Sivu 391/544

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 2:51 pm
Kirjoittaja kerroush
Siirrän tämän tänne, koska tännehän tämä kuuluu. Tämä on siis vastaus tähän.

Kas, nimimerkki sisotalo, ehdit vasta tässä välissä, kun minä vielä hioin omaa viestiäni. Kuten edellisessä viestissäni, niin punaan tässäkin lainauksessa eräitä kohtia ja palaan niihin lainauksen jälkeen.
sisotalo kirjoitti:Tällainen uhkailu aloitettiin heti ensimmäisen puheenvuoroni jälkeen 2012. Toin silloin esille sen taistelutilanteen, joka oli Amandan ja Auerin pojan välillä. Silloin Annelin syyllistäjät olivat hurjina niin kuin Anijatta nyt. Ei kukaan sentään uhannut taloani polttaa. Annelistien puolelta siitäkin uhasta huomautettiin. Ei ole kaksioni palanut. Molemmilta puolilta tule kuitenkin jatkuvasti uhkauksia

Täällä on oma vasikointinappi ja poliisilla on erityinen palvelu vihapuheen torjumiseksi. Sinne vaan vasikoimaan - Anijatta.

Aina on luvallista se, että tiedossa olevat asiatiedot yhdistetään perusteluksi sille, mitä on tapahtunut.

Meneillään oleva Annelin noitavaino perustuu kokonaan salattuihin asiakirjoihin ja todistuksiin. Niiden perusteella tehdyt väärät ja samaan noitavainoon kuuluvat tuomiot, ovat myöskin salaisia. Niiden suhteen on pitkälti tukeuduttava päättelyyn. Siinä pitää keskittyä toimiviin todistajiin. Näitä tässä on samat kaksi: Amanda 17v. ja hänen veljensä 15v. Lapsista ei tässä tilanteessa ole tarpeellista puhua.
Nimimerkki annijatta ei sinua uhkaillut, kertoipa vain faktoja. Minusta hän ei ollut lankaan hurjana. Mitä hyötyä on vasikointinapista, muutaman päivän banni ja sama epäfaktojen kertoilu taas jatkuu.

Totta on, että "tiedossa olevat asiatiedot yhdistetään perusteluksi ", mutta sinäpä et yhdisteelytkään asiatietoja, vaan mutuajatelmia. Se ei ole kovinkaan rakentavaa.

Mitään salaisiin asiakirjoihin perustuvaa noitavainoa ei todellisuudessa ole käynnissä. AA ja JK on saanut tuomionsa, jotka eivät ole salaisia, vaan julkisia. Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettujen tuomioiden perusteet ovat aina kaikki salattuja. Sinähän olet halunnut nekin julkiseksi, minä en kyllä ymmärrä miksi.

Pidätkö sinä 17v ja 15v ikäisiä ihmisiä aikuisina?

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 5:21 pm
Kirjoittaja Hovimestari
sisotalo kirjoitti:Kysymyksessä on 15 vuotias valehteleva pojankloppi
Tämähän tuosta aiemmasta "täyttä paskaa" olevasta analyysistäni unohtuikin, eli annelistien taipumus kehäpäättelyyn. Mitään näyttöä tai faktaahan sisotalolla ei siitä ole että poika olisi valehdellut yhtään mistään, mutta koska AA on syytön täytyy pojan valehdella, ja kun kerran poika valehtelee, niin sehän vaan osoittaa sen että AA on syytön! Rinse and repeat. Tosin rinse unohtuu usein.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 5:29 pm
Kirjoittaja Caldera
Hovimestari kirjoitti:
sisotalo kirjoitti:Kysymyksessä on 15 vuotias valehteleva pojankloppi
Mitään näyttöä tai faktaahan sisotalolla ei siitä ole että poika olisi valehdellut yhtään mistään,
Eh. Siis uskotko sinä että Anneli ja tytär ovat tappaneet isän rakenneltuaan ensin pyyhkeistä ja laudoista tappokilven? Ja että tytär on ensimmäisenä lähtenyt puukottamaan isäänsä otettuaan pöydältä puukon tietyllä äänellä jolla tytär aina ottaa puukon? Millä lyödään päähän, no varasalla tietenkin! Verinen c-kasetti? Ynnä muu 100% valehtelu murhapuolella?

