Sivu 429/715
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:04 pm
Kirjoittaja Jokukukavaan
KalleKoolla kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:29 pm
Jokukukavaan kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:11 pmEt sit vissiin ole lukenut noita etp ollenkaan. No sulla onkin ollut liuta ihmeellisiä puolustavia kommentteja tääl muutenkin. Aivan selkeällä Suomen kielellä kyselevät kuulusteluissa myös tätäkin mahdollisuutta ja sitä on myös pohdittu että osa palovammoista on voinut syntyä kuuman nesteen tai ruuan vuoksi.
Sinun laittamasi kuvakaappauksen luin. Se, että poliisi kyselee syytetyltä, mistä palovammat olisivat voineet johtua ei tarkoita, että he epäilisivät jotain erityistä syytä. Kunhan ehdottelevat syytetylle.
Oletko lukenut mistään, että oikeudessa olisi epäilty palovammojen syntyneen ruuasta tai juomasta? Et, koska sellaista epäilyä ei ole.
Niinhän mä sanoinkin että tällaistaKIN vaihtoehtoa on mietitty tutkinnassa ja kyselty tästä kuulusteltavalta. Totuus on että kukaan ei voi varmaksi osoittaa mistä ne palovammat tulivat.
Raukkamaista alkaa vetämään toisen keskustelijan henkilökohtainen elämä tähän mukaan. Itse olen omien kokemuksieni mukaan esimerkiksi lasusta koittanut tuoda keskusteluun näkökulmia ja tietoa esiin sekä kokemuksia.
Mutta ilmeisesti ei olisi pitänyt. Koska siitä on päätelty vain minun olevan mt-ongelmainen huono vanhempi.
Sulle voin myös kertoa että mun lapsella on enemmän kuin yksi koti. Häntä hoitaa useampi aikuinen. Mulla on myös vapaa-aikaa.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:04 pm
Kirjoittaja MiCa
Jep

- IMG_1774.jpeg (82.67 KiB) Katsottu 825 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:06 pm
Kirjoittaja Cadi John
Sarjo kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:59 pm
Voi kamala tuota Muuan habitusta pidätyskuvassa.
No täytyy sanoa et en itsekään aamuisin ole edustavassa kunnossa. Eikö tämä ole -suoraan sängystä tyylisesti kuva?
Mutta joo toi vaatetus..
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:09 pm
Kirjoittaja Jokukukavaan
Sarjo kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:59 pm
Voi kamala tuota Muuan habitusta pidätyskuvassa.
Mutta juu juu, ihan normaali nuori perhe, eikä kukaan suvusta huomannut mitään.
Joo ei ole tuo kummankaan habitus ihan nyt luotettavan vanhemman kuvan antava.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:10 pm
Kirjoittaja Cadi John
Binohiiri kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:30 pm
MiCa kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:21 pmJa tässä
Ei nyt millään pahalla mutta aika huono ryhti on kun ei oikein jaksa edes itseään kantaa.
Katsoin samaa. Tosin näillä tän ikäisillä on aika monella hartiat kääntynyt noin, kun kännykkää katsotaan koko ajan.
Mut miten Sebu näyttää olevan täynnä punaisia läikkiä vai vääristääkö kuva mulla? Palanut auringossa?

Kirjoittaja KalleKoolla
Aiemmin spekuloitiin, voisivatko Milon isän veli ja Muusan sisko olla yhdessä. Etp:ssä luki Sebun pyyntö: pyydä Piitu ja Toni. Milon isä on Niko Lampen ja veli Toni Lampen. Hmm.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:11 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Sarjo kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:59 pm
Voi kamala tuota Muuan habitusta pidätyskuvassa.
Mutta juu juu, ihan normaali nuori perhe, eikä kukaan suvusta huomannut mitään.
Käyhän se ilmi, ettei ole tienneet. Kummankaan suvusta.
Kuten aikaisemmin jo kirjotin, niin tämä on äärettömän surullinen tapaus, siitä miten ei ole turvaverkkoa ja/tai se pettää.
Myös se ylisukupolvisuus heijastuu hyvin.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:13 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Cadi John kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 3:10 pm
Binohiiri kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:30 pm
MiCa kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:21 pmJa tässä
Ei nyt millään pahalla mutta aika huono ryhti on kun ei oikein jaksa edes itseään kantaa.
Katsoin samaa. Tosin näillä tän ikäisillä on aika monella hartiat kääntynyt noin, kun kännykkää katsotaan koko ajan.
Mut miten Sebu näyttää olevan täynnä punaisia läikkiä vai vääristääkö kuva mulla? Palanut auringossa?
