Meinaatko, että poliisi ei oliti tällaista tutkinut lainkaan? Eiköhän tämä ole yksi ensimmäisiä asioita, mikä poliisille/syyttäjälle on tullut mieleen? Ja muistelen myös joskus tästä syyttäjän kommentoineen mediaan, että tämä asia on myös tutkittu ennen kuin LSH-syytteet edes nostettiin?Terra kirjoitti:Enemmänkin uskon siihen, että tämän ikäiset ovat manipuloitavissa uskomaan itsestään ihan mitä vaan. Ja jos eno on yhtään uskovainen, niin niissä piireissä manipulointi nyt on kait iät ajat ollut se väline, jolla on peloteltu ja sitten pelolla hallittu. On muistettava, että enolle nämä sijoitetut lapset ovat huomattava tulonlähde ja Annelin vapauttaminen merkitsi hänelle tämän tulolähteen menettämistä. Toisekseen tiedämme, että eno ei kait itse ole onnistunut saamaan biologisia lapsia, joten Annelin lapsista saa sekä varman tulon että myös toteuttaa vanhemmuuttaan.
LSH-Hovi Turku kevät 2013
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Jaha. Ja mitäs näyttöä sulla on esittää, että poliisi ja syyttäjä ovat aukottomasti tämän tutkineet, että veljen puolesta kaikki on vilpitöntä. En ole nähnyt, en kuullut, että mitkä ovat metodit ja miten kauan on tutkittu jne. Luonnevikaiset ainakin kun pystyy harhauttamaan niin poliisit kuin syyttäjät ja oikeuden tuomaritkin psykologeja ja lääkäreitä unohtamatta. Eikä tuossa hovin julkisessa lausunnossakaan käy mitenkään ilmi, että tämä puoli on tutkittu. Ainoastaan käy vain ilmi se, miten sokeasti oikeus on uskonut niitä lausuntoja, jossa kerrotaan lasten kertomuksista. Oikeushan ei vanhinta lasta lukuun ottamatta ole lainkaan kuullut muita lapsia kuin kait vain videoinnin kautta. Siinä on lasten kuulemisen ja oikeuden välissä liuta poliiseja, syyttäjiä ja ns. asiantuntijoita. Edelleenkin uskon, että lapset on pakotettu (maaniteltu niin kauan, että heidän tulee muistaa) muistamaan ja kun näin on tapahtunut, niin en luottaisi muistikuviin. Kyllä ensikuulustelut ovat tässäkin suhteessa luotettavimmat. Ja jotakin mätää on asiantuntijajärjestelmässä, jos kymmenet asiantuntijat eivät pysty vanhimmasta lapseta samaan sitä "totuutta" irti, minkä ovat saaneet muista lapista. Jos tästä katraasta nyt joku ylipäätään muistaa jotakin, niin se on kyllä vanhin lapsi.kuolema kirjoitti:Meinaatko, että poliisi ei oliti tällaista tutkinut lainkaan? Eiköhän tämä ole yksi ensimmäisiä asioita, mikä poliisille/syyttäjälle on tullut mieleen? Ja muistelen myös joskus tästä syyttäjän kommentoineen mediaan, että tämä asia on myös tutkittu ennen kuin LSH-syytteet edes nostettiin?
Ja kun ei vanhin muista/tiedä ja sitä nuoremmat olivat tosi pieniä, niin kyllä minä oikeuden tuomarina kaipaisin verrokkitutkimusta siitä, mitkä ovat yleensä arpilöydökset tämän ikäisistä lapsista suurin piirtein samassa kokoonpanossa yh + 4 lasta omakotitaloympäristössä.
Hovin selosteessa ei ollut myöskään mitenkään selostettu lasten elinoloja sijoituksessa. Oliko auvoista ja vai minkälaista? Ja miten lapset olivat näitä olosuhteita kommentoineet ja tai verranneet olosuhteisiin äitinsä luona ollessaan.
Hovin selosteessa ei myöskään ole tietoa (tekninen näyttö) lainkaan, että arpien ajankohdan sijoittuminen on juuri Auerin ja Kukan aikoihin, vaan lasten muistikuvien mukaan on päätelty arpien muodostuneen ajankohtana, jolloin lapset olivat äitinsä huollossa Lahden surman jälkeen.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Terra kirjoitti:Jos näin todellakin on, että lasten kertomukset ovat toinen toisistaan eikä itsestään, niin suurella varauksella suhtautuisin kertomuksiin. Onhan se iät ajat tiedetty, että suvussa mustat lampaat ovat mustia seuraavallekin sukupolvelle ja ihan vain sillä perusteella, että lapset kuuntelevat aikuisten keskusteluja ja tekevät niistä johtopäätöksiä. Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat enon ja hänen vaimonsa keskustelut Annelista ja hänen perheestään. Olisi varmaan salakuuntelu ollut enemmän kuin paikallaan. Tässä muuten vielä tutkittua tietoa muistista http://users.utu.fi/shakal/laakari2.spmlTara kirjoitti:Lisäksi lapset ovat todennäköisesti kertoneet toinen toisistaan, esim nuorimmasta samoin kuin myös vanhimmasta omissa kertomuksissaan, jokainen erikseen toisten tietämättä mitä. Vanhimman kertomukset tai muistikuvat ja niiden puute ei taida sopia kuvioihin..
