Sivu 416/988

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 2:44 pm
Kirjoittaja Vatulaatio
AK-10 kirjoitti: To Helmi 02, 2023 1:52 pm Rasmus on kävellyt parkkipaikalta läheiseen kerrotaloon jossa asuu nuori avopari, alle nelikymppisiä. Käyttävät huumeita ja myös myyvät niitä. Rasmus on mennyt sinne ja soittanut suutaan ja tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen että on saanut puukosta vasemman olkapään alapuolelle eli kainalon alle ja henki on lähtenyt. Tilanne on tapahtunut n, tunti - puolitoista lapuanhovista lähtemisen jälkeen. Rasmus on kääritty peittoon ja viety autoon aamuyön tunteina. Kuskattu sinpsiön alla olevaan lammikkoon. Se nainen on huutanut ja mekkaloinut kerrortalossa ja todennäköisesti myös lyönyt Rasmusta puukolla.

Pariskunta` on muuttanut n, kolmeviikkoa sitten lapualta pois. Sitä en tiedä minne lähtivät mutta roskiksesta päätellen on lähdetty aika nopealla aikataululla koska kaikkea ei ehditty pakata vaan viety roskikseen. Naapurit kyllä kuulivat huutoa ja tappelun ääniä
Voi olla toki joessakin, mutta jos on pinnassa ollut niin kyllä olisi nähty
Miiankujako liittyi tähän huhuun? Miiankuja ja Lapuahovi etäisyys ja välimatka Mapsista katsottuna on kyllä mielenkiintoinen, jos R on nähty poistuvan Marian Tallin suuntaan. Myös yhteys Miiankujalta Simpsiöntielle on näpsäkkä ja siitä minne ikinä, vaikka hiihtomajan/raviksen suuntaan aika kätevä. Mutta mitäpä näistä todella tietää, pelkkää spekulaatiota.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 2:53 pm
Kirjoittaja Amandalooni
Pystyykö joku nyt kopsaa sen Ekun päivityksen ja liittää tänne? Kiitos jo etukäteen 😊

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 2:57 pm
Kirjoittaja Vatulaatio
Näistä "Näkijöistä" (vai oliko muu huhupuhe) joku oli nähnyt tornin, mistä pudotettu. Mitäs torneja sieltä löytyy? Alajoen lintutorni (vesistö ihan lähellä, joen leveämpi kohta) Simpiön näkötorni..muita?

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 3:26 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Amandalooni kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 2:53 pm Pystyykö joku nyt kopsaa sen Ekun päivityksen ja liittää tänne? Kiitos jo etukäteen 😊
Ekku Mattila
1 pv ·
Rasmusta mietimme.
Kymmenien pyyntöjen takia me Meediot , Arja Myllymäki , sekä Ekku Mattila , tulemme Maaliskuun aikana pitämään Lapualla yleisötilaisuuden,jonka yhteydessä kerromme Rasmuksen katoamistapauksest a,sekä muutamasta muustakin .
Ilmoitamme somessa ajankohdan-paikan myöhemmin.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 4:35 pm
Kirjoittaja mler
ruusumaa kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 3:26 pm Ekku Mattila
1 pv ·
Rasmusta mietimme.
Kymmenien pyyntöjen takia me Meediot , Arja Myllymäki , sekä Ekku Mattila , tulemme Maaliskuun aikana pitämään Lapualla yleisötilaisuuden,jonka yhteydessä kerromme Rasmuksen katoamistapauksest a,sekä muutamasta muustakin .
Ilmoitamme somessa ajankohdan-paikan myöhemmin.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lapuahovi varmaan tarjoaa ilmaista kabinettia.. 😅

Mutta jos tuolta tilaisuudesta mitään eteenpäinvievää "tietoa" tihkuu niin se on jo enemmän kuin poliisin nollatulos tähän mennessä. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko Rasmuksen vanhemmat olleet Ekun kanssa tekemisissä vai pitävätkö täysin huuhaana.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 5:01 pm
Kirjoittaja Shirley
6b70430c-lapua-1024x682.jpg
6b70430c-lapua-1024x682.jpg (76.99 KiB) Katsottu 1553 kertaa
Mites ravirata, käsittäkseni ei kovinkaan kovassa käytössä? Onko sisätilat ja kuulutustorni käytössä lainkaan talvisin, onko jollain tarkempaa tietoa?

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 5:10 pm
Kirjoittaja Knobster
Mitä ihmettä täällä taas huuhaillaan :(

