Uteliasvuodesta_2006 kirjoitti: La Kesä 27, 2026 8:29 pm
UkiUkas kirjoitti: Pe Kesä 26, 2026 4:54 pm
Ne lapset on niin aivopestyjä ettei ne mihinkään ota yhteyttä vaikka elinolot olisi kuinka huonot.
Nämä lapset maksavat kovaa hintaa vanhempiensa virheistä. Ihan turha syyttää Suomen viranomaisia.
Voi olla. Mutta voi myös olla että ovat ihan hyviä vanhempia jotka kunnan toimesta saatettiin jatkuvan ajojahdin kohteeksi sosiaaliviranomaisten toimesta kotiopetuksen vuoksi. Pieni paikkakunta jota hallitsee muutama suku vaikka kuinka ollaankin Suomessa. Näitä on edelleen. Jos et suostu siihen mitä sanotaan niin sitten teidän elämästä tehdään helvettiä. Tätä tapahtuu yllättävän paljon ja kukaan ei puutu koska kaikki tehdään ns lainkirjojen puitteissa
Koska ketju on pitkä, ja tietoa voi olla vaikea löytää, totean, että tässä tapauksessa on kuitenkin käynyt ilmeisesti juuri päinvastoin: Tommy Karfilla on vanhastaan hyvät välit useisiin Pedersören kuntavaikuttajiin, Karoliina Karf os. Vähäkangas puolestaan on kunnassa vahvan Rauhan Sanan entisiä johtohahmoja ja ainakin vielä viime vuoden puolella aktiivinen saarnaaja. Pohjanmaan lastensuojelun palvelupäällikkö on myös rauhansanalaisia.
Perheen asiat ovat eskaloituneet, koska viranomaisilla, joilla olisi ollut velvollisuus puuttua ensisijaisesti lasten kotikoulunkäynnin puutteisiin, mutta myös muuhun hyvinvointiin, eivät sitä ole tehneet tarpeeksi päättäväisesti tai heiltä on jopa pimitetty tietoa.