sisotalo kirjoitti:Olen kirjoittanut tästä monta kertaa, mutta keskustelussa ei pohdita lsh-jutun motiivia. Tällaiset syytökset ovat hyvin tavallisia silloin kun riidellään avioeron jälkeisestä lasten huollosta. Nyt on kysymys Auerin lasten huollosta, jonka lsh-syytökset ratkaisevat.
Olen samoilla linjoilla. Missä on motiivi ja mikä se on. Miksi juuri tätä motiivipuolta ei ole tarkasteltu. Miksi eno ei tuonut näitä asioita esille aikaisemmin Annelin odottaessa hovin vapauttavaa tuomiota tutkintavankeudessa. Enon puolelta motiivi tuntuu ainakin olevan saada Anneli niin eläimelliseksi kuin vain ihmisen voi saada. Ja miksi. No, sijoitetut lapset ovat varma tulonlähde. Eikös se eno ollut jonkin sorkin elinkeinonharjoittaja ja tulot siinä suhteessa kaikin puolin hataralla pohjalla.
Voi pyhä eevartti. Sanoinko että 'eivät kertoneet itsestään'?
Tarkennan kirjoittamaani, kun et itse ymmärtänyt : "Lisäksi lapset ovat todennäköisesti kertoneet myös toinen toisistaan, esim nuorimmasta samoin kuin myös vanhimmasta omissa kertomuksissaan, jokainen erikseen toisten tietämättä mitä. Vanhimman kertomukset tai muistikuvat ja niiden puute ei taida sopia kuvioihin.."
Tuskinpa lapsia on kohdeltu kaltoin yhtä kerrallaan niin, että muut eivät olisi nähneet tai kuulleet mitä tapahtui.
Terra
Nyt olet sitten vääntämässä kaiken mahdollisen nurinniskoin. Auerin veli onkin se luonnevikainen. Auer ei ole, eikä siis ole voinut sumuttaa asiantuntijoita kuten veli... Veljen kotia olisi pitänyt salakuunnella. Säälittävää. Mistä noita Auerin fanaattisia, sujuvasanaisia puolustajia riittää? Kukaan heistä ei ole perehtnyt koko tutkintamateriaaliin, osallistunut tiukkoihin keskusteluihin vuosien ajan. Yhtäkkiä vain ollaan niin asiantuntijaa niin asiantuntijaa..Varsin lennokasta menoa....Luonnevikaiset ainakin kun pystyy harhauttamaan niin poliisit kuin syyttäjät ja oikeuden tuomaritkin psykologeja ja lääkäreitä unohtamatta.
Kun mietit motiivia, niin ajattelepa mm ekonomiaivoksi itse itseään nimittänyttä äitiä.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
No enhän minä voi sitä aukottomasti todistaa tietenkään.
Mutta näin muistelen, että syyttäjä on antanut aikoinaan lausunnon, jossa juurikin on otettu mietintään se, että onko nykyisellä holhoojalla omia motiiveja. Miten ikinä sitten ovatkaan päätyneet siihen tulokseen, että ei ole, mutta että ainakin asia on ollut esillä, eikä viranomainen ihan täysin sokeasti ole tätä asiaa vain ohittanut... Eli minulla ei ole mitään syytä olla uskomatta sitä, että asia on olut esillä ja sitä on tutkittu.
Toki tästä voidaan sitten puutteellisin tiedoin väitellä vaikka maailman tappiin. Aivan kuten siitä, että hovin LSH-tuomio olisi väärä ja hovin murhatuomio oikea. Itse en aio olla mukana tässä väittelyssä.
