Sivu 48/77
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 2:53 pm
Kirjoittaja Knobster
QwertyKeyboard kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 2:47 pm
Anom kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 1:41 pm
Kirkin halu kivittää homot on debunkattu lukemattomissa videoissa, joissa hän keskustelee homojen kanssa ja hyväksyy heidät jopa osaksi liikettään.
Yksi raamatun lauseen siteeraus ei tee hänestä murhanhimoista homojen kivittäjää, eikä hän sitä ikinä ollutkaan sanoissa saati teoissa.
Olen katsonut satoja Kirkin videoita toisin kuin suurin osa näistä ketkä kokoajan spinnaa kaikkea Charlie Kirkin sanomia juttuja. Kirk on sanonut, että hän ei pidä siitä, että ihmisiä määritellään pelkästään heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella ja on sanonut, että jonkun toisen ihmisen homous ei ole hänelle iso eikä merkittävä asia. Eli myös homot ovat tervetulleita konservatiiviseen liikkeeseen. Jossain videoissa Kirk on puhut silloin tällöin siitä, että kristillisen moraali etiikan suhtautumisesta kielteisesti homoihin, joka siis on näitä Kirkin puheita mitkä ärsyttävät vasemmistoa, koska vasemmiston mukaan väärällä tavalla ajatteleville ei kuulu sananvapaus sanoa mielipidettään tästä aiheesta eikä homouden etiikkaa ja moraalia saa pohtia muuta kuin vasemmiston käsikirjoituksen mukaan.
Saahan sitä laukoa mitä vain typeryyksiä? Miksi ei saisi? Sitä ei tosin sitten taas tarvitse ihmetelllä jos se saa ihmiset pitämään sinua idioottina ja jotkut ärsyyntymään. Sitten on nämä pahimmat sekopäät jotka ovat valmiita väkivaltaan.
Ellei tämä sitten ollut vain Project 2025 -hommia joka lisää MAGA-liikkeen valtaa. Pistän foliohattuni tiukemmalle.
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:10 pm
Kirjoittaja Picaro
Tuhansia potkuja on jo jaettu nenärenkaille jotka ilakoivat netissä Kirkin murhasta ja tahti sen kun kiihtyy.
Se on se cancel viddumaista kun osuukin omalle kohdalle !
Karma puree

Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:21 pm
Kirjoittaja TosiJees
Knobster kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 2:53 pm
Ellei tämä sitten ollut vain Project 2025 -hommia joka lisää MAGA-liikkeen valtaa. Pistän foliohattuni tiukemmalle.
Ihan puhdas Pride-homma tää oli, ripauksella woketusta maustettuna.
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:22 pm
Kirjoittaja Päiväkahvittelija
Picaro kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:10 pm
Tuhansia potkuja on jo jaettu nenärenkaille jotka ilakoivat netissä Kirkin murhasta ja tahti sen kun kiihtyy.
Se on se cancel viddumaista kun osuukin omalle kohdalle !
Karma puree
Potkut mielipiteiden esittämisen vuoksi. Uunit lämpenee ja sitä kai te toivotte tajuamatta, että voitte olla itse ensimäisten joukossa uunitettavia.

Kirjoittaja Georgie Davis
Picaro kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:10 pm
Tuhansia potkuja on jo jaettu nenärenkaille jotka ilakoivat netissä Kirkin murhasta ja tahti sen kun kiihtyy.
Se on se cancel viddumaista kun osuukin omalle kohdalle !
Karma puree
Täytyy kyllä myöntää että tuo on ainoita hienoja juttuja tämän surullisen tragedian keskellä.
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:27 pm
Kirjoittaja Knobster
Päiväkahvittelija kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:22 pm
Picaro kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:10 pm
Tuhansia potkuja on jo jaettu nenärenkaille jotka ilakoivat netissä Kirkin murhasta ja tahti sen kun kiihtyy.
Se on se cancel viddumaista kun osuukin omalle kohdalle !
Karma puree
Potkut mielipiteiden esittämisen vuoksi. Uunit lämpenee ja sitä kai te toivotte tajuamatta, että voitte olla itse ensimäisten joukossa uunitettavia.
Tämäpäs se. Nämä oikeistohullut ovat mielenkiintoisia olentoja.
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:37 pm
Kirjoittaja Anom
Päiväkahvittelija kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:22 pm
Potkut mielipiteiden esittämisen vuoksi. Uunit lämpenee ja sitä kai te toivotte tajuamatta, että voitte olla itse ensimäisten joukossa uunitettavia.
idiootit ihmiset vain saivat maistaa omaa lääkettään ja sitä
oikeaa karmaa. Kyllä se cancelointi itketyttää, kun se osuu omalle kohdalle.
Tuommoisella toisen ihmisen kuolemalla juhlivalla ihmisellä ei pitäisi olla mitään asiaa toimia esimerkiksi lääkärinä, tai hoitajana.

