Sivu 43/192
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 1:43 am
Kirjoittaja MissHolmes
Pöljää, mutta uskon nykyään oikeasti, että kaikessa on hyvät puolensa myös ja kaikella on tarkoituksensa, jotta jatkossa osaisi ottaa asiat vahvempana ja viisaampana vastaan. Ja vaikka naurahtaa, ennen kuin parahtaa itkuun.
Murehtimisesta ei nimittäin saa kuin sydän vaivoja, mutta nauru pidentää ikää.
Väittävät....
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 3:20 am
Kirjoittaja rimma
MissHolmes kirjoitti:Inhottaa myöntää, mutta söin masennuslääkeitä reilu puolivuotta ja vähitellen itse huomasin muuttuvani välipitämättömäksi nukeksi, jolle kaikki oli jees ja ok.
Ensin sinnittelin niistä lääkkeistä eroon ja sitten aloitin suunnitella työpaikkan vaihtoa. Opettelin myös asettamaan itseni välillä etusijalle kotona.
Lopetin joksikin aikaa alkoholin käytön, joka tuntui lisäävän ''aaltoilua''.
Työpaikan vaihto kesti vuosia vuosia, eikä se loppujen lopuksi kauheasti vaihtamalla parantunut.
Mutta luulen, että eniten vaikutti se, että opettelin oikeasti ajattelemaan kaikesta positiivisemmin. Pyrin järjestelmällisesti löytämään huonoista ja kurjistakin asioista valoisan puolen.
Nykyään sallin jo itselleni olla vittuuntunutkin

ja vaikka kaikesta. Se ei enää leviä sellaiseksi 'yleispahaoloksi'.
No oma vastineeni tuohon lääkkeiden käyttöaikaan jota on nyt kertynyt..öö..7vuotta ja kyllä mä nyt jo myönnän että ne kuuluu mun elämään ja tulee kuulumaan vielä toiset saman verran. vaikka oon vasta 21vee.En häpee sitä.Eikä kannata.
Meni vaan enemmän aikaa siihen vitutukseen ja venailuun et millon ne saa pois niin tajusin että pari huolta vähemmän kun lopettaa koko ajattelun ja niitä nykyisen suhtkot hyvän olon tueksi nappailee.
Välillä kun tekee päivityksen ja kokeilee että joko nyt..joku päivä voi yllättyä iloisesti.
Sellaset nää ihmisen aivot vaan on että kaikki ei mee niinkun haluaa..jos aivot vetää serotoniinia takasin enemmän kun sitä erittyy niin sit ollaan kusessa ja vaikka yrittäs keskittyä ja niinkun sanotaan virheellisesti että "ottaa itseään niskasta kiinni" niin ei auta mitään.
Kaikessa, niin masennuksessa kun elämässä ylennsäkkin niin kaikeen ei voi vaikuttaa ja se myöntäminen on jo puoliks valmis homma..
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 9:33 am
Kirjoittaja Katsa
Mä heitin lääkkeet roskikseen ja ostin E-Epaa, Mäkikuismaa ja Mivi TotalPlus-nimistä valmistetta ja aloin kävelemään työmatkat. Just nyt tuntuu, että mua ei kaada enää mikään. Testatkaa (huom. Mäkikuismaa ei saa vetää lääkkeiden kanssa samaan aikaan ja se vie tehon e-pillereiltä), ei siinä mitään menetäkään.
Ai mikä ärsyttää tänään? Nooo...vaikka se, ettei ole sopivaa lenkkeilytakkia ja just nyt ei ole rahaa ostaakaan.
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 12:32 pm
Kirjoittaja Aariel
Mulla on kanssa kevät helvetin vaikeaa aikaa. On muitakin aikoja, joissa saa tosissaan kamppailla, mutta kevään kanssa kamppaileminen on erilaista