Toki tästä voidaan sitten puutteellisin tiedoin väitellä vaikka maailman tappiin. Aivan kuten siitä, että hovin LSH-tuomio olisi väärä ja hovin murhatuomio oikea. Itse en aio olla mukana tässä väittelyssä.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Ensinnäkin ei ihan lennosta ole tultu kommentoimaan. Seurattu on kaikki nämä vuodet kohta lähes 10 vuotta.Tara kirjoitti:Nyt olet sitten vääntämässä kaiken mahdollisen nurinniskoin. Auerin veli onkin se luonnevikainen. Auer ei ole, eikä siis ole voinut sumuttaa asiantuntijoita kuten veli... Veljen kotia olisi pitänyt salakuunnella. Säälittävää. Mistä noita Auerin fanaattisia, sujuvasanaisia puolustajia riittää? Kukaan heistä ei ole perehtnyt koko tutkintamateriaaliin, osallistunut tiukkoihin keskusteluihin vuosien ajan. Yhtäkkiä vain ollaan niin asiantuntijaa niin asiantuntijaa..Varsin lennokasta menoa. .
Ei voi olla niin, että Anneli olisi luonnevikainen ja tai psykopaattinen, mutta veli ei. Yleensä se vain tuppaa olemaan niin, että nuo piirteet lankeavat koko perheen lapsiin tietyissä epäterveissä olosuhteissa ja jos kerta Anneli pidetään manipuloivana, niin sitä samaa perhettä on veli ja osaa ihan varmasti vähintäänkin yhtä hyvin manipuloinnin taidon kuin Annelikin. Mielestäni saattaisi osata jopa paremmin. Tilastollisesti tiedetään, että jos lapsikatraassa esiintyy luonnevikaisuutta, niin se on yleensä perheen pojissa. Tytöt ovat harvemmin luonnevikaisia. Voisi olla peräti niin, että jos tyttönä on huomannut veljensä manipuloinnin niin sitten onkin niin inhorealistinen, että poliisin kuin syyttäjän asiantuntijoista puhumattakaan on vaikea uskoa todeksi. Tiedämme myös, että kunnon psykopaattia et ”sana sanaa vastaan” -tilanteessa juurikaan voita. Kotioloa se on ollut veljenkin perheessä kuin on ollut Annelin perheessäkin. Ei ole ulkopuolisen havaintoja. Jos taasen yksin Lahtea pidettäisiin manipulatiivisena, niin sitten voisin toki kallistua sympatiaseeraamaan Annelin veljeä, mitä en voi tehdä nyt näistä tiedoissa olevista lähtökohdista. On huomattava, että kun lapsia ryhdyttiin kuulustelemaan ja tutkimaan, niin he olivat olleet veljen luona jo pari vuotta. Kyllä siinä ajassa ehtii aivopestä pikkulapsen kuin pikkulapsen. Ja onhan ne lapset voitu pelotella synnin helvetillä sun muilla siinä samalla, kun on Annelia mustamaalattu, minkä vuoksi lapsista tulikin sitten lojaaleja tätä enoa ja hänen vaimoaan kohtaan, kun kokivat nämä aikuiset olevan heidän ainut turvansa, kun äitikin on niin paha kuin ihminen paha olla voi.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Terra..
Auer oli kieltänyt lapsiaan puhumasta surmayön tapahtumista sosiaalitädeille, poliisille, psykologeille ja käskenyt puhumaan ulkopuolisesta.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=422627#p422627
Aloitteentekijänä ovat olleet lapset, ei veli. Lapset olivat alkaneet kertoa.. jne.
Veli kääntyi syyttäjän puoleen. Syystä. Lapset eivät olleet enää kuukausiin viihtyneet tapaamisissa äidin kanssa. He olivat nähneet, että elämä voi olla toisenlaista, ei sellaista kuin ennen.
MTV3 05.09.2011
Lapset kävivät terapiassa 22.1. - 9. maaliskuuta 2007. Puolitoista kuukautta. Sitten Auer keskeytti terapiat kuin seinään.Surma 12/2006, lapset terapiassa heti sen jälkeen jonkin aikaa (ei tuloksia hyväksikäytöstä),
Auer oli kieltänyt lapsiaan puhumasta surmayön tapahtumista sosiaalitädeille, poliisille, psykologeille ja käskenyt puhumaan ulkopuolisesta.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=422627#p422627
Aloitteentekijänä ovat olleet lapset, ei veli. Lapset olivat alkaneet kertoa.. jne.
Veli kääntyi syyttäjän puoleen. Syystä. Lapset eivät olleet enää kuukausiin viihtyneet tapaamisissa äidin kanssa. He olivat nähneet, että elämä voi olla toisenlaista, ei sellaista kuin ennen.
MTV3 05.09.2011
----------
Ulvilan murhamysteerissä elokuuusa tapahtuneen käänteen takana on Anneli Auerin veli.
