskelijaa, joista
maaliskuun alussa 2006 10 henkilöä oli työllistynyt poliisihallintoon ja 35 oli joko työtä vailla tai muissa
hommissa."

Naakan kirja s. 205.
P101 tarkoittaa Porvoon pelastusyksikön sisällä pelastusyksikön johtajaa ja on siis operatiivinen tunnus.

LÄhde: https://www.luminar.fi/wp-content/uploa ... kuopas.pdf

Tämä on salattu Ulvilan tutkinnan yhteydessä, kun jopa Porvoon poliisilaitos oli haluton selvittämään tai kertomaan mitä se P101 tarkoitti, joten
silloinhan ne salaavat jotain Ulvilan surmaan liittyen.

Näin ollen Jukan tekemä rikosilmoitus 29.04.2006 käsitti Porvoon pelastuslaitoksen johdon tuohon rikosilmoitukseen mukaan. Mitähän siellä Haikon kartanolla tuona yönä tai iltana oikein tapahtui ?

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Kesä 18, 2022 11:09 am
Kirjoittaja sossikran
SuomenColumbo kirjoitti: La Kesä 18, 2022 1:25 am P101 tarkoittaa Porvoon pelastusyksikön sisällä pelastusyksikön johtajaa ja on siis operatiivinen tunnus.
Tai saman opuksen mukaan: Poliisi ja partio 101 = P101

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: La Kesä 18, 2022 11:41 am
Kirjoittaja Nice shirt
sossikran kirjoitti: La Kesä 18, 2022 11:09 am
SuomenColumbo kirjoitti: La Kesä 18, 2022 1:25 am P101 tarkoittaa Porvoon pelastusyksikön sisällä pelastusyksikön johtajaa ja on siis operatiivinen tunnus.
Tai saman opuksen mukaan: Poliisi ja partio 101 = P101
Niinpä. En ole koskaan uskonut, että poliisin sisällä ei muka tiedetty, mitä alkujaan P101 oli merkinnyt. Sitä ei vaan kerrottu. Me joudumme sen sijaan arvailemaan.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: Ma Kesä 20, 2022 3:37 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Nice shirt kirjoitti: La Huhti 30, 2022 7:25 pm Yksi mahdollisuus on se, että poliisi, johon Lahti luotti, petti hänet
Ei välttämättä. Sillä jos siinä olikin jo kyseessä joku oikeudenkäynti, jonka
päätodistajiin Jukka kuului.

Silloin kyseinen oikeusjuttu raukesi siihen, kun päätodistaja puukotettiin Ulvilassa hengiltä ja
toinen todistaja (Pekka Puputti) hukutettiin Töölön rantaan heti seuraavana iltana Helsingissä.

Aivan selvästi molemmat olivat tilausmurhia, joiden tekijä oli ammattilainen, eli tod. joku liivimies ja keikat tilattiin, koska
muuten tämä joku juttu olisi edennyt oikeuteen asti ja olisi paska lentänyt tuulettimeen ja alkanut näitä suurempia päitä putoilemaan mihin se sitten liittyikään. Epäilisin, että tod. ihmiskauppaan tai rahanpesuun Italian mafia yhteyksineen.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: Ma Kesä 20, 2022 8:12 am
Kirjoittaja Pieni liekki
SuomenColumbo kirjoitti: Ma Kesä 20, 2022 3:37 am
Nice shirt kirjoitti: La Huhti 30, 2022 7:25 pm Yksi mahdollisuus on se, että poliisi, johon Lahti luotti, petti hänet
Ei välttämättä. Sillä jos siinä olikin jo kyseessä joku oikeudenkäynti, jonka
päätodistajiin Jukka kuului.

Silloin kyseinen oikeusjuttu raukesi siihen, kun päätodistaja puukotettiin Ulvilassa hengiltä ja
toinen todistaja (Pekka Puputti) hukutettiin Töölön rantaan heti seuraavana iltana Helsingissä.

Aivan selvästi molemmat olivat tilausmurhia, joiden tekijä oli ammattilainen, eli tod. joku liivimies ja keikat tilattiin, koska
muuten tämä joku juttu olisi edennyt oikeuteen asti ja olisi paska lentänyt tuulettimeen ja alkanut näitä suurempia päitä putoilemaan mihin se sitten liittyikään. Epäilisin, että tod. ihmiskauppaan tai rahanpesuun Italian mafia yhteyksineen.
Luulen, että sinulla on nyt näihin asioihin vähän liian lennokkaat ajatukset. Ehkä kannattaa palauttaa jalat maanpinnalle tai ainakin laittaa lisää painavaa faktaa omille epäilyillesi.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: Ma Kesä 20, 2022 6:51 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Poliisi voisi aloittaa uuden tutkinnan ja sen voisi aloittaa näistä puheluista.

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: Ti Kesä 21, 2022 2:11 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Nice shirt kirjoitti: Ma Kesä 20, 2022 6:51 pm Poliisi voisi aloittaa uuden tutkinnan ja sen voisi aloittaa näistä puheluista.
Mutta ei aloita

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: To Kesä 23, 2022 9:44 am
Kirjoittaja Nice shirt
SuomenColumbo kirjoitti: Ti Kesä 21, 2022 2:11 am
Nice shirt kirjoitti: Ma Kesä 20, 2022 6:51 pm Poliisi voisi aloittaa uuden tutkinnan ja sen voisi aloittaa näistä puheluista.
Mutta ei aloita
Niinpä!

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Lähetetty: Pe Heinä 15, 2022 5:44 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Mitenköhän sen Jukan insestitutkimuksen sitten kävi Ulvilan surmien jälkeen ?

Menikö Porin poliisin vai peräti KRP:n silppurista läpi?

Tuskin se enää edes Annelilla on.