Sivu 5/75
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 12:45 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Mvlehti uutisoi aikoinaan terroristeista päiväkotivierailulla. Muistelen vastaavanlaisen projektin olleen Oulussa, jossa turvapaikanhakijoita vietiin niin kaupungin kuin EU:n tuella tutustumaan päiväkoteihin/kouluihin.
Olisihan se järisyttävää tämäkin, jos tutustuminen alaikäiseen tyttöön olisi tapahtunut samanlaisessa kotouttamishankkeessa. Toisaalta yhtä hyvin se on voinut tapahtua kauppakeskuksessa (on levinnyt tietoja aiemminkin vastaavanlaisesta toiminnasta) tai netissä (10v tytön raiskaus turvapaikanhakijan toimesta).
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 12:54 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Näihin asioihin liittyy vahvasti puoluepolitiikka. Oulussa on myös kuuluisa Kempele, jossa on pääministeri Juha Sipilän kotipaikka ja juuri Sipilä kutsui turvapaikanhakijat asumaan omaan kotiinsa. Myöhemmin suunnitelmasta luovuttiin tekosyihin vedoten. Sipilän ehdotus uutisoitiin näkyvästi mm. Lähi-Idässä ja osa turvapaikanhakijoista vetosi valtamedioissa Sipilän lupaukseen.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 1:03 am
Kirjoittaja holmesin haamu
URSA kirjoitti:
Haastattelusta sai selkeästi sen kuvan, ettei rikoksesta olisi edes tiedotettu muuten.
Tähän saattoi olla merkittävimpänä syynä uhrin alaikäisyys. Mutta yhtä hyvin syy saattoi johtua ulkomaistaustaisesta miesjoukosta.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 2:20 am
Kirjoittaja John Kimble
Tiina kirjoitti:Hieman kyllä ihmetyttää, että miten tämä on päässyt tapahtumaan? Missä tämän lapsen huoltajat on olleet, että on voinut kuljeksia siellä ja täällä epämääräisessä seurassa mielin määrin?

Ehkäpä samalla tavalla kuin Britanniassakin. Lastensuojelun asiakkaita, sijoitettuja lapsia, lastenkodeissa olevia lapsia. En ihmettelisi yhtään jos Nuorten Ystävät ja "Poko" eli nykyään nimellä "Koulukoti Pohjolakoti" olisi jotenkin osallisena tähän.
Gurney kirjoitti:
On kyllä vähintäänkin outoa, että ala-asteikäistä tyttöä kuljetetaan asunnosta toiseen matujen raiskattavaksi, eikä vanhemmat huomaa yhtään mitään kuukausien aikana!
Vitun käsittämätöntä.
Ks. yllä, jos lapsella on vanhempia. Tämän te molemmat oletatte.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 2:26 am
Kirjoittaja John Kimble
holmesin haamu kirjoitti:Mvlehti uutisoi aikoinaan terroristeista päiväkotivierailulla. Muistelen vastaavanlaisen projektin olleen Oulussa, jossa turvapaikanhakijoita vietiin niin kaupungin kuin EU:n tuella tutustumaan päiväkoteihin/kouluihin.
Olisihan se järisyttävää tämäkin, jos tutustuminen alaikäiseen tyttöön olisi tapahtunut samanlaisessa kotouttamishankkeessa. Toisaalta yhtä hyvin se on voinut tapahtua kauppakeskuksessa (on levinnyt tietoja aiemminkin vastaavanlaisesta toiminnasta) tai netissä (10v tytön raiskaus turvapaikanhakijan toimesta).
Tällainen "tutustuttaminen" tapahtui taannoin pääministeri Sipilän kotikunnassa Kempeleessä, jolloin mamumiehiä vietiin tutustumaan yläasteelle ja illan päätteeksi yksi mamu raiskasi koulutytön hänen kotimatkallaan ulkona pakkasessa.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 3:20 am
Kirjoittaja Kaizer Sose
Niin kuin tuolla lärvikirjassa raiskatun äiti kirjoittikin että aina vedotaan mamujen väkisinnussimistapauksissa yksittäistapauksiin vaikka todellisuudessa nykyään kantisten raiskaukset ovat niitä yksittäistapauksia. Sisäministeri Kykkänen jatkoi A Studiossa samaa tyhjänpäiväistä jargonia ilman mitään konkreettista toimenpide-ehdotusta vallalla olevaan vastenmieliseen nykymenoon.