Korkeimpaan oikeuteen (KKO) saapuneesta valituslupahakemuksesta käy ilmi, että Anneli Auerin veli otti elokuun alussa yhteyttä syyttäjään ja kertoi sen, mitä Anneli Auerin kaksi lasta olivat kertoneet hänelle murhaillan tapahtumienkulusta.
Syyttäjät kirjoittavat hakemuksessa, että esitettävä todistelu sulkee pois sen mahdollisuuden, että paikalla olisi ollut joku perheen ulkopuolinen henkilö.
- Perheen poika on kuunnellut tilannetta oven takaa eikä hän ole kuullut kenenkään ulkopuolisen ääniä, valituslupahakemuksessa perustellaan.
Syyttäjien mukaan lasten elokuussa järjestetyissä kuulemisissa on tullut ilmi, että murhasyytteistä vapautettu Anneli Auer on uhannut lapsia ja kieltänyt heitä useaan eri kertaan kertomasta psykologeille, sosiaalityöntekijöille ja poliisille havainnoistaan.
Sen sijaan Anneli Auer oli pyytänyt lapsia kertomaan muun muassa ulkopuolisesta tekijästä ja hänen soittamasta hätäpuhelusta.
Anneli Auer kertoi MTV3:n Uutisille viime viikolla, että lapset ovat kehitelleet tarinoita tiedonsirpaleista ja omista mielikuvituksestaan.
Syyttäjä: Auer väkivaltainen jo ennen surmayötä
Anneli Auer ihmettelee veljensä motiivia
Johanna Tuuri
johanna.tuuri(at)mtv3.fi
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Lukaisin tuon Terran linkkaaman valemuistotutkimusartikkelin. Kahteen asiaan kiinnittäisin siinä huomiota. Ensinnäkin se on vanha. Tuoreempaakin tutkimusta varmaan löytyisi.
Toinen, perustavanlaatuisempi huomioni on tämä: Siinä viitataan keisseihin, jotka ovat jollain tapaa epänormaaleja, ts. ufosieppauksiin ja vääriin lsh-muistoihin. Tällöinhän muistikuvien syntyyn saattaa jo lähtökohtaisesti vaikuttaa jokin tekijä, jota ei välttämättä tiedetä. Kaipaisin enemmänkin sellaisia tutkimuksia, joissa tutkittaisiin terveiden henkilöiden muistikuvia ja niiden mahdollisia vääristymiä. Tällöin voitaisiin selvittää, millä tavalla ja mitä muistaa henkilö, joka oikeasti on kokenut jotain tavallista tai traumaattista. No, varmaan tällaisiakin on tehty lukuisasti, mutta pääpointtini oli se, ettei lasten kertomuksia voi lähteä selvittelemään yksioikoisesti siitä näkökulmasta, että ne ovat epäuskottavia. On myös tunnettava tutkimuskohde toisesta näkökulmasta. (Toivottavasti sain ilmaistuksi itseni ymmärrettävästi...)

Terra.
Onko mitään laitaa enää, vedät aivan kaiken mahdollisen niin nurin kuin vain ikinä. Tilastot sitä, tilastot tätä..
...
Keneltä saanet ohjeita? Tilastojen mukaan äidit käyttävät lapsiaan seksuaalisesti hyväksi erittäin harvoin, sanoi Auer.
Paina päälle vain. Terr/a/oristi!
Se ei tule murhakäräjiin eikä Korkeimpaan oikeuteen vaikuttamaan.
Näyttää joku Auer saaneen sinutkin puhuttua ympäri.
Onko mitään laitaa enää, vedät aivan kaiken mahdollisen niin nurin kuin vain ikinä. Tilastot sitä, tilastot tätä..
...
No, poika, sieltä se taas tupsahti, kuin vieteriukko, 'mokomakin'.Yleensä se vain tuppaa olemaan niin, että nuo piirteet lankeavat koko perheen lapsiin tietyissä epäterveissä olosuhteissa ja jos kerta Anneli pidetään manipuloivana, niin sitä samaa perhettä on veli ja osaa ihan varmasti vähintäänkin yhtä hyvin manipuloinnin taidon kuin Annelikin. Mielestäni saattaisi osata jopa paremmin. Tilastollisesti tiedetään, että jos lapsikatraassa esiintyy luonnevikaisuutta, niin se on yleensä perheen pojissa.
Keneltä saanet ohjeita? Tilastojen mukaan äidit käyttävät lapsiaan seksuaalisesti hyväksi erittäin harvoin, sanoi Auer.
Paina päälle vain. Terr/a/oristi!
Aivan, Anneli Auerilta ei ole mennyt sormi suuhun kertaakaan.Tiedämme myös, että kunnon psykopaattia et ”sana sanaa vastaan” -tilanteessa juurikaan voita.
