MURHA.INFO

sörsse kirjoitti:

Marc kirjoitti:Jos tarkoitat Vihtori Lehmusviitaa (1915-1967), häntä ei ole haudattu tähän
http://haudat.genealogia.fi/php/haudat1 ... 27&id=1539
...

Minusta tuntuu ettet ymmärtänyt mitä kirjoitin? Lue oikein ajatuksella viestini.

paccasucco kirjoitti:Jossain vaiheessa oli epäiltynä Leo Myllyniemi-niminen mies.Hänen tiedettiin omaavan juuri sellaisen auton, jonka kerrottiin liikkuneen murhailtana Isojoen suunnassa.Myllyniemi, kuten hänen Eero-veljensä olivat entisiä poliiseja, jotka erotettiin toimestaan epäsäännöllisten elämäntapojensa vuoksi.

Myllyniemen osoitettiin myöhemmin sekaantuneen erääseen kiristyskirjejuttuun, jossa kantajana oli maanviljelijä Mauri Vuorikoski.Myllyniemi tuomittiin myöhemmin asiasta vankeusrangaistukseen.Kyllikki Saaren murhan kanssa ei hänellä todettu olevan mitään tekemistä.

Aholichisma kirjoitti:Uskon siihen että Assmann todellakin murhasi Kyllikki Saaren. Useat todisteet osoittavat siihen suuntaan.

strangelove kirjoitti:

Aholichisma kirjoitti:Uskon siihen että Assmann todellakin murhasi Kyllikki Saaren. Useat todisteet osoittavat siihen suuntaan.

Kerro toki lisää.

Ei anneta sen häiritä, että Assmann oli 17.5.1953 Saksassa.

Esko Saari aavisti pahaa heti, kun luki kotoa tulleen kirjeen – raa’asti murhatun Kyllikki Saaren veli kertoo tarinansa

Julkaistu: 28.1. 8:03

Kyläkauppaa pyörittävä Esko Saari kantoi siskonsa Kyllikki Saaren pois nevalta suohaudasta. Hän kertoo nyt tarinansa Ilta-Sanomille.

Esko Saari, 85, pyörittää yhä sekatavarakauppaa Karvian kunnassa vuoden jokaisena päivänä.
Pohjoissatakuntalaisessa Karvian kunnassa sijaitseva Sarvelan sekatavarakauppa on auki joka ikinen päivä, myös jouluna ja juhannuksena. 85-vuotias kauppias Esko Saari on tottunut kovaan työntekoon, eikä häntä haittaa, vaikka työpäivät venähtävät lähes aina 15-tuntisiksi.

– Viime yönä heräsin kolmelta käyttämään autoa, sillä pakkasta oli miinus kaksikymmentä. Kun sitten kuudelta olin lähdössä kaupalle, auto ei enää lähtenytkään käyntiin. Ei sanonut mitään. Yritin ja yritin, ja mietin jo taksin tilaamista, kunnes se yhtäkkiä käynnistyi.

Moni muu olisi tilanteessa hermostunut, mutta Esko Saari ei. Hänellä on pitkä pinna ja rauhallinen luonne.

Saari asuu muutaman kilometrin päässä kaupalta, Saran kylässä. Sielläkin hän on pitänyt kauppaa. Parhaimmillaan kauppapaikkoja oli kolme samanaikaisesti, mutta viisi viime vuotta on menty yhdellä.

– Tämä on sellainen elämäntapa. Moni ihmettelee, kun teen pyhätkin töitä, mutta tykkään jutella ihmisten kanssa. Heinäkuussa tulee 31 vuotta siitä, kun ostin Saran kaupan ja aloitin homman. Silloinen tyttöystäväni oli valitellut, kun ei ole töitä. Kaupasta hän sai työpaikan.

