Irmelin sulhanen

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

No mistä me otetaan se psykopaatti? Tilastojenkin mukaan yksi psykopaatti asuu suunnilleen joka kylässä, joten sellaisien löytäminen ei ole vaikeata. Okei, löytäminen olisi kyllä vaikeata, koska psykopaattia ei yleensä tunnista ulkoisen käyttäytymisen perusteella, ja teotkin ovat yleensä hyvin harkittuja ja peiteltyjä, tekijä ei yleensä kieriskele omantunnon tuskissa.

Jos Bodomilla olisi ollut seksuaalisesti kieroutunut psykopaatti, niin silloinkin vain osa jäljistä olisi milestäni jotenkin selitettävissä. Minusta Irmeliin kohdistunut väkivalta ei kuitenkaan ole psykopaatin tekoa. Jäljestä päätellen tunnetta on ollut mukana, jopa liikaakin, tai sitten vain arkisempi ratkaisu: kasvot murskasi raskas esine mahdollisesti jopa vahingossa, puukon käyttö oli lavastusta.

Bodomin mysteeri pysyy toistaiseksi vielä ratkaisemattomana.
Merivuokko
Jane Marple
Viestit: 1004
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 7:26 pm

Viesti Kirjoittaja Merivuokko »

:oops:
No, se Irmelin ylihakkaaminen oli mitä oli, riisuttukkin vasta kuoleman jälkeen, että joku on edes viittinyt sellaista tehdä, ei kukaan tervejärkinen.
Ruumiin riisujaa voisi sanoa jo psykopaatiksi, ei kai lavastuksen tarve
niin kova ole ollut tältä osin.
Voisin tästä jatkaa, mutta en viitti, tulee kommentteja, että jossain sentään raja....
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Psykopaatteja on paljon enemmän kuin yksi kussakin kylässä. Monet historian suurhenkilöt ovat olleet psykopaatteja. Mainitaan nyt vaikka Hitler. Psykopaatti voi olla hyvin älykäs, ja lisäksi hänellä ei ole turhia estoja estämässä tekemään mitä tahansa.

Jos olette lukeneet kuvauksia tunnetuista murhaajista ja sarjamurhaajista, niin sieltähän on käynyt ilmi, että raakoja murhia suorittaneet henkilöt ovat eläneet normaalia elämää vuosikausia, ja joitakin on pidetty hyvin hiljaisina ja siivoina. Kukaan lähellä ollut ei ole osannut kuvitellakaan, että sellainen on mahdollista. Sellainen tapaus voi olla tässäkin. Juuri siksi tätä juttua ei ole selvitetty tähän päivään mennessä.

Tietysti on mahdollista, että tekijä on NG. Sitäkin voi ajatella. Mutta... Hänen olisi pitänyt lähteä huolelliseen jälkien peittelyyn, harhautukseen ja näyttelemiseen heti alusta lähtien jo rikospaikalla. Se ei tunnu todennäköiseltä. Oli hän sentään jo niin vakavasti loukkaantunut siellä yhteenotossa, että kyllä peittelytoimet olisivat jääneet häneltä tekemättä. Muutoinkin hänellä olisi jatkuvasti ollut aivan kohtuuton onni mukanaan. Se olisi kuin kaksi peräkkäistä täysosumaa lotossa - siis kovin poikkeuksellista. Minä oletan, että niin hyvää onnea ei ole kellään.

Pidänkin todennäköisempänä ulkopuolista murhaajaa. Mutta poikkeusyksilö on hänkin. Ei kuka tahansa. Oikea tekijä voi olla "pitkän nokan varjossa". Häntä ilmeisesti yleisesti pidetään hiljaisena ja tunnollisena kansalaisena. Loistava näyttelijä. Kukaan ei arvaa häntä epäillä. Hän on ollut siinä lähettyvillä tapauksen aikana ja näytellyt osaansa vuosikymmeniä onnistuneesti. Nyt hänet pitäisi löytää.

Tuo Olavi Kivilahden kuvaus kävelijästä saattaa olla kuvaus oikeasta murhaajasta:

Keskimittainen. Tukka vaaleanruskea taakse kammattu. Kasvot pyöreät. Korvat tavalliset, pyöreät. Vaalea ihonväri. Nenä tavallinen tai hieman pienehkö. Kädet tavalliset. Oli pukeutunut vaaleaan pikkutakkiin ja tummiin housuihin. Tuo yhdistelmä oli tuohon aikaan melko tavallinen, Monet alueella havaitut miehet olivat juuri noin pukeutuneet. Missä on tämä mies?
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

