Sivu 6/14

Erikoinen juttu

Lähetetty: To Tammi 31, 2008 1:53 pm
Kirjoittaja X-tine
Kuvio ei ole ihan yksinkertainen. Toisin kuin oletin, tyttöä ei siis kuitenkaan ollut palautettu vasten tahtoaan äitinsä luo kotiin. Ilmeisesti hän meni sinne itse aikanaan, ja nimenomaan äidin surma mielessä.
Hän oli jättänyt palaamatta "huostakotiinsa" kahden päivän lomaltaan joulukuun lopulla. >>Hänestä oli tehty katoamisilmoitus tai oikeammin karkausilmoitus, mutta se ei velvoittanut poliisia aktiivisiin etsintöihin. >> Tyttö asusti joulukuun lopusta tammikuun puoliväliin tyttö asusti tuttujensa luona lukuisissa eri osoitteissa.
Motiivia mietin. Viha yksin ei riitä murhan motiiviksi. Monetkin murrosikäiset vihaavat ajoittain vanhempiaan, eikä siitä murhia tule.
Äidistään pääsee eroon kun kasvaa aikuiseksi. Paitsi jos äiti ei halua päästää lastaan itsenäistymään. Tuskin tässä oli kyse "vapaussodasta". Yleensä 16-vuotias ei vielä itsenäiseen elämään ole kypsäkään.
Tuskin rahan tarvekaan, eikä perintöjäkään olisi ollut odotettavissa.
Avustaja/ ampuja sen sijaan toimi rahan toivossa.
Kostonhalu? Jos oli kokenut äidin tuhonneen lapsensa elämän... Sen kääntöpuolena täytyy olla kokemus, että oma elämäni on mennyt pirstaleiksi.
Syvä masennus, epätoivo?
Mutta harkittu ja valmisteltu teko se oli, ei äkillinen päähänpisto.

Jotenkin minusta tämä alkaa vertautua Jokelan ampumisjuttuun. Hiukan siihen suuntaan vihjaa tytön käytös jo siellä Asem -mielenosoituksessa.

Lähetetty: To Tammi 31, 2008 11:12 pm
Kirjoittaja joey
Sitä vaan mietin, että mistäköhän hitosta tyttö olisi ne palkkarahat repinyt? Olisi odottanut vain kärsivällisesti perinnönjakoa?

Lähetetty: To Tammi 31, 2008 11:41 pm
Kirjoittaja Maybrick
Ei teinit ajattele niin pitkälle, että mistä ne palkkarahat löytyy... fiksummatkaan. Teineillä tuntuisi olevan yleensä jonkinlainen taantuma tuossa ajattelussa... yleensä, mutta ei kaikilla. Nei jaksa ajatella kuin päivän kerrallaan.

Lähetetty: Pe Helmi 01, 2008 1:01 am
Kirjoittaja rötösherra
joey kirjoitti:Sitä vaan mietin, että mistäköhän hitosta tyttö olisi ne palkkarahat repinyt? Olisi odottanut vain kärsivällisesti perinnönjakoa?
No ei millään. Jotenkin tästä teiniangst irc-galleria-ahistus älykääpiömeiningistä huokuu, että maksu luonnossa olisi näille nykynuorille tappamisen hinta. PE Auvinen samoissa ympyröissä oli hänkin esimerkki, mitä käy kun virtuaalirömpsä ei aukene.

Tai no emme tiedä vielä, mistä nämä valopääkaverit oli poimittu, mutta odotan innolla jatkoja tapauksesta.

irc galleria

Lähetetty: Pe Helmi 01, 2008 3:07 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Joku valopaa viranomainen tossa jo ehdotteli nettiin ikärajoja (taas joku sellainen joka ei tajua nykytekniikasta mitään).
Niitähän olisikin varmaan tosi helppo valvoa....

Mutta: Useissa ihan halvoissa kotikytkimissä on "content filter" ominaisuus,
jolla voi laitaa irc-galleria sivuston poikki omasta kotiliittymästä.