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 5:40 pm
Kirjoittaja annijatta
Caldera kirjoitti:
Hovimestari kirjoitti:
sisotalo kirjoitti:Kysymyksessä on 15 vuotias valehteleva pojankloppi
Mitään näyttöä tai faktaahan sisotalolla ei siitä ole että poika olisi valehdellut yhtään mistään,
Eh. Siis uskotko sinä että Anneli ja tytär ovat tappaneet isän rakenneltuaan ensin pyyhkeistä ja laudoista tappokilven? Ja että tytär on ensimmäisenä lähtenyt puukottamaan isäänsä otettuaan pöydältä puukon tietyllä äänellä jolla tytär aina ottaa puukon? Millä lyödään päähän, no varasalla tietenkin! Verinen c-kasetti? Ynnä muu 100% valehtelu murhapuolella?
Nyt sinulta on mennyt ohi se hämärryttämistekniikka. Kun pienemmät lapset eivät ole nähneet mitään ja ovat vain kuulohavaintojen varassa, niin äiskä ja isosisko kertovat miten ja millä. Ehkä niitä kilpiä on rakennettu hämärryttämismielessä. Kun lapsille on kerrottu yhtä ja toista, niin kaikki menee yhdeksi uskomattomaksi sekasotkuksi. Ja kuka sellaisia satuja uskoo.
Näin toimii todellinen hämärryttämistekniikka ja hyvin se puree Calderaankin.
Kuinka voit olla varma, että poika ei ole nähnyt kasettia? Niinkauan kun et voi osoittaa hänen näkemäänsä todeksi tai valheeksi annat pojasta perättömän lausunnon.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 6:09 pm
Kirjoittaja Hovimestari
Caldera kirjoitti:Eh. Siis uskotko sinä että Anneli ja tytär ovat tappaneet isän rakenneltuaan ensin pyyhkeistä ja laudoista tappokilven? Ja että tytär on ensimmäisenä lähtenyt puukottamaan isäänsä otettuaan pöydältä puukon tietyllä äänellä jolla tytär aina ottaa puukon? Millä lyödään päähän, no varasalla tietenkin! Verinen c-kasetti? Ynnä muu 100% valehtelu murhapuolella?
Itseasiassa ajattelin tuossa enemmänkin LSH-juttua, josta sisotalon mielipide tunnetusti on että poika valehtelee ja Anneli on siihen syytön aina ja iankaikkisesti, amen. Vaikka sen keissin todistelusta emme tiedä juuri mitään.

Mutta pätee se tähänkin. Oikeastaan on ihan sama, mitä mieltä minä, sinä tai sisotalo pojan puheista olemme, sisotalolla ei edelleenkään ole mitään faktaa pojan puheiden paikkansapitävyydestä suuntaan tai toiseen, silti kokee asialliseksi käyttää tuollaista kieltä. Syyttömyyttä perustellaan valehtelulla ja päinvastoin. Ehkäpä joku antiannelistikin on muutama vuosi takaperin haukkunut vanhinta tytärtä huppumieshavainnosta samanlaisin sanankääntein, mutta eipä nyt juuri muistu sellaista mieleen.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 6:38 pm
Kirjoittaja Caldera
Hovimestari kirjoitti:sisotalolla ei edelleenkään ole mitään faktaa pojan puheiden paikkansapitävyydestä suuntaan tai toiseen
Fakta: Naapurin lapsia väitettiin hyväksikäytetyn.
Fakta: Naapurin lapsia ei oltu hyväksikäytetty.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 7:22 pm
Kirjoittaja Clawdeen
Kirjoittaja Pieni liekki » Su Kesä 29, 2014 6:18 pm

kaljaloota kirjoitti:
Lasten hyväksikäyttö on äärimmäisen vastenmielistä ja raukkamaista puuhaa.
Ilmeisesti juurikin siitä on kyse, että Jukka älykkäänä ihmisenä sen tilanteen tajusi mitä kotona ja netissä oikeasti puuhailtiin, hämärrytyksestä ja pullantuoksusta huolimatta.


Minunkin mielestäni lasten hyväksikäyttö on äärimmäisen vastenmielistä ja raukkamaista puuhaa. Vastenmielistä ja raukkamaista on myös pahan puhuminen tuntemattomista ihmisistä ilman minkäänlaista totuuspohjaa.
???

Mitä tarkoitat tällä? Onko tuntematon ihminen, josta puhut, Anneli Auer? Siis nainen, joka istuu tuomiotaan juuri nyt lastensa hyväksikäytöstä? Hänestäkö ei sinun mielestäsi saa "puhua pahaa"?

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 10:14 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Clawdeen!

Puhuin täysin yleisellä tasolla, eli en kohdistanut lausahdustani keneenkään yksittäiseen ihmiseen.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ma Kesä 30, 2014 1:29 pm
Kirjoittaja Hovimestari
Caldera kirjoitti:Fakta: Naapurin lapsia väitettiin hyväksikäytetyn.
Fakta: Naapurin lapsia ei oltu hyväksikäytetty.
Väitettiin, passiivimuoto. Lisäksi edelleenkään ei ole faktaa siitä, että nimenomaan poika olisi puhunut aiheesta epätotta vasten parempaa tietoaan.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ma Kesä 30, 2014 2:08 pm
Kirjoittaja taavetti
Niin, tähän mennessä tiedetään, että Niskasaari on väittänyt moisia tapahtuneen. Niskasaari on myös heitellyt lokaa esim. MOT- ohjelmien tekijöiden niskaan Patria -kauppajutussa. Vaan niin se taitaa Jansa kuitenkin olla syylliseksi katsottu ja MOTin tiedot oikeita. Kannattaa ehkä lueskella ko. totuudentorven muitakin tekstejä.