85-vuotias Esko Saari on pitkän linjan yrittäjä: hän on ajanut taksia, viljellyt ja myynyt perunaa sekä toiminut huoltoasemayrittäjänä. Kauppiaana Esko aloitti 54-vuotiaana vuonna 1987. ”Olin silloin jo vanha mies, mutta en minä enää ole vanha”, hän nauraa.

Samoihin aikoihin Saari vielä viljeli perunaa Uuronkylässä Kauhajoen ja Isojoen rajalla. Parhaimmillaan perunaa kasvoi 26 hehtaarin alalla. Saari myös pakkasi ja kuljetti perunat asiakkaille ympäri maakuntia.

– Joskus laskin, että kilometrejä on tullut mittariin seitsemän miljoonaa. Nykyään ajan vuodessa reilut 70 000 kilometriä, kun haen tavaraa kauppaan. Reissumiehenä olen tottunut nukkumaan myös auton penkillä ja heräämään kovaan viluun, hän vitsailee.

Tilan ja talon Esko Saari osti nuorenamiehenä 1950-luvulla. Nykyään veljenpoika viljelee samoilla mailla sipulia. Esko itse on perheetön mies.

Esko Saari oppi työn tekemisen jo lapsena Isojoen Möykyn kylässä, jossa kuusilapsisella perheellä oli pieni maa- ja metsätila. Kaksi poikaa kulkivat isän mukana muuraus- ja maalaustöissä. Metsästä hankittiin elantoa, ja sepän taidotkin isä opetti pojilleen.

Esko ehti käydä kansakoulua vain neljä vuotta, kun metsätyöt veivät voiton: 11-vuotias poika teki paperipuuta kuin raavas mies. Metsään hän paineli usein myös koulun jälkeen.

– Paperipuuta sahattiin pari vuotta vanhemman veljen kanssa. Aina piti yrittää olla yhtä hyvä kuin veli tai vähän parempikin. Veljen kanssa tehtiin myös 1,8 metrin mittaisia kaivospuita käsipelillä. Tavoitteena oli sahata aina sata pölkkyä, ja niitä tehtiinkin kovalla vauhdilla.

– Olen sanonut, ettei tämän päivän metsuri pystyisi moottorisahallakaan samanlaiseen vauhtiin. Silloin olin kovassa kunnossa, muistelee kilpahiihtoakin harrastanut Saari, joka treenilenkit olivat käsittämättömän kovia: hän saattoi puskea jopa 60 kilometrin pituisia hiihtolenkkejä syvässä umpihangessa.

– Treenasin niin kovaa, että sain vatsakatarrin. Sen jälkeen kunto putosi nollaan.

Työteliään Saaren perheen kuudesta sisaruksesta enää kaksi on elossa – Esko sekä yksi hänen neljästä siskostaan.

Eskon pikkusisko kuoli vuonna 1953 henkirikoksen uhrina vain 17-vuotiaana. Sisko oli pitkään kateissa. Esko suoritti samoihin aikoihin varusmiespalvelustaan Uudessakaupungissa eikä tiennyt Isojoen tapahtumista mitään, sillä lomia ei ollut. Sitten kotoa tuli kirje.

– Olin tekemässä keittiöpalvelusta, kun avasin kirjeen. Siinä kerrottiin, että Kyllikki on kadonnut.

Eskolle tuli tunne, ettei hän enää näkisi siskoaan. Hän sai anottua muutaman päivän loman, jotta saattoi osallistua siskonsa etsintöihin.

– Koko kahdeksan kuukauden armeija-aikana olin vain kaksi kertaa lomalla. Vapauduin 17. syyskuuta. Voi olla, etten kaikkia poliisitutkinnan käänteitä edes tiennyt.

Siskon ruumis löytyi lokakuussa. Se oli peitelty suohautaan. Esko oli mukana kantamassa ruumista pois nevalta.

– Hautajaisissa ihmismeri oli aivan valtava, ja vaikkei autojakaan ollut yhtä paljon kuin nykyään, tiet olivat niin tukossa, että meidän piti tulla kotiin Isojoen Villamon kautta. Vanhimman siskoni mies oli valokuvaaja, ja hän kuvasi hautajaisia kellotapulista.