Eihän se sitä käyttöä kokonaan estä mutta jotain auttaa.

Itsellänikin on lapsia, ja erään ikävän ahdistelutapauksen jälkeen irc-galleria oli muutaman vuoden bannilistalla.

Nyt se on taas auki ja osa muksuista tuntuu asuvan siellä.
Onneksi minulla on heidän nikit tiedossa, niin voin ainakin käydä välillä katsomassa ettei mitään sopimatonta kuvamateriaalia ole laitettu galleriaan.

Irc-gallerian voisi minun puolesta sulkea, mutta eihän se mitään auta.
Lapset ajautuisivat vain ulkomaalaisille vastaaville sivustoille, missä pyörii vielä pahempaa porukkaa.

"Internetistä tulee paljon pahaa", sanoi jo mummo Ilta-Sanomissa takavuosina.

Kauhu

Lähetetty: Su Helmi 03, 2008 10:24 pm
Kirjoittaja Lars
Millähän rahoilla nämä rikostoverit ovat kelanneet että tyttö maksaisi? Kertoo ehkä jotain heidänkin ajatuksenjuoksustaan.

Lähetetty: Ma Helmi 04, 2008 7:14 am
Kirjoittaja PitBull
Lars kirjoitti:Millähän rahoilla nämä rikostoverit ovat kelanneet että tyttö maksaisi? Kertoo ehkä jotain heidänkin ajatuksenjuoksustaan.
Dippadappadii, Entäs jos tytöllä onkin rahaa? Esim kuollut mummo jättänyt perinnöksi rahat ja ne odottaa 18v synttäreitä :wink:

Re: irc galleria

Lähetetty: Ma Helmi 04, 2008 11:49 am
Kirjoittaja joey
marokon_kauhu kirjoitti: Irc-gallerian voisi minun puolesta sulkea, mutta eihän se mitään auta.
Lapset ajautuisivat vain ulkomaalaisille vastaaville sivustoille, missä pyörii vielä pahempaa porukkaa.
En itse koe olevani mikään tällainen yhteiskunnasta eristäytynyt hylkiö (millaisiksi netinkäyttäjät usein kuvitellaan). Irc-gallerian tyytyväisenä asiakkaana olen ollut sen alkukuukausista alkaen, siis todellakin jo useamman vuoden. Eikä galleriasta/gallerioista ole mitään pahaa sanottavaa. Toimii hirveän hyvin yhteydenpito- ja kommunikointivälineenä, varsinkin nyt kun opiskelut ja armeija ovat hajoittaneet ystäväpiiriäni tehokkaasti. Uskoisin, että jos nettigallerioista jotai haittaa käyttäjilleen on, vika on siinä käyttäjässä itsessään, ei nettigallerioissa sinänsä. Tämäkään tekijätyttö ei todellakaan tunnu olevan sieltä ihan terävimmästä päästä.

Re: irc galleria

Lähetetty: Ma Helmi 04, 2008 3:59 pm
Kirjoittaja Maybrick
Uskoisin, että jos nettigallerioista jotai haittaa käyttäjilleen on, vika on siinä käyttäjässä itsessään, ei nettigallerioissa sinänsä. Tämäkään tekijätyttö ei todellakaan tunnu olevan sieltä ihan terävimmästä päästä.
Samaa mieltä, ja tämä pätee yleisemminkin, eli vika on käyttäjässä. Mutta koska nuoret eivät hallitse kontrollia ja kriittisyys puuttuu, on vanhempien tai muiden huoltajien asia katsoa perään nettiasioissa. Ihmeesti kun ne nuoren "hulluimmat vuodet" päästään onnellisesti ohi, hänelle on itselleenkin jo kasvanut kritiikkiä, eikä halua enää mennä minne tahansa, netissäkään.

