Sivu 5/5

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2014 10:30 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Tuomiot annosteltu hovissa ja tappona meni läpi edelleen:

Vanha riita johti kehonrakentajan tappoon

Raaka henkirikos sattui Kajaanissa runsas vuosi sitten lokakuussa. Uhri tapettiin kahden huomattavan raavaan miehen yhteisvoimin.

32-vuotias uhri tuupertui asuntonsa lattialle. Häntä pistettiin nyrkkiveitsellä ja keittiöveitsellä. Lisäksi häntä potkittiin.

Tekijät pakenivat paikalta. He hävittivät vaatteet. Toiselle tekijälle kuulunut nyrkkiveitsi löytyi myöhemmin jokeen heitettynä hanskan sisältä.

Epäillyt tekijät otettiin kiinni pari päivää myöhemmin muualta maasta.

Poliisikuulusteluissa epäillyt myönsivät teon mutta kiistivät murhan kuten myöhemmin oikeudessakin.

Syyttäjä vaati kaksikkoa tilille murhasta. Kainuun käräjäoikeus tuomitsi heidät kuitenkin taposta.

Tapon maksimirangaistus

Syyttäjä katsoi edelleen, että teko on murha. Itä-Suomen hovioikeus järjesti asiassa syyttäjän ja uhrin pienen pojan (edunvalvojan) vaatimuksesta uuden pääkäsittelyn.

Hovioikeuden tuore päätös on kuitenkin sama kuin mitä oli viime keväänä Kainuun käräjäoikeuden tuomio.

Syytettyjen rangaistus on tapon maksimirangaistus: 12 vuotta vankeutta.

Teosta tuomitut Onni Juhani Karppinen sekä Sami-Eemeli Leinonen ovat 30-vuotiaita kainuulaisia. Molemmat ovat harrastaneet kehonrakennusta.

Syyttäjän kertoman mukaan Leinonen painaa peräti 140 kiloa ja Karppinen 110 kiloa. Tosin heidän uhrinsakin oli 115-kiloinen mies.

Sekaisin aineista

Teon julmuutta osoitti syyttäjän mielestä tekijöiden suuren koon ohella se, että tekijöitä oli kaksi ja he toimivat yhdessä.

Karppisen puolustusasianajaja tosin huomautti tähän, ettei vastaajien koolla tai painolla voi olla vaikutusta teon törkeysarvosteluun.

Karppinen itse sanoi oikeudessa, että kaikki kävi nopeasti eikä tekoa harkittu ennalta.

Syytettyjen mukaan he olivat ennen tekoa treenanneet ahkerasti ja käyttäneet myös kasvuhormoneja usean kuukauden ajan. Uhrin asunnolla he olivat vielä nauttineet kannabista ja murskattuja lääkkeitä huumeena.

Tuo cocktail oli saanut syytetyt sekaisin. Vanha riita siitä, että uhri olisi kohdellut kaltoin Karppisen veljeä, oli noussut esiin.

Leinosen ja Karppisen tulee maksaa uhrin morsiamelle 12 000 euroa korvausta ja uhrin vanhemmille kummallekin 10 000 euroa.

Kaksikon tuomioon yhdistettiin parikymmentä varkausrikosta. Huomattava osa näistä oli perämoottorivarkauksia.


Iltalehti.fi
Tiistai 23.12.2014 klo 07.54

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2014 12:08 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Karppinen ja Leinonen vapautuu sitten 2019 ehdonalaiseen. Kummallakaan ei taida olla kovia tuomioita pohjilla.
Aika ammattimaisesti syyttäjä ajoi asiaa. Vaati mm. murhaksi teon törkeyden takia, yksi syy olisi syyttäjän mukaan ollut tekijöiden iso koko. Enpä ole koskaan vastaavasta ammatimaisuudesta edes kuullut. Oikeuden täytyy ilmeisesti alkaa punnitsemaan murhaajat/tappajat, jotta tekojen törkeyttä voidaan arvuutella. Painorajaksi voisi laittaa 100 kiloa, jos olet yli niin teko on aina törkeä. Pitäisiköhän tuon syyttäjän mielestä ottaa myös pituus huomioon? Yli 190cm teko olisi aina törkeä?

