MURHA.INFO

Suomessa on monista muista maista poikkeava käytäntö, että meillä syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan esitutkintaa johtaa poliisi. Syyttäjä voi kyllä ohjata poliisin johdolla suorittamaan esitutkintaa, mutta käytännössä syyttäjän ja poliisin välinen esitutkintayhteistyö ei läheskään aina toimi toivotulla tavalla, kuten olen blogissani jo muutaman kerran kertonut. Käytännössä syyttäjä saa pöydälleen valmiin esitutkintapöytäkirjan, jota hän sitten ryhtyy käymään läpi. Vasta tässä vaiheessa syyttäjä saattaa havaita, että jutussa on suoritettava tiettyjä lisätutkimuksia, joista hän sitten määrää poliisin tekemään. Jos syyttäjä johtaisi esitutkintaa, kyseiset lisäselvitykset voitaisiin tietenkin tehdä jo paljon aikaisemmin. Se, ettei syyttäjä johda esitutkintaa, on siis yksi tekijä, joka hidastaa sekä esitutkintaa että syyteharkintaa.

------------

44. Lakiteksti ei määrittele itse asiassa millään tavalla sitä, milloin rikosjutussa on käsillä riittävästi näyttöä syytteen hyväksyvään langettavaan tuomioon. Laissa todetaan lakonisesti vain, että tuomioistuimelle on esitettävä sellainen näyttö, että se voi pitää jotakin totena (OK 17:2). Tällä ei tarkoiteta totuutta absoluuttisessa mielessä, vaan kysymys on siitä, kuinka suurta todennäköisyyttä riittävä näyttö vaatii ja millaisen epävarmuuden riittäväksi katsottava näyttö toisaalta sallii.

Näyttövaatimus voidaan rikosprosessissa ilmaista eri tavoin. Yksi tapa on sanoa, että syytteen on näytetty olevan tosi tai se on näytetty toteen. Tällainen määritelmä ei kuitenkaan kerro juuri mitään. Toinen tapa on niin sanottu vakuuttautumisteorian mukainen ilmaisu. Sen mukaan näyttö on riittävä langettavan tuomion antamiseksi, jos se saa järkevän ja tunnontarkan henkilön (kuten juuri tuomarin) vakuuttuneeksi, että todistelun kohteena oleva väite tietystä oikeustosiseikastosta eli juuri syytteessä mainitun rikollisen teon olemassaolosta, on tosi.

45. Anglo-amerikkalaisessa todistusoikeudessa on perinteisesti operoitu näyttövaatimuksen tai -kynnyksen osalta käsitteellä beyond reasonable doubt. Tämä tarkoittaa sitä, että näytön syyllisyydestä on oltava sellaista, että kaikki järkevä tai varteenotettava epäily syyllisyydestä on voitu sulkea pois.

Tämä metodi on nykyisin käytössä esimerkiksi Ruotsin korkeimman oikeuden tuomioissa. Myös Suomen korkein oikeus on soveltanut ilmaisua "ei varteenotettavaa epäilyä" muutamassa todistusharkintaa koskevassa ennakkopäätöksessään (esim. KKO 2002:47 ja KKO 2006:78). Näin määritelty näyttökynnys tarjoaa syytetylle parhaan oikeusturvaa koskevan takeen, koska se yhdessä näyttökysymyksen perustelemisvaatimuksen kanssa antaa selkeän kuvan siitä, mikä on johtanut langettavaan tuomioon. Vaatimus varteenotettavan epäilyn poissulkemisesta menee pidemmälle kuin vanhastaan käytössä ollut in dubio pro reo -periaate (epäselvässä tapauksessa on tuomittava syytetyn eduksi).

46. Ilmaisu "ei varteenotettavaa epäilystä" on tietenkin vain sanonta, jota tuomioistuin voi käyttää fraasinomaisesti myös puhtaasti intuitiiviseen näkemykseen perustuvan tuomionsa perusteluissa pohtimatta tarkemmin, mitä "järkevällä tai varteenotettavalla epäilyllä" itse asiassa tarkoitetaan ja mitä osatekijöitä todistusharkinnassa on otettava huomioon

. Ruotsissa professori Christian Diesén on lanseerannut beyond reasonable doubt -periaatteen pohjalta hypoteesimetodiksi kutsutun todistusharkintamallin. Myös sen mukaan on ensiksi tärkeää arvottaa syytteen tueksi esitettyjä todisteita ja todistustosiseikkoja. Kuten edellä kappaleessa 40 mainitsin, syytetyn oikeusturvan kannalta on tärkeää, että todisteita arvotetaan eli niiden todistusarvoa arvioidaan kutakin erikseen eikä vain jonkinlaiseen yleisnäkemykseen perustuvana kokonaisuutena. Todistusmekanismin tai -suhteen vahvuutta, eli sitä, että tietty todistusteema on jättänyt jälkensä tiettyyn konkreettiseen todistustosiseikkaan, arvioidaan edellä mainittujen (42) kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen avulla.