Mikäli oikein muistan, käräjillä Kukkaa ja Aueria vastaan oli uhreja viisi, viidenteen uhriin kohdistuneet pahoinpitelysyytteet eivät menneet käräjillä läpi.

Naapurin lapset saattavat olla Niskasaaren omia sekoiluja, ehkä ne naappuruston kolmelle lapselle tehdyt verrokkitutkimukset (mahdollisesti puolustuksen toimesta) ovat vähän sekoittaneet ajatuksia. Muurahaismyrkkykin oli muurahaishappoa, kun oikein nopeasti, huonolla lukemisella ja pienellä ymmärryksellä keuhkotaan asioista, joista ei oikeastaan tiedä hölkysen pöläystä. Pääasia, että poliisi ja viranomaiset ovat väärässä.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ma Kesä 30, 2014 2:47 pm
Kirjoittaja Satinique
Se että joku poliisi ja syyttäjä ovat hoopoja, ei todellakaan tarkoita että kaikki olisivat sitä. Järjen käyttö on sallittua ja kyseenalaistaminen faktoihin perustuen, ei tarkoita yleistä yhteiskunta vastaisuutta.
Luin tuota lokakuunliikettä, ja huoli mielivaltaisista huostaanotoista nosti päätään. Kukapa tietää vaikka pedofiilijärjestö näitä lapsia ryöstelisi ja luovuttaisi perheisiin jossa uskonnollinen puoli suvaitsee lapseen sekaantumisen.
Eli Krpn Rauno Ranta on hyvinkin voinut olla perillä,ettei kaikki huostaanotot ole sitä mitä pitäisi ???
Vanhemmilla on lupa taistella omista lapsistaan.
Lapsen ryöstäjät kuuluu vankilaan.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ma Kesä 30, 2014 8:46 pm
Kirjoittaja Kuurankukka
Itse kyllä uskon, että suurin osa huostaanotoista on aiheellisia. Vaitiolovelvollisuus estää viranomaisia perustelemasta päätöksiä julkisesti, vanhemmat voivat sen sijaan puhua julkisuudessa mitä tahansa oli se totta tai ei. Ja luonnollisesti toki kerrotaan vain itselle edulliset tosiasiat. Suhtaudun skeptisesti näihin tarinoihin, joissa ihan tavallisista, ongelmattomista perheistä käydään lapsia ryöstämässä lastensuojelun nimissä. Mutta saahan niistä lehdet hyviä otsikoita toki. :roll:

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ti Heinä 01, 2014 2:32 pm
Kirjoittaja nihlist
Caldera kirjoitti:
Hovimestari kirjoitti:sisotalolla ei edelleenkään ole mitään faktaa pojan puheiden paikkansapitävyydestä suuntaan tai toiseen
Fakta: Naapurin lapsia väitettiin hyväksikäytetyn.
Fakta: Naapurin lapsia ei oltu hyväksikäytetty.
Tänne on aika vähän kirjoiteltu, mutta jos caldera sallii, lisäisin vielä tämän.

faktaa: väitettiin Kukan poikien osallistuneen "mehukesteihin".
Faktaa: pojat kiistivät tälläisen väitteen ja osoittivat etteivät ole olleet paikalla,
Faktaa: Kukan poikia vastaan ei nostettu syytettä ja väitteen todenperäisyyttä ei edes tutkittu.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ti Heinä 01, 2014 2:38 pm
Kirjoittaja kaljaloota
Kuurankukka kirjoitti:Itse kyllä uskon, että suurin osa huostaanotoista on aiheellisia. Vaitiolovelvollisuus estää viranomaisia perustelemasta päätöksiä julkisesti, vanhemmat voivat sen sijaan puhua julkisuudessa mitä tahansa oli se totta tai ei. Ja luonnollisesti toki kerrotaan vain itselle edulliset tosiasiat. Suhtaudun skeptisesti näihin tarinoihin, joissa ihan tavallisista, ongelmattomista perheistä käydään lapsia ryöstämässä lastensuojelun nimissä. Mutta saahan niistä lehdet hyviä otsikoita toki. :roll:
Sitä mieltä itsekkin olen, mutta eräät tekee politiikkaa lasten kustannuksella.
Oulun huostaanotto tapauskaan ei ollut ihan sellainen mitä alussa annettiin ymmärtää.
Saatiin kyllä iso otsikko aikaiseksi ja säälillä hoidettiin loput.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ti Heinä 01, 2014 4:07 pm
Kirjoittaja Hovimestari
Edelleenkin passiivimuotoja - joku on väittänyt jossain väitetyn niin ja näin, kuten taavetti tuossa aiemmin selvensi. Se, kuka väitti ja millaisin sanankääntein, on epäselvää, kuten myöskin se, perustuvatko ko. väitteet omaan silminnäkijätodistukseen vai toisen käden tietoihin.