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ke Joulu 24, 2014 3:50 am
Kirjoittaja LadyLou
En tunne uhria, enkä tappajia.
Mutta kuitenkin onhan se tässä Suomenmaassa huomattu ja todistettu moneen kertaan että alkoholi/huumeet/sekakäyttö/hormonit aiheuttaa kaikkea muuta kuin hyvää.
En ikipäivänä SILTI vois ikinä koskaan kaveriani tappaa (mulle riittää alkoholi)!
Järkyttävää. Mistä voi noissa piireissä tietää kuka on ystävä ja kuka ei...??!!!
Mutta nää tuomiot Suomessa ylipäätään... Naurettavia!!!
Onko jossain joku adressi/kansalaisaloite tuomioiden koventamiseksi rankalla kädellä??

Osanottoni uhrin perheelle <3

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ti Touko 14, 2019 11:30 am
Kirjoittaja johnny rebel
Vapaana tallailee jo. Toinen ihmisjäte ainakin löytyy fb:stä. Kyllä käsittämätöntä että ei EK tullut.

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ke Kesä 12, 2019 9:46 am
Kirjoittaja kusiainen
Näemmä salilla on käyty myös kiven sisällä.

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Su Touko 17, 2020 5:29 pm
Kirjoittaja Jenku
Säälittäviä olentoja... Meillä on tuon Samin kanssa yksi yhteinen fb-kaverikin ja vähän nyt laski senkin arvostus kun tollasen kanssa kaveeraa. Tuskin tietämätön siitä mitä on tehnyt, Kajaani on pieni paikka...

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Su Touko 17, 2020 6:16 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Alibista 2013:
Toni_R_surma.jpg
Toni_R_surma.jpg (109.01 KiB) Katsottu 6790 kertaa

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Su Touko 17, 2020 8:33 pm
Kirjoittaja tokkaukko
MIkä se tällainen otsikko on?

"Vanha riita johti kehonrakentajan tappoon"

Ruotsalainen ei ollut mikään kehonrakentaja,sen näkee sokeakin kuvasta ettei ole eläessään nostanu painoja.

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ma Kesä 28, 2021 3:21 pm
Kirjoittaja Twinkiestomper
Sami Leinonen asuu ilmeisesti Joensuussa. Pyörinyt kaupungin baareissa viime aikoina.

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ti Kesä 29, 2021 8:07 am
Kirjoittaja Dope Boy
Onko kenelläkään laittaa uudempaa kuvaa Leinosesta? En fb löytänyt.

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ma Heinä 05, 2021 5:23 pm
Kirjoittaja MementoMorixx
Twinkiestomper kirjoitti: Ma Kesä 28, 2021 3:21 pm Sami Leinonen asuu ilmeisesti Joensuussa. Pyörinyt kaupungin baareissa viime aikoina.
Oulun kupeessahan tuo pyörii... :roll:

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: To Heinä 29, 2021 11:09 am
Kirjoittaja Treworer
MementoMorixx kirjoitti: Ma Heinä 05, 2021 5:23 pm
Twinkiestomper kirjoitti: Ma Kesä 28, 2021 3:21 pm Sami Leinonen asuu ilmeisesti Joensuussa. Pyörinyt kaupungin baareissa viime aikoina.
Oulun kupeessahan tuo pyörii... :roll:
Joensuussa olivat ainakin koevapauden..

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ti Elo 17, 2021 11:50 am
Kirjoittaja Thesjoart
Taitaa se Jyrpän puuhastelu olla lähempänä näiden miesten tekosia kuin vain yhdessä lyönnissä pysyttely. Ei pitäisi kenenkään koskaan koskea steroideihin.

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Lähetetty: Ma Elo 23, 2021 3:10 pm
Kirjoittaja Musta-Pekka2016
Vai kehonrakentaja.. edelleen toimivat fb sivujen kuvat kertoo kyllä ihan muuta. Noilla käsillä jaksettiin olut tuoppia maksimissaan nostaa.