Esko Saari ei halua muistella niitä aikoja paljonkaan, ei myöskään kommentoida murhan tutkintaa.

– Ihmiset ajattelivat siihen aikaan erilailla kuin tänä päivänä. Silloin oltiin osaa ottavaisia ja kanssaeläviä. Maailma on siitä paljon muuttunut.

Vaikka tapahtumasta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 65 vuotta, se on Esko Saaren mielessä kuin eilinen päivä. Aika on kulunut nopeasti.

– Kyllä sellainen asia jättää kovia jälkiä, mutta suruun jääminen rasittaisi liian paljon. Määrätyiksi ajoiksi asian unohtaa, kunnes se taas jostakin tulee mieleen.

Kyllikki Saaren hautajaiset järjestettiin 25. lokakuuta 1953. –Hautajaisissa ihmismeri oli aivan valtava, ja vaikkei autojakaan ollut yhtä paljon kuin nykyään, tiet olivat niin tukossa, että meidän piti tulla kotiin Isojoen Villamon kautta.

Ei vieläkään eläkkeelle
Kunnon vanhanajan lihatiski on Sarvelan kaupan sydän ja kunnia-asia. Tarjolla on muun muassa kaupassa jauhettua lihaa sekä marinoituja kyljyksiä, jotka kauppias on itse sahannut. Makkaratangosta voi ostaa pätkän joko siivutettuna tai ilman.

– Tämä on paljon parempaa kuin vakuumissa myytävä, valmiiksi siivutettu Gotler, Saari mainitsee.
Lihatiski on Sarvelan kaupan sydän ja kauppiaan kunnia-asia.

Ruuan lisäksi myydään monenlaista muutakin tavaraa. Saaren mukaan vähän kaikkea pitää olla, varsinkin sähkölamppuja ja sulakkeita, sillä niitä kysytään aina.

Apuna hänellä on myyjä Päivi Hauskama, joka asuu Sarvelassa ja tuntee kyläläiset hyvin. Ilman työntekijää ei kaupanpidosta mitään tulisikaan.

Esko täytti juuri 85 vuotta. Lihatiskin vitriinin päälle nostetut onnittelukukat ovat vähän jo lakastuneet.

– Aloitin kaupanpidon vanhana miehenä, mutta en minä enää ole vanha, hän naurattaa.

Vaikka ikää on, eläkkeelle yrittäjä ei halaja.

– Eläkkeelle jääminen ei ole minun juttu, sillä tykkään tehdä työtä. Vanhainkotiin en halua joutua. Vaikka eipä tässä taida paljon aikaa olla, hän naurahtaa.

– Äiti kyllä eli melkein 93- ja isäkin yli 90-vuotiaaksi.

Saari on jo kauan kärsinyt kovasta lonkkasärystä, ja hänen pitäisi aivan välttämättä mennä lonkkaleikkaukseen. Yrittäminen kuitenkin loppuisi siihen, joten asia on siirtynyt. Kauppias mieluummin kärsii kipua kuin vie työpaikan hyvältä myyjältä.

– Buranaa pitää ottaa, muuten ei pääse mihinkään. Kipu lonkassa tuntuu kuin rotta järsisi.

Jos ei särkylääkekään auta, sitten mennään huumorilla.

”Heippa”, kauppias tervehtii iloisesti tuttua asiakasta. Jutellaan kuulumiset, päivitellään kipakkaa pakkasta ja siirrytään kassalle veikkauskoneen ääreen. Kassan takana on myynnissä sukkahousuja, adresseja, lukulaseja sekä piippukrasseja ”askarteluun”.

Kauppa on Eskon koti.

– Elämä on rikasta, kun vain laittaa itsensä likoon ja ottaa riskejä. Kyllä ne asiat aina selkiävät.

Pirjo Latva-Mantila