Näyttää joku Auer saaneen sinutkin puhuttua ympäri.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Ja kaikki tämä sen jälkeen, kun pikkulapset olivat olleet enon hoivassa ja hoidossa kokonaiset kaksi vuotta, josta ajasta ei raportin raporttia kuin vain tieto, että sijoitus ei vanhimman lapsen kohdalla onnistunut. Ja mikä sattuma, että juuri samaan aikaan tulee ulos tämä pikkulasten ulostulo kaapista kuin Anneli vapautettiin odottamaan tuomiotaan.Tara kirjoitti:Terra..Lapset kävivät terapiassa 22.1. - 9. maaliskuuta 2007. Puolitoista kuukautta. Sitten Auer keskeytti terapiat kuin seinään.Surma 12/2006, lapset terapiassa heti sen jälkeen jonkin aikaa (ei tuloksia hyväksikäytöstä),
Auer oli kieltänyt lapsiaan puhumasta surmayön tapahtumista sosiaalitädeille, poliisille, psykologeille ja käskenyt puhumaan ulkopuolisesta.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=422627#p422627
Aloitteentekijänä ovat olleet lapset, ei veli. Lapset olivat alkaneet kertoa.. jne.
Veli kääntyi syyttäjän puoleen. Syystä. Lapset eivät olleet enää kuukausiin viihtyneet tapaamisissa äidin kanssa. He olivat nähneet, että elämä voi olla toisenlaista, ei sellaista kuin ennen.
MTV3 05.09.2011----------
Ulvilan murhamysteerissä elokuuusa tapahtuneen käänteen takana on Anneli Auerin veli.
Korkeimpaan oikeuteen (KKO) saapuneesta valituslupahakemuksesta käy ilmi, että Anneli Auerin veli otti elokuun alussa yhteyttä syyttäjään ja kertoi sen, mitä Anneli Auerin kaksi lasta olivat kertoneet hänelle murhaillan tapahtumienkulusta.
Syyttäjät kirjoittavat hakemuksessa, että esitettävä todistelu sulkee pois sen mahdollisuuden, että paikalla olisi ollut joku perheen ulkopuolinen henkilö.
- Perheen poika on kuunnellut tilannetta oven takaa eikä hän ole kuullut kenenkään ulkopuolisen ääniä, valituslupahakemuksessa perustellaan.
Syyttäjien mukaan lasten elokuussa järjestetyissä kuulemisissa on tullut ilmi, että murhasyytteistä vapautettu Anneli Auer on uhannut lapsia ja kieltänyt heitä useaan eri kertaan kertomasta psykologeille, sosiaalityöntekijöille ja poliisille havainnoistaan.
Sen sijaan Anneli Auer oli pyytänyt lapsia kertomaan muun muassa ulkopuolisesta tekijästä ja hänen soittamasta hätäpuhelusta.
Anneli Auer kertoi MTV3:n Uutisille viime viikolla, että lapset ovat kehitelleet tarinoita tiedonsirpaleista ja omista mielikuvituksestaan.
Syyttäjä: Auer väkivaltainen jo ennen surmayötä
Anneli Auer ihmettelee veljensä motiivia
Johanna Tuuri
johanna.tuuri(at)mtv3.fi
Voi pyhä sylvi mitä sinisilmäisyyttä onkaan uskotella itselleen ja muille, että lapsia ei olisi manipuloitu veljen toimesta. Kuten jo aiemmin viittasin linkkiin http://users.utu.fi/shakal/laakari2.spml, niin kun veljen kodissa on yhtenään jauhettu Annelin pahuutta ja sitä, että niin sen täytyy olla, että Anneli on pakottanut lapset puhumaan ulkopuolisesta tahosta vieläpä höystettynä veljen omalla kokemuksella, että lapset eivät enää viihdy äidin luona tapaamiskäynneillä, niin lasten muisti on sitten juuri sitä itseään, mihin nyt on tultu.
"Aloitteentekijänä ovat olleet lapset, ei veli. Lapset olivat alkaneet kertoa.. jne." Onko todella niin, että alaikäiset ottivat yhteyttä syyttäjään ja poliisiin. Kyllähän se veli oli se, joka otti yhteyttä ja kertoi oman näkemyksensä asiasta, että lapset ovat kertoneet.... totta kai ovat kertoneet juuri niin ja niillä painotuksilla kuin näitä pikkulapsia on pari vuotta manipuloitu.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Terra:
Anneli Auer on eri lehdille antamissaan haastatteluissa itse kertonut, että lapset eivät enää halua tavata häntä, että eivät viihdy vankilatapaamisissa, vaan ovat ikävystyneitä, eivät halua istua syliin, kiirehtivät pois.. (ei sanatarkka) Ja (paitsi vanhin) lapset olivat niitä jotka eivät viihtyneet Auerin kanssa.
