peltirumpu kirjoitti:^silli. Menee hankalaksi. Keep it simple. Hyvin usein asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävätkin.
Minä olen sitä mieltä, että asiat eivät todellakaan ole usein sitä, miltä ne ensisilmäyksellä näyttävät. Ei Suomen kansakaan enää tällaiseen usko, koska jo vuosien ajan on seurattu monenmoisia sumutuksia, vesityksiä ja katsottu sivusta, kun eri mediat luovat mm. rikostapauksista omia vaikutelmiaan. On syytä ymmärtää, että me suomalaiset olemme kasvaneet ja eläneet tässä maassa. Propaganda, "joukkokuritus" (oma nimitykseni eräälle itäblokin työkalulle) ja harhaanjohtaminen eivät yksinkertaisesti ole ikuisia lääkkeitä. Ihmisistä tulee immuuneja.
Monimutkaisten skenaarioiden luominen ei ole turhaa eikä tyhmää, vaikka ne osoittautuisivat virheellisiksi. Ajattelun laiskuus se tyhmää on.
peltirumpu kirjoitti:
Kuvahan on otettu selkeästi keväällä. Kuka lienee kuvan ottanut? Siellähän oli paikalla porukkaa kuin pipoa. Joku kuitenkin on päättänyt tuoda asian julkisuuteen ja siitä pisteet hänelle.
Kuva on todellakin otettu keväällä, eikä kesällä kuten aiemmin ehdotin. Huomasin sen itsekin eilen, mutta jäin odottamaan, että joku muukin sen huomaisi

Kun katselin kuvassa olevia lehdettömiä puita, ajatukseni väistämättä siirtyivät ajassa taaksepäin tämän vuoden kevääseen. Mitä merkittävää silloin Suomenmaassa tapahtui? Ainakin lokakuussa 2017 alkanut poliisijohtoa koskeva syyteharkinta oli loppuvaiheessa. Poliisijohdon saamat syytteet nostettiin 2.5.2018. Kuvanoton ajankohta ei siis kumoa edellisessä viestissä kuvaamaani skenaariota.
peltirumpu kirjoitti:
Nythän on sitten rikottu lakia ihan urakalla ja monen toimesta. Näyttää olevan paljon puhdistamisen tarvetta virkamieskunnassa.
Olen samaa mieltä siitä, että lakia on rikottu ihan urakalla, mutta vielä ei ole todistettu että nimenomaan Aarnion talolle & tontille kohdistuneessa kotietsinnässä olisi rikottu lakia. Seiskan juttu kuvan kera ei minulle riitä todisteeksi. Mutta kuten olen jo moneen viestiin kirjoittanut, Suomen poliisivoimissa työskentelee valitettavasti useita rikollisia poliiseja. Valitettavasti poliisin lisäksi mätiä omenia löytyy muistakin yhteiskuntamme hermokeskuksista. Minunkin mielestä virkamieskunnassamme on puhdistamisen tarvetta.