Muistakaa siis äänestää keväällä oikein.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 5:18 am
Kirjoittaja PoliisimestariSisu
Kaizer Sose kirjoitti:Niin kuin tuolla lärvikirjassa raiskatun äiti kirjoittikin että aina vedotaan mamujen väkisinnussimistapauksissa yksittäistapauksiin vaikka todellisuudessa nykyään kantisten raiskaukset ovat niitä yksittäistapauksia. Sisäministeri Kykkänen jatkoi A Studiossa samaa tyhjänpäiväistä jargonia ilman mitään konkreettista toimenpide-ehdotusta vallalla olevaan vastenmieliseen nykymenoon.
Muistakaa siis äänestää keväällä oikein.
Viime sivulla sanoinkin että eiköhän murhainfon islam-fanit tämän käännä uhrin syyksi ja ressukat ovat vain rasismin takia tehneet väärin. Rakas kamelikin jäi sinne sodan keskelle, niin sitäkään ei pääse kairaamaan.
Sivistysmaissa nämä rapakyrvät saisi kuolemantuomion. Harmi kun meillä ei ole täällä sellaista.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 7:52 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
URSA kirjoitti:Oulu on mielestäni sen verran suuri kaupunki, ettei vangittujen nimien perusteella pysty päättelemään, kuka uhri on. Tai sitten joku tietää muutenkin, mitä on ollut tekeillä.
Näinhän se on. Voisiko tuosta päätellä, että matut ovat saaneet olla lapsen seurassa ihan luvan kanssa? Toki on niin, että syytettyjen nimet tulee esille lähinnä vain, jos hän kuuluu vastarintaliikkeeseen, mutta on outoa, ettei poliisi olisi tiedottanut raiskauksista
ollenkaan, mikäli asiasta ei olisi virinyt some-keskusteluja!
Näin syy salailuun on muualla kuin uhrien suojelussa... Surullista, mutta kaippa se on niin, että joukkoraiskailu on vaan osa suomalaisen suurkaupungin elämää ja meidän tulee vaan sopeutua, sillä olisi rasismia syyllistää tiettyjä ryhmiä näistä?
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 8:04 am
Kirjoittaja PiikkiSika
holmesin haamu kirjoitti:Mvlehti uutisoi aikoinaan terroristeista päiväkotivierailulla. Muistelen vastaavanlaisen projektin olleen Oulussa, jossa turvapaikanhakijoita vietiin niin kaupungin kuin EU:n tuella tutustumaan päiväkoteihin/kouluihin.
Olisihan se järisyttävää tämäkin, jos tutustuminen alaikäiseen tyttöön olisi tapahtunut samanlaisessa kotouttamishankkeessa.....
Mutta ei olisi saanut uutisoida. Tulee vankeus
Järkyttävää on se, että ilmeisen umpihullut päättäjämme ovat päästäneet tilanteen tähän pisteeseen.
Äänestäminen on jo myöhäistä, sillä paska on noussut ja valunut jo kaikkialle politiikassa.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 9:07 am
Kirjoittaja Oliver
Iljettävintä tässä on se ajatus, että nämä @#&€*(%#@ ilmeisesti käyttävät porukalla tilaisuutta hyväkseen, vaikka uhri olisi 1-vuotias. Miten tällaisen kulttuurin edustajia kehtaa kukaan esim. eduskunnassa puolustaa ja haukkua samalla suomalaisia rasisteiksi?
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 9:45 am
Kirjoittaja NorthernDarkness
Oliver kirjoitti:Iljettävintä tässä on se ajatus, että nämä @#&€*(%#@ ilmeisesti käyttävät porukalla tilaisuutta hyväkseen, vaikka uhri olisi 1-vuotias. Miten tällaisen kulttuurin edustajia kehtaa kukaan esim. eduskunnassa puolustaa ja haukkua samalla suomalaisia rasisteiksi?
Ja mitä enemmän kansalaisuuksia myönnetään sitä suuremmaksi osaksi suomalaista kulttuuria joukkoraiskaukset tulevat.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 10:13 am
Kirjoittaja URSA
Tackleberry kirjoitti:
Hohhoijaa. Käsittääkseni myös suomalaiset ovat syyllistyneet joukkoraiskauksiin. Ja sinä kehtaat puolustella suomalaista kulttuuria.

Laitapa linkki aiempaan tapaukseen, jossa noin 10 -vuotiasta on kierrätetty kuukausien ajan miesjoukon raiskattavana ja hyväksikäytettävänä.
Vastaavia tapauksia löytyy uutisten perusteella ainakin Rotherhamista ja Intiasta.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 10:25 am
Kirjoittaja Leisure Suit
Syyllisiä ei ole vain tekijät. He tulevat kulttuurista jossa ymmärrystä asiaan ei riitä.
