Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
nenni

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja nenni »

lonkeroinen kirjoitti:Molemmat kirjoitustani edeltäneet kirjoittajat ovat oikeassa. Raiskaus on toki seksuaalirikos, mutta pointtiki onkin oliko tyttöjen hyväksikäyttö vain yhteisymmärryksessä tapahtunut paneminen ja sitä seurannut katumus, vaiko henkisen ylivallan käyttäminen pimpsan saamisessa. Siinä on kuitenkin eroa. Kumpikaan tapa ei tietenkään ole hyväksyttävää.

Tarkoitukseni oli vain tuoda toista näkökulmaa tapahtumaan. Voisiko siis sittenkin olla kyseessä se perinteinen kärpäsestä härkänen ja iltapäivälehdille myyntimenekkiä.
Uskon, että hyvin todennäköisesti mediassa on liioiteltu/ paisuteltu juttua ainakin jossain määrin. Sen verran nopeasti tästä nousi valtava kohu. Tapahtuneiden rikosten vakavuutta ei missään nimessä pidä vähätellä, mutta mediassa ja etenkin keltaisessa lehdistössä esiintyviin seikkoihin on syytä suhtautua tietyllä kriittisyydellä.

On myös täysin mahdollista, että osa näistä seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneista tytöistä ei välttämättä edelleenkään kadu tapahtunutta, jos asiat ovat tapahtuneet yhteisymmärryksessä. Ilmoituksen näistä rikoksista on voinut tehdä esimerkiksi tytön vanhemmat tai muu aikuinen, joka on asiasta saanut tietää. Rikos on jokatapauksessa kuitenkin tapahtunut ja siitä kuuluu asiaankuuluva rangaistus tekijälle. Se mikä tuo asiaankuuluva rangaistus mistäkin teosta on, on tuomioistuimen päätös.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

Pakko sen verran kommentoida, että raiskauksen motiivi tuskin koskaan on seksi. Kiihottuminen toki mutta ei seksi. Siis jos latinolla olisi vientiä niin se ei vähennä hänen taipumustaan raiskata jos sellainen kerran on olemassa. Raiskaus on alistamista ja väkivaltaa. Usein raiskaaja ei edes pysty normaali intiimiin kanssakäymiseen vaan väkivallan toteuttaminen ja valta kiehtoo enemmän. On siis naivia vetää yhtäläisyysmerkkejä seksin ja raiskauksen välille. Tämä jälkimmänen on väkivallan brutaali muoto. Jos tyttö haluaa niin raiskaajan kiinostus ehkä sammuu - ei suostuvaista voi raiskata ellei sitten vain pahoinpitele muutenkin. Alaikäiset sitten hieman toinen juttu.

Tämä nyt siksi, ettei täällä jotkut teinit kuvittele ( niin kuin näyttävät kirjoittavan ), että raiskaukset on vain joku seksin yksipuolinen ilmenemismuoto. Ei ole.
mitzy
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:32 pm

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja mitzy »

Siis tää mua ihmetyttää suuresti:http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120368- ... n%E2%80%9D

"Mies on syntynyt vuonna 1987. Häntä epäillään todennäköisin syin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta raiskauksesta. Teot kohdistuivat samaan uhriin.

Lisäksi venezuelalaista miestä epäillään kolmesta raiskauksesta ja yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nämä epäillyt teot kohdistuivat käräjäoikeuden mukaan kahteen uhriin."

Miten ihan oikeasti voi olla mahdollista,että sama likka joutuu saman miehen raiskatuksi monta kertaa?
ja sama seuraavassa tapauksessa? Miksi jo kerran raiskattu hakeutuu vielä uudestaan tanssikoulun aukioloaikojen ulkopuolella tämän miehen seuraan kahdestaan,tai sitten muiden miehitä läsnäollessa tai ylipäänsä kahdestaan paikkaan jossa toinenkin raiskaus on mahdollista suorittaa?
Jos tyttö haluaa jatkaa harrastusta,hän voi ihan ongelmitta sitä jatkaa vaikka saman opettajan tunneilla (jos itseä ei siis ahdista) mutta hakeutuu sitten muiden mukana ulos tanssikoululta,ei siellä herranjestas kukaan tuntien aikana raiskaa..kyllä siellä joutuu aika kauan notkumaan,että muut ovat lähteneet,eli ei ole kauhean suurta vaaraa ettei kerkeäisi muiden kanssa ulos ja ennenkun vastaanotto sulkee ovet.
En tässä syyllistä ketään,miehellä on vastuu ettei pane teinejä,mutta ihmettelempä vaan millainen on ollut näidenkin neitosta ajatusmaailma ja motiivit..
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

Entäs jos ovat porukalla pitkin iltaa raiskanneet. Tulisiko syyte useammasta kerrasta eikä mistään iltasessiosta.
Kinsey Malone
Neuvoja-Jack
Viestit: 569
Liittynyt: Su Loka 19, 2008 12:15 am

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Kinsey Malone »

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194724 ... eella.html


"Epäilty on syntynyt Kolumbiassa. Muutti vuonna 2000 Pietariin ja perusti sinne oman tanssikoulun vuonna 2003. Aloitti opettajana Salsa Pasiónissa vuonna 2007.