Lähetetty: Ma Helmi 04, 2008 6:25 pm
Kirjoittaja Insneaker
Itse olen viimeaikoina ympäri maailman epäonnistuneissa palkkamurhatapauksissa ihmetellyt tuota seikkaa, että miten halvalla ihmishenkeä ollaan lähdössä riistämään ja miten amatöörimäisesti se tehdään...

Rahasummat saattavat olla vain muutamia satasia euroissa (ja parhaimillaan muutamia tuhansia) ja niitäkään ei välttämättä näe etukäteen. Silti aina löytyy joku neropatti, joka rahan toivossa yrittää murhata, ryssii koko homman ja sen lisäksi kantelee vielä kaikkien mukanaolijoiden nimet.
Luulisi, että se nyt ainakin olisi selvää, ettei suunnittelijoiden ja "taustapirujen" tietoja kerrota vaan sinne linnaan lähtisi lusimaan vain yksi ihminen korkeintaan.

Tämä tapaus on kyllä mielenkiintoinen mielestäni, sillä mikä pystyy olemaan motiivi tällaiselle?
Tietenkin noissa ikävuosisissa nuori alkaa itsenäistymään mihin kuuluu yleensä vanhempiensa vihaaminen ja jos pinnan alla on kytenyt jo pitkään voi pienikin kipinä aiheuttaa roihuamisen. Vähän kuten vähän aikaa sitten poika puukotti äitinsä suutuspäissään roskien viemisen takia. Ikävä kyllä linkkiä kyseiseen uutiseen ei ole tallella enää.

Tuntuu vain jotenkin, että kun olin itse nuori pahikset ja surmaajat olivat niitä neljäkymppisiä taparikollisia ja nyt kun on itse saanut ikää alleen pikkuhiljaa (vaikkei sitä paljon edelleen ole) niin kaikki nämä rikolliset ovatkin sitten näitä alle 20 vuotiaita.

Niin ja jos itse olisin koko tapausta lähtenyt toteuttamaan niin olisin unohtanut jalkajousen. Isonkokoinen ja hidas ladattava vaikkakin hiljainen onkin. Mielummin pienoispistooli vaimentimella vaikkapa rajan yli laittomasti ja pistoolia käytettäisiin juurikin vain tuohon yhteen laukaukseen ennen sen hävittämistä. Ei helpoin toteutettava tietenkään, mutta antaa vähän enemmän varaa epäonnistumisille kuin jalkajousi. Ja sen hankkimisessa kuluvan ajan voisi käyttää vaikkapa siihen miettimiseen, että onko se raha sittenkään sen arvoista. ja itse murhan tilaaja saattaisi vaikkapa rauhoittua ja keksiä sen idean olevan yliliioiteltua. :roll:

Jotenkin jäi tästä tapauksesta sellainen kuva, että se on "intohimomurhana" koitettu tehdä. Keksitty tänään, että äidin on kuoltava ja lähdetty toteuttamaan mahdollisimman nopeasti ilman tarkempaa ajattelua, että onko koko idea toteutettavissa saati sitten "järkevää".

Motiivi?

Lähetetty: Ma Helmi 04, 2008 11:28 pm
Kirjoittaja X-tine
Insneaker kirjoitti: >> ihmetellyt tuota seikkaa, että miten halvalla ihmishenkeä ollaan lähdössä riistämään ja miten amatöörimäisesti se tehdään...
Rahasummat saattavat olla vain muutamia satasia euroissa (ja parhaimillaan muutamia tuhansia) ja niitäkään ei välttämättä näe etukäteen. >>Tämä tapaus on kyllä mielenkiintoinen mielestäni, sillä mikä pystyy olemaan motiivi tällaiselle?