Sariola kirjoitti:. Oikea tekijä voi olla "pitkän nokan varjossa". Häntä ilmeisesti yleisesti pidetään hiljaisena ja tunnollisena kansalaisena. Loistava näyttelijä. Kukaan ei arvaa häntä epäillä. Hän on ollut siinä lähettyvillä tapauksen aikana ja näytellyt osaansa vuosikymmeniä onnistuneesti. Nyt hänet pitäisi löytää.
Ei Bodomilla asunut/lomaillut siihen aikaan ketään oikeaa (tulevaa)näyttelijää? Tai sellaisen veljiä/veli?
Muista lähdekritiikki!
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Sariola »

skoone kirjoitti: Ei Bodomilla asunut/lomaillut siihen aikaan ketään oikeaa (tulevaa)näyttelijää? Tai sellaisen veljiä/veli?
Tämä tekijä näytteleekin elämän teatterissa ja yleisönä ovat poliisit, media, naapurit, ystävät, tuttavat ja kaikki muut. Ei ole välttämättä ammattinäyttelijä, vaan amatööri, mutta hyvä lajissaan.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

Sariola kirjoitti:
skoone kirjoitti: Ei Bodomilla asunut/lomaillut siihen aikaan ketään oikeaa (tulevaa)näyttelijää? Tai sellaisen veljiä/veli?
Tämä tekijä näytteleekin elämän teatterissa ja yleisönä ovat poliisit, media, naapurit, ystävät, tuttavat ja kaikki muut. Ei ole välttämättä ammattinäyttelijä, vaan amatööri, mutta hyvä lajissaan.
Kysyin siksi kun eräässä kuvassa yksi henkilö muistuttaa erästä tiettyä henkilöä.
Muista lähdekritiikki!
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

Merivuokko kirjoitti::oops:
No, se Irmelin ylihakkaaminen oli mitä oli, riisuttukkin vasta kuoleman jälkeen, että joku on edes viittinyt sellaista tehdä, ei kukaan tervejärkinen.
Ruumiin riisujaa voisi sanoa jo psykopaatiksi, ei kai lavastuksen tarve
niin kova ole ollut tältä osin.
Voisin tästä jatkaa, mutta en viitti, tulee kommentteja, että jossain sentään raja....
Huomasin tuolta artikkeleista, että tutkimuksissa oli 1960 mukana myös
Uudenmaanläänin poliisitarkastaja A r v i S a l o n e n.
Onko teille sukua, Merivuokko?
Muista lähdekritiikki!
Merivuokko
Jane Marple
Viestit: 1004
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 7:26 pm

Viesti Kirjoittaja Merivuokko »

skoone kirjoitti:
Merivuokko kirjoitti::oops:
No, se Irmelin ylihakkaaminen oli mitä oli, riisuttukkin vasta kuoleman jälkeen, että joku on edes viittinyt sellaista tehdä, ei kukaan tervejärkinen.
Ruumiin riisujaa voisi sanoa jo psykopaatiksi, ei kai lavastuksen tarve
niin kova ole ollut tältä osin.
Voisin tästä jatkaa, mutta en viitti, tulee kommentteja, että jossain sentään raja....
Huomasin tuolta artikkeleista, että tutkimuksissa oli 1960 mukana myös
Uudenmaanläänin poliisitarkastaja A r v i S a l o n e n.
Onko teille sukua, Merivuokko?
Ei ole sukua.
Salonen on otettu nimi vuosisadan vaihteessa, kun sukunimenä piti olla
Virtanen,Pajunen,Nieminen...
Ketään muuta ei ole enää Salonen nimellä, kuin me neljä sisarusta.
Meidän nimi oli ennen Kusk.
Maza
Jane Marple
Viestit: 1032
Liittynyt: La Touko 26, 2007 1:17 pm

Viesti Kirjoittaja Maza »

Pirinen on minun pääepäiltyni tällä hetkellä.
The path of the righteous man is beset on all sides by the inequities of the selfish and the tyranny of evil men.
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Tässä nyt liioitellaan taas sitä, että murhaajan, jos se on ollut Gusse, olisi pitänyt olla hyvä näyttelijä ja hänellä olisi pitänyt olla kaikki maailman aika, peitelläkseen jälkiään.

Ensinnäkin, kenkien vienti piiloon, olisiollut noin 10 minuutin homma.

Viidessä minuutissa olisi kamat kerätty kassiin ja kassi viskattu järveen.

Jos mieleen on tullut, että vedetään koko teltta järveen, niin sen yrittämiseen ei olisi mennyt montakaan minuuttia, kun olisi huomannut, ettei jaksa, vaan on paras jättää homma siihen.

Tässä vaiheessa lintupojat ovat voineet säikäyttää tekijän, joka on katsonut parhaaksi mennä töyrään taakse piiloon ja odotella lintupoikien reaktioita.

