MURHA.INFO

Valdovas kirjoitti:

MEG kirjoitti:

MEG kirjoitti:Kirjamessuilta hankkimani David Deutschin "Todellisuuden rakenne" kirjan monimaailmateoriasta yritän n.s päästä kärryille.

Kysehän on itse asiassa (periaatteessa; käytäntö onkin sitten oma juttunsa ) hyvin simppelistä periaatteesta, joka on tuttu jo esim. Descartes'ilta, Hilary Putnamilta ja monelta muulta ja joka on ehkä näyttävimmin ollut esillä Matrix-leffoissa, eli mikäli laskentateho (esim. kvanttilaskennan avulla) riittää ja voidaan simuloida täysin "todellisuutta" vastaava lumetodellisuus eikä näitä voida enää varsinkaan sisäpuolelta erottaa toisistaan, niin mikä takaa, ettemme parhaillaan elä juuri sellaisessa lumetodellisuudessa, jota pyörittää joko ilkeä demoni (Descartes), ilkeä tiedemies (Putnam), ilkeät alienit (Matrixit) tai joku muu,

Daniel Dennet ei kirjassaan "Tietoisuuden selitys" periaatteessa kiellä, tätä jo Descarterin esittämää ideaa. Mutta katsoo sellaisen käytännössä kaatuvan n.s. kombinaatioräjähdykseen.
Deutschin ennustama kvanttitietokone tietysti selättäisi kombinaatioräjähdyksen.
Ongelmallista, ainakin minulle, on että pitäisi kuvitella jonkinlainen (jotenkin persoonallinen) taho, joka tuottaisi lumetodellisuuksia joillekin vastaanottokykyisille. Deutsch: ..elämän avulla lumetodellisuus tuotettiin luontoon ensimmäisen kerran". Tämä vaikuttaa kehäpäättelyltä. Elollinen elämä on sekundaarisuudestaan huolimatta tärkeää koska synnytti messiaan. ja lumetodellisuus olisi turhaa ilman havainnoitsijoita.

^ Matrixissa oli muuten mahdollista erottaa lumetodellisuus aidosta sisältä käsin ns. deja vu -hetkien avulla (virheet matriisissa).

Deutschin käsityksiä perattaessa päädytään hyvin nopeasti semantiikkaan, eli mitä milläkin käsitteellä nyt sitten tarkoitetaan. Ihmisten käsitys todellisuudesta perustuu yhteisiin käsityksiin todellisuuden eli käsitteiden luonteesta, jotka perustuvat mahdollisuuteen havaita fysikaalisesti mitattavia asioita samoin tuloksin. Kaikki käsitteet ovat pohjimmiltaan sopimuksenluontoisia, ja jos joku pöllyttää niitä reuna-alueilla, kuten Deutsch tekee, osa porukasta jopa hermostuu ja hyökkää, koska kokee turvallisuudentunteensa horjutetuksi.

Matemaattisesti voidaan kuvitella ääretön määrä erilaisia maailmankaikkeuksia. Vain yksi niistä on tiettävästi toteutunut: tämä nykyinen, joka on itsestään tietoinen (meissä). Nykyfysiikan käsityksen mukaan kysymys muista maailmankaikkeuksista omamme ulkopuolella on siinä mielessä irrelevantti, että universumi on suljettu järjestelmä, josta ei mitään (informaatiota) pääse ulos, eikä mitään tule sisään. Emme siis voi saada tietoa muista maailmankaikkeuksista. Sillä, ovatko nämä kaikkeudet kvanttihaarautumien "tuloksia" ei ole merkitystä em. kannalta. Muiden universumien ja kvanttitodennäköisyyksien kautta haarautuvien todellisuuksien olemassaolo on siten uskoon perustuva asia, sillä sitä ei voi verifioida.

Ann Rule: A rose for her grave (and other true stories).
Keskeisin tarina kertoo sosiopaatista nimeltään Randy Roth... "...a misogynist sociopath from the Pacific North-West whose rage was directed primarily at women and children. Addicted to his own greed, Roth exercised a powerful aura of control over his victims, using his ability to charm and boyish good looks to lower their defences. By the time they saw the reality of the madness in his eyes, it was usually too late."

Kirjassa on vielä viisi muutakin tosikertomusta: maltan tuskin odottaa. Ann Rule on ansioitunut nimenomaan True Crime -tarinoiden saralla. Sopivan iisiä englantia, ihan vaikka työmatkoilla luettavaksi .

Randy Roth: http://maamodt.asp.radford.edu/Psyc%204 ... 202005.pdf

Olen koukuttunut Torey Haydenin kirjoihin. Aavetyttö meni parissa päivässä ja nyt on vuorossa Häkkipoika.

^ Ovat kyllä ihan hyviä, lukuunottamatta fiktiivistä tuotantoa. Sähkökissa oli ihan kuraa.

Itselläni menossa Mark Rowlandsin Opin kaiken tietämäni televisiosta.

tarinoita matkasellistä

Paholaisen metsästys, Richard Lourielta.
Hyvin mielenkiintoinen, suosittelen lämpimästi kaikille!
"Historian julmimman sarjamurhaajan takaa-ajo, vangitseminen ja tuomitseminen", kirja kertoo Andrei Tshikatilo:sta.

Salander kirjoitti:^ Ovat kyllä ihan hyviä, lukuunottamatta fiktiivistä tuotantoa. Sähkökissa oli ihan kuraa.

Onko mukana fiktiivistä tuontantoa? Luulin, että kaikki ovat faktapohjaisia. Sähkökissaa mulla ei vielä ole kirjastosta, mutta ajattelin silti lukee. Osaatko Salander kertoa mitkä näistä nyt ovat tätä kuraa?

