Veristi kirjoitti:Kävin lukaisemassa NB:n blogin viimeisimmän kirjoituksen. Olin otaksunut, että hän olisi tuntenut Annelin pitempäänkin, mutta näköjään ei. Tutustunut Annuun vasta 2011. En yhtään ihmettele, että oma elämäntilanne on saanut hänet kiintymään Aueriin noin emotionaalisesti, että asettuu tämän puolelle ehdottomasti. Eihän hänellä ole itse asiassa Annelin ja lasten taustoista muuta tietoa kuin se, mitä Anneli hänelle on kertonut. Kaiken mitä on saanut paperilla nähdäkseen on tulkinnut Annelin etujen mukaisesti.
Tottahan seksuaalirikollinen ja murhaajakin on ihminen, ja voi olla hyvinkin miellyttävä ystävilleen, jotka suhtautuvat häneen suopeasti. Mutta kuten jo aiemmin olen todennut, Berg kykenee todistelemaan Auerin syyttömyyttä vain vetoamalla todennäköisyyksiin. Ja nehän eivät yksittäistapauksesta kerro sinällään mitään.
Aivan mahtavaa jeesustelua. Ei ole tuntenut Annelia riittävän kauan, ei tiedä lasten taustoista muuta, kuin mitä Anneli on kertonut ja kaiken mitä on saanut paperilla, tulkinnut Annelin etujen mukaisesti. Herranen aika sentään
Mietitäänpäs vähän veristiä. Todennäköisesti et ole Annelia koskaan edes tavannut, lasten taustoista tiedät vain sen, mitä olet
lehdistä lukenut ja kaiken mitä olet nähnyt paperilla, olet tulkinnut Annelin etujen vastaisesti! Toisin sanoen, et tiedä totuudesta sitäkään vähää, kuin mitä Niina tietää. Ja silti paasaat täällä totuuttasi päivästä toiseen.
Ja nuo puheesi murhaajista ja seksuaalirikollisista osoittavat vain sen, ettei sinulla ole asiaan mitään muuta sanottavaa, kuin mitä poliisi ja syyttäjä ovat julkisuuteen satuilleet. Aivan varmasti uskot lihallisen saatanan olemassaoloonkin, kun syyttäjän todistajatkin niin uskovat.
Teidän kivittäjien kirjoituksia lukiessa tulee aina mieleeni fanaattinen muslimijoukko polttamassa usa:n lippuja ja kiljumassa kuolemaa vääräuskoisille
