Sivu 6/13
Oikein tehty uskonnollinen ympärileikkaus ei ole rikos
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 10:50 am
Kirjoittaja Chopper
Oikein tehty uskonnollinen ympärileikkaus ei ole rikos
Julkaistu: 9:36
Uskonnollisista syistä tehty lapsen ympärileikkaus ei ole rangaistava teko, jos te tehdään asianmukaisesti. Näin päätti korkein oikeus perjantaina antamassaan tuomiossa.
Syytteessä pahoinpitelystä tai yllytyksestä siihen oli musliminainen, joka oli teettänyt nelivuotiaalle pojalleen ympärileikkauksen uskonnollisista ja kulttuurisista syistä. Ympärileikkauksen teki lääkäri paikallispuudutuksella.
Lääkäri tarkasti pojan vielä seuraavana päivänä, eikä toimenpiteestä tuomion mukaan tullut pojalle haittaa.
KKO katsoi, että lapsen huoltajalla voi olla oikeus päättää ympärileikkauksen kaltaisesta pysyvästä toimenpiteestä, kunhan toimenpide edistää lapsen hyvinvointia ja kehitystä. Toimenpide ei saa myöskään olla lapsen edun vastainen.
KKO:n mielestä uskonnollisesta syystä tehdyllä ympärileikkauksella voi olla myönteistä merkitystä muslimipojan ja hänen identiteettinsä kehittymisen kannalta sekä uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöön liittymisen kannalta. Ympärileikkaus on muslimeilla vakiintunut ja vanha perinne sekä kiinteä osa miesten identiteettiä, oikeus totesi.
Oikeus arvioi kokonaisuutena, että lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen puututtiin vain vähän.
Myös Turun hovioikeus katsoi, ettei äiti syyllistynyt pahoinpitelyyn. Tampereen käräjäoikeus puolestaan oli pitänyt tekoa oikeudenvastaisena, mutta ei tuominnut äitiä, koska laki oli epäselvä eikä äiti tiennyt, ettei teko ollut sallittu.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oike ... 5240313613
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 10:57 am
Kirjoittaja tmk666
Veikkaan että eräällä entisellä Turkulaisella,nykyisellä Uusikaupunkilaisella palstalaisella on asiaan jotain sanottavaa.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 12:59 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Niinpä.
Tiedän muuten k.o. perheen. Isä on sanonut joskus, ettei itse ole uskonnollinen lainkaan. Äidin puolella sukua ovat muslimeja.
Isä käy mm ravintoloissa yms. Ovat tulleet Suomeen Serbian/Kosovon alueelta.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 3:05 pm
Kirjoittaja teppo
Esinahan poistaminen ilman uhrin lupaa on Korkeimman oikeuden mukaan vähäinen puuttuminen ruumiilliseen koskemattomuuteen. Se ei myöskään päätöksen mukaan aiheuta pysyvää haittaa. Hämmentävä johtopäätös, kun koko operaation tarkoitus nimenomaan on aiheuttaa eräs melko helposti pääteltävissä oleva pysyvä haitta. Linkissä koko päätösteksti ja vastuullisten henkilöiden nimet.
http://www.kko.fi/44726.htm
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 5:22 pm
Kirjoittaja seppoilmari
Jos "jumala" käskee poistamaan vaikka silmän vastaantulijalta, onko sekin vähäistä puuttumista, vattu mikä pellepäätös taas vaihteeksi, oikein hävettää suomalaisten puolesta, muutama vuosi ja kaikki ongelmat mitkä on jo naapurimaassa(maissa) on täällä, ei hyvältä näytä.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 5:26 pm
Kirjoittaja rapier
Kyllä tässä on kyseessä perinteinen esinahkapäätös.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 5:28 pm
Kirjoittaja PaulaDrew
Vai niin. Lapsen fyysiseen koskemattomuuteen saa siis kajota, jos ei kajoa liikaa. Eikös tyttöjäkin voisi silpoa vain vähän?
Aika käsittämätöntä tuo päätösteksti.
Korkein oikeus toteaa, että tytön ympärileikkaus tosiasiassa merkitsee tämän sukuelinten silpomista ja on siten selvästi vakavampaa kajoamista heidän ruumiilliseen koskemattomuuteensa kuin asianmukaisesti suoritettu pojan ympärileikkaus.
Mitä pojan ympärileikkaus sitten
tosiasiassa merkitsee ellei sukuelinten silpomista?
Vaikka toimenpiteen vaikutus on pysyvä ja peruuttamaton, siihen ei liity lasta tai hänestä sittemmin kehittyvää aikuista kielteisesti leimaavia piirteitä.
Miten näin voi sanoa? Kyllä se minun mielestäni leimaa eikä ainakaan myönteisesti. Miten KKO voi päättää yleisen mielipiteen?
Kaikenlaista muutakin potaskaa tuossa oli, mutta en jaksa keskittyä siihen koska tulen vain pahalle tuulelle.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 5:32 pm
Kirjoittaja Yksisilmäinen Änkyrä
"KKO katsoi, että lapsen huoltajalla voi olla oikeus päättää ympärileikkauksen kaltaisesta pysyvästä toimenpiteestä, kunhan toimenpide edistää lapsen hyvinvointia ja kehitystä."