47. Harkittaessa hypoteesimetodin edellyttämällä tavalla syytetyn syyllisyydestä jäävää epäilyä ja sen järkevyyttä, on ensimmäiseksi todettava käsiteltävänä olevan jutun selvitysaste, so. kuinka paljon näyttöä tietystä oikeustosiseikasta on esitetty, ja verrattava sitä kyseisen juttutyypin selvitysasteelle yleensä asetettaviin vaatimuksiin;

törkeimmät rikokset edellyttävät perusteellisempaa esitutkintaa ja selvitysastetta kuin lievemmät. Jos syytteen tueksi esitetty näyttö on heikko, voidaan syyte hylätä jo sillä perusteella, että riittävää selvitystä syyllisyydestä ei ole esitetty; tällöin siis vaihtoehtoisia selityksiä ei ole tarpeen ryhtyä tutkimaan. Jos sen sijaan jutun selvitysasteen voidaan katsoa olevan riittävän, on arvioitava syyttäjän esittämälle teemalle vaihtoehtoisia selityksiä eli hypoteesejä. Konkreettisia ja jutussa esitettyyn todistusaineistoon perustuvia vaihtoehtoja on arvioitava siltä kannalta, ovatko ne järkeviä eli varteenotettavia. Useimmissa tapauksissa nämä vaihtoehdot esittää syytetyn puolustus, mutta tuomioistuimen on otettava huomioon myös ne muut vaihtoehdot, jotka käyvät ilmi oikeudenkäyntiaineistosta, vaikka puolustus ei olisikaan vedonnut niihin.

48. Jos syytteeseen perustuvan ja näytetyn tapahtumankulun vaihtoehtoinen selitys voidaan sulkea pois laskuista, se ei ole järkevä (varteenotettava). Tällöin on usein kyse siitä, että oikeudenkäyntiaineisto ei tue sanottua vaihtoehtoa; vaihtoehtoa koskeva näyttö on olematonta tai vain vähäistä. Myös sellaiset vaihtoehdot, joita todistusaineisto jotenkin tukee, voivat olla niin kaukaa haettuja, ettei niitä voida pitää varteenotettavina. Tällöin tuomion perusteluissa käytetään sellaisia sanontoja kuin "ilmeisen epätodennäköinen" tai "vaihtoehto on niin epätodennäköinen, että sitä ei voida pitää mahdollisena." Kyse on siitä ovatko jutun todistusaineistoon kuuluvat syytetyn eduksi puhuvat ja hänen syyttömyyttään tukevat yksittäiset todistustosiseikat niin vahvoja, että ne riittävät perusteeksi järkevälle epäilylle. Myös tämä punninta tai arvottaminen tapahtuu kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen perustella. Esimerkiksi raiskausjutussa syytetyn puolustuksen usein esittämä hypoteesi koskee uhrin suostumusta. Jos se vaikuttaa edellä mainitussa arvioinnissa järkevältä ja varteenotettavalta selitykseltä, syyte on hylättävä. Käytännössä sanottu selitys ja väite ei kuitenkaan yleensä menesty.

HerloCCi Solmunen kirjoitti:Olipas hyvä teksti, kiitos HarrietM.

Jyrki Virolaisen blogi

HerloCCi Solmunen kirjoitti:Olipas hyvä teksti, kiitos HarrietM.

MissHolmes kirjoitti:
Veitsestä, jonka alkuperää on selvitetty lähes 3 vuotta.

NYT: Anneli kertookin, että heillä oli pikku riitaa, ''aivan arkisista asioista''. Hän tajuaakin, että hups, veitsi onkin meidän ikioma veitsi. Hän muistaa, että veitsi on ollut myös jossain vaiheessa Jukan kädessä.

John Doe kirjoitti:Näköjään meni "neiti holmesilta" kans jotakin ohi, mutta sehän ei ennenkään ole häirinny millään tavalla kyseistä "persoonaa".

skoone kirjoitti:

MissHolmes kirjoitti:
Veitsestä, jonka alkuperää on selvitetty lähes 3 vuotta.

NYT: Anneli kertookin, että heillä oli pikku riitaa, ''aivan arkisista asioista''. Hän tajuaakin, että hups, veitsi onkin meidän ikioma veitsi. Hän muistaa, että veitsi on ollut myös jossain vaiheessa Jukan kädessä.

Niin tuosta veitsestä, mm 16.9.2009 kyselin täällä, josko ko veistä oli AAlle näytetty...ja kysytty, että onko teidän veitsi

Koskas se AA otettiinkaan säilöön?

Lahti oli tullut joulukuussa 2006 illalla kotiin entisen työnantajansa tilaisuudesta noin kello 23, jonka jälkeen hänen ja vaimon välille oli syntynyt kovaääninen riita. Esineitä paiskottiin ja puolisot kävivät käsiksi toisiinsa.

Kuusirannan mukaan tytär oli käynyt paikalla jo aiemmin riidan aikana, mutta oli palannut huoneeseensa.

Lahti surmattiin keittiöveitsellä. Erilaisia vammoja syntyi eri puolille kehoa.

Veriteko ei tapahtunut hetkessä. Teko on tapahtunut Lahden kotiintulon ja hätäpuhelun välisenä aikana.

Sitä en oikein ymmärrä, miksi Sirpa pitää omia spekulaatioitaan/mielipiteitään jotenkin varmemmin 'tosina' kuin muiden.Ei kai tästä jutusta kukaan muu tällä hetkellä tiedä noita yksityiskohtia kuin asianosaiset ja osin tutkijat.