Kun nämä ovat lähteneet rauhassa kävellen pois, niin helppohan siitä on todeta, että pojat eivät ole mitään ratkaisevaa nähneet, sillä lähtövauhti olisi muussa tapauksessa ollut aivan toista luokkaa.

Sitten murhaajalle on saattanut tulla mieleen lavastaa juttua vielä enemmän, eli seksuaalimurhaksi ja riisua Irmelin housut pois.

Sekin on varskin onnetonta, että teltasta löydetyt käytetyt kuukautisiteet oli poliisin toimesta varmaankin nakattu roskikseen, eikä niistä oltu otettu verinäytettä mikä veriryhmä on ollut kyseessä.

Tämä tulee mieleeni siitä, jos Gusse on loukannut itsensä aiemmin illalla ja häntä on hoidettu teltassa, niin silloinhan tuollainen sideharsontapainen, jollaisia naiset silloin kaiketi käyttivät pumpulilla pehmustettuina jos oikein muistan, niin olisi ollut oiva ensiapuside vuotavaan posken reikään.

Kait Gusse jo silloin tiesi, että Irmelillä oli "dorkat", eikä panohommista olisi tullut mitään, joten siteet olisi voitu käyttää siihen vammaan.

Muutenkin ihmetyttää, että kaikki kuukautissuojat oli käytetty, vaikka Irmelillä oli kaiketi kuukautiset päällänsä.

Tuskin murhaaja olisi sellaisia mukaansa ottanut ja Irmeli käytettyjä jättänyt telttaan sisään, jo niiden ominaishajunkin perusteella.

Gustaffsonin Espoon käräjäoikeus vapautti kuitenkin kaikista syytteistä, koska näytti vahvasti siltä, että niemessä oli ulkopuolinen tekijä.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2670
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Wagner »

[color=blue]Hessu52[/color] kirjoitti:<blabla>Tuskin murhaaja olisi sellaisia mukaansa ottanut ja Irmeli käytettyjä jättänyt telttaan sisään, jo niiden ominaishajunkin perusteella<blabla>.
Tuo viittauksesi ulkoisin aistimisi tapahtuneeseen havaintoon antaa aiheen aavistella, mitä siellä Bodomin rannoilla nuuskit.
Toisaalta tuo korttitalomainen uusien oletusten rakentelu edellisten päälle sortuu jo alkumetreillä. Ehkä tiedon hankinta kuukautisista parantaisi mahdollisuuksiasi ymmärtää se, ettei teltan ja sen ympäristön runsas vereentyminen aiheutunut Irmelin kuukautisista vaan seureeseen kohdistuneesta väkivallasta.

P.S Siirrä kohdistin punaisella merkityn tekstin päälle ja klikkaa aiheesta tietoa mm. siitä, että kuukautiskierrossa on verettömiäkin vaiheita.

8)
Wer lebt, er hebt.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

Wagner kirjoitti:[] parantaisi mahdollisuuksiasi ymmärtää se, ettei teltan ja sen ympäristön runsas vereentyminen aiheutunut Irmelin kuukautisista vaan seureeseen kohdistuneesta väkivallasta
:lol: :lol: :lol:
Tuosta hessusta tulee mieleeni eräs miespuolinen tuttavani Turusta. Hän katsoi telkkarista kuukautissuojamainoksia ja ilmoitti oitis, mitkä niistä suojista oli parhaimpia :lol:
Muista lähdekritiikki!
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Enköhän tähän ikään meikä ole saanut kuukautisista tietoa sen verran, mitä minun on tarve saadakin.

Skoone on varmasti joku viiksekäs nainen, jolla hormoonitoiminta on ollut aina sekaisin, joten hän ei ole varmaan kuukautisista mitenkään tietoinen, kun ei ole ollut tarvetta, olet siis mies..

Wagner taas on niin syventynyt "Arskateoriaan", ettei älyä, miksi noin kirjoitin.

Katsos kun täällä on kirjoiteltu siitä, että Gusse on loukannut itsensä jo aiemmin illalla ja naama on mennyt ruvelle, joten kyllä sen näköiseen naamaan olisi kuukautisuoja ollut ihan paikallaan liian vernvuodon pysäyttäjänä.

Kjäh, kjäh käkäääk.
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Mielenkiintoinen profiili tässä rakentuu Hessusta.
Maza
Jane Marple
Viestit: 1032
Liittynyt: La Touko 26, 2007 1:17 pm

Viesti Kirjoittaja Maza »

konsta kirjoitti:Mielenkiintoinen profiili tässä rakentuu Hessusta.
Ettei olisi ns. "pöksyjen haistelija".
The path of the righteous man is beset on all sides by the inequities of the selfish and the tyranny of evil men.
Vastaa Viestiin