Sivu 5/12

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: La Loka 07, 2017 12:26 am
Kirjoittaja Naapurin Eeva
Velat ja mökiltä(+monttu?) varmennettu.
Kidutusta jota ovat harrastaneet ennenkin.

Omaisten pyynnöstä nimet poistettu toistaiseksi.
-NILS-

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: La Loka 07, 2017 12:49 am
Kirjoittaja Deta
Heippa vain kaikille. Olen täällä seuraillut kirjoituksia jo parisen vuotta, mutta nyt loin tunnuksen tätä casea varten.

Tietoni ei perustu ehdottomaan faktaan, vain kuulopuheeseen lähipiiriltä (ja ei, en ole nisti, mutta nämä on pieniä paikkoja.

Ymmärsin, että varsinaiselle tapporeissulke ei lähdetty, vaan kaikki alkoi riidasta ja pahoinpitelystä, mikä päättyi kirveellä hakkaamiseen. Ruumis käärittiin mattoon ja kuljetettiin pidempi matka muualle. Ymmärsin, että ainakin yksi mukana ei ollut halukas tai osallinen surmatyöhön, mutta hänet pakotettiin ruumiin hävitykseen (= tehtiin osallinen, niin ei laula). Ja kyllähän nämä jutut kerkes kiertää ennen kuin pidätettiin, että eihän sillä ole merkitystä tiedon kannalta vaikka nyt olisi kaikki kiinni. Minä kuulin muutamia päiviä sitten.

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: La Loka 07, 2017 9:47 am
Kirjoittaja Huu
Muppe kirjoitti:
Huu kirjoitti:3 päätekijää, xxxxxxxx joista yksi tämä naapuri. 1 itse tappoon liittymätön henkilö pakotettiin hävittämään ruumis henkeä uhkaamalla. Timo oli kysellyt tekijöiltä heidän velkojaan takaisin, siitä koko homma sai alkunsa. Tekotapa julma: oli sidontaa, pyyhe kasvoilla, hakkaamista, puukotusta sekä kirveellä päähän hakkaamista. Kuristamalla henki pois loppujen lopuksi. Ruumis oli kuljetettu muutamien kymmenien kilometrien päähän yhden tekijän sukulaisen mökille.
Aivan höpöä taas,kaikki tekijät on kiinni niin onko poliisi sulle soittanut ja kertonut tekotavan ja syyn vai mistä olet "tietosi" poiminut?

Heitä helvettiiin tällaiset fantasiat tällä foorumilla.
Ei kaikki ole niin fiksuja, että osaisivat pitää suunsa tiukasti supussa teoistaan ennen kiinni jäämistään, eikö käynyt mielessä? Uhri kerkesi olla kohtalaisen pitkään kadoksissa ja tekijät vapaalla jalalla. Siilinjärvikin on pieni paikka, pienet piirit ja tunsin yhden tekijän (valitettavasti), tietoni pohjautuvat tekijöiden kertomiin asioihin. Muihin kommentteihisi en vaivaudu edes vastaamaan, katsellaan ja odotellaan.

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: La Loka 07, 2017 1:35 pm
Kirjoittaja Chefile
Naapurin Eeva kirjoitti:Velat ja mökiltä(+monttu?) varmennettu.
Kidutusta jota ovat harrastaneet ennenkin.
Joo, kuka näistä pelleistä teki itse veriteon, onko tietoa? Kun eikös vain yhtä syytetä?

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: La Loka 07, 2017 5:54 pm
Kirjoittaja CriminalMind
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Nuor ... ita/524886

Tässä mm yhden tekijöistä entistä rikostaustaa valotettuna.

Olin kuullut erään nimen, joka puuttui tuossa ylempää kirjoitetuista. Mitkä tämän pakotetun nimikirjaimet mahtaa olla?

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: La Loka 07, 2017 7:12 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Tuossa teksti tiphon edellisen viestin linkkiin

Nuori mies hakkasi kaverinsa pahoin metalliputkella viime syyskuussa Kuopiossa. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan Harri Heikkisen neljän vuoden vankeuteen kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja lievästä vahingonteosta.

Oikeus antoi ratkaisunsa asiasta uudenvuodenaattona kansliapäätöksenä.

Heikkinen ja hänen kaverinsa olivat syksyllä Heikkisen asunnossa ja joivat alkoholijuomia. Uhrin mukaan heillä ei ollut riitaa, kun Heikkinen yllättäen löi häntä jollain esineellä päähän. Miehen seuraava muistikuva on seuraavana päivänä sairaalasta.

Poliisin tutkinnassa selvisi, että Heikkinen löi uhriaan useita kertoja metallisella vaatenaulakon putkella päähän.

Uhrin poskikaari, postiontelon seinämän ja silmäkuopan seinämä murtuivat ja hän sai vakavan verenvuodon aivoihin sekä menetti osin kuulon toisesta korvastaan

Poliisin mukaan todisteita rajusta väkivallasta olivat uhrin vammojen lisäksi myös lyöntivälineen vääntyminen sekä veriroiskeet asunnossa.

Oikeus katsoi, että teko oli erityisen raaka ja julma, vaikka syytetty väitti teon olleen tavanomainen pahoinpitely, ei törkeä.

Samalla kertaa Heikkinen tuomittiin myös heinäkuussa Kuopiossa sattuneesta pahoinpitelystä, jossa hän puukotti tuntemaansa miestä hedelmäveitsellä kylkeen ja kahdesti olkapäähän.