Ja ärsyttää se, että kaikki jankkaa itsensä niskasta kiinni ottamisen kanssa.. Kun se ei mene niin. Mutta silti tiedän, että jotain pitäisi tehdä.
Miksi masennuslääkkeiden käyttöä pidetään pahana? En edes muista kuinka kauan niitä on mennyt alas, koskaan en ole sitä hävennyt. Jos ne auttaa, niin miksi ei? Jos ei auta, niin ei suurta vahinkoakaan ole tapahtunut. En osaa sanoa itse auttaako ne vai eikö, vaikutus on kuitenkin pitkäaikainen ja kuka tietää millainen olisin ilman vai olisinko juuri samanlainen.
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 12:43 pm
Kirjoittaja Katsa
En pidä pahana, mutta jos eivät tehoa, niin pidän turhana. Ärsyttää tosiaan se, jos masentuneelle lässytetään siitä niskasta ottamisesta, koska ei se niin mene. Vitutukseen ei kuole, mutta masennukseen voi kuolla. Ne on kaksi ihan eri asiaa.
Mutta joo, ei ole siis tarkoitus painostaa ketään luopumaan lääkkeistä varsinkaan jos niistä on apua! Jos ei ole apua, tai ei syö ollenkaan, niin rohdot voivat tuoda yllättävää apua tarvitsevalle. Kohta sitä huomaa jaksavansa jopa liikkua, kuten mulle kävi. Liikunta taas auttaa entisestään, kuten hyvin tiedetään. Masentunutta nyt ei liikkeelle saakaan, sekin tiedetään. Mutta jos edes rohdoskauppaan.
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 12:46 pm
Kirjoittaja Aariel
Katsa, mä olen ihan valmis kokeilemaan rohtoja. Muihinkin vaivoihin olen saanut avun niistä, miksei sitten tähänkin. Kuten sanoin, en osaa sanoa onko lääkkeistä apua mulle vai ei, sen verran kauan olen syönyt. Tällä hetkellä en ainakaan voi hehkuttaa oloani

Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 1:57 pm
Kirjoittaja Mariella
Aariel kirjoitti:Mulla on kanssa kevät helvetin vaikeaa aikaa. On muitakin aikoja, joissa saa tosissaan kamppailla, mutta kevään kanssa kamppaileminen on erilaista

Ja ärsyttää se, että kaikki jankkaa itsensä niskasta kiinni ottamisen kanssa.. Kun se ei mene niin. Mutta silti tiedän, että jotain pitäisi tehdä.
Miksi masennuslääkkeiden käyttöä pidetään pahana? En edes muista kuinka kauan niitä on mennyt alas, koskaan en ole sitä hävennyt. Jos ne auttaa, niin miksi ei? Jos ei auta, niin ei suurta vahinkoakaan ole tapahtunut. En osaa sanoa itse auttaako ne vai eikö, vaikutus on kuitenkin pitkäaikainen ja kuka tietää millainen olisin ilman vai olisinko juuri samanlainen.
Tarvii vaan olla oikeanlainen. Sehän sen idea on, että pystyy pitämään normaalielämässä kiinni. Ei niiden tarkotus kai olekaan tehdä mitenkään onnelliseksi hörhöksi, vaan normalisoida tilanne. Eli sikäli sen vaikutusta ei oikeastaan edes kuulu huomata, kuuluu vaan huomata että jaksaa nousta töihin ja pestä omat pyykkinsä yms. suurinpiirtein normaali-ihmisten tahtiin. Olen itsekin syönyt, ja alkumetreillä oli kyllä niin onnellinen hörhö olo