Saisitko sen veljen kokemuksen/kertomuksen ko aiheesta näkyviin, kun sellaisesta puhut ikään kuin tietäisit jotain enemmän kuin kukaan tähän mennessä?
Otetaan uudelleen: Lapset olivat alkaneet puhua. Sitten veli otti yhteyttä viranomaisiin. Etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin edellä?
Antamassasi linkissä ei ole mitään Auerin perheestä, hänestä, hänen veljestään eikä Auerin lapsista, eikä Jukka Lahden murhasta:
http://users.utu.fi/shakal/laakari2.spml
Aivan varmasti lapsia haastatelleet tutkijat tuntevat aiheen. Minä ainakin olen lukenut jutun aikanaan, ymmärrän ihan hyvin mistä siinä puhutaan - (yritin muistaa montako vuotta sitten tuon jutun luin - voisi olla melkein 10 vuotta sitten).
edit: juttu on ollut 'uusi' v 1998! Olen lukenut sen n v 2000.
(1998) Muistikuvat, valemuistot ja muistin manipulointi Osa I. Suomen Lääkärilehti 6.
http://users.utu.fi/shakal/index.html
Ei taida riittää tuokaan juttu Auerin ja saaman tuomion kumoamiseen.
Pitäisikö heittää silppuriin n 4000 sivua aiempaa tutkimusmateriaalia ja aloittaa alusta...Aika pitkäänhän Aueria pidettiin syyttömänä,.. ai niin, sen aikaisesta tutkintamateriaalista on jotain kadonnut. Harmi!
Täh, kuka on sanonut, että velikö olisi näin 'kokenut', ja olisi moista kertonut??...veljen omalla kokemuksella, että lapset eivät enää viihdy äidin luona tapaamiskäynneillä, niin lasten muisti on sitten juuri sitä itseään, mihin nyt on tultu.
Saisitko sen veljen kokemuksen/kertomuksen ko aiheesta näkyviin, kun sellaisesta puhut ikään kuin tietäisit jotain enemmän kuin kukaan tähän mennessä?
Hah, nyt väännät pajunköyttä taas niin kieroon, että rutina kuuluu tänne asti."Aloitteentekijänä ovat olleet lapset, ei veli. Lapset olivat alkaneet kertoa.. jne." Onko todella niin, että alaikäiset ottivat yhteyttä syyttäjään ja poliisiin.
Otetaan uudelleen: Lapset olivat alkaneet puhua. Sitten veli otti yhteyttä viranomaisiin. Etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin edellä?
Antamassasi linkissä ei ole mitään Auerin perheestä, hänestä, hänen veljestään eikä Auerin lapsista, eikä Jukka Lahden murhasta:
http://users.utu.fi/shakal/laakari2.spml
Aivan varmasti lapsia haastatelleet tutkijat tuntevat aiheen. Minä ainakin olen lukenut jutun aikanaan, ymmärrän ihan hyvin mistä siinä puhutaan - (yritin muistaa montako vuotta sitten tuon jutun luin - voisi olla melkein 10 vuotta sitten).
edit: juttu on ollut 'uusi' v 1998! Olen lukenut sen n v 2000.
(1998) Muistikuvat, valemuistot ja muistin manipulointi Osa I. Suomen Lääkärilehti 6.
http://users.utu.fi/shakal/index.html
Ei taida riittää tuokaan juttu Auerin ja saaman tuomion kumoamiseen.
Pitäisikö heittää silppuriin n 4000 sivua aiempaa tutkimusmateriaalia ja aloittaa alusta...Aika pitkäänhän Aueria pidettiin syyttömänä,.. ai niin, sen aikaisesta tutkintamateriaalista on jotain kadonnut. Harmi!
Viimeksi muokannut Tara, Ma Heinä 22, 2013 6:06 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Siis aivan juuri niin, että velihän se oli asialla. Veli otti yhteyttä ja kertoi että lapset kertovat. Kuka tämän todistaa, että lapset oma-aloitteisesti kertoivat ja kuka pois sulkee sen, että lapsia ei veljen toimesta manipuloitu kertomaan.Tara kirjoitti:Täh, kuka on sanonut, että velikö olisi näin 'kokenut', ja olisi moista kertonut??Anneli Auer on eri lehdille antamissaan haastatteluissa itse kertonut, että lapset eivät enää halua tavata häntä, että eivät viihdy vankilatapaamisissa, vaan ovat ikävystyneitä, eivät halua istua syliin, kiirehtivät pois.. (ei sanatarkka) Ja (paitsi vanhin) lapset olivat niitä jotka eivät viihtyneet Auerin kanssa.