Eilen tms. oli muuten uutinen pojasta joka oli hatkassa Rovaniemeltä jo yli 2kk ja viimeinen havainto Vantaalta.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 5:17 pm
Kirjoittaja Maximium
Vatulaatio kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 2:57 pm Näistä "Näkijöistä" (vai oliko muu huhupuhe) joku oli nähnyt tornin, mistä pudotettu. Mitäs torneja sieltä löytyy? Alajoen lintutorni (vesistö ihan lähellä, joen leveämpi kohta) Simpiön näkötorni..muita?
No ei sitä tornista puotettu ole.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 5:23 pm
Kirjoittaja Zorro7
Maximium kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 5:17 pm
Vatulaatio kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 2:57 pm Näistä "Näkijöistä" (vai oliko muu huhupuhe) joku oli nähnyt tornin, mistä pudotettu. Mitäs torneja sieltä löytyy? Alajoen lintutorni (vesistö ihan lähellä, joen leveämpi kohta) Simpiön näkötorni..muita?
No ei sitä tornista puotettu ole.
Onko tarkempaa tietoa tapahtumista?
Jos joku oikea tietäjä antais edes pienen vihjeen miltä suunnalta etsiä..?
Voin kyllä kuvitella että perheelle vaikeaa kun aika varmaan tiedossa että ruumista enää etsitään..
No toivotaan että vielä löytyy ja saisivat asian päätökseen.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 5:40 pm
Kirjoittaja Maximium
Zorro7 kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 5:23 pm
Maximium kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 5:17 pm
Vatulaatio kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 2:57 pm Näistä "Näkijöistä" (vai oliko muu huhupuhe) joku oli nähnyt tornin, mistä pudotettu. Mitäs torneja sieltä löytyy? Alajoen lintutorni (vesistö ihan lähellä, joen leveämpi kohta) Simpiön näkötorni..muita?
No ei sitä tornista puotettu ole.
Onko tarkempaa tietoa tapahtumista?
Jos joku oikea tietäjä antais edes pienen vihjeen miltä suunnalta etsiä..?
Voin kyllä kuvitella että perheelle vaikeaa kun aika varmaan tiedossa että ruumista enää etsitään..
No toivotaan että vielä löytyy ja saisivat asian päätökseen.
No ekku kirjottaa mitä kirjottaa.Siihen en usko yhtään.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 5:49 pm
Kirjoittaja Zorro7
^ väittääkö Ekku siis että pudotettu tornista?
Mihinkähän se silta viittaus hänen jutuissa perustuu?
Ensin pudotettu tornista ja sitten sillalta alas jokeen?

Spekulaatioo

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 6:16 pm
Kirjoittaja Maximium
Zorro7 kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 5:49 pm ^ väittääkö Ekku siis että pudotettu tornista?
Mihinkähän se silta viittaus hänen jutuissa perustuu?
Ensin pudotettu tornista ja sitten sillalta alas jokeen?

Spekulaatioo
Hei se torni juttu oli minfon yhen kertoma ekun juttuun.Ekku ei ole maininnu tornista puottamista.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 6:59 pm
Kirjoittaja ristweiler
K9Wifey kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 2:19 pm https://m.facebook.com/1828774440/

Kannattaa lukea meedio-Arjan julkaisut myös, nyt kun henkimaailman aiheissa liikutaan.

'Henkilö, jota omaiset eivät edes halua löytää' jne. :shock:
Aika raffia tekstiä, mut kieltämättä... Eipä heitä ainakaan liiasta innokkuudesta voi syyttää?
Nyt on kyllä sakeaa tekstiä! Itse saattaisin Rasmuksen äitinä harkita ilmoitusta poliisille. Tuo, ettei muka halua löytää lastaan täyttänee herjauksen tms. kriteerit.

Sanoin jo aiemmin tuosta Ekusta, että pitäisi vaan suunsa kiinni ja samaa mieltä olen tästä naisesta. Suurin osa ei varmaan usko mihinkään näkijä-juttuihin, ja saattaa tosiaan mennä omaisilla tunteisiin, jos kaksi hiton höyrypäätä tyrkyttää lannistumatta palveluksiaan. Olisiko se 5k kiiltänyt näilläkin silmissä?

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 7:02 pm
Kirjoittaja Maximium
ristweiler kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 6:59 pm
K9Wifey kirjoitti: Ti Helmi 28, 2023 2:19 pm https://m.facebook.com/1828774440/

Kannattaa lukea meedio-Arjan julkaisut myös, nyt kun henkimaailman aiheissa liikutaan.

'Henkilö, jota omaiset eivät edes halua löytää' jne. :shock:
Aika raffia tekstiä, mut kieltämättä... Eipä heitä ainakaan liiasta innokkuudesta voi syyttää?
Nyt on kyllä sakeaa tekstiä! Itse saattaisin Rasmuksen äitinä harkita ilmoitusta poliisille. Tuo, ettei muka halua löytää lastaan täyttänee herjauksen tms. kriteerit.

Sanoin jo aiemmin tuosta Ekusta, että pitäisi vaan suunsa kiinni ja samaa mieltä olen tästä naisesta. Suurin osa ei varmaan usko mihinkään näkijä-juttuihin, ja saattaa tosiaan mennä omaisilla tunteisiin, jos kaksi hiton höyrypäätä tyrkyttää lannistumatta palveluksiaan. Olisiko se 5k kiiltänyt näilläkin silmissä?
Puhut asiaa kyllä.Todellakin rikosilmotus paikallaan.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: Ti Helmi 28, 2023 7:06 pm
Kirjoittaja Zorro7
Ei siellä missään tainnut suoraan olla että "ei halua löytää lastaan"?
Mihin tekstiin viittaatte?
Se uusin kirjoitus niin siinä ei edes mainita kenen kadonneen tapaukseen liittyy. Joku ihan toinen tapaus oli mitä myös yrittäneet selvittää, mutta siinä heitä selvästi kielletty auttamasta ja kadonnut ei ollut lapsi.
Taisi olla se kadonneen marjastajan tapaus..