Nicht schuldig kirjoitti:
Mutta kun ongelma on juuri tämä, ei hän voinut käyttää n. puolta miljoonaa ajankohtana 1.4.2011 - elokuu 2013 mihinkään asiaan. Hänellä oli tilillään varoja n. 150 tuhatta euroa, josta ei kukaan lausu mitään, että ne olisivat huumerahoja. Kuitit voi heittää roskikseen, mutta missä ovat tavarat? Jos Aarnio olisi käynyt usein sanotaan vaikka Etelä-Saksassa Konstanzissa, josta on hyvä yhteys vuokra-autolla tai junalla Sveitsin puolelle, niin juttu olisi paljon uskottavampi. Sieltä tiedetään, että viedään nk. pimeää rahaa rajan yli, onhan siellä tarkastuspisteetkin ostoksia ym. varten. Tällaisista matkoista Aarnion kohdalla ei kuitenkaan ole tietoa.
missä vaiheessa olen väittänyt että hän olisi 2011-13 välillä käyttänyt puoli miljoonaa? tilin varoista lausuttiin itseasiassa, että siellä oli hänen palkkoja joihin hän ei ollut käytännössä koskenut vaan elellyt ihan muilla laittomilla tuloilla, huumebisneksen tuloilla, joka oli käteisbisnes. tavaroitakin voi piilottaa miljoonaan paikkaan. jälkikäteen poliisin on lähes mahdotonta tietää missä aarnion tavaroita voi olla kotia lukuunottamatta ellei ole ollut niin tyhmä, että olisi omalla nimellä vuokrannut varastoja yms. aarnion tavaroita voi olla mm. huumeliigan jäsenten hallussa yms. tai tiedä missä piilossa. olihan sitä tavaraakin (mukaanlukien talot, autot jne) melkein puolen miljoonan edestä yli tulojen.. ei tuo nyt ihan pieni määrä ole tavaraa. voi myös olla että aarnio ei niin tavaroista ole välittänyt vaan enemmänkin kalliista _palveluista_ joista on voinut nauttia suomessa ja ulkomailla ja heittänyt vain näistä kuitit pois eikä ole paljastanut niitä tutkinnassa. aarniohan on voinut ulkomaillakin olla 5 tähden hotelleissa 5 tähden palveluissa yms. samoin myös suomessa, kun hotelleilla ei ole tapana asiakkaidaan huudella, koska kaikki yksityisyyttä arvostavat rikkaat häviäisivät. näitä esimerkkejä on loputtomasti miten voi yleellisesti elää ja pitää sen salassa.
Nicht schuldig kirjoitti:
Tiedossa on vain tämä 64 tuhatta euroa, nyt jos jaat tämän summan esim. 6:lla niin saat tynnyrin voitoksi Aarniolle noin 10 tuhatta euroa per tynnyri. Fagerholmille annettiin palkkioksi 5 tuhatta euroa tynnyrin vastaanotosta, ja nyt itse päätekijä saisi sitten kaksinkertaisen palkkion?
tiedossa on _vähintään_ puoli miljoonaa. on käytännössä itsestäänselvää, että nämä tynnyrit eivät olleet ainoat tynnyrit joita aarnio on junaillut suomeen. ja huomio myös sana: _tiedossa_. eli rahaa on voinut tulla _paljon_ enemmänkin kuin on tiedossa ja aivan varmasti useissa eri paikoissa ettei kärytessä kerralla mene kaikki.
Nicht schuldig kirjoitti:
Niin tässä osoitat, että olet edelleen sitä mieltä, että Aarnio kaivelisi siellä kukkapenkkiään. Hieman puistelee päällä olevaa soraa ja muuta maata pois ja aukaisee ämpärin kannen ja ottaa sieltä sitten tukun rahaa, tai viskaan sinne lisää rahaa käsineet kädessä ja laittaa kannen kiinni ja jää odottelemaan, kun maa jäätyy ja vettä sataa.
jostakin ne laittoman bisneksen laittomat rahat on otettava kun ei koske palkkoihinsa. aikaisemmin jo perustelin miksi oma piha oli hyvä paikka osalle rahoista.
Nicht schuldig kirjoitti:
Ajattele mikä työmäärä, jonka Aarnio olisi tehnyt saadakseen tämän noin kymppitonnin palkkion käteensä per tynnyri. Käräjäoikeuden tuomiossa on n. 300 sivua pelkästään näitä puhelimien tietoja, jotka olivat joko Aarnion tai Helsingin huumepoliisin hallussa. Joidenkin päivien osalta käyttöä olisi ollut jopa 12 tunnin sisällä yhden päivän aikana useita kertoja. Tämä olisi vaatinut yhdeltä mieheltä lähes kaksinkertaista työpäivää ja jatkuvaa paikalla olemista, viestien tarkistusta, lähettämistä, useiden puhelimen yhtä aikaista hallintaa. Jos sitten tähän vertaa tätä palkkiota, niin tuntuisi kyllä aika oudolta, ettei Aarnio muulla tavalla olisi tätä 64 tuhatta euroa kyennyt hankkimaan.
mistäs sinä tiedät paljonko aarnio sai per tynnyri? olitko osana kyseistä huumeliigaa vai mistä tietosi on peräisin? vedät näissä päätelmissäsi jatkuvasti mutkia kyllä suoriksi niin paljon että mulla (ja muilla) meinaa taju loppua jo ennen puolta väliä lauseitasi.
teeppä meille tarkka tilasto paljonko aarnio on milloinkin puhunut niin voidaan keskustella lisää tästä paljonko hän on käyttänyt aikaa huumeliigan johtoon. itse en lukemani perusteella tälläisiin kaksinkertaisiin työpäiviin kyllä mitenkään päädy..
edelleen tämä 64tuhattu on mutkat suoriksi vedetty luku. ja kerro toki meille muille miten saat yhtä helposti 64 tuhatta kuin huumekaupalla? pankkiryöstö tai vastaava toki ajaisi asiansa onnistuessaan toki, mutta millä laillisella bisneksellä "saat hetkessä" 64 tuhatta, jos oletaaan ettei pääomaa juurikaan ole? + se ne aarnion tienestit on paljon enemmän kuin 64 tuhatta, 64 löytyi lähikätköstä, muita kätköjä ei tähän ole mukaan laskettukkaan, vaikka jokainen osaa päätellä, että niitä on.
Pieni liekki kirjoitti:
Puutun nyt tähän yhteen kohtaan edellä olleesta pidemmästä viestistäsi. Olen perehtynyt nyt noin vuoden päivät pikkuhiljaa vapaa-ajallani Aarnion tapaukseen, ja pidän häntä kaiken käsittelemäni aineiston pohjalta ajojahdin kohteeksi joutuneena henkilönä
tätä olet palstalla ihan tulostasi asti jauhanut, mutta et ole vielä yhden yhtä kertaa antanut meille tuomiosta kohtia joiden perusteella olet tähän johtopäätökseen tullut. aina kun sinulta on kysytty minkä perusteella tuomiossa hänet on lavastettu yms. olet vedonnut siihen, ettet ole kerinnyt perehtyä tuomioon, vaikka olet sitä mieltä ollut että hän on ollut ajojahdin kohde eli jos päätelmäsi eivät perustu faktoihin niin mihin sitten? joko nyt voit antaa meille tuomiosta ne kohdat joiden perusteella pidät aarniota ajojahdin uhrina, muuten syyttömänä vai onko taas se tilanne, ettet "vieläkään ole kerennyt perehtyä tuomioon", vaikka sinulla on mielipide ajojahdista, syyttömyydestä yms.?