Sivu 36/57

Lähetetty: To Loka 02, 2008 7:19 am
Kirjoittaja loneliness
Andreas taitaa olla aika kova läyhääjä. Huoh, kuinka ärsyttävä sana "läyhääjä". Ainakin miehessä oli aitoa onni, kun kuuli, että emäntä on tanakkana. Moni muu olisi kyllä varmaan lähtenyt naisensa luokse, eikä jäänyt BB-taloon vetämään röökiä ja pitämään seksivisaa muille asukkaille.

Lähetetty: To Loka 02, 2008 10:01 am
Kirjoittaja Howler
Onneksi ei ole tullut katsottua enää lähetyksiä iltaisin, vaan randomisti luettua pitkin nettiä kertomuksia päivätehtävistä ja viikkotehtävistä ja kaikista konflikteista ja muista. Pysyy ihan samalla lailla perässä ja näkee nähtävästi todellisemman kuvan tapahtumista, kuin koostelähetyksistä.

Andreaksen käytöstähän puitiin jo viime viikolla yhdessä lehdessä jonkun uutisen lopussa, sitä miten ensin paljasti Johanin isukiksi tulon (mitä Johan itse ei halunnut) ja sitten alkoikin valitella miten Johan vie kaiken huomion asiastaan puhuen (vaikkei Johan ole halunnut siitä puhua). Ja se selkäänpuukottelu, hyi saatana. Aikuinen mies, joka selvästi vain esittää olevansa kiva ja muuta, ja sitten selän takana onkin kuin mikäkin pahanen kakara.

Lähetetty: To Loka 02, 2008 1:28 pm
Kirjoittaja tmk666
loneliness kirjoitti: Ainakin miehessä oli aitoa onni, kun kuuli, että emäntä on tanakkana. Moni muu olisi kyllä varmaan lähtenyt naisensa luokse, eikä jäänyt BB-taloon vetämään röökiä ja pitämään seksivisaa muille asukkaille.
Tätä mietin itsekkin silloin bi-Andreas kuuli että mamma on paksuna. MIES olisi pois lähtenytkin mutta "Ade" ei,mahtaakohan Niko kiinnostaa omaa mammaa enemmän? :shock:

Lähetetty: To Loka 02, 2008 1:38 pm
Kirjoittaja loneliness
tmk666 kirjoitti:
loneliness kirjoitti: Ainakin miehessä oli aitoa onni, kun kuuli, että emäntä on tanakkana. Moni muu olisi kyllä varmaan lähtenyt naisensa luokse, eikä jäänyt BB-taloon vetämään röökiä ja pitämään seksivisaa muille asukkaille.
Tätä mietin itsekkin silloin bi-Andreas kuuli että mamma on paksuna. MIES olisi pois lähtenytkin mutta "Ade" ei,mahtaakohan Niko kiinnostaa omaa mammaa enemmän? :shock:
Voi olla. Hänhän sanoi aluksi jotain siihen suuntaan, että nainen on sivuseikka, jos talossa jotain säpinää tulee...en oikein diggaa ajattelutavasta.

Lähetetty: To Loka 02, 2008 11:18 pm
Kirjoittaja loneliness
Harri on kotiutunut sairaalasta, Big Brother -sivustolla kerrotaan.

Verenmyrkytyksen vuoksi sairaalaan joutunut Harri on kotiutunut tänään iltapäivällä. Big Brother -sivuston mukaan Harrin vointi on olosuhteisiin nähden hyvä.

Vielä Sub eo ole kertonut, palaako mies takaisin Big Brother -taloon. Näin tuskin tapahtuu, sillä esimerkiksi Seiska -lehden verkkosivuilla kerrotaan, että Harri olisi nähty tänään Helsingin keskustassa hampurilaisravintolassa. Seuranaan hänellä oli lehden mukaan punatukkainen seuralainen.