Saisitko sen veljen kokemuksen/kertomuksen ko aiheesta näkyviin?
Hah, nyt väännät pajunköyttä taas niin kieroon, että rutina kuuluu tänne asti.
Otetaan uudelleen: Lapset olivat alkaneet puhua. Sitten veli otti yhteyttä viranomaisiin. Etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin edellä?
Tuosta sinun edellisestä postauksestasi sai sen käsityksen, että veli on kertonut, että lapset ei viihdy. Se on yhden tekevää kuka kertoi ja vaikka Anneli, mutta tosiasiahan on niin, että lasten viihtyvyys hävisi sitä mukaa kuin lapsia manipuloitiin.
Psykologiassa tiedetään, että se on juuri luonnevikainen itse, joka on ensimmäisenä syyttelemässä muita. Kas kun älykkäänä itse tajuaa, että itsehän hän syyllinen on, mutta kun on ensimmäisenä syyttämässä muita, niin siinä sitten niitä hänen syytösten tutkimuksissa uhotuvat asiantuntijoilta ne itse luonnevikaisen omat väärät teot.
Psykologiasta ja empiriastakin tiedetään, että jos samassa perheessä on sekä luonnevikaisia että terveitä, niin he eivät tule toimeen toistensa kanssa, jos terveet eivät alistu luonnevikaisten hallittaviksi ja juuri nuo luonnevikaiset on ne, joiden mukaan vika on muissa mutta ei heissä ja juuri nuo luonnevikaiset ovat syyttelemässä muita. Syytteleminen on luonnevikaisen perustyökaluja.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Aivan totta, näin juuri Anneli Auer tekikin. Veteli Joutsenlahtea kuin vanhaa rättiä. Ja vielä silloinkin kun oli tunnustamassa, yritti selittää tapahtumakulun niin, että riita oli saanut alkunsa Jukan sanomisista. Auer siksi pahoittanut mielensä, ei saanut unta, nousi, meni kaappeja järjestelemään, kiukkuisena.. sitten ilmestyi se veitsi.. Jukka häntä painanut keittiön pöytää vasten.. Jukka, Jukka oli uhkaavan näköinenkin. Jukalla 'muistaakseni' (<--Auerin tilkesanoja) veitsi kädessä.. jne. Jukka pisti Annelia veitsellä ensin, antoi Auer ymmärtää.. manipulaattori....Psykologiassa tiedetään, että se on juuri luonnevikainen itse, joka on ensimmäisenä syyttelemässä muita. Kas kun älykkäänä itse tajuaa, että itsehän hän syyllinen on, mutta kun on ensimmäisenä syyttämässä muita, niin siinä sitten niitä hänen syytösten tutkimuksissa uhotuvat asiantuntijoilta ne itse luonnevikaisen omat väärät teot. ...
Vielä lapselle tunnustaessaan Auer muisti korostaa, että isi teki pahaa äidille ja se, joka teki pahaa isille, se oli sitten hän.
--Nyt ei jaksa enempää-- muutakin tekemistä.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Sen verran vielä, että tätä on vaikea verrata omaan postaukseeni, kun ei meillä ole käytössä Lahden ajatuksenjuoksuja. Sen sijaan Annelin ja hänen veljensä ajatuksen juoksut ovat olemassa.Tara kirjoitti:Aivan totta, näin juuri Anneli Auer tekikin. Veteli Joutsenlahtea kuin vanhaa rättiä. Ja vielä silloinkin kun oli tunnustamassa, yritti selittää tapahtumakulun niin, että riita oli saanut alkunsa Jukan sanomisista. Auer siksi pahoittanut mielensä, ei saanut unta, nousi, meni kaappeja järjestelemään, kiukkuisena.. sitten ilmestyi se veitsi.. Jukka häntä painanut keittiön pöytää vasten.. Jukka, Jukka oli uhkaavan näköinenkin. Jukalla 'muistaakseni' (<--Auerin tilkesanoja) veitsi kädessä.. jne. Jukka pisti Annelia veitsellä ensin, antoi Auer ymmärtää.. manipulaattori.
Vielä lapselle tunnustaessaan Auer muisti korostaa, että isi teki pahaa äidille ja se, joka teki pahaa isille, se oli sitten hän.
--Nyt ei jaksa enempää-- muutakin tekemistä.