Nooruska kirjoitti: Onko mukana fiktiivistä tuontantoa? Luulin, että kaikki ovat faktapohjaisia. Sähkökissaa mulla ei vielä ole kirjastosta, mutta ajattelin silti lukee. Osaatko Salander kertoa mitkä näistä nyt ovat tätä kuraa?

Sähkökissa, Auringonkukkametsä ja Pöllöpoika ovat fiktiota Wikipedian mukaan. Itse oon lukenut ainoastaan sen Sähkökissan. Mutta kyllä sen huomaa jo ihan kirjoitustyylistä IMO. Ja muistaakseni myös takakannessa tais lukea kumpaa on.
Mutta siis kyllähän se fiktiokin vissiin sisältää jonkin verran faktaa, mutta itse tarina on keksittyä.
Lue ihmeessä, on se kuitenki parempaa kuin Harlekiinit ja kaikki missä voi olla Fabio kannessa.

Joo ei noi harlekiinit muutenka oo mun juttu

Nooruska kirjoitti:Joo ei noi harlekiinit muutenka oo mun juttu

Mikäs nyt Harlekiineissä vikana on? Eivätkös ne olen ns. aitoa asiaa ihan kuin vastaavat lähinnä miehille suunnatut julkaisutkin!

Itselläni menossa parhaillaan Iain McGilchristin yllättävänkin kehuttu The Master and his Emissary, jossa väitetään pokkana, että ihmiskunnan historia on pääosin oikean ja vasemman aivolohkon välistä taistelua, ja että nykyinen länsimainen kriisi on sen seurausta, että vasen on liikaa voitolla. Hm, en nyt vielä ihan purematta tuota niele, mutta yllättävän myönteisesti ja kritiikittä opus on kyllä näköjään otettu vastaan. Olisikohan tosiasiassa merkki siitä, että voitolla taitaakin olla pikemmininkin se oikea puolisko...??





Lisää aiheesta:

- http://en.wikipedia.org/wiki/The_Master ... s_Emissary
- http://talks.themorningnews.org/2010/11 ... christ.php
- http://www.iainmcgilchrist.com/

^Jaa-a, en minäkään oikein jaksa uskoa tuohon aivolohkoideaan, mikäli se on kirjan pääteesi. Kuulostaa liian yksinkertaistetulta, varsinkin kun olen joskus varsin läheltä seurannut ihmisiä, joilla on todellisia ongelmia siitä syystä, ettei toinen puoli aivoista toimi kunnolla jos ollenkaan. Mutta kai sitä pitäisi itseään sivistää...

Lukaisinpa taas lyömättömän teoksen suosikkikirjailijaltani Margaret Atwoodilta. Suosittelen lämpimästi. Suomennoskin oli hykerryttävä, kuten yleensä. Lempparini on silti edelleen Orjattaresi.

Tuija Lehtinen - Kolme miestä netissä

Kesän aikana Harjunpäät uusintakierroksella, tällä kertaa pokkareina. Taattua Joensuuta, herkkää arkipäivän ahdistusten havainnointia ja upeaa miljöökuvausta Stadista.



Vempele-Tipi hiippailee naisihmisten makuukamareissa.. Joensuu sanoi että romaania kirjoittaesaan hän piipahti useita kertoja Stockmannin hajuvesiosastolla saadakseen miljöön siirrettyä hyvin romaaniinsa. Myyjättäret alkoivat hivenen jo hermostua kun epäilivät kirjailijaa ties miksi Kello-Kalleksi tai firman valeasiakkaaksi..

Mariacka kirjoitti:^Jaa-a, en minäkään oikein jaksa uskoa tuohon aivolohkoideaan, mikäli se on kirjan pääteesi. Kuulostaa liian yksinkertaistetulta, varsinkin kun olen joskus varsin läheltä seurannut ihmisiä, joilla on todellisia ongelmia siitä syystä, ettei toinen puoli aivoista toimi kunnolla jos ollenkaan. Mutta kai sitä pitäisi itseään sivistää...

Se toki aina kannattaa, mutta vaikka mainitun opuksen jättää väliin, niin ei kyllä minusta menetä mitään kovin olennaista. Alkuosassa tuo kahden aivopuoliskon täydellistä eroa toisistaan ja kilpailua jankuttava teesi alkaa lähinnä rasittaa, loppupuolen hyvin valikoiva historiallisten anekdoottien valinta teesiä tukemaan alkaa huvittaa, ja lopulta kirjoittaja osoittautuu melkoiseksi moralistiksi ja menneen haikailijaksi, jolloin kaikki oli paremmin. Erityisesti valistus ja modernismi näyttävät olevan hänelle punaisia vaatteita, jotka ovat tuottaneet pelkästään huonoja juttuja eikä mitään hyvää...

Lukaisinpa taas lyömättömän teoksen suosikkikirjailijaltani Margaret Atwoodilta. Suosittelen lämpimästi. Suomennoskin oli hykerryttävä, kuten yleensä. Lempparini on silti edelleen Orjattaresi.

Joo, sehän on varsin vaikuttava ja puhutteleva. Mitäs muuten tykkäsit sen pohjalta tehdystä leffasta? Sehän on pääosin saanut aika nuivat arvostelut, ja erityisesti jenkit (jostain syystä ) eivät ole kauhean innostuneita siitä olleet, mutta itse kyllä pidin sekä leffasta, että sen nimiroolin vetäneestä Natasha Richardsonista, jolle kuten tiedämme kävi toissa vuonna laskettelurinteessä ikävästi...



- http://en.wikipedia.org/wiki/Natasha_Richardson



Gileadin lippu (tuleeko mitään mieleen...?? )