Julkisuudessa ei ole kerrottu syytä verenmyrkytykseen. Sen on arveltu johtuvan Duudsonien vierailun ohjelmanumerosta, jossa Harri naulattiin korvasta kiinni lankkuun hänen omasta tahdostaan.

http://www.iltalehti.fi/bigbrother/2008 ... 6_bb.shtml

Lähetetty: To Loka 02, 2008 11:37 pm
Kirjoittaja Solmu

Lähetetty: Pe Loka 03, 2008 1:57 pm
Kirjoittaja Solmu
Antti taidetaan poistaa talosta riehumisen takia.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1597957

Lähetetty: Pe Loka 03, 2008 2:15 pm
Kirjoittaja Howler
Solmu kirjoitti:Antti taidetaan poistaa talosta riehumisen takia.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1597957
Heti ensimmäinen ajatus tuon lukemisen jälkeen oli "OI JOS!", nimittäin vaikuttaa sellaiselta tyypiltä, että jos ei saa haluamaansa niin tekee kaikkien elämästä helvetin.

Ja täällä kuvia tuosta riehumisesta.

Lähetetty: Pe Loka 03, 2008 2:47 pm
Kirjoittaja Sahtidus
Anttihan on kunnon viihdyttäjä. Heti ku ei pesää tipu, niin aloitetaan riehuminen. Hieno mies

Lähetetty: Pe Loka 03, 2008 11:27 pm
Kirjoittaja Bambinos
tmk666 kirjoitti:
loneliness kirjoitti: Ainakin miehessä oli aitoa onni, kun kuuli, että emäntä on tanakkana. Moni muu olisi kyllä varmaan lähtenyt naisensa luokse, eikä jäänyt BB-taloon vetämään röökiä ja pitämään seksivisaa muille asukkaille.
Tätä mietin itsekkin silloin bi-Andreas kuuli että mamma on paksuna. MIES olisi pois lähtenytkin mutta "Ade" ei,mahtaakohan Niko kiinnostaa omaa mammaa enemmän? :shock:
Mullakin tuli mieleen, että oliko tunnepurkaus sittenkin pelkkää teatteria? Jos Andreas on manipuloiva psykopaatti, ei tunteiden näyttely ja sitä kautta saatava hyöty olisi mitenkään vierasta......

Lähetetty: La Loka 04, 2008 3:26 am
Kirjoittaja loneliness
Kun Antti on talossa niin rehvakkaasti puhunut ja oleillut pitäen itseään kovana gigolona, niin eikös voisi masturboida jo, jos seksittömyys johtaa noin pinnan kiristymiseen. Saisi jättää sen Cheryllin rauhaan. Eilinen jakso oli aika tragikoomista katsottavaa hänen osaltaan.

Lähetetty: Ma Loka 06, 2008 12:55 am
Kirjoittaja loneliness
Antti häädettiin BB-talosta

Helsinkiläismies joutui talosta poistuttuaan Vapun tiukkaan tenttiin. Talk show -emäntä kysyi mieheltä suoraan, luuleeko hän olevansa suurikin naisten mies. Antti kakisteli Vapun kysymystä, eikä osannut sanoa siihen oikein mitään.

Vappu jatkoi miehen tenttaamista kysyen, pitääkö Antti itse omaa, päällekäyvää pokaustapaansa sellaisena, että se kaataa naisia.

- No, kyllä naiset ovat kaatuneet, Antti sopersi.

Vappu uteli mieheltä myös, että kiinnostaisiko häntä ura aikuisviihteen maailmassa, koska oli esittänyt naisille eroottisen tanssin.

- No, kerätään nyt ensiksi omaisuutta ja käydään plastiikkakirurgilla, niin siirrytään sitten sille puolelle, mies vastasi.

Cheryll otti lähdön raskaasti.

Antin lähtö sai Cheryllin kyyneliin. Kun Vappu kuulutti suorassa lähetyksessä Antin häädöstä, pomppasi nainen ulos sohvalta huutaen: "Ei todellakaan!".

Cheryll myös halasi Anttia pitkään, mutta pariskunta ei vaihtanut kuitenkaan viimeistä suudelmaa.

- Älkää muistako pahalla, Antti sanoi talon asukkaille ennen kuin poistui talosta.

Kun ovi sulkeutui Antin perästä, purskahti Cheryll hillittömään itkuun. Nainen meni itkekäään vuolaasti sivummalle, kun muut häätöuhan alla olleet halailivat toisiaan. Hetken kuluttua Johan meni lohduttamaan itkevää naista.

http://www.iltalehti.fi/bigbrother/2008 ... 8_bb.shtml

Ensi kaudelle voitaisiin vaihtaa juontajaa. Tuo Vappu on niin itseään täynnä ja luulee olevansa hauska. Tenttaa ja herjaa häädettyjä epämiellyttävillä ja hyökkäävillä kysymyksillä, kun häädettyjen ystävät ja perhe ovat paikalla. Luulisi jo, että palautetta on sadellut Vapulle.