Kysymys tässä ketjussa on lsh asiasta. Surman tapahtumista olen itse sitä mieltä, että kyllä Anneli tietää, kuka on tapahtumien takana ja miten tapahtumat oikeasti meni. Se on sitten näyttökysymys, että miten hyvin poliisi pääsee todellisiin tapahtumiin. Suomen lain mukaan Annelin ei tarvitse auttaa poliisia vaan voi valehdella ja puhua potaskaa vaikka yötä päivää.
Itse uskon, että taustalla on rakastaja ja tai rakastajatar kuvioita. Jutussa on omituista, että tähän sisältyy monta poliisiin liittyvää seikkaa, joita ei yleensä tämäntyyppisissä jutuissa ole. Soitot Lahden puhelimesta poliisin. Kuka soitti ja miksi ja kuka poliisista otti vastaan puhelut. Lahden tietojen selailu poliisissa ennen surmaa. Jutun alkumetreillä poliisin töppäykset. Joutsenlahden kuviot. Vanha usko ulkopuoliseen tappajaan aivan heti alussa. Ulkopuolisen täysin viattoman tutkintavankeus Joutsenlahden ja Auerin yhteistyön tuloksena. Sittemmin jutusta Jousenlahden pois potkiminen. Paateron haluttomuus ottaa juttu keskusrikospoliisiin. Poliisin soluttautuminen poikaystäväksi. Sitten Joutsenlahden virkarikossyyte. Ulkopuolinen dna poliisin dna.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Terra:
Sijaisvanhemmat käy kurssin ja sossut seurailee tilanteita, kyllä olisi muksut kiikutettu lastenkotiin jos tällaista olisi ollut. Siis helvettiä ja äidin parjaamista. Nyt tehdään sijaisisästä "olkiukkoa" jota vastaan hyökätään, jos tämä vertaus ymmärrettäisiin.
Kiinnostaisi tietää, missä uskonnollisessa ryhmittymässä Suomessa pelotellaan lapsia synnin helvetillä. Faktaa pöytään!Ja onhan ne lapset voitu pelotella synnin helvetillä sun muilla siinä samalla, kun on Annelia mustamaalattu, minkä vuoksi lapsista tulikin sitten lojaaleja tätä enoa ja hänen vaimoaan kohtaan, kun kokivat nämä aikuiset olevan heidän ainut turvansa, kun äitikin on niin paha kuin ihminen paha olla voi.
Sijaisvanhemmat käy kurssin ja sossut seurailee tilanteita, kyllä olisi muksut kiikutettu lastenkotiin jos tällaista olisi ollut. Siis helvettiä ja äidin parjaamista. Nyt tehdään sijaisisästä "olkiukkoa" jota vastaan hyökätään, jos tämä vertaus ymmärrettäisiin.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Näissä lsh-tapauksissa sijais- ja adoptiovanhemmat ovat ns. valittua kansaa. Siis lsh-viranomaiset ovat valinneet mielitiettynsä ja tietysti seisovat valintansa takana kävi miten kävi. Olisihan se noloa tunnustaa ja varsinkin viranomaisena tunnustaa, että tuli valittua sitten ihan paskat vanhemmat sijoitetuille lapsukaisille.Elizzza kirjoitti:Kiinnostaisi tietää, missä uskonnollisessa ryhmittymässä Suomessa pelotellaan lapsia synnin helvetillä. Faktaa pöytään!
Sijaisvanhemmat käy kurssin ja sossut seurailee tilanteita, kyllä olisi muksut kiikutettu lastenkotiin jos tällaista olisi ollut. Siis helvettiä ja äidin parjaamista. Nyt tehdään sijaisisästä "olkiukkoa" jota vastaan hyökätään, jos tämä vertaus ymmärrettäisiin.
Ja kun sijaisvanhemmat ovat VALITTUA sakkia, niin heihin sitten suhtaudutaan sillä olettamalla, että kaikki, mitä he raportoivat, on totta ja vilpitöntä ja vain ja ainoastaan sijoitettujen lasten etua palvelevaa. Tämä on juuri se aukko, jolla vinoutunut sijaisvanhempi pelaa omaa peliään. Valitettavaa, mutta totta, että osa sijaisvanhemmista on täysiä pelureita, joilla on kaikenlaisia muita motiiveja kuin aito rakastaminen ja välittäminen sijoitetuista lapsista.
Minusta on käsittämätöntä, että nämä lapset sijoitettiin enolleen, jonka siskoa pidetään nyt mitä hirveimpänä ihmisenä. Samat isä ja äiti ovat kasvattaneet sekä Annelin että hänen veljensä. Miksi veljestä olisi tullut täydellinen ja Annelista rikollinen?