Re: Merja Vaaran katoaminen 1980 Rovaniemi
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 9:02 am
Sopiiko, että lopetamme epäolennaisesta jahkaamisen?
Valvojat hoi, tehkää jotain ettei koko keskustelu jumitu johonkin ilkeään kommenttiin?
Olennaista EI OLE
- liikenteen vilkkaus, kun Merjan saattoi todellakin ottaa kyytiin se ensimmäinen ja aamun ainoa auto, joka tuli ehkä tasan sillä hetkellä, kun M ehti tienvarteen. Olematon liikenne ei todista puolesta eikä vastaan siinäkään, että M ei olisi koskaan edes sinne tienvarteen sinä aamuna mennyt
- minkä pykälän perusteella alaikäisen yötyö oli tuona vuonna laitonta, vai oliko.
Joka tapauksessa Merja oli joskus liftannut, mutta juuri tuona aamuna ei liftannut ainakaan pitkään. Hän oli myös (yksin?) päivystäjänä. Ei se ennenkuulumatonta ja ihmeellistä ollut, että kouluttamaton ja ammattitaidoton nuori sellaiseen työhön silloin pääsi, mutta ei ihan tavallistakaan. Hyvää tuuria oli, mutta ei nähtävästi kovin pitkään.
Miksi juuri tässä ketjussa on näin kiihkeitä, jopa töykeitä viestejä? Huolestuttaako se, että tekijä on edelleen keskuudessamme eikä ole jäänyt siitä kiinni? Jospa ei tosiaan ole koskaan tekoaan toistanut, ja siksi Rovaniemellä ei murhaajia ja raiskaajia ole suorastaan riesaksi asti ollut.
Lehtijutuista sen verran, että Erkkilän tiedän ja myös lehden, johon kirjoitti. Siinä oli tavoitteena saada tietyntyyppisiä kohujuttuja, ja tehdä ne tavallaan "lähellä ihmisiä". Uskon hänen tehneen Merjan äidin haastattelun ihan täysin ammattitaitoisesti - ottaen huomioon lehden taustat - eli se oli ilmeisesti hyvin inhimillinen, koskettava mutta ei erityisen objektiivinen.
Miten työnantajan haastattelun sisältävä artikkeli voisi olla luotettavampi ja objektiivisempi kuin Merjan äidin haastattelun sisältävä? Yhtä yksipuolisen subjektiivisia kumpikin.