Hermione kirjoitti: Ti Touko 31, 2022 2:45 pm
Ässähai tuo esille hyviä pointteja Otkesin antamien suositusten haasteista. Helppo on kertoa minkä pitäisi olla tulos, kun keinoja ei ole tarkennettu.
Psykiatripula on todettu asia, jonka paikkaaminen on helpommin sanottu kuin tehty.
Myös potilaan sairaus- ja lääkehistorian kattava kartoitus ja oikeellisuuden tarkistus vaatisi huomattavasti lisäresursseja, vaikka se olisi ensisijaisen tärkeää hoidon onnistumisen kannalta.
Asialliset ja tarkat potilaskirjaukset sen sijaan pitäisi olla selviö ja helposti toteutettavissa riittävällä koulutuksella ja ohjeistuksella.
"Myös potilaan sairaus- ja lääkehistorian kattava kartoitus ja oikeellisuuden tarkistus vaatisi huomattavasti lisäresursseja, vaikka se olisi ensisijaisen tärkeää hoidon onnistumisen kannalta."
Minun tiedossa olevassa tapauksessa ei olisi vaatinut lisäresursseja.
Tiedossani olevan tilanteen on tehnyt erikoiseksi se, että julkisella sektorilla ei ole ensin mukamas älytty, että potilasturvallisuuden vuoksi on tärkeää tarkistaa viimeisen, ja kaiken lisäksi vuosikausia, lääkehoidosta vastanneen psykiatrian erikoislääkärin laatimasta potilaskertomuksesta kirjaamansa tiedot tekemiensä diagnoosien, lääkemääräysten sekä suosittelemansa ja antamansa terapian lääketieteellisistä perusteluista.
-->Ja sitten kun mitä ilmeisemmin julkisessa erikoissairaanhoidossa on älytty että auts tämä potilaskertomustarkistushan olisikin pitänyt tehdä jo parikymmentä vuotta sitten, niin sitten onkin kieltäydytty selvittämästä tämän parikymmentä vuotta lääkehoidossa vastuussa olevan psykoterapeutti-psykiatrin potilaskertomustiedoista yhtään mitään. Ylilääkäri on vaan puhelimessa tiuskaissut potilaalle että ne potilaskertomustiedot lääkemääräyksistä ja lääkepuruista eivät kuulu meille, niitä potilastietoja ei tarvita.
-->Ja hänen alaisensa, erikoistuva psykiatri on sanonut puhelimessa, ettei hän voi muistaa tämän potilaansa hoitotilannetta, vaikka on varmuudella tiennyt eli muistanut, ettei hän ole selvittänyt viimeisimpiä lääkemääräys- ja lääkepurkutietoja niistä vastuulla olevan psykiatrin tekemistä potilastiedoista.
-->Erikoista on sekin, että myöhemmin näiden psykiatrien työpaikkojen potilasasiamies puhelimessa ohjeistaa tekemään muistutuksen potilaan kertomasta asiasta (edellä mainittu psykiatrien toiminta kun ensin eivät älyä selvittää ja sitten kieltäytyvät selvittämästä... ) ja samalla potilasasiamies kuitenkin mainitsee, ettei asiaa voi muistutusprosessissa enää selvittää. Mutta muistutus pitäisi kuitenkin tehdä - ja sitten saisi vastauksen että asiaa ei voi enää selvittää!?!
-->Myös Valvira on ohjeistanut potilasta tekemään tuosta asiasta muistutuksen erikoissairaanhoitoon, vaikka Valvirankin tiedossa on että asiaa ei voi muistutusprosessissa selvittää, tiedossa on myös kyseisiin potilastietoihin liittyvät käytännön ongelmat joita potilas ei voi ratkaista.
-->Valviran tiedossa (johon on päässyt käsiksi organisaation edellyttämän ammattitaidonkin kautta) on myöskin se, että kyseinen psykoterapeutti-psykiatri on kohdistanut psykoterapiapotilaaseen vakavalla ja pysyvällä tavalla satuttavia menetelmiä antamassaan, Kela-korvauksiin kuuluneessa psykoterapiassa (Kelan kuntoutuspsykoterapia ensin, sitten tämän psykoterapeutti-psykiatrin suosittelemana ja Kelan hyväksymänä ja aluksi terveyskeskuksen kustantamana sairaudenhoito!), -->ja että psykoterapeutti-psykiatri on käyttänyt totuudenvastaistakin kirjaamismenetelmää laatimassaan potilaskertomuksessa, -->ja että potilas on päässyt irrottautumaan psykoterapeutti-psykiatrin vaikutusvallasta vasta kun on päässyt irti haitallisesta turhasta lääkityksestä ja löytänyt netistä henkistä tukea selviytyäkseen hoitohaittojen ja vieroitusoireiden sekamelskassa, -->ja päässyt eroon koko terapiasta vasta siinä vaiheessa kun on saanut Valviralta tiedon, ettei kaupungin velkaneuvonnan tehtäviin kuulu sen tyyppiset ohjaukset kuin että "eihän siitä terapiasta haittaakaan ole". (hyväksikäytön uhri oli päässyt selville huijatuksi joutumisestaan eikä olisi enää halunnut jatkaa käyntejä "elämän varastajan" vastaanotolla; velkajärjestelytilanne ... )
Vaikka onkin ilmennyt, että tämä psykoterapeutti-psykiatri (jonka potilaskertomuksista hänen kollegalääkärinsä eivät halua tietää yhtään mitään)
- on kirjoittanut potilastietomerkinnät käsin ja omien sanojensa mukaan suoralla viivalla,
- ja että hän kirjoittelee "suoria viivojaan" puhtaaksi vuosikausia jälkeenpäin (hänen psykoterapiapaikan potilasasiamies käytti puhelimessa ilmaisua, että muistiinpanoja kirjoittaa puhtaaksi; silloin neljän vuoden takaisia),
- ja että niistä hänen puhtaaksikirjoittamista merkinnöistä ei ilmene oikeastaan mitään muuta kuin että psykoterapeutti-psykiatri ei todellakaan ole noudattanut lakia, juuri niin kuten hän puhelimessa kertookin, että ei noudata lakia eikä valvontaviranomaisilta saamaansa ohjeistusta, ja jos se ei valittavalle potilaalle sovi niin vieköön asian vaikka käräjille
==> niin kyllä erikoissairaanhoidon pitäisi kuitenkin ottaa vastaan edes ne puhtaaksikirjoitetut potilastietoliuskat, jotka terveysaseman lääkärikin on ottanut vastaan, jotta ___ tämän kohdan täydentäkööt erikoissairaanhoidon törppöjohtoporras itse.
( "Siitä, mitä tapahtui sen jälkeen kun potilas on soittanut terveyskeskuksen ajanvaraukseen ja pyytänyt apua tilanteeseensa, ja miten ajanvarauksen sairaanhoitaja ja sitten lääkärin on osannut toimia, yhtään enempää potilasta rikkomatta, niin siitä ammatillisesta ja eettisestä osaamisesta ja läsnäolosta on ollut äärettömän iso apu... eikä sitä apua ikinä unohda... ja sellainen apu kuuluu muillekin potilasuhreille." )