Minä katson, että lapseni etu vaatii hänen korvanlehtien poistamisen, koska ne voivat myöhemmin taistelukentällä takertua piikkilankaan.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 6:08 pm
Kirjoittaja bluerein
Ehdottomasti olen sitä mieltä että mitään ympärileikkausta ei saisi tehdä, olkoon vaikka minkä uskontokunnan edustaja tai mikä tahaansa, kellään ei ole oikeutta tehdä tuollaista järkyttävää tekoa pienelle lapselle, tehkööt aikuiselle sit jos haluavat, mutta ei viattomalle ihmiselle, EI EI !!
Vaikka Raamatussa onkin silloin Vanhan Testamentin aikana tehty niitä, niin sitä vanhan lain säädöksiä ei tarvitse enää noudattaa kukaan,
Vanhat lait on kumottu, kun Uusi Liitto tuli voimaan 2000 V. sitten.
Minä tulen niin kiukkuiseksi ja vihaiseksi tuosta leikkauksesta, niin pimeä ihmiskunta on , mitä he siitä hyötyy itselleen, mitä he siitä voittaa itselleen,?? eivät taivaspaikkaa ainakaan.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 7:00 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Ei, Ei ja vielä kerran Ei. Korkeimman oikeuden kanta ei taaskaan ole sama kuin maalaisjärjen sanoma itsestäänselvyys. Mielestäni tuollainen toimenpide saataisiin suorittaa vasta kun poika on 16-vuotias tai muuten kykenevä itse päättämään asiasta. Tuossa oikeasti viedään miehen sukuelimestä iso osa tuntoherkkyyttä pois. Miten se eroaa ns. suppeasta naisen ympärileikkauksesta, joita kaikki paitsi äärifundamentalistimuslimit tuntuvat vastustavan?
Itsetyydytys.org-sivustolla on kaiken muun rakentavan joukossa paljon tekstejä ympärileikkaukseen ja sen epäonnistumiseen liittyen. Elämästä voi tulla helvettiä ja kalusta toimintakyvytön, mm. erektio aiheuttaa kipua tai esiintyy orgasminsaannin kanssa vaikeuksia.

Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 7:14 pm
Kirjoittaja Ingrid
_Melkein_ ymmärrän sen, että oikeudella ei pokka piisaa kumoamaan monivuosisataista perinnettä, mutta että noin kulmien kohotuksia aiheuttavalla tavalla on pitänyt tuokin päätös sanoiksi muovailla...hohhoi, kaikenlaista
Noin omakohtaisesti en hyväksy ollenkaan tällaista lasten leikkelyä. Kukin sitten tyylillään, kun päätöskykyiseksi kasvaa.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 8:00 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Käsittääkseni lähes kaikki (Suomalaiset) vastustavat muista kuin terveydellisistä syistä lapsille tehtäviä ympärileikkauksia.
Jos joku on eri mieltä voisi kertoa mielipiteensä tänne, mielellään vielä perustellen kantansa.
Muuten tästä(kin) osiosta tulee "olen samaa mieltä" -hokemista viisi sivua. Vähintään.
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 9:37 pm
Kirjoittaja bluerein
Minä vastustan kaikista syistä ympärileikkausta, vastustan esim. että sitä voidaan pitää jonkinlaisena uskonnollisena seremoniana, niinkuin Vanhan Testamentin aikana se oli tiettävästi pakollinen, ja sitä noudatetaan vieläkin koska se on Raamattuun kirjoitettu, , mutta kun Juutalaiset eivät usko että Jeesus on jo tullut, ja ollut heidän keskuudessaan 2000v. sitten, ja kumosi Vanhan Testamentin lait, on muitakin rituaaleja joita Juutalaiset vieläkin tekevät, mitkä on turhia, he lukevat vain Vanhaa Testamenttia.
Tuo teko on myös itsetunnolle vaarallinen, se voi johtaa masennukseen, ja psyykkiseen sairauteen. En enää vastaa tähän ketjuun. Moi !
Lähetetty: Pe Loka 17, 2008 9:44 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
bluerein kirjoitti:Minä vastustan kaikista syistä ympärileikkausta,
Anteeksi, että typistän kirjoituksesi yhteen lauseen osaan.
Mutta mitäpä väliä, kun kerran lupaat olla aihetta enää kommentoimatta.
Kun pyysin perusteltua mielipidettä en tarkoittanut epäjohdonmukaista vuodatusta. (Tähän mennessä vain markja on pystynyt johdonmukaiseen linjaan k.o. aiheesta...

)
Re: Oikein tehty uskonnollinen ympärileikkaus ei ole rikos
Lähetetty: La Loka 18, 2008 2:12 am
Kirjoittaja rapier
Niin, pojalta leikattiin kullista pala pois, joka on vain vähäistä ruumiillista puuttumista.
Voi hevonperseenvittu!
Muslimeille vois suositella, että heitetään se toinen osa elimestä pois.