Uhri istui sohvalla, kun Heikkinen yllättäen kävi hänen kimppuunsa. Uhrin ja asunnossa olleen naisen mukaan teon syynä oli ilmeisesti mustasukkaisuus.

Myös silloin kaikki osalliset olivat humalassa.

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: La Loka 07, 2017 9:02 pm
Kirjoittaja Smirre
Eikö tommosta heikkistä ynnä muita samanmielisiä pitäis pätkiä päähän pesismailoilla ja metallputkilla(ei sis alumiinia-se on terveydelle vaarallista!)Lähteissä tuumaa vaan että ihan normisettiä,ei tapahtunu mittää vakavaa,suhun vaan sattus pikkaase.Mitä ny pään luita ym hajalla-so what!?
Kannattaa alkaa piripiireihin!Piripiiri pyörii.Sekopäät siin hyörii..Monta heikkoo hiekois on,mutta mä oon kuolematon.
Joskus oli kerrostalos aikanaan aikas vittumaista kuunnella koulutusta,vai mitä lie,naapurista.Tasan tarkkaan tiiät että henkes ja turvallisuuden tunteen takia kannattee olla huono kuulo ja pois kotua,loppuvarmenteena varmaanki ollu kännis nukkumas..

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Su Loka 08, 2017 4:10 pm
Kirjoittaja Huu
CriminalMind kirjoitti:http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Nuor ... ita/524886

Tässä mm yhden tekijöistä entistä rikostaustaa valotettuna.

Olin kuullut erään nimen, joka puuttui tuossa ylempää kirjoitetuista. Mitkä tämän pakotetun nimikirjaimet mahtaa olla?
J.T

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Ma Loka 09, 2017 12:44 am
Kirjoittaja mastermothafucka
Onkohan epäillyn nimikirjaimet mahdollisesti M.H?

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Ma Loka 09, 2017 3:17 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Nuoren miehen taposta epäillyllä rankka rikostausta

Siilinjärvellä miehen taposta epäillyillä miehillä on kovaa rikostaustaa.

Yksi vangittuna olevista epäillyistä oli vastikään päässyt ehdottomasta vankeudesta vapaaksi. 25-vuotias mies oli tuomittu edellisen kerran törkeistä väkivaltarikoksista.

Tuomioon johtaneessa tapahtumasarjassa hänen todettiin käyttäneen silmitöntä väkivaltaa aiemmin tilanteessa, jossa silloinen uhri sai todella vakavia päävammoja, mutta jäi silloin henkiin.

Lisäksi mies syyllistyi aiemmin myös toiseen vakavaan väkivaltarikokseen, jossa hän puukotti kaveriaan.

Miehellä on myös pienempiä tekoja taustallaan. Tyypillistä niille on ollut tekijän humala ja yllättäen alkanut riehuminen.

Myös osalla muilla miehillä samasta kaveriporukasta on väkivalta- tai huumerikostaustaa, mutta muiden tuomiot ovat olleet pienempiä.

Poliisilla on tällä hetkellä neljä miestä vangittuna epäiltyinä Siilinjärvellä syyskuussa tehdystä taposta. Käräjäoikeus vangitsi kaikki neljä poliisin esityksestä viime viikolla.

Miehiä epäillään taposta, jonka uhri, siilinjärveläinen 30-vuotias, löytyi kuolleena syyskuun lopussa. Mies oli kadonnut läheisiltään kaksi viikkoa aiemmin.

Vainaja löytyi, kun poliisi alkoi tutkia tapausta ja sai asiassa vihjeitä henkirikoksesta.

Poliisilla on tiedossa rikoksen tekopaikka. Vainaja oli viety muualle maastoon henkirikoksen peittämiseksi.

Savon Sanomat
09.10.2017 10:41

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Ma Loka 09, 2017 6:38 pm
Kirjoittaja kusiainen
Vähän hassua omaisten into nimien peittelyyn, kun kuitenkin koko kylä tietää ketkä oli asialla. Noin niinkuin nimet.

Onkos nämä jannut ihan Siilinjärven poikia?

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Ma Loka 09, 2017 7:13 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Ruumiin löytöpaikka on kuulemma Marjomäentien varressa, eli ei kovin etäällä Simonsalosta.

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Ma Loka 09, 2017 7:30 pm
Kirjoittaja CriminalMind
Ilmeisesti j.t myös vangittu?

Siilinjärvi-kuopio akselilta tekijät. Tosiaan on sen verta pieni paikka Siilinjärvi että kaikki suht saman ikäiset toisensa jollain tavalla edes tietää.

Ruumiin löytöpaikka ei ollut Siilinjärvellä.

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Ma Loka 09, 2017 7:53 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
CriminalMind kirjoitti:Ilmeisesti j.t myös vangittu?

Siilinjärvi-kuopio akselilta tekijät. Tosiaan on sen verta pieni paikka Siilinjärvi että kaikki suht saman ikäiset toisensa jollain tavalla edes tietää.

Ruumiin löytöpaikka ei ollut Siilinjärvellä.
Tiedätkö sitten missä kunnassa?

Re: Timo Bergman, Siilinjärvi. Katosi 17.9. Löytyi surmattun

Lähetetty: Ma Loka 09, 2017 8:05 pm
Kirjoittaja CriminalMind
Haarahaukka kirjoitti:

Nilsiä