Georgie Davis kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:22 pm
Picaro kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:10 pm
Tuhansia potkuja on jo jaettu nenärenkaille jotka ilakoivat netissä Kirkin murhasta ja tahti sen kun kiihtyy.
Se on se cancel viddumaista kun osuukin omalle kohdalle !
Karma puree
Täytyy kyllä myöntää että tuo on ainoita hienoja juttuja tämän surullisen tragedian keskellä.
Hopeareunus, sanoisinko. Eikä kenenkään muun aiheuttama, kuin libtardien itsensä.

Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:50 pm
Kirjoittaja qurqo
Ampujan perhe olikin mormooneja. Ilmeisesti eronnut kirkosta muutama vuosi sitten ja siitäkö se ampuja on sitten uutta yhteisöä lähtenyt hakemaan ja täyttänyt aukon antifa ideologialla?
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:53 pm
Kirjoittaja OJ's Glove
Anom kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:37 pm
Päiväkahvittelija kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:22 pm
Potkut mielipiteiden esittämisen vuoksi. Uunit lämpenee ja sitä kai te toivotte tajuamatta, että voitte olla itse ensimäisten joukossa uunitettavia.
idiootit ihmiset vain saivat maistaa omaa lääkettään ja sitä
oikeaa karmaa. Kyllä se cancelointi itketyttää, kun se osuu omalle kohdalle.
Tuommoisella toisen ihmisen kuolemalla juhlivalla ihmisellä ei pitäisi olla mitään asiaa toimia esimerkiksi lääkärinä, tai hoitajana.
Se on myös hieno esimerkki kaksinaismoralismista. Ei oikeasti uskota mihinkään mistä paasataan.
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:57 pm
Kirjoittaja Päiväkahvittelija
qurqo kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:50 pm
Ampujan perhe olikin mormooneja.
Tämähän oli jo aikoja sitten esillä luotettavissa medioissa. Ei siihen olisi tarvinnut myöhemmin jotain puolen sivun hörhöpapatusta ketjua pilaamaan.
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 3:58 pm
Kirjoittaja Päiväkahvittelija
OJ's Glove kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:53 pm
Anom kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:37 pm
Päiväkahvittelija kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:22 pm
Potkut mielipiteiden esittämisen vuoksi. Uunit lämpenee ja sitä kai te toivotte tajuamatta, että voitte olla itse ensimäisten joukossa uunitettavia.
idiootit ihmiset vain saivat maistaa omaa lääkettään ja sitä
oikeaa karmaa. Kyllä se cancelointi itketyttää, kun se osuu omalle kohdalle.
Tuommoisella toisen ihmisen kuolemalla juhlivalla ihmisellä ei pitäisi olla mitään asiaa toimia esimerkiksi lääkärinä, tai hoitajana.
Se on myös hieno esimerkki kaksinaismoralismista. Ei oikeasti uskota mihinkään mistä paasataan.
Puhumattakaan siitä, ettei edes tästä ketjusta tajuta mihin viha ja mielipidevaino johtavat.
Karman tosiaan voisi ajatella johtaneen Kirkin kuolemaan jos sellaiseen uskoo. Hänhän illakoi Nancy Pelosin kotiin tehdyn hyökkäyksen tiimoilta.
Erityisen ristiriitaista on se, että samat henkilöt – Loomer mukaan lukien, sekä Kirk itse – pilkkasivat vielä viime kesänä hyökkäystä edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin ja hänen miehensä kotiin
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 4:04 pm
Kirjoittaja qurqo
Päiväkahvittelija kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:57 pm
qurqo kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 3:50 pm
Ampujan perhe olikin mormooneja.
Tämähän oli jo aikoja sitten esillä luotettavissa medioissa. Ei siihen olisi tarvinnut myöhemmin jotain puolen sivun hörhöpapatusta ketjua pilaamaan.
Kylläpä nuo valemediat on rummuttanut noiden olevan kristitystä perheestä. Etkä tiennyt sinäkään mormonitaustasta, kun olet koko ketjun valheillasi täyttänyt.
Starbucks laittoi Charlie Kirk nimen mustalle listalle.
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 5:12 pm
Kirjoittaja nipsunapsu
Kun noita huhuja "
useiden ransujen tienneen etukäteen" on tullut esiin, sieltä on noussut tälläinen leftardien kerho tikun nokkaan.