Kaupparekisterissä hänet on merkitty toimitusjohtajaksi rakennusalan yritykseen. Opettanut tanssia eri puolilla Suomea ja myös suomalaisen matkanjärjestäjän matkalla Kanarialla.

Esiintynyt paljon julkisuudessa, muun muassa Pelkokerroin-ohjelmassa. Ei rikostaustaa Suomessa. Epäilty on vangittu. Häntä epäillään ainakin raiskauksista".


Jaahans, kauanko kestää ennenkuin naama ja nimi on selvillä?
Kinsey Malone
Neuvoja-Jack
Viestit: 569
Liittynyt: Su Loka 19, 2008 12:15 am

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Kinsey Malone »

No ei kauan, googlella löytyi heti.
nenni

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja nenni »

Juu ei tosiaan mennyt kauaa, kun löytyi. Nyt oli niin tarkat tiedot, että kaikki epäillyt on nyt selvillä.
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

mitzy kirjoitti:Siis tää mua ihmetyttää suuresti:http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120368- ... n%E2%80%9D

ei siellä herranjestas kukaan tuntien aikana raiskaa..
No ei varmaan joo mutta kun viitsisit lukea edellisen sivun uutisen niin siellähän kyllä poliisin edustaja viittaa siihen suuntaan että näitä on tapahtunut muiden läsnäollessa. Eikä kiellä sitäkään etteikö kesken tunnin jopa. Sitä en sitten osaa sanoa miten se käytännössä on mahdollista, minä kun en kuulu näihin(kään) piireihin.

Vastaukseksi siihen miten sama tyttö joutuu useaan kertaan yhden miehen raiskaamaksi voisin esittää vaikka skenaarion että kun on kyse nuoresta tytöstä ja hänen "opettajastaan" niin sillä opettajallahan on auktoriteettia jolla tarvittaessa voi painostaa.
mitzy
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:32 pm

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja mitzy »

Luin kyllä, ja ymmärsin muiden läsnäollessa tarkoittavan nimenomaan näitä syytettyjä kun jossain vihjattiin jo joukkoraiskauksienkin suuntaan.

Musta olisi käsittämätöntä,ettei kukaan olisi puuttunut jos tunnilla kähmitään nuoria kaikkien tuntilaisten edessä ja nuori selkeästi näyttää ettei ole halukas. Kyllähän nyt siinä ois jo hieman älähdetty,että tunnilla haluaa muutkin opetusta, jo ihan itsekkäästä näkökulmastakin vaikka. Ja nää tunnit jota pojat ohjas oli enemmän aikalailla meneviä yksilötunteja joissa ei kauheesti ole kähmimisvaraa. Ymmärtäisin jos vaikka opettais jotain intiimiä parilajia niin siinä vois olla mahdollisuus päästä kähmimään ilman muiden huomaamista.

Tässä vyyhdissä olevat rikokset,ovat todella vakavia,enkä todellakaan vähättele tai epäile näitä,mutta varmasti siinä uusien ilmoitusten joukossa on niitä tyttöjä jotka siellä eturivissä kihertävät ja flirttaavat opettajalle ja jäävät tuntien jälkeen keskustelemaan ja testaamaan kuka saa eniten huomiota. Ja minäkään en todellakaan tiedä lähelläkään kaikkea,eikä varmaan kukaa,mutta nää on niitä fiiliksiä joita itelle tunneilta jäänyt..
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

mitzy kirjoitti:
Tässä vyyhdissä olevat rikokset,ovat todella vakavia,enkä todellakaan vähättele tai epäile näitä,mutta varmasti siinä uusien ilmoitusten joukossa on niitä tyttöjä jotka siellä eturivissä kihertävät ja flirttaavat opettajalle ja jäävät tuntien jälkeen keskustelemaan ja testaamaan kuka saa eniten huomiota. Ja minäkään en todellakaan tiedä lähelläkään kaikkea,eikä varmaan kukaa,mutta nää on niitä fiiliksiä joita itelle tunneilta jäänyt..
Ehkä nyt kannattaisi hieman jarrutella näitä fiiliksiään. Ja odotella parempaa tietoa. Rupeaa jo tulemaan vaikutelma, että tavoittelet puolustuspuheenvuoroa.