>> onko se raha sittenkään sen arvoista. ja itse murhan tilaaja saattaisi vaikkapa rauhoittua ja keksiä sen idean olevan yliliioiteltua. :roll:

Jotenkin jäi tästä tapauksesta sellainen kuva, että se on "intohimomurhana" koitettu tehdä. Keksitty tänään, että äidin on kuoltava ja lähdetty toteuttamaan mahdollisimman nopeasti ilman tarkempaa ajattelua, että onko koko idea toteutettavissa saati sitten "järkevää".
Tosiaan tuntuu älyttömältä, että kaveri lähtisi avustamaan murhassa. Ei pelkkä sympatia ja kaveruus eikä epämääräinen lupaus rahapalkkiosta sentään täysjärkistä ihmistä motivoi tappajaksi. Seksiäkin varmaan saa ilman murhia ellei ole ihan tööt-tyyppi.
No jos on huumetaustaa ja kamala aineen tarve = rahan tarve, niin sellainen sekopää kyllä voisi läheä. Ja ehkä äidillä oli jemmassa kipu- tai muita sopivia lääkkeitä, jotka myös saisi palkkioksi. Onko tietoa äidin lääkevarastosta?
Outo juttu, tuntuu että kaikki osapuolet taitaa olla ihan sairaita. Tavalla tai toisella.

Lähetetty: Ti Helmi 05, 2008 11:43 pm
Kirjoittaja Lydia07
No miksi äiti halusi tytön luokseen?
Epäilen, että kyseessä on tuiki tavallinen alkoholistin tarina.

Äiti lupaa olla juomatta, jos lapsi palaa kotiin.
Äiti sai tytön elatusmaksut ja lapsilisät plus asumistukea päälle. Oli enemmän rahaa viinaan. Lupaus petti ?

:(

Lähetetty: Ke Helmi 06, 2008 2:25 am
Kirjoittaja supernova
Spekulaatioihin aseen valinnasta: Todennäköisesti tosiaan on ollut kyse jostain pistoolimallisesta vastakaarijousesta.

Niissä maissa missä se on luvallista kaadetan jalkajousilla hirviäkin. Jos jousesna olisi ollut kunnollinen taljajousi ja nuolena metsästyskärjellä varustettu nuoli, se olisi todennäköisesti mennyt päästä läpi. Varsinkin etäisyyksillä joita nyt tavallisessa asunnossa on.

Jos nuolen lähtönopeus ei olekkaan samaa luokkaa kun tuliaseissa, niin nuolen paino tekee niistä vekottimista oikeasti tosi järeitä.

http://www.teraasekeskus.com

Tuolla voi käydä ihmettelemässä.

Lähetetty: Ke Helmi 06, 2008 1:08 pm
Kirjoittaja cicero
tässä tapauksessa äiti ei ol eollut rahan perään eikä alkoholistikaan. Hänen oma elämäntilanteensa on "huonontunut" siitä syystä että hän on ottanut tytön luokseen asumaan takaisin. hän on joutunut luopumaan erittäin hyvällä paikall olleesta pienehköstä asunnosta jotta tilaa on ollut kummallekin. Häntä on myös luonnehdittu mukavaksi ja huolehtivaiseksi ihmiseksi jonka ystävät uomadivat heti muuttuneen sen jälkeen kun tyttö muutti samaan asuntoon. Kun noita juttuja lukee niin niistä jo näkee että tyttö ei ole tullut toimeen myöskään sijaiskotinsa auktoriteettien kanssa. Ongelma ei tunnu olevan äiti vaan tytär.

Tyttö on luultavasti sanonut pojille, että kun äiti kuolee niinhän saa siitä hyvät rahat, käsittääkseni äidillä on ollut varoja. Muutenkin haiskahtaa hieman siltä että tyttö on justiinsa ajatellut niin että elelee sitten äidiltä jäävillä rahoilla haluamansa kaltaista elämää...

Miten selität?

Lähetetty: Ke Helmi 06, 2008 6:01 pm
Kirjoittaja X-tine
cicero kirjoitti: >>> Kun noita juttuja lukee niin niistä jo näkee että tyttö ei ole tullut toimeen myöskään sijaiskotinsa auktoriteettien kanssa. Ongelma ei tunnu olevan äiti vaan tytär. >>...
Onko tietoa, mistä syystä vanhemmat lapset olivat karanneet pois äidin luota?