- rambot mutsinsa kesäleningissä.jpg (136.06 KiB) Katsottu 845 kertaa
Googlen AI sopersi ja tarjosi linkit;
Armed Queers Salt Lake City (AQSLC) on vuonna 2020 perustettu sosialistinen, queer- ja transjohteinen järjestö, joka kuvailee itseään omistautuneeksi sorrettujen ihmisten liikkeiden puolustamiselle ja menestykselle.
Ryhmä määrittelee itsensä vallankumoukselliseksi LGBTQ-järjestöksi, joka keskittyy laajempaan taisteluun kapitalismia ja valtion väkivaltaa vastaan.
Se edistää queer- ja transyhteisöjen aseellista ja militanttia suojelua, kapitalistisen sorron ja hyväksikäytön lopettamista, sosialistisen yhteiskunnan luomista, transihmisten vapauttamista sekä vankiloiden ja poliisin lakkauttamista.
AQSLC on osallistunut LGBTQ-tapahtumien, kuten drag-esitysten ja Trans Awareness Week -tapahtumien, järjestämiseen ja turvallisuuden tarjoamiseen, erityisesti vastauksena oikeistolaisten ryhmien uhkiin.
Ryhmä on järjestänyt itsepuolustukseen, mukaan lukien ampuma-aseiden käyttöön, keskittyviä koulutustilaisuuksia ja käyttänyt jäseniään turvahenkilöinä julkisissa tapahtumissa.
He ovat myös tehneet yhteistyötä muiden ryhmien, kuten queer-MMA-koulun Stonewall Self-Defensen, kanssa koulutus- ja organisointitoimissa.
Järjestö on osallistunut kansainväliseen solidaarisuustyöhön, erityisesti matkustamalla Kuubaan osana Kuuban kansallista verkostoa toukokuussa 2025 osallistuakseen kansallisen työväenpäivän tapahtumiin ja oppiakseen Kuuban vallankumouksellisista kokemuksista.
Ryhmän johtajat ovat todenneet, että matkan tarkoituksena oli tuoda vallankumoukselliset opetukset takaisin Yhdysvaltoihin, ja yksi johtaja on julistanut, että "vallankumous tulee".
AQSLC on listattu jäsenjärjestöksi Kuuban verkkosivuston kansallisessa verkostossa sellaisten ryhmien rinnalla kuin Yhdysvaltain kommunistinen puolue ja Amerikan demokraattiset sosialistit.
AQSLC on myös aktiivisesti tukenut palestiinalaista vapautusliikettä, tarjonnut turvallisuutta palestiinalaismielisten mielenosoitusten ja tapahtumien aikana sekä rakentanut yhteyksiä palestiinalaisiin järjestäjiin Utahissa.
Ryhmä on ilmaissut solidaarisuuttaan palestiinalaisille ja osallistunut tapahtumiin, kuten solidaarisuusleiriin Utahin yliopiston kampuksella.
Ilmoitetuista tavoitteistaan huolimatta ryhmä on kohdannut kiistoja, mukaan lukien Facebook-sivunsa poistaminen sen jälkeen, kun sen kannessa oli lause "Ben Shapiron pitäisi olla seuraava tapettu". Ryhmä ei vastannut kommenttipyyntöihin toiminnastaan tai yhteyksistään muihin tapahtumiin.
AQSLC on osallistunut julkisiin tapahtumiin, mukaan lukien luento Utahin yliopiston LGBT-resurssikeskuksessa vuonna 2023, jonka järjestäjänä oli sosialistinen opiskelijajärjestö.
Ryhmällä on läsnäolo sosiaalisen median alustoilla, kuten X:ssä (entinen Twitter) ja Instagramissa, vaikka sen Instagram-tili poistettiin syyskuussa 2025.
Ryhmän johtoon kuuluu Ermyia Fanaeian, joka on ollut näkyvästi mukana järjestämässä matkoja Kuubaan ja keskustelemassa vallankumouksellisesta strategiasta.
https://x.com/armedqueersslc
https://voz.us/en/society/250915/28932/ ... dered.html
https://derechadiario.com.ar/us/argenti ... p-utah-usa
https://www.instagram.com/armedqueersslc/
https://voyageutah.com/interview/conver ... lake-city/
https://yaf.org/news/university-of-utah ... t-militia/
https://www.facebook.com/p/Armed-Queers ... 829597535/
https://www.upr.org/utah-news/2024-10-0 ... g-together
https://www.eventeny.com/company/?c=94241
Re: Oikeistoaktivisti Charlie Kirk Salamurhattiin Utah Valleyn yliopiston kampuksella 10.9.2025
Lähetetty: Ti Syys 16, 2025 6:04 pm
Kirjoittaja Päiväkahvittelija
Minä en ole kirjoittanut ampujan uskonnollisesta taustasta, vaan Kirkin. Ampujan mormonitausta oli jo aikoja sitten esillä myös suomalaisissa luotettavissa uutislähteissä.