Sivu 5/5

Re: Kansalaisaloite esittää rajattua aseenkanto-oikeutta vakavaa uhkaa työssään kokeville

Lähetetty: Ti Joulu 06, 2022 10:59 pm
Kirjoittaja Sil5
En tiedä että aikoinaan suojeluperusteella myönnettyjä lupia olisi missään tai keneltäkään peruutettu. Ainakaan muuten kuin luonnollisten syiden johdosta, ikääntyminen, sairaus, kuolema jne.
- eikä ole syytäkään, eihän näistä aseista ole koskaan ollut mitään haittaa kenellekään.

Vielä siihen aikaan (1900 - luvun lopulla) suojeluaselupaa hakeneet ja sen saaneet henkilöt sekä heidän taustansa tunnettiin hyvin. Lupakäsittelyksi riitti keskustelu paikallisen tutun nimismiehen kanssa. Kuten kaikkien muidenkin aselupien osalta.

Viranomaisten järjestelmät ja säädökset ovat toki muuttuneet niistä ajoista. Nykyinen lupakäytäntö on kaikkien ampuma-aseiden osalta erittäin tiukka. Erityisesti ensimmäistä asettaan hankkivien osalta. Toki näin on myös syytä olla.

Se että aseluvan saisi suojeluperusteella ja tarkasti todennettujen henkilökohtaisten edellytysten mukaisesti ei käytännössä vaarantaisi yleistä turvallisuutta. Se olisi omiaan antamaan lisää turvallisuutta niille henkilöille joilla tietyissä tilanteissa on työnsä tai jonkin muun syyn vuoksi perusteltu vaara tai erityinen riski joutua väkivaltaisen ja jopa aseellisen hyökkäyksen kohteeksi.
- suojeluperusteisen ampuma-aseen tarpeellisuuden osalta löytyy selkeitä perusteita.

Juuri tästä syystä kyseinen kansalaisaloite on laadittu. Toki sen myötä halutaan samalla käynnistää keskustelua asiasta.

Re: Kansalaisaloite esittää rajattua aseenkanto-oikeutta vakavaa uhkaa työssään kokeville

Lähetetty: Ke Touko 01, 2024 2:32 pm
Kirjoittaja RL11/6
Kansanedustelija Vornasen känniammuskelutapaus osoitti, että näitä humalassa tappeluaseita saa yhä taskupistoolikoossakin. Suojeluasejärjestelmä ja aseenkantolupa on yhä edelleenkin voimassa.