Lähetetty: Ma Loka 06, 2008 1:10 am
Kirjoittaja joey
loneliness kirjoitti: Ensi kaudelle voitaisiin vaihtaa juontajaa. Tuo Vappu on niin itseään täynnä ja luulee olevansa hauska.
Itsehän en BB:tä myönnä katsovani, MUTTA pakko sanoa että minusta on uskomatonta, miten Vappu saa kaikenmaailman pestejä kerta toisensa jälkeen, kun on kuitenkin äärettömän huono esiintyjä, takeltelee sanoissaan ja menee paniikkiin yllättävissä tilanteissa.

Lähetetty: Ma Loka 06, 2008 9:27 am
Kirjoittaja Juliet Jones
Mielestäni Cheryll käyttäytyy kuin 15- vuotias tyttö, joka vasta etsii sisäistä naistaan. Lisäksi tunnistan hänen käyttävän henkistä väkivaltaa, jonka naamioi joksikin ihan muuksi..

Ihmettelen, ettei Antin loppuajan käytös,- joka sinällään oli typerää ja lapsellista sekin-, saa ainakaan täällä empatiaa nimenomaan miehiltä. Jos ajatellaan tuota Cheryllin käytöstä talossa "heilojaan" kohtaan, niin minusta se on ollut todella loukkaavaa. Ei siis ihme, että Antillakin pettymyksen vuoksi alkoi pannu höyrytä. Mennäänpäs ajassa pikkuisen taaksepäin..

- Harri. Hempeilyä Cheryllin kanssa peiton alla ja päällä alusta asti, halipusimista, kuiskuttelua ym., he olivat hyvin tiiviisti yhdessä koko ajan kunnes..
- Risto. Cheryll hyppää sänkyyn Riston kanssa ilman sen kummempia heilasteluvaiheita ja myöhemmin on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ristolle juttu näytti olevan täysin yhdentekevä. Ja..
- Harri. Mies on onnensa kukkuloilla, sopii asian Cheryllin kanssa ja romanssi jatkuu kunnes..
- Antti. Taloon saapuva uusi nuorimies alkaa kiinnostaa Cherylliä jo ensimmäisenä iltana, käsipeli alkaa. He nukkuvat yhdessä viikkoja, harrastavat viikkoja pettingiä (ilmiselvästi).. Antti on juonessa mukana kunnes..
- Jari- Matti. Cheryll alkaa katsella J- M:a sillä silmällä ja tuleehan se tilaisuus tehdä lähempääkin tuttavuutta..

Minusta on näyttänyt siltä, että Harrilla ja Antilla on ollut myös romanttisia tunteita Cherylliä kohtaan. Siinä missä Harri purki pettymystään puhumalla toisten kanssa ja vetäytymällä, on Antti erilaisen temperamenttinsa vuoksi toiminut näkyvän aggressiivisesti, mutta kuitenkaan kohdistamatta sitä muuhun kuin pariin esineeseen. Enkä muuten yhtään ihmettele Antin vähätteleviä puheita Cheryllille sen jälkeen, kun typykkä vertaili miesten keskinäisiä pusutaitoja kaikkien kuullen ja nähden. Olisin minäkin Anttina loukkaantunut moisesta hienotunteisuuden puutteesta.

Olikohan Cheryll myös koululuokan prinsessa ja toisten kiusaaja, joka ei joutunut vastuuseen teoistaan, kun oli "jotenkin niin suloinen ja vähän yksinkertainen"? Ällöttävää!!

Lähetetty: Ma Loka 06, 2008 10:02 am
Kirjoittaja Mother_North
JJ kans samoilla linjoilla. Miettinyt jo pitempään, että ovatko muut niin sokeita talossa etteivät huomaa Chibassa mitään.. Aivan ellottava likka ! Olis aanut pudota jo silloin Riston ja Minnan mukana sen ekan tempauksen myötä