Näin sanoi myös yksi aiemmin tuomittu joka vetosi kulttuurieroihin itsekin.
Syyllisiä ovat myös tämän aiheuttaneet. Miten on mahdollista että noin nuori lapsi voi pyöriä noissa piireissä? Miten he ovat voineet edes tutustua? Miten noin vähän valistusta saaneet voivat olla ulkona? Kyse ei ole yksittäisestä tapauksesta vaan pitkäkestoisesta sarjasta. Lisäksi keskustelu asiasta on vuosia peitottu ja koitettu estää. Tämä on myös heidän syytä.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 10:29 am
Kirjoittaja ReissuLasse
NorthernDarkness kirjoitti:Oliver kirjoitti:Iljettävintä tässä on se ajatus, että nämä @#&€*(%#@ ilmeisesti käyttävät porukalla tilaisuutta hyväkseen, vaikka uhri olisi 1-vuotias. Miten tällaisen kulttuurin edustajia kehtaa kukaan esim. eduskunnassa puolustaa ja haukkua samalla suomalaisia rasisteiksi?
Ja mitä enemmän kansalaisuuksia myönnetään sitä suuremmaksi osaksi suomalaista kulttuuria joukkoraiskaukset tulevat.
Ei niistä tule suomalaista kulttuuria. Ulkopuolinen kulttuuri on aina ulkopuolista ellei sitten kyseessä ole massiivinen "verenvaihto" joka tarkoittaisi että suomalainen kulttuuri ja suomalaisuus on korvattu jollain toisella.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 10:54 am
Kirjoittaja Raimond
Suomalaiset 693 vs. Ulkomaalaiset 286. Joku voi seuraavaksi kertoa, mitä on kyseinen suhde nuppilukuna.
Tuskin ihan noin korkea. Ja muutama saatanan puupää kehtaa täällä vielä puolustella tätä porukkaa.
Oulun poikkeuksellinen raiskaustapaus on ”törkeä teko” jo sen perusteella mitä toistaiseksi tiedetään, sanoi sisäministeri Kai Mykkänen (kok) Ylen A-studiossa maanantaina.
”Ei tällaista pitäisi tapahtua Suomessa”, Mykkänen totesi.
Sisäministeri korosti lähetyksessä hallituksen jo antamia lakiesityksiä karkotusten nopeuttamisesta sekä seksuaalirikosten rangaistusten kiristämisestä.
Aikuisten, ulkomaalaistaustaisten miesten rinki on hyväksikäyttänyt ja raiskannut yli 10-vuotiasta, mutta alle 15-vuotiasta suomalaistyttöä Oulussa, poliisi on kertonut. Tytön epäillään joutuneen törkeiden raiskausten ja törkeiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen uhriksi kuukausien ajan eri asunnoissa. Seitsemän miestä on pidätetty ja pidätyksiä tullee poliisin mukaan lisääkin.
Myös akatemiaprofessori Johanna Niemi, joka on perehtynyt seksuaalirikoksiin ja niitä koskeviin tuomioihin, piti Oulun tapausta poikkeuksellisena.
”Joskus tuntuu, että mistään ei voi enää järkyttyä, mutta kyllä tästä järkyttyy.”
Ylen lähetyksessä tuotiin esiin, että maahanmuuttajien tekemien seksuaalirikosten määrä on korkea suhteessa kantaväestöön. Esimerkiksi vuonna 2017 raiskausrikoksista epäiltiin 693 Suomen kansalaista ja 286 ulkomaan kansalaista. Ulkomaalaisten suhteellinen osuus on hyvin korkea myös seksuaalisesta ahdistelusta epäiltyjen joukossa.
”Tämä on vaikea asia, josta pitäisi voida keskustella”, Mykkänen sanoi ulkomaalaisten seksuaalirikoksista.
Mykkäsen mukaan Suomeen ”ei saa pesiytyä sellaista ilmiötä, että eri kulttuureissa vallitsevat käsitykset muuttaisivat sitä, miten täällä toimitaan”. Hänen mukaansa seksuaalirikoksiin täytyy pyrkiä puuttumaan ennalta muun muassa vastaanottokeskuksissa valistamalla.
Ministeri muistutti, että hallitus on nopeuttamassa lakiuudistuksella karkotuksia silloin, kun ulkomaalainen on syyllistynyt rikoksiin. Lisäksi oikeusministeriön puolelta on tullut lakiesitys, joka tuo rikoslakiin lapsen törkeän raiskauksen ja koventaa lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tuomioita.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/266296 ... ta-pitaisi