Samaa ajattelin, kännykkä on kädessä aina. Tekee ryhdistä huonon.
Myös kiinnitin huomiota, että lasta on kasvatettu kännykällä. Neljä vuotias EI tarvitse omaa puhelinta. Leikkikään niiden lasten kanssa.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:14 pm
Kirjoittaja KalleKoolla
Jokukukavaan kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 3:04 pmNiinhän mä sanoinkin että tällaistaKIN vaihtoehtoa on mietitty tutkinnassa ja kyselty tästä kuulusteltavalta. Totuus on että kukaan ei voi varmaksi osoittaa mistä ne palovammat tulivat.
Raukkamaista alkaa vetämään toisen keskustelijan henkilökohtainen elämä tähän mukaan. Itse olen omien kokemuksieni mukaan esimerkiksi lasusta koittanut tuoda keskusteluun näkökulmia ja tietoa esiin sekä kokemuksia.
Mutta ilmeisesti ei olisi pitänyt. Koska siitä on päätelty vain minun olevan mt-ongelmainen huono vanhempi.
Sulle voin myös kertoa että mun lapsella on enemmän kuin yksi koti. Häntä hoitaa useampi aikuinen. Mulla on myös vapaa-aikaa.
Kirjoitit Huomatkaa että tutkijat epäilivät tjmsp. Se oli sinun oma tulkintasi. Mutta en jankuta enempää kun ei mene perille.
Minä en ole lapsistasi tai vapaa-ajastasi kiinnostunut.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:17 pm
Kirjoittaja SeitsenpistePirkko
OT: Joku aika sitten luin kirjan erään vaarallisen rikollisen elämästä ja siinä kertoi, että vankilaan jouduttuaan kun ei enää saanut amfetamiinia niin lihoi peräti yli 130 kiloiseksi. Tosin ei nuo varmaan amfetamiinia käyttäneet.
Siis meinaan, kun ihmettelen/ihmetellään tuota Muusan nykytilaa. Tosin vankilassa saa myös säännöllisesti syödäkseen.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:21 pm
Kirjoittaja Cadi John
KalleKoolla kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:39 pm
Selvästi ei ole ollut rahaa ruokaan. Muusakin alipainoinen. Ei ihmekään, että vankilassa vähän pullistunut.
Ei kun rahat mennyt röökiin ja päihteisiin.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:23 pm
Kirjoittaja Binohiiri
sivusta_seuraaja kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 3:13 pm
Cadi John kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 3:10 pm
Binohiiri kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:30 pm
Ei nyt millään pahalla mutta aika huono ryhti on kun ei oikein jaksa edes itseään kantaa.
Katsoin samaa. Tosin näillä tän ikäisillä on aika monella hartiat kääntynyt noin, kun kännykkää katsotaan koko ajan.
Mut miten Sebu näyttää olevan täynnä punaisia läikkiä vai vääristääkö kuva mulla? Palanut auringossa?
Samaa ajattelin, kännykkä on kädessä aina. Tekee ryhdistä huonon.
Myös kiinnitin huomiota, että lasta on kasvatettu kännykällä. Neljä vuotias EI tarvitse omaa puhelinta. Leikkikään niiden lasten kanssa.
Tämähän on valitettava ilmiö nykyään. Mediassa esille nostettu asia kun lapset hiljennetään tableteilla.
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:24 pm
Kirjoittaja hmrp
Sebun kuulustelusta keskustelua Muusan ottamista kuvista. Pienen lapsen huulet ihan turvoksissa. EIKÄ SILTIKÄÄN tule mieleen soittaa lekuriin tai edes lähihoitaja-mummolle?!
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:26 pm
Kirjoittaja Sarjo
Cadi John kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 3:06 pm
Sarjo kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 2:59 pm
Voi kamala tuota Muuan habitusta pidätyskuvassa.
No täytyy sanoa et en itsekään aamuisin ole edustavassa kunnossa. Eikö tämä ole -suoraan sängystä tyylisesti kuva?
Mutta joo toi vaatetus..
Tämä on pidätyskuva. Ei mikään suoraan sängystä tyylisesti kuva.
Vaatteetko vain kiinnitti huomiosi?
Minä puhuin kehonkielestä, ryhdistä, laihuudesta ja ilmeestä. Se on selvää, ettei vankilassa keikistellä vaatteilla. Vai onko?
Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 3:28 pm
Kirjoittaja KalleKoolla
Juuso Kerkkänen tullut uskoon vuonna 2019, syinä mt-ongelmat, alkoholismi ja narkomania. Lähde Youtube uskontodistus.
2021? retkahtanut ja huumetuomio.