Mietipä itse, että diggaat jonkun kundin seurasta vaikka ammattiauktoriteetin vuoksi ja haluat jäädä kuulolle. Lopputuloksena persreikä verillä menet varmasti nyyhkyttäen nukkumaan ja olit "kihertänyt hänen seuraansa". Oliko tuo kiherrys siis kutsu tunkeutua takapuoleesi. Piditkö tapausta seksinä. Kuittaatko homman vahinkona. Oletan nyt, että olet poika eikä takapuolesi ole tuossa käytössä yhtenään.

Eli kannattaa nyt pitää erillään ja ymmärtää väkivalta ja toisaalta sukupuolivietit. Vaikka kuinka olisi kokematon.
mitzy
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:32 pm

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja mitzy »

Valhalla kirjoitti:
mitzy kirjoitti:
Tässä vyyhdissä olevat rikokset,ovat todella vakavia,enkä todellakaan vähättele tai epäile näitä,mutta varmasti siinä uusien ilmoitusten joukossa on niitä tyttöjä jotka siellä eturivissä kihertävät ja flirttaavat opettajalle ja jäävät tuntien jälkeen keskustelemaan ja testaamaan kuka saa eniten huomiota. Ja minäkään en todellakaan tiedä lähelläkään kaikkea,eikä varmaan kukaa,mutta nää on niitä fiiliksiä joita itelle tunneilta jäänyt..
Ehkä nyt kannattaisi hieman jarrutella näitä fiiliksiään. Ja odotella parempaa tietoa. Rupeaa jo tulemaan vaikutelma, että tavoittelet puolustuspuheenvuoroa.

Mietipä itse, että diggaat jonkun kundin seurasta vaikka ammattiauktoriteetin vuoksi ja haluat jäädä kuulolle. Lopputuloksena persreikä verillä menet varmasti nyyhkyttäen nukkumaan ja olit "kihertänyt hänen seuraansa". Oliko tuo kiherrys siis kutsu tunkeutua takapuoleesi. Piditkö tapausta seksinä. Kuittaatko homman vahinkona. Oletan nyt, että olet poika eikä takapuolesi ole tuossa käytössä yhtenään.

Eli kannattaa nyt pitää erillään ja ymmärtää väkivalta ja toisaalta sukupuolivietit. Vaikka kuinka olisi kokematon.
Olen tyttö kylläkin ja ei,en ehdottomastikkaan väittänyt,että nämä raiskaustapaukset olisivat näitä, vaan näissä uusissa joista ei ole edes (vielä?) nostettu syytteitä on ollut näitä tapauksia. Koska tiedän ihan itsekkin kundeilla olleen myös näitä ihan vapaaehtoisia suhteita joissa ovat tytöt ihan itse halunneet,ja paljon.. Näissä varmasti lähipiiri ja vanhemmat esim.ilmoitelleet.

En todellakaan yritä mitään puolustuspuheenvuoroa näitä sällejä kohtaan, ihmettelen vaan vilpittömästi tälläiseen mahdollisuuteen,toki en enää sinänsä niin paljon jos Oliver on ollut mukana, ja hän antanut luvan jäädä vaikkapa tanssikoululle tuntien jälkeen yms..

Ja ehken todella muista vaan näiden tyttölapsien naiviuden tasoa tossa iässä,ehkä sitä todella saattoi jäädä vilpittömästi kahden opettajan kanssa kuvitelllen saaden tukiopetusta.. pah,ei noi anna tukiopetusta ilmaseks vilpittömin mielin.. mutta ehkä unohdan,ettei kaikki ole niin ns.paatuneita näissä ja nää suoraan läpi noiden tarkotusperiin.

Ja kyllä, jokatapauksessa kundit ansaitsevat ja saanevat rangaistuksensa näihin alle 15v kohdistuneista seksiakteista oli tytöt messissä niissä tai ei.. ja toivon heille kovaa rangaistusta jokatapauksessa, vaikka heidän kulttuurissa 15v kanssa paneminen on fine,meillä se ei ole..
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

No eihän tässä nyt ole vielä ketään vastaa syytteitä nostettu mistään jutuista! :shock: On epäiltyjä rikoksia ja niitä poliisi tutkii. Aikanaan sitten etenee syyteharkintaan ja sieltä tulee syytteet jos on tullakseen.

Sitähän poliisi ei kertonut keitä muita on paikalla ollut.. Voimme vain arvuutella onko siellä menty vuorotellen, osa ollut katsojina vai kateellisina vieressä.