Se kesti joku pari viikkoa mutta sitten tilanne tasaantui ja olo oli oma itsensä. Sitä ennen ei päässyt edes sängystä ylös.
Ja on myös olemassa ihmisiä, joilla vaan luontaisesti on serotonitaso sen verran alhainen, että mielialalääkityksen kanssa olo on hyvä mutta ilman ei.
Ja kuten Katsa sanoi, vitutus ja masennus on eri asia.
Ja oma kokemukseni on se, että niitä pidetään pahana silloin kun ei tiedetä mistä on kysymys. Luullaan että ihminen on heikko ja pakenee ongelmiaan pillereihin, vaikka kyseessä on ihan eri asia. Ei ymmärretä sitä, että masennus on sairaus siinä missä esimerkiksi korkea verenpaine, ja siihenkin joutuu syömään lääkettä.
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 3:24 pm
Kirjoittaja DonHessu
Rauta nousi HUONOSTi.
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 8:29 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Ei siinä mitään hävettävää olekaan.
Itse koin ja koen, että muutuin kummalliseksi tasaiseksi olioksi, jolle kaikki oli ''niin ok''.
Pahimmillaan ongelmani ei ollut sängystä ylös pääsy, vaan nukkumattomuus ja se tekee ihmisestä aika sekopään ja yliherkän kaikelle nopeasti. Ylivilkkaan, hysteerisen, herkän, äkkipikaisen, hermostuneen, sekavan......
Olen ''näin normaalina'' suht'koht' räväkkä ja ailahtelevainen ja kärsin suunnattomasti siitä tasaisen seesteisestä tilasta, johon lääkkeet minut veivät.
Ehkä se on sekin, että kaikille ei kaikki sovi. Monille haetaan 'sopivaa lääkitystä' vuosikausia ja lopputulos on aina huono. Minä en huomannut pyytää toista troppia, joten huonojen kokemusten myötä ja onnella olen selvinnyt ilman.
Toisaalta: yritin lopettaa röökaamista niillä kuuluisilla pillereillä ja tulin niistä oikeasti ihan hulluksi. (siis todella hulluksi), joten ehkä lääkkeillä on minuun kummallinen vaikutus ja onkin viisaampaa olla pikkasen heiluva, mutta ilman.
Sellainen kammo nukkumattomuudesta kuitenkin on jäänyt, että vähänkin jos kierityttää nukkumaan mennessä, nappaan lihasrelaksantin ja buranaa, ettei vaan ala uudestaan valvominen. Onneksi tuota ei tarvitse nykyään tehdä kuin max.kerran kuussa.
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 8:41 pm
Kirjoittaja Katsa
Ärsyttää, että mun selkä ei parane. Vielä enemmän ärsyttää se, että minulla on tunne, ettei tämä ole mikään välilevyjuttu kuten arvon tohtori arpoi. Arvon tohtori määräsi myös liikuntaa, joka siis vain pahentaa vaivaa. Ärsyttää, koska pitkästä aikaa liikkuminen olisi kivaa ja nyt jos en voikaan..?
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 8:45 pm
Kirjoittaja Siru
Ärsyttää yli kaiken tämä päivä päivältä paheneva raskauspahoinvointi!
Ja tiistaina pitäisi mennä loman jälkeen takaisin töihin..
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 10:04 pm
Kirjoittaja rimma
En näe mitään muuta huonoa puolta tässä lääkkeiden syönnissä kun sen että se tulee mulle pirun kalliiksi. Kuukaudessa menee apteekissa käydessä 120€ ja kela korvaa lääkkeet vasta kun on mennyt vähän yli 600€ omaa rahaa niihin.. Siks mietin että lopettasko ja käyttäs senkin rahan johonkin muuhun joka saattas olla hyväksi tässä tilanteessa.. Niin tosin en ole vielä keksinyt että mitä se mahtais olla

Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 11:00 pm
Kirjoittaja PanCamO
Elämä.
Lähetetty: Su Maalis 16, 2008 11:45 pm
Kirjoittaja Kalessin
tää palstalaisten jatkuva keskenään tappeleminen. syksyllä mähistiin urakalla ja kun siitä päästiin niin uusi aalto alkoi, nyt vaan osanottajat on ns. "seuraavan polven"-minfolaisia vastaan ekan aallon minfolaiset. mitä helvetin järkeä on käristä ihan turhanpäiväisyyksistä tai kerjätä tahallaan verta nenästään? miksi joidenkin palstalaisten panos tänne on se jatkuva riidanhaastaminen ja miksi toisten panos on muuttunut siihen vastaamiseksi??? mihin on kadonnut käytöstavat?????
Lähetetty: Ma Maalis 17, 2008 12:04 am
Kirjoittaja DonHessu
PanCamO kirjoitti:Elämä.
Yeah...