Jos jokaiseen viestiinsä täytyy kirjoittaa "En minä näitä puolustele, mutta.." niin ehkä sitten hieman puolusteletkin? Tai olet ainakin epäuskoinen ja useaan kertaan jo maininnut sen kuinka nämä kaverit kyllä saavat naisia ihan ilman pakottamistakin ja kaikenlaista kihertäjää pyörii ympärillä. Yksi mies on ainakin jo tunnustanut suhteet alaikäisiin (?) ja kertonut puolustuksekseen että halut oli molemminpuoliset. Jos siinä se toinen osapuoli on ollut liian nuori niin hommahan on sillä selvä, ei ole enää uskon kysymys. Ja juuri noiden virheellisten rikosilmoitusten erottamiseksi joukosta poliisi ei ole julkistanut tarkkoja paikkoja, tekotapoja jne. OIkea uhri osaa kyllä kertoa tarpeeksi yksityiskohtaista faktaa ilman lehtijuttujakin.

(Ot:na loppuun, on mukavan rauhallinen ketju kun yksi vaahtopää on "lomalla".. Kohta se taas palaa ja jo saadaan sapiskaa kun ei olla oltu tarpeeksi tuomitsevia.)
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

En ymmärrä. Ei ole mitään aluetta, tilaa tai fiilistä missä "EI" ei enää riitä pysäyttämään ja estämään sukupuoliyhteyttä. Sen jälkeen se on väkisin tehtynä raiskaus. En siis käsitä mitä harmaata aluetta tavoittelet. Mutta olkoon nyt puolestani tässä tälläerää.
mitzy
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:32 pm

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja mitzy »

Totta,epäuskoinen olen ja tilanne tuntuu aivan käsittämättömältä, näin monen muunkin tanssijan ja myös itsensä takia sitä etsii vastauksia ja myöskin kauhistelee,että olisiko itse voinut olla noin naivi ja joutua tuollaiseen tilanteeseen?
Ja kyllä,näihin 15 kesäsiin sekaantumisen Julio on ainakin jo myöntänyt ja siitä ansaitsee rangaistuksen, se on edelleen aikuisen vastuulla ettei mene mukaan niiden tyttöjen juttuihin vaikka olisivat kuinka tyrkyttämässä tai vonkaamassa ja näin olen aiemminkin sanonut. Ja ei en,tarkoita,että nämä raiskatut olivat välttämättä näitä tyrkyttäjiä,tai sitten ovat mutta ei sekään oikeuta ketään ottamaan väkisin vaikka olisi tissejä tunkenut naamaan ja sitten vetänyt sanansa takaisin eikä haluakkaan. Ja vielä vähemmän jos on nuorista alaikäisistä kyse. Enkä ees tajua mikä hinku näillä edes on ollut pokailla alaikäisiä kun täysikäisiäkin pyörii jaloissa ihan vapaaehtoisesti..
Elpukka
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: To Maalis 25, 2010 4:39 pm

Re: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

Viesti Kirjoittaja Elpukka »

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194724 ... kaus+.html

Tanssinopettajien seksirikossarja aiheuttaa ylilyöntejä: Laiton uhkaus!
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Pirkanmaalla tutkittavana oleva epäilty seksirikossarja aiheuttaa poliisin mukaan ylilyöntejä. Poliisi pyytääkin mediaa tarkkailemaan sivuillaan käytävää yleisökeskustelua ja reagoimaan siellä mahdollisesti esiintyviin ylilyönteihin, rasismi- sekä vihapuheisiin välittömästi.

Samalla poliisi vetoaa yleisöön, että kaikki pidättäytyvät kohtuuttomista mielenilmauksista ja jopa rikostunnusmerkistön täyttävistä kirjoituksista muun muassa sosiaalisessa mediassa. Poliisi toivoo, että suomalaisille tunnusomaisesta laillisuusperiaatteen tinkimättömästä noudattamisesta pidettäisiin kiinni ja ketään ei kohdella syyllisenä ennen kuin oikeus on aikanaan asian ratkaissut.

Kirjoitusten ja mielenilmausten mahdollisesti aiheuttamat rikosilmoitukset, niiden kirjaaminen ja tutkiminen tulevat hidastamaan ja haittaamaan pääasian tutkintaa.

Tänään on kirjattu yksi asiassa ulkopuoliseen kohdistunut laiton uhkaus.

Pirkanmaan poliisi tutkii rikossarjaa, jossa kolmea eteläamerikkalaissyntyistä tanssinopettajaa epäillään useista seksuaalirikoksista